tiistai 12. helmikuuta 2013

Liikunnasta...

Ajattelin kirjoittaa vähän liikunnasta. Olen saanut paljon hyviä liikuntavinkkejä ja kannustusta ja itsekin aina välillä sanon, että pitäisi alkaa harrastamaan liikuntaa, mutta... Minulla ei ole niin tippaakaan luontaista kiinnostusta liikuntaa kohtaan! Siis ei niin yhtään! Uskon ihan vilpittömästi, että jos en olisi koskaan ollut lihava, en olisi koskaan edes yrittänyt harrastaa mitään liikuntaa. Vaikka pidän esimerkiksi uimisesta ja nuorena uin lähes joka päivä, tein sen silti toiveenani laihtua. En koskaan edes ajatellut mitään sellaista, että olisin vahvempi tai että minulla olisi lihaksia tai kehoni olisi eri mallinen, minä ajattelin vain ja ainoastaan kalorinkulutusta. Minulla ei ole koskaan ollut ajatusta, että ideaalielämääni kuuluisi liikunta millään tavalla, se on jotain, jonka olen aina tehnyt, koska on ollut pakko. Pakko joko koulussa tai sitten "pakko", jotta toivottavasti laihtuisin, se ei ole sellaista, jonka olen tehnyt omasta tahdostani, liikkumisen ilosta, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. 

Olen sen verran vanha, ettei minun nuoruudessani puhuttu mistään laihoista läskeistä, eikä ollut tavallaan kielteistä ilmapiiriä liikuntaa harrastamattomia kohtaan, kuten nykyään. Kukaan kaverini ei harrastanut liikuntaa ja muutenkin minusta liikuntaa harrastettiin eri kannalta kuin nykyään. Oli enemmänkin jokin laji, joka oli harrastus, ei niin, että käytettiin liikuntaa paremman ulkonäön saavuttamiseksi. Tai jos jollakin niin oli, siitä ei puhuttu. Jokin fitness oli silloin ihan tuntematon ilmiö, tiesin vain Kike Elomaan ja olin kauhistunut hänen ulkonäöstään! :D 

Jos voisin saada ns. laihaläski vartalon, olisin siihen täysin tyytyväinen. Se ei näytä minun silmissäni millään tavoin rumalta ja se olisi ihan riittävää minulle, enemmänkin kuin riittävää. Tietenkään se ei ole minulle mahdollinen, koska kehoni mittasuhteet ja se, miten rasva kerääntyy minulla enemmänkin takapuoleen ja reisiin, tekevät ns. peruslaihaläskivartalonkaan saamisen mahdottomaksi, puhumattakaan roikkuvasta ihosta nyt ylipainon jäljiltä, mutta mitä yritän selittää, on se, että minulle vartalo, johon olisin tyytyväinen, ei vaadi liikuntaa, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, etten ole kovin innokas liikkumaan. Jos minun ihanteeni olisi lihaksikas, niin sitten ei olisi kuin yksi vaihtoehto, olisi pakko harrastaa liikuntaa, mutta teoriassa, sen mitä minä haluaisin, pystyy saavuttamaan pelkällä ruokavaliollakin. No, minä en pysty, edellä mainituista syistä, mutta jos en olisi koskaan lihonut(eikä minulla olisi ollut suhteettoman isoa takapuolta), en olisi tarvinnut liikuntaa ollakseni tyytyväinen ulkonäkööni. 

Liikunta ei ole myöskään koskaan antanut minulle minkäänlaista hyvänolontunnetta, minulla on ja on aina ollut, huono olo liikunnan aikana ja jälkeen. En tiedä miksi, en tiedä, teenkö jotain kauhean oleellista väärin, mutta liikunta ei ole koskaan antanut minulle mitään positiivisia tunteita. Uiminen on ihan mukavaa ja nautin vedessäolosta, mutta mistään endorfiineista ei silloinkaan ole tietoakaan ja jälkeenpäin minulla on aina huono olo. Samoin koululiikunnan jälkeen, ihmiset aina kauhistelivat tuhkanharmaata naamaani ja yritystäni olla oksentamatta. Nytkin, vaikka sinällään pidän kävelemisestä, pidän luonnossa liikkumisesta ja ajatuksesta kehoni käyttämisestä liikkumiseen, se on fyysisesti aina epämiellyttävä kokemus ja sitä seuraa enemmän tai vähemmän huono olo, joka kerta. En tiedä voisiko se olla jotenkin psykosomaattista... Että inhoni liikuntaa kohtaan on niin syvää, että siitä aiheutuu fyysisiä oireita? En tiedä onko sellainen mahdollista. 

Joten, vaikka tiedän, että minun pitäisi liikkua, motivaationi siihen on todella hukassa. Kyllä, se auttaisi kuluttamaan kaloreita ja ehkä hieman kiinteyttämään ihoakin, mutta... Kuulostaako nämä selitykseni tekosyiltä? Koska toisaalta, minä haluaisin kuluttaa ne ylimääräiset kalorit ja minun kokoiseni pystyy vielä kävelemälläkin kuluttamaan aika kivan määrän tunnissa! Mutta toisaalta, minä en pidä liikunnasta! Ja minä uskon edelleen, että pystyn laihtumaan ilmankin, vaikka sitten hitaammin... Enpä tiedä... Ja se kiinteytyminen... Se on tässä nyt tällä hetkellä oleellinen asia.  En tiedä, miten paljon se vaikuttaisi, mutta tiedän, että suurin osa paljon liikuntaa harrastavistakin paljon laihduttaneista joutuu silti käymään nahanpoistoleikkauksessa. Luulen, että se on minullakin edessä, koska iho on alkanut jo nyt hiertymään. Joten, onko sillä jotain väliä, vaikka olisin tässä välillä saanut ihon kiinteytymään pari senttiä, jos edessä on kuitenkin leikkaus... 

Joka tapauksessa, olin eilen lenkillä ja se oli kamalaa. Kävelin tunnin verran ja kadut olivat ihan sohjossa, joten eteneminen on vielä tuskallisempaa kuin tavallisesti. Tänään yritän taas potkia itseni liikkeelle. Pidän talvesta, mutta tänä vuonna odotan lumien sulamista, jotta kävely olisi vähän helpompaa. Joskin viikonloppuisin saan liikuntaa kolaamalla äidin pihan, siihen menee helposti kaksikin tuntia ja se on tietääkseni hyvää liikuntaa. Mutta se salille meno ja uiminen... Niissä ei ole kyse ainoastaan vastenmielisyydestäni liikuntaa kohtaan, vaan myös siitä julkisuudesta. (Minä edelleen esitän kävellessäni, että olen menossa jonnekin, etten missään nimessä ole lenkillä...) Varsinkin uimista haluaisin kokeilla, mutta rohkeuteni ei riitä, panikoin jo ajatuksestakin. Nyt oli muuten jenkeissä avattu saleja vain ylipainoisille ja se olisi aivan loistavaa täälläkin. Tai pitäisi edes jotain ryhmäliikuntaa olla, jonne saisi mennä vain ylipainoiset. En tosin tiedä, menisinkö käytännössä sinnekään... Joten, todennäköisesti edelleen jatkan vinkumista, että pitäisi liikkua, mutta sen käytännöntoteutuksen osalta en odota liikoja. Liikunta ei vain ole minun juttuni. :/

Laihtumisen osalta minut on vallannut hyvin vahva tunne siitä, että leikkauksen tuoma apu on nyt käytetty ja tästä eteenpäin pitäisi pärjätä omillaan. Se on aika kauhistuttava ajatus, koska laihdutusyritykseni ovat olleet aika lailla katastrofeja. Tällä hetkellä en edes jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen, että pääsisin alle 90 kilon ja mietin sitten jatkoa, jos se päivä joskus koittaa. Kyse on alle puolestatoistakilosta ja olen yrittänyt saada sitä pois jo viikkoja! En tiedä, pitäisikö nauraa vai itkeä?! Todennäköisesti kumpaakin. Kyseessä on nyt harvinaisen sitkeä puolitoista kiloa, mutta kyllä minä siitä vielä hankkiudun eroon! Jonain päivänä! En edes viitsi huijata itseäni sanomalla, että se päivä olisin tämän viikon punnituspäivä, mutta joskus vielä... :D Tällä viikolla toivon vain, että saisin viikkojen tauon jälkeen päivittää tickeriin uuden luvun. Kuten kenties olette huomanneetkin, huijaan sen verran, että pidän näkyvillä alinta lukua, mihin olen päässyt, en kulloistakin reaaliaikaista painoa. 

Vielä sen verran, että minulla on tapana kirjoittaa aika spontaanisti, mitä mieleen tulee ja siksi joskus tulee hypättyä aiheesta toiseen kesken saman postauksen, kuten viime kerralla. Tarkoitukseni ei ollut millään tavoin verrata roikkuvaa ihoa insestiin, enkä missään nimessä ajattele, että niitä edes voisi verrata. Olen pahoillani, jos loukkasin jotakuta, mutta kyse oli vain juuri tuosta, että siirryin samassa kirjoituksessa toiseen aiheeseen sen kummemmin ajattelematta, että se ehkä kuulostaa väärältä. Minusta lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksi hirvittävimmistä asioista, mitä tässä maailmassa tehdään ja sen tuottamaa tuskaa ei voi verrata mihinkään, eikä luonnollisesti ainakaan mihinkään ulkoiseen, kuten roikkuvaan ihoon. Mutta en minä sitä tarkoittanutkaan, minä vain kirjoitin mitä mielessä sillä hetkellä pyöri, noiden kahden asian liittymättä mitenkään toisiinsa. :/

Mutta, nyt yritän oikeasti lähteä taas kävelemään, jospa pääsisin eroon edes muutamasta grammasta läskiä! :)


15 kommenttia:

  1. Mutta eihän sun pakko salille tai uimahalliin oo mennä :) Toihan on ihan huippuliikuntaa jos käyt lumitöitä tekemässä! :D
    Samoin jos mieluummin vaikka kävelet metsässä, pois ihmisten katseilta, niin mikä ettei?

    Sinähän sen päätät mitä teet, ja jokainen askel on parempi kuin paikallaan olo.
    Mä oon kans niin useesti koittanu väkisin liikkua, eikä siitä tuu yhtään mitään. Tekee sen mistä tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta kohta ne lumet sulaa pois. :)

      Se on vain vaikeaa, koska se kävely, josta tykkäisin, olisin enemmänkin sellaista hitaampaa löntystelyä, reipas kävely, jota minun pitää harrastaa ei ole kovinkaan mukavaa. Ja olen niin kirotun laiska ja mukavuudenhaluinen... Mutta ei voi muutakaan kuin yrittää tehdä edes jotain. :)

      Poista
  2. Niin kannattaa liikkua sillä tavalla ja niitä lajeja mistä tulee itselle hyvä olo. Pakolla ei kannata sinne salille itseään työntää jos pelkkä ajatus ahdistaa.
    Mä olen kans ollut sellainen ihminen joka ei ole koskaan tykännyt liikunnasta ja pelkästään ryhmäliikunta tunnille meno on saanut kauhun valtaamaan mielen. Sinnikkäästi olen käynyt lenkillä. Ja pikkuhiljaa uskaltauduin uimaan ja totesin tosin vesijuoksun ja jumpan paljon mukavammaksi. Pienin askelin uskalsin mennä sinne missä on muitakin, ja huomasin ettei ne mua syönyt :D Nyt tänä keväänä olen ruvennut käymään ohjatussa kahvakuulassa ja saliharjoittelussa ja voin sanoa, että menen mielisti sinne. Vaikka muutamia vuosia sitten ajatus oli kauhistuttava. Mutta pienin askelin eteenpäin. Paljon tsemppiä sulle. Olen seurannut taivaltasi kauan hiljaisena lukijana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta ongelma siitä tulee, kun mikä tahansa laji ahdistaa! :D
      Luulen myös, että jos jotenkin saisi pakotettua itsensä alkuun, niin sitten siihen tottuisi ja olisi helpompi aloittaa jokin ihan harrastus, mutta tälläiselle sohvaperunalle se kynnys on niin suuri. Ja kun motivaatiokin on loppujen lopuksi aika vähäistä... :/

      Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  3. Saako koirasi siis tarpeeksi liikuntaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirani rakastaa juoksemista, joten vien hänet yleensä jonnekin, jossa voin päästää hänet auki, metsään tai pellolle tai koirapuistoon. Kävelytän häntä tietysti myös, mutta siitä ei ole liikunnaksi kenellekään, koska hän pysähtelee nuuhkimaan muiden koirien jälkiä, eikä muutenkaan ole kovin innokas kävelijä. Mutta hän on itse asiassa aivan loistavassa fyysisessä kunnossa, samaa ei valitettavasti voi sanoa omistajastaan. :/

      Poista
  4. Jos joku asia aiheuttaa fyysistä pahaa oloa, sitä ei kovin helposti tee. Ihan ymmärrettävää ettet halua liikkua. En mäkään jos se aina saisi oksettavan olon aikaan. Katoin yhden jakson siitä Jutan superdieettiohjelmasta (ja se riitti.. :-D) ja siinä oli joku nainen, joka sano et sille tulee paha olo jossain vaiheessa treeniä mut kun se vaan jatkaa treenaamista niin olo menee ohi. Ootko ikinä huomannu samaa? Jos sulla on kans joku kynnys, jonka yli täytyy mennä ennenkun liikunta alkaa tuottaa hyvää oloa?

    Toisaalta kynnyksen yli meneminen ei taas auta siihen liikuntasuorituksen jälkeiseen pahaan oloon. En nyt sano että se johtuu mistään sairaudesta mut sitäkin vois kysyä lääkäriltä et mistä moinen vois johtua. Se voi olla psykologista tai sitten ei. Mä en henk.koht. enää ole niin uskovainen kaiken "epämääräisen" vaivan johtuvan pelkästään psyykkisistä tekijöistä vaan kropassa voi ihan oikeesti olla jotain hienosäätöä vialla, jota ei vaan nykylääketieteellä osata kovin helposti löytää ja hoitaa. Tai sitten ei ;-D.

    Enivei. Pidä yllä sitä kävelyä ainakin, se on jo oikeesti jotain. Laihduttamisessa viimisimmän terveydenhoitajakommentin mukaan 80 % tulee ruokavaliosta joten sillä mennään :-D.

    T: Sinivalo (täältä julmetun pahoinvoinnin lomasta :-(...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta ja siihen kehittää ihan kammon, koska pelkää sitä huonoa oloa ja minä ainakin mietin sitäkin, että onko minulla tänään aikaa voida pahoin kaksi tuntia... Se liikkuessa oleva huonovointisuus on vielä siedettävää, se todella paha olo iskee aina jälkeenpäin. Usein muuten näkee juuri noissa tuollaisissa ohjelmissa, että vieressä on joku ämpäri, joten ei varmaan mikään tuntematon ongelma muillekaan. Mutta en ymmärrä, että miksi minulle se pahin olo tulee vasta sitten, kun liikkuminen on jo ohi... Voi olla ihan fyysinen syy, mutta voi olla psykosomaattinenkin. Se voi olla joku ihan pikkujuttukin, mutta kokeilin kyllä silloin nuorena kaikenlaista, syömisen ja juomisen suhteen. Enpä tiedä... Ärsyttävää joka tapauksessa.

      Minulla on niin paljon vielä läskiä, että kyllä sen pitäisi lähteä ihan näinkin(vaikka ei näy lähtevän). Sitten jos joskus olen pienempi, niin sitten kenties joudun harrastamaan jotain liikuntaakin, että saan painoa alas.

      Kurja juttu, että voit huonosti! Aamupahoinvointia? Toivottavasti voit pian paremmin! :)

      Poista
    2. Aamu-, ilta-, keskipäivä-, kokopäiväpahoinvointia... Ei tällä tunnu olevan aikataulua. Joskus on parempia päiviä, kuten tänään. Siks mä jaksoin kirjotellakin :-).

      Kyllä tää viimeistään raskauden loputtua lakkaa :-D. Ja kun tietää että joka päivä on viimeinen tätä lajia (meille ei kahta lasta enempää tule! :-D) niin sitä yrittää jaksaa. Tai ainakin toivottavasti on viimeisiä päiviä. Viime viikolla kuulu sydänäänet ekaa kertaa et elämää ainakin on mut aina sitä pikkasen on varautunu pahimpaankin.

      Kysy lääkäriltä tosta pahoinvoinnista. Voihan se olla että sieltä saa jotain apua? Tai sitten jostain liikuntapalstoilta tai -experteiltä? Jos sen sais hoitumaan niin who knows vaikka vallottasit Mount Everestin ;-).

      Sinivalo

      Poista
    3. Mutta onneksi siitä saa aika kivan palkinnon! :) Vaikka on se varmaan silti rankkaa oksennelle jatkuvasti. :/ Minä olen ihan varma, että jos olisin joskus saanut lapsen, niin olisin taatusti ollut juuri sitä tyyppiä, joka oksentaa aamusta iltaan ja on sen kokoinen, että ihmiset luulee sieltä olevan tulossa vähintään kahdeksan lasta. :D

      Kyllä vauvalla on varmasti kaikki hyvin! Ne on aika sitkeitä olentoja. :) Milloin sinulla on laskettu aika?

      Pitää kysyä joo. Mutta en silti ole kauhean toiveikas liikunnallisten saavutusten suhteen! :D

      Poista
    4. Mä en onneksi kovin usein oksenna. Ehkä kerta kaks viikkoon ja varsinkin jonkun ärsyttävän hajun päälle. Yökkimistä tää enimmäkseen on ja olo on kun merisairaalla kun mahassa kiertää jatkuvasti ja ruoan kanssa on kovaa kikkailua. Mut hei, noin kuutisen kiloa tullut painoa alas et jotain positiivista.

      Laskettu aika on syyskuussa. Mäkin uskosin että kaverilla on kaikki ok, mut haluan tietyllä tavalla pitää jalat maassa sen suhteen. Kun aina voi sattua mitä vaan ja ei halua sitten pudota niin korkeelta jos käy väärin. Mä varmaan saan tän kuulostamaan kauheen ankeelta mut eipä luonteelleen mitään voi :-). Ja raskaus ei vaan ole mun juttu, huomasin sen jo ekalla kerralla :-/.Lopputulosta odotellessa siis :-D.

      Sinivalo

      Poista
    5. No hyvä! :) Ja joo, laihtuminen on aina positiivista.

      Niin tottakai voi jotain sattuakin, mutta onneksi se on aika epätodennäköistä. Ja nykyään on niin hyvät tutkimukset ja muut, että tietäisit sen aika nopeasti, jos jotain olisi vialla. Varmasti sieltä tulee ihan terve vauva.

      Onneksi se on vain yhdeksän kuukautta ja sitten suunnilleen 30 vuotta yövalvomisia ja huolta. Pikku juttu! :D

      Poista
    6. Pikku juttu indeed :-D.

      Sinivalo

      Poista
  5. Ei kaikkien tarvitse olla sporttisia. Mulla on monta laihaa ystävää jotka eivät liikunnasta välitä.
    Toki se on tärkeää jonkin verran liikkua laihtumisen kannalta, toiottavasti lähestyvä kesä tuo sulle lisäiloa lenkkeilyyn.

    Blogissani olisi sinulle haaste :) http://laihduttajan.blogspot.fi/2013/02/haasteita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minusta ei kyllä ikinä tule mitään urheilullista ihmistä! :D Mutta tulisi nyt edes vähän pienempi! :)

      Jos saisin itsestäni sen verran irti, että kävelisin vaikka tunnin joka päivä, ihan kunnolla, ettei mitään löntystelyä, niin olisin ihan tyytyväinen. Ja sehän suositusten mukaan riittääkin. :)

      Kiitos! :)

      Poista