keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Lisää liikunnasta...

Osuin eilen blogiin, jossa ensin katsoin vain kuvia naisesta joka oli minusta ihan normaalipainoinen ja olin jo sulkemassa sivua, kun satuin katsomaan hänen bmi:tään. Se oli vain vähän alhaisempi kuin minulla! Samoin yhdellä toisella seuraamallani laihdutusbloggaajalla bmi on vain pari lukua alempi kuin minulla, mutta hän näyttää jo ihan normaalilta, taatusti puolet pienemmältä kuin minä! Minä olen edelleen sinivalaan kokoinen... Joten joudun myöntämään, että kyllähän sillä liikunnalla on ihan valtaisa merkitys... Minulla varmasti lihasmassan osuus on hyvin pieni, minä olen todella suurelta osin ihan puhdasta läskiä. Rasvaprosenttini on varmaan lähellä viittäkymmentä... :/ Se sai minut kuitenkin miettimään, että jos olisin liikunnallinen ihminen, niin mitenköhän pieneltä voisin jo näyttää... 

Tuossa joku kysyi koirani liikkumisesta ja aloin miettimään eroja nykyisen ja entisen koirani välillä. Molemmat uroslabradorinnoutajia, molempia ruokin aika lailla saman kaavan mukaan, molemmat korkeudeltaan ja muutenkin samannäköisiä, mutta siinä missä edellinen koirani oli melkoinen pullukka, nykyinen on laiha ja lihaksikas. Minulla oli tapana vitsailla edellisestä koirastani, että kun hän nukkuisi pois, voisin vain täyttää hänet, eikä kukaan huomaisi eroa. Hänen elämänsä paras päivä oli todennäköisesti se, kun hän oppi syömään makuuasennossa. Jos ulkona satoi, oli ihan turhaa yrittää saada häntä ulos ennen kuin hänen oli aivan pakko päästä tarpeilleen ja silloinkin hän tuli sisälle heti, kun vain voi. Jos heitin hänelle palloa, hän ehkä haki sen kaksi kertaa ja sitten meni sen päälle makaamaan tai kätki sen. Lenkillä hän yleensä alkoi yrittämään kotiinpäin jo sadan metrin kävelyn jälkeen ja muutenkin hän vietti suuren osan päivistään makuuasennossa. (Kyllä, sellainen koira, millainen emäntä, oli erittäin paikkansapitävä sanonta kohdallamme.) Hän oli leikkisä, mutta hän piti leikeistä, joihin ei sisältynyt liikaa aktiivisuutta. Kun sitten taas tämä nykyinen... Hän voi juosta tunninkin yhteen putkeen ja hänestä näkee, että hän nauttii siitä täydestä sydämestään. Kun vien hänet pellolle tai koirapuistoon, hän juoksee niin paljon kuin jaloistaan pääsee laajaa ympyrää ja hän jaksaa vaatia heittämään palloa tai keppiä loputtomiin. Hänkin tykkää leikkiä leluillaan sisällä, mutta siinä missä edellinen koira leikki makuuasennossa, nykyinen hyppii ja pomppii ja venyttää itseään mitä kummallisempiin asentoihin. Ja, kuten sanottu, siinä missä edellinen oli pullea(ei kuitenkaan mikään liikalihava), nykyinen on mielestäni liiankin laiha ja hänellä on selvät lihakset. Ruokavalio heillä on sama, joskin edellinen olisi syönyt enemmänkin, jos olisin antanut ja nykyinen ei syö niin paljoa kuin hänen mielestäni pitäisi syödä. Heidän painoeronsa oli vain noin kolme kiloa, mutta sitä ei taatusti olisi uskonut kukaan, jos olisi nähnyt heidät vierekkäin. Lihakset selvästikin painaa enemmän kuin läski. Ja aktiivisuudella on suuri merkitys, vaikka ruokavalio olisi sama. Ihan samahan se on meillä ihmisillä, te liikuntaa harrastavat näytätte niin paljon pienemmiltä kuin minä, vaikka paino olisikin suunnilleen sama. Luulen, että jos ihmiset rehellisesti arvaisivat painoni, he arvaisivat reilusti yläkanttiin.

Joten, illalla etsiskelin juutuubista jumppavideoita ja päädyin yrittämään jotain puolen tunnin jumppaa. Ensinnäkin, jos nyt jätetään pois se, että jo alkulämmittelyjen aikana hengästyin ja rikoin lampun, muutenkaan ei ihan sujunut. En ole harrastanut mitään tämänkaltaista liikuntaa sitten lukion jälkeen ja jotenkin elin siinä uskossa, että voisin vain jatkaa siitä, mihin silloin jäin. Taisin jo aiemmin valittaa järkyttyneenä, etten enää pystynyt tekemään perinteisiä vatsalihasliikkeitä. Eilen sain selville, etten pysty tekemään myöskään punnerruksia! Ja järkytyin siitä vielä enemmän kuin noista vatsalihasliikkeistä! Jouduin laittamaan polvet maahan, koska en yksinkertaisesti päässyt enää toista kertaa ylös siitä perinteisestä asennosta! Lisäksi huomasin, että tasapainoni ja koordinaatiokykyni olivat aivan olemattomia, yritin tehdä niitä liikkeitä aivan käsittämättömissä asennoissa, olin kömpelö, en pystynyt seuraamaan mitään kovinkaan monimutkaisia liikkeitä ja aiheutin ainoastaan kipua itselleni! Puhumattakaan siitä, että hyllyvä läski tuntuu todella inhottavalta liikkuessa(pahoittelen mielikuvaa :D). Joten en tiedä onko minun kovin hyvä idea edes yrittää tehdä mitään tuollaista, luulen, että aiheutan enemmän haittaa kuin hyötyä... Luulen, että minun pitää nyt ensin saada painoa pois ja läskiä pois ja jos joskus sen saavutan, alkaa sitten vasta miettimään että minkä verran liikuntaa tarvitsen, jos ollenkaan, saavuttaakseni edes suurin piirtein normaaliksi laskettavan ulkonäön. Eli aion nyt tällä hetkellä edelleen pyrkiä vain kävelemään ja keskittyä kalorien polttamiseen, ei mihinkään muuhun.

Kävin kuitenkin lenkillä tänäänkin. Ja ensimmäisen kerran elämässäni kenties, en ostanut laskiaispullia! Itse asiassa olisin ostanut, mutta kaupassa ei ollut enää yhtään, joten se siitä. Hiukan harmitti, mutta tulipa nekin kalorit säästettyä. Kotimatkalla kävin kirjastossa ja selailin jotain self help -oppaita, joissa käsiteltiin onnellisuutta ja miten olla onnellisempi. Aika suuri osa niistä ohjeista liittyi ihmissuhteisiin, miten saada enemmän onnea parisuhteesta, miten viettää ihanaa aikaa lastensa kanssa, miten ystävyyssuhteista saa enemmän irti... Niinpä. Mutta ei näkynyt yhtään kirjaa, jossa olisi neuvottu, miten olla onnellinen, jos ei ole ketään. Kai siksi, että se on jo itsessään mahdottomuus, ellei ole jonkinlainen erakko. No, en ylipäätään pidä tuon tyyppisestä kirjallisuudesta, mutta nuo ohjeet saivat minut aika surulliseksi. En ihan heti taida selailla saman osaston kirjoja. Minua ärsyttää itsessäni suunnattomasti se, että voin olla ihan hyvällä mielellä ja sitten jokin tuollainen ihan pikkujuttu saakin aikaan todella kurjan olon. Pitäisi päästä siitä eroon. Kävelin sitten vielä vähän lisää, jotten vain istuisi kotona hautomassa kurjia ajatuksia. Nyt voin jo paremmin.

~

Sallilta sain haasteen, jossa kerrotaan yksitoista faktaa itsestä ja vastataan yhteentoista kysymykseen;
 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
 2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
 4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
 6. Ei takaisin haastamista.

Suuri kiitos siitä! Olen nyt kuitenkin viime aikoina kertonut niin monta faktaa näissä haasteissa ja haastanut jo niin monta ihmistä, että vastaan tällä kertaa vain kysymyksiin. :)

1. Mikä sai sinut aloittamaan laihduttamisen? Oliko se joku tietty hetki, valokuva, kommentti yms?
En itse asiassa ihan mitään tiettyä hetkeä tai kommenttia muista, mutta lihoin jo ala-asteella normaalipainon alarajalta sinne lähelle ylärajaa, jolloin minua alettiin haukkua läskiksi ja yritin laihduttaa. Olen siis yrittänyt laihduttaa suurimman osan elämästäni, pääosin huonoin tuloksin.

2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Lueskelin jotain muuta laihdutusblogia ja ajattelin, että voisi toimia itsellekin kannustimena tehdä laihdutuksesta julkisempaa. Aloitin oikeastaan aika hetken mielijohteesta, enkä voinut kuvitellakaan, että vielä yli kahden vuoden päästä bloggaisin ja että minulla jopa olisi lukijoita. :)

3. Lempi-laihdutusruokasi?
Tykkään ihan aidosti salaateista, joten jos ne voi laskea laihdutusruoaksi, niin ne. Tosin lisään aina jotain hyvää, kuten fetaa tai dippiä, joten se laihduttavuus on vähän siinä ja siinä...

4. Vaikuttaako eläinten hyvinvointi tai eettisyys ruokavalintoihisi? 
Jossain määrin kyllä. Koen suurta moraalista tarvetta olla vegaani, koska pidän eläimistä ihan hirveästi, mutta minusta ei ainakaan nyt ole siihen, nämä syömisasiat on minulle niin vaikeita muutenkin, että maitotuotteista luopuminen olisi ihan liian vaikeaa. Mutta en ole syönyt lihaa kohta 18 vuoteen, enkä myöskään syö mitään, missä on liivatetta, vältän kananmunia(paitsi äitini kanalasta peräisin olevia) ja muutenkin pyrin kyllä tekemään eettisiä valintoja.

5. Mitä harrastat?
Minulla ei ole mitään oikeaa harrastusta, mutta luen paljon, opiskelen kieliä, rakastan tv:n katselua ja hurtan kanssa tulee väkisinkin vietettyä aikaa.

6. Mitä teet työksesi? Vaikuttaako työsi painonpudotuksen "helppouteen"?
En mitään tällä hetkellä. Toiveeni olisi tehdä jotain tutkimus- tai toimistotyötä, joten se olisi enimmäkseen koneella istumista, mutta alan olemaan siinä pisteessä, että on otettava mitä vain saa, jos nyt ylipäätään saan mitään, joten voin päätyä tekemään jotain fyysisempääkin.

7. Kuinka palkitset itseäsi pudotetuista kiloista?
En varsinaisesti mitenkään, jo se pienempi lukema vaa'alla on niin hieno juttu, etten kaipaa muuta.

8. Keneltä saat tukea laihduttamiseen?
Lähinnä täällä verkossa muilta laihduttajilta ja blogiani lukevilta ja kommentoivilta ihmisiltä.

9. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
No, uskon, että elämässä ja sitä kautta onnellisuudessa on keskeisintä muut ihmiset ja sosiaaliset suhteet ja koska minulla on vain vanhempani, onni on enemmän hetkittäistä ja aika harvinaista. Tunnen onnea lähinnä silloin, kun teen jotakin, mikä sallii minun unohtaa sen, ettei minulla ole ketään.

10. Lempiblogisi?
Tämä on sellainen, että olen päättänyt olla vastaamatta. Minulla on kyllä suosikkini, mutta sitten on myös todella monta lähessuosikkia ja muutenkin, hyviä blogeja on niin paljon, että tekisin vääryyttä, jos sanoisin vain yhden.

11. Laihdutusvinkkisi aloittelevalle laihduttajalle?
Että älä hyvä ihminen ainakaan minusta ota mallia... :D En oikeasti tiedä, minun laihdutusyritykseni on olleet pääosin niin surkeita, ettei minulla ole mitään hyvää vinkkiä. :)


18 kommenttia:

  1. No sinä ET ole millään muotoa sen kokoinen, että sinua voisi verrata valaaseen! Näet varmaan itsesi paljon isompana kuin oikeasti oletkaan.

    Ja tuon vanhan koirasi käytös kuulostaa niin hellyttävältä :D Meni pallon päälle makaamaan, voi että :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta aina kun menen lähelle merta, sinne ilmestyy jotain luontoaktivisteja työntämään minua veteen ja kantamaan ämpärillä vettä päälleni. :/

      No, okei, mutta valaanpoikasen kokoinen kuitenkin. :)

      Hän oli oikeasti laiskin koira, joka koskaan on ollut! :D Ja aivan ihana olento, en varmaan koskaan pääse yli hänen kuolemastaan.

      Poista
  2. Punttisalilla ei läskit ole häirinneet (ainakaan mulla). Siellä läskit eivät hakkaa toisiaan vasten mutta lihakset saavat treeniä. Myös kotona onnistuu jumppakuminauhalla/kahvakuulalla/käsipainoilla suurin osa perusliikkeistä.

    Jos siis haluat lisää lihasta, niin suosittelen lihaskuntoliikkeitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei... Minulla kyllä on käsipainoja, täytyy etsiä ne varastosta.

      En niinkään kaipaa sinällään lisää lihasta, mutta jos sitä olisi enemmän suhteessa läskiin, niin näyttäisin pienemmältä ja peruskulutus olisi suurempi. Oikeastaan haluan vain laihtua, minulle on ihan sama, vaikken koskaan olisi mitenkään hyvässä kunnossa. Joskin tasapainon ja kehonhallinnan olisi hyvä myös parantua, olen todella kömpelö.

      Poista
  3. Minäkin suosittelen punttisalia. Todella lämpimästi. Itsellä jo muutaman kuukauden treenaus (2x viikossa) vaikuttaa selvästi kropan muotoihin. Muistaakseni kun ekaa kertaa menin nykyiselle salilleni (naisten kuntosali), jossa käyn, maksoi 35-40 e, kun minulle tehtiin sopiva ohjelma ja opastettiin liikkeiden tekemiseen.

    Höpsistä sä mikään valas olet! :D Siinä pari postausta sitten olleessa käsivarsi-kuvassakin näkyi jo niin hentoinen käsi, joka ei mitenkään voi kuulua millekään valaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt salilla sitten lukion jälkeen ja kynnys mennä on ihan valtava... Minulla ei tosiaan ole mitään kiinnostusta harrastaa liikuntaa liikunnan takia, mutta mietin, että voinko koskaan olla muuta kuin enemmän tai vähemmän lihava, jos en liiku edes vähän... Pöh, miksi tämänkin pitää olla niin vaikeaa... :D

      Vauvavalas kuitenkin. :) Joka näillä alleilla oppii kohta lentämään! :D

      Poista
  4. minullekin punnerrukset ovat tosi vaikeita, enkä itsekään saa niitä oikeita punnerruksia paria enempää! täytyy tyytyä ainakin vielä naistenpunnerruksiin :-) kirjoitit joskus ettet saa koskaan minkäänlaista hyvänolontunnetta liikunnasta, mutta tänään kirjoitit kuitenkin että mieli parani kun kävit kävelemässä etkä vain jäänyt sisälle murehtimaan asioita. sitä se liikunnasta saatava hyvänolontunne juuri onkin. ei mitään suurta maailman värejä muuttavaa enkelikuoroa, ihan vaan parempi mieli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama homma täällä! Mutta kun silloin joskus nuorena ne oli ihan helppo juttu, niin odotin, että olisivat edelleen. Jotenkaan en osaa hahmottaa, että miten paljon kuntoni on laskenut tässä lukion jälkeisessä 14 vuodessa! ??! :D

      Niin siis joo, tarkoitin, että kun vain tekee jotain, eikä vain nökötä yksin kotona, niin olo paranee, totta kyllä. Mutta sellaista endorfiini-/dopamiinihumalaa, mitä jotkut kuvailee, en ole kokenut koskaan ja fyysisesti liikunta aiheuttaa pahan olon. Ja sinälläänkin liikunnasta tulee parempi mieli, koska olen ainakin tehnyt jotain laihtuakseni, enkä vain ollut kotona ja toivonut, että kilot katoaisi jonnekin!

      Poista
    2. minäkään en ole tainnut koskaan kokea sitä endorfiinihumalaa, olen hieman sitä mieltä että se saattaa olla keksitty juttu... :D hyvä olo tulee yleensä, mutta ei sitä nyt hyvällä tahdollakaan voi hurmioksi kuvailla.

      Poista
    3. Ehkä onkin joo... Mutta olen kyllä kokenut melkoista mielihyvää ruoasta useammankin kerran, joten ehkä minussa on jokin sellainen vika, että ihan väärät asiat aiheuttaa endorfiinin erittymistä! Mutta lohdullista tietää, ettei kaikki muutkaan mitään ekstaasia saa liikunnasta. :)

      Poista
  5. Minua kiinnostaisi sinulle tehty leikkaus: millainen leikkaus sinulle tehtiin: vatsalaukun pienennys vai ohitus vai mitä niitä onkaan, ja tehtiinkö se julkisella vai yksityisellä puolella. Oliko leikkaukseen vaikea päästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minulle tehtiin sleeve eli pienennys, suolistoon ei koskettu. Ihan julkisella puolella. Kun ensimmäisen kerran pyysin lähetettä, en saanut sitä, mutta pyysin uudelleen, jolloin lääkäri suostui kirjoittamaan minulle lähetteen kirurgin arviointiin, vaikka olikin sitä mieltä, etten pääsisi leikkaukseen. Mutta kirurgin arviointi oli ihan suoraviivainen tapahtuma, koska bmi:ni oli yli rajan ja halusin leikkausta, joten ilman mitään sen kummempaa, leikkausta alettiin valmistella. Siitä, kun pyysin lähetettä, varsinaiseen leikkaukseen kului noin 16 kuukautta. Ei se ollut vaikeaa, mutta käsittääkseni, jos liitännäissairauksia ei ole, niin joutunee ehkä hieman suostuttelemaan lääkäriä kirjoittamaan lähetteen, mikä tietysti on ihan oikeinkin. Mutta itselleni en nähnyt enää mitään muuta keinoa onnistua, joten olen todella iloinen, että pääsin leikkaukseen.

      Poista
  6. Tuosta liikkumisen riemusta sen verran, että ehkä turhankin usein blogeissa (minunkin) vain hehkutetaan, että voi kun liikunta oli taas niin kivaa ja ihan paras lenkki ikinä. Ei se aina niin helppoa ole. Jos löytää oman lajinsa, ja kehittyy siinä, niin silloin ne hyvät fiilikset tulevat usein ihan itsestään, mutta alku aina hankalaa liikunnassakin. Kun itse joskus kymmenen vuotta sitten kävin ensimmäisiä kertoja juoksulenkeillä, niin se oli mielestäni ihan kamalaa, ja paras osa lenkistä oli kotiinpaluu. Monta kertaa olen myös lähtenyt liikkumaan niin, että ainoa motivaattori on ollut, että olen ainakin sen liikunnan ajan pois jääkaapilta. :)

    Suosittelisin sinua liikkumaan, vaikka siitä ei nyt alkuun tulisikaan mitään maailman parhaita fiiliksiä. Mieti, mitä haluat liikunnalla saavuttaa, aseta tavoitteita ja tee töitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Se on oikeasti palkitsevaa, ja jossain vaiheessa saatat huomata, että liikunta ei olekaan ihan niin vastenmielistä.

    Hyvää ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin silloin aikanaan jotain henkistä iloa (tms.) sain uimisesta, mutta fyysisesti oli silti aina huono olo. Muttei kuitenkaan niin huono, ettenkö olisi pystynyt uimaan, joten varmaan nytkin pystyisin parantamaan tilannetta. Jos en olisi niin kaikinpuolin liikunnanvastainen... Mutta pakko edes yrittää, ei tästä muuten tule yhtään mitään! :)

      Ja se tosiaan auttaisi tässä laihtumisessa ja ehkä hiukan auttaisi kiinteytymäänkin. Mitään urheilullista ihmistä minusta ei koskaan tule, mutta kun saisi edes sen verran itsestään irti, että kävisi kunnon kävelyllä joka päivä, niin sekin olisi jo jotain!

      Kiitos, samoin sinulle! :)

      Poista
  7. Yritin lähettää sulle HS.fi:ssä ystävänpäiväkorttia sähköpostiin mut se vaan herjaa, että virheellinen osoite, joten luovutin! Hyvää ystävänpäivää nyt kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ei tosiaan ole tullut mitään spostiini... :/ Mutta kiitos ajatuksesta ja hyvää ystävänpäivää sinullekin! :)

      Poista
  8. JB kirjoitti: "Osuin eilen blogiin, jossa ensin katsoin vain kuvia naisesta joka oli minusta ihan normaalipainoinen ja olin jo sulkemassa sivua, kun satuin katsomaan hänen bmi:tään. Se oli vain vähän alhaisempi kuin minulla!"
    Noinhan se (useimmiten) menee! Luulee olevansa isompi/rumempi kuin mitä todellisuudessa on. Kun katson vanhoja valokuvia (15v sitten, 25kg sitten)huomaan olleeni normaalinätti ja vain vähän pyöreä nuori nainen. SILLOIN Olin niin iso mielestäni että jätin muutaman yliopistokurssinkin koska en halunnut pitää suullisia esitelmiä KOKONI VUOKSI. Kauheata miten vääristynyt minäkuva ihmisellä voi olla. Ja kanttiinissa, lounaalla, en voinut nousta viemään tarjottinta ennen kuin suurin osa salista oli tyhjentynyt koska minua kammotti niin muiden muka-tuomitsevat katseet (ihan niinkuin ne olisivat ajatelleet juuri MINUA..). Surullista. Tänä päivänä pystyn jopa menemään rannalle, uimapuvussa (en kuitenkaan menisi uimahalliin) mutta en ole niin itsekeskeinen enää, se on jotenkin varissut iän myötä. Ja nykyään jo pelkän ripsivärin laittaminen ennen kauppareissun saa minut tuntemaan itseni aiha freshiksi. Vaikka painan lähemmäs 110kg..
    Oletko katsonut "Nätti nakuna"-sarjaa? Siinä oli sellainen osio, missä stailattava nainen laitetaan erikokoisista naisista koostuvan rivin eteen ja häntä pyydettään asettumaan sen naiseen viereen, jonka kanssa kokee olevansa saman kokoinen. Tai siis niiden väliin. Ja joka kerta nainen valitsi väärin-ajatteli olevansa suuremman kokoinen.
    Se on niin väärin ja surullista-kokea olevansa liian iso/ruma/väärä ja elää sen "tuomion" asettamien rajojen sisällä.
    Ja se on lukemattoman naisen todellisuus :( Toivon jotain aivan muuta tyttärelleni. Juuri siksi olisi niin tärkeää että saisin painon kuriin ennen kuin hän tulee yhtään isommaksi. (hän täytti juuri 3 joten aikaa on vielä ennen kuin hän rupeaa tajuamaan)
    -Annis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä, mutta kyllä minä olen ihan käytännössäkin paljon isompi ja se johtuu juuri siitä, että kun en liiku, niin minulla ei pahemmin ole lihasta, vaan pelkkää läskiä. Mutta toisaalta minäkin pidin silloin 75 kiloisena itseäni aivan valtavan kokoisena ja nyt en enää näe sen ajan kuvia samoin, näen itseni, en nyt normaalina, mutta en niin valtavan isonakaan. Ja se harmittaa, etten nähnyt sitä silloin.

      Meillä oli myös todella paljon kaikenlaisia seminaareja ja muita ja muistan kun ensimmäisen kerran kuulin, että kaksoisluennolla oli aina vain kaksi esiintyjää eli että minun pitäisi olla 45 minuuttia siellä kaikkien katsottavana! Mutta meillä oli yleensä aika pieniä ryhmiä ja koin, että minuun suhtauduttiin ihan ystävällisesti, joten niihin tottui. Ja melkein kaikki oli onneksi naisia, mikä oli minulle suuri juttu! Mutta koko yliopisto aikanani kävin syömässä ruokalassa ehkä kolmesti! En vain kehdannut syödä julkisesti, niin paljon häpesin lihavuuttani!

      Joo, olen joskus katsonut. Toivottavasti tosiaan tyttäresi ei tule koskaan tietämään mitään tuollaisista ajatuksista! :)

      Poista