keskiviikko 20. helmikuuta 2013

:)


Ensimmäinen aurinkoinen kevätpäivä! Se tuntui oikeastaan aika kivalta, on ollut niin synkeä sää niin pitkään. Pidän kyllä kevätauringosta ja kimaltelevista hangista, pahinta on iltojen valoisuus. Laihdutus ei edelleenkään oikein suju... Olen nyt syönyt joka päivä fetaa, mutta minun pitää syödä se aina viimeksi illalla, koska se on niin täyttävää, että jos syön sen aiemmin, jotain muuta jää väkisinkin syömättä. Mutta vaaka näyttää sitkeästi samaa kuin ennenkin... Paino ei millään halua laskea, mutta onneksi se ei nousekaan. Se tuntuu minusta niin kummalliselta, koska niin monta vuotta laihduin muutaman kilon ja sitten aina lihoin sen takaisin. Nykyään laihdutetut kilot pysyy muutaman sadan gramman vaihtelua lukuun ottamatta poissa. Se on toki hyvä asia, mutta tuntuu niin oudolta! Olin kai jo henkisesti alistunut siihen, että painoni olisi koko ajan valmiudessa palaamaan ylimpiin lukemiin. Nyt tuntuu oudolta, kun paino ei muutu. Ja toki huonollakin tavalla oudolta, koska se ei myöskään laske. Tämä on oikeastaan aika samankaltainen olotila, kuin silloin nuorena, ennen kuin varsinaisesti lihoin. Oli ihan sama minkälaisella nälkäkuurilla olin pari viikkoa tai miten söin kaiken, mitä halusin, paino pysyi todella tasaisesti noin 67 - 68 kilossa. Mutta toivottavasti painoni ei ala nousemaan, se tuntuisi varmasti aivan hirveältä!

Minulla on muutenkin ollut varsin kurja olo, koska äitini kertoi ystävänsä sairastuneen syöpään. Hän on hyvä ihminen, joka ei todellakaan ansaitse mitään tuollaista! Hän on yksi niistä ihmisistä, joka on aina valmis auttamaan ja tekemään hyviä asioita muille, eikä ole koskaan sanonut tai tehnyt mitään pahaa kenellekään. Juuri tuota minä inhoan, että hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita ja pahat ihmiset saa elää onnellisina elämänsä loppuun saakka. Se on niin sietämätöntä! Minä niin haluaisin maailman olevan oikeudenmukainen paikka!

Törmäsin eilen kaupungilla naiseen joka teki väitöskirjaa silloin kun minä olin opiskelijana samalla laitoksella ja olin aina pitänyt häntä jotenkin hengenheimolaisenani, samanlaisena vanhanapiikana kuin minäkin. Hän näkyi olevan tukevasti raskaana. Se tuntui minusta niin oudolta... En edes tiedä, miksi olin kuvitellut hänet kaltaisekseni, ei hän ole ruma eikä mitään vastaavaa, hän vain tuntui aina niin vakavalta ja no, tylsältä, että oletin hänen olevan yksin. Minä teen usein ihmisistä oletuksia yhden puolen perusteella ja sitten olenkin ihan hämmentynyt, kun se tosiaan onkin vain yksi puoli heistä. Minun on aina ollut kauhean vaikea hahmottaa, että ihmiset saattavat olla kovinkin erilaisia, kuin mitä heidän työ-/opiskelijapersoonansa antaa ymmärtää. Minulla oli kerran nuorena pomo, joka oli niin rauhallinen ja vakava, että ajattelin hänen vapaa-aikanaan korkeintaan lukevan Nietzschea kynttilänvalossa. Kunnes sitten kerran törmäsin häneen ollessani ulkona kaverien kanssa ja hän oli kaatokännissä ja kertoi niin hurjia tarinoita tekemisistään, että jos olisin kuullut ne joltain muulta, en olisi ikimaailmassa uskonut. Ja toisen kerran minulla oli työkaverina tyttö, joka oli ujo ja arka ja hiljainen, tuskin sai sanaa suustaan. Kerran hän sitten oli tavallista vaisumpi ja kun kysyin, mikä on hätänä, hän sanoi pelkäävänsä olevansa raskaana. Sanoin hämmästyneenä, etten tiennyt hänellä edes olevan poikaystävää, johon hän vastasi, ettei hänellä olekaan, eikä hän tiedä, kuka lapsen isä on, koska vaihtoehtoja on useita! Olisin voinut vannoa, että hän on neitsyt! Tiedänhän minä, että normaaleilla ihmisillä on elämä, toisin kuin minulla, mutta silti minun on joskus vaikea kuvitella heille ihan noin paljon elämää. Typeräähän se tietysti on, mutta kun itselleni jännittävintä, mitä elämässä tapahtuu, on suosikkitv-sarjani uusi tuotantokausi, on joskus niin vaikea tajuta, että muilla on ihan oikea elämä. Ja että ihmisissä on monta puolta, minusta tuntuu, että minussa on vain yksi. Tai kaikissa niissä ihmisissä, joita minuksi kutsun, on vain yksi puoli kussakin.

Ja minusta tuntuu, että toinenkin kissani on tulossa hulluksi. Hän vain maukuu ja maukuu ja mikään ei kelpaa. Tilasin ajan eläinlääkärille, vaikka en usko, että hänessä on mitään fyysistä vikaa. Tai hän on jo todella vanha, joten voi hänessä jotain ollakin. Ja hän muuttuu pelottavamman näköiseksi päivä päivältä. Olen aina pelännyt hänen ulkonäköään, varsinkin joskus yöllä, kun olen puoliksi nukuksissa. Muistaako kukaan Salaisista kansioista sellaista jaksoa, jossa oli avaruusolento, joka oli töissä grillillä ja joka söi ihmisten aivoja? Vaikka ei olisi halunnut, hän yritti olla syömättä, mutta ei mahtanut itselleen mitään. No, joka tapauksessa, kissani näyttää täsmälleen siltä otukselta. Tiedän, että se kuulostaa hullulta, mutta siitä hetkestä, kun sain kissani, ajattelin, että hän näyttää aivan siltä olennolta. Ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä pelottavammalta hän näyttää. Olen aina vältellyt katsomasta häntä silmiin, koska mieleeni tulee heti se Salaisten kansioiden hahmo. Tiedän toki, että hän on kissa, mutta hänellä on kammottavimmat silmät, mitkä olen koskaan nähnyt millään elävällä olennolla. Minulle tulee aina epämukava olo, jos katson häntä silmiin. Kissat muutenkin ovat julmia olentoja, mutta minun kissani on kyllä kiistatta hurjimman näköinen kissa, jonka olen koskaan nähnyt. Mutta olen melko varma, ettei ole kovin tavallista ihan vilpittömästi pelätä omaa kissaansa... Varsinkaan siksi, että hän näyttää tv-sarjan aivoja syövältä avaruusolennolta...

Mutta, katsellaan lauantaina, onko tapahtunut mitään edistystä, mutta epäilen... Minullahan oli toiveena tai tavoitteena alittaa 87 helmikuun loppuun mennessä, mutta se toivo on nyt aika lailla mennyt. Kylläpäs tuo 87 muuten näyttää kirjoitettuna pieneltä luvulta. Ja siihen on kuitenkin vain neljä (loputonta) kiloa... Se sama kun oli tavoitteena jo jouluksi. Mutta ei auta, kyllä se joskus vielä alittuu! Mutta ei valitettavasti vielä. :/

17 kommenttia:

  1. Hui hemmetti! Palautit mieleeni tuon Salaisten kansioiden karmean hahmon, jaiks! Kissat osaavat kyllä olla pelottavia. Omakin entinen kissani, joka on kylläkin ulkonäöltään kuin pehmolelu, saattoi näyttää todella pelottavalta varsinkin tuijottaessaan jotakin meikäläisen selän takana. Iih, vieläkin karmii, että mitä se siellä näki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, toivottavasti et näe painajaisia! :) Mutta kissat tosiaan osaa olla todella julman näköisiä ja julmiahan he ovatkin, ainakin jos hiiriltä ja pikkulinnuilta kysyy! Minulle on myös jäänyt mieleen joskus teininä, kun pelkäsin ihan hirveästi mielikuvituskäärmeitä ja olin varma, että niitä suorastaan vilisi makuuhuoneessani ja yhtäkkiä kissani alkoi murista ja hyökkäsi jotakin kohti. En nähnyt mitään, eikä kissa saanut mitään kiinni, mutta hädintuskin uskalsin nukkua sinä yönä! Pelotttavia olentoja nuo kissaeläimet! :)

      Poista
  2. Harmillista, että painosi junnaa! :( Jospa lauantaina saisit yllättyä iloisesti, toivotaan niin.

    Lapsuuskodissani oli kissoja, mutta yhtäkään niistä en voisi kuvailla julmaksi. Meidän kissat olivat ihania ja lempeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Samaa toivon minäkin! :)

      Mutta kysyitkö hiiriltä ja linnuilta mielipidettä kissoistasi? :) Ovat minunkin kissani minua kohtaan herttaisia, mutta myös melkoisia tappokoneita. Tosin tämä nykyinen kissani oli kyllä toistakin kissaa kohtaan aika häijy. :/

      Poista
    2. Niin, eihän ne lintujen ja hiirien ystäviä ole. Mutta eihän kaikkien kaveri voi ollakaan. :)

      Ajattelen ihan samoin kuin sinäkin, hyvien ihmisten ei soisi sairastuvan vakavasti. Äitini oli hyvä kasvattaja, rohkea ihminen ja loistava esikuva lapsilleen. Hän kuoli syöpään alle 50-vuotiaana.

      Poista
    3. Niinpä. :)

      Kurjaa kuulla äidistäsi. :( Olen pahoillani puolestasi! Se ei tosiaan ole reilua!

      Poista
    4. Kiitos myötätunnosta J.B! :) Äidin kuolemasta on jo pitkälti yli 10 vuotta, mutta ei aikakaan saa hyväksymään hänen kohtaloaan.

      Toisaalta meidän perheessä pahakin sai palkkansa, kun väkivaltainen alkoholisti isäni kuoli ennen vanhuusikää. Aika kamalasti sanottu, mutta isäni oli oikeasti todella julma ja paha ihminen.

      Poista
    5. Se on todella kohtuutonta ja varmasti mahdotonta hyväksyä. :/

      Ei se ole kamalasti sanottu, pahoille ihmisille kuuluisikin tapahtua pahoja asioita. Harmi, että niin käy vain hyvin harvoin. :(

      Poista
  3. Laita joskus näytille kuva kissastasi, hän kuulostaa mielenkiintoisen näköiseltä :D En itse juurikaan seurannut Salaisia kansioita, mutta muistan nähneeni siitä joskus painajaisia, joihin se katsominen sitten loppui...
    Iloa elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy ottaa hänestä kuvia. :)

      Salaisissa kansioissa oli välillä aika hurjia jaksoja, muistan itsekin joskus teininä nukkuneeni aika levottomasti sen takia! :)

      Kiitos! :)

      Poista
  4. "...kynttilänvalossa Nietscheä"..:D Voin melkein kuvitella miltä hän näytti tuon perusteella. *hekottaa*
    Tuo kissajuttu on kieltämättä aika mielenkiintoinen..hmm..minä ja isäni (melko normaali seniori;)) pelkäämme talojen pimeitä ikkunoita. Meidän mielestä ne näyttää aivan silmiltä jotka tuijottavat meitä! brrr! Vastasyntyneiden silmät ovat niin tummat ja mystiset että ollessani hereillä laitoksella uuden vauvani kanssa puolihämärässä huoneessa melkein pelotti kun hän tuntuo katsovaan suoraan sieluuni, sisimpääni. Arvostellen jotenkin.
    hmm silmiin ja näkemiseenhän liittyy paljon muuta, symboolitasolla, mytologiassa, uskonnossa, parantamisessa. Jotain tällaista. Googlasin "silmä"-sanaa eri kielillä ja löysin kaikenlaista mielenkiintoista johon aion syventyä.
    Semmoista täällä. Toivon jumisi antavan periksi pian! Tsemppejä:)
    -Annis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nietzschea
      tuntui
      Nakkisormeni koskettavat vääriin näppäimiin :D
      -Annis

      Poista
    2. :)

      Niinhän ne tavallaan muuten näyttääkin! Ja ihan samasta syystä pelkään kissani silmiä, ne näyttävät niin pohjattomilta ja kylmiltä ja tyhjiltä. Todella kammottavilta!

      Niin minäkin toivon, mutta ei tälläkään viikolla! :) Kiitos kuitenkin tsempeistä! :)

      Minne blogisi muuten katosi?

      Poista
    3. Se katosi koska en saa itseäni niskasta kiinni ja blogini pelkkä olemassaolo muistutti minua siitä. Epäonnistumisesta. Ei kivaa. Mutta mutta..ehkä sitten joskus jonain päivänä....
      -Annis

      Poista
    4. Okei... No, kerro sitten, jos aloitat uuden blogin. :)

      Poista
  5. Aivan ihana toi kissa-avaruusolentovertaus! :D Toivottavasti kissasi on muilta osin kuitenkin kunnossa!

    -Mimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Onneksi hän ei kuitenkaan ole vielä syönyt kenenkään aivoja. :)

      Toivotaan, että kaikki on hyvin. Hänellä kyllä alkaa olla ikää, mutta jospa vielä muutama vuosi olisi aikaa. :)

      Poista