tiistai 12. maaliskuuta 2013

:)

Heippa taas! Olen nyt viime aikoina kirjoitellut usein ja hyvin vähäisellä sisällöllä, mutta on ollut vähän tylsää... :D Pidän kirjoittamisesta, mutta olisi kiva, kun olisi hiukan enemmän aiheita, joista kirjoittaa. :)

Viikonloppuna tosiaan havahduin huomaamaan, että veden juominen on tippunut aivan minimiin ja olen nyt ihan tosissani yrittänyt lisätä veden juontia. Ennen rakastin vettä ja join sitä aina kerralla ison mukillisen monta kertaa päivässä, mutta nyt kun pystyn juomaan niin vähän kerralla, sen helposti unohtaa, eikä sitä nestevajausta pystykään niin vain korvaamaan. Täytyisi muistaa juoda pitkin päivää. Nyt pidän yhtä vesipulloa näkyvällä paikalla ja toista käden ulottuvilla, niin muistaisin paremmin. Olen huomannut ainakin sen, etten ole nyt muutamaan päivään tarvinnut minkäänlaisia laksatiiveja. Tämä on sellainen ruumiintoiminto, joka ei ollut koskaan aiemmin millään tavoin ongelmallinen, joten pidin sitä ihan itsestään selvänä. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta nykyään se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Mutta veden juonnin pitäisi auttaa siihenkin. Itse asiassa jossain määrin se auttaa liikaakin, koska tänään en ole vielä uskaltanut lähteä kovin etäälle asunnostani... Mutta kohta ajattelin uskaltautua taas kävelylle. 

Sain kutsun tulla punnitukseen kuun lopulle ja tunsin silkkaa paniikkia! En ole viimeisen puolen vuoden aikana laihtunut kymmentäkään kiloa, eikä sitä voi parhaalla tahdollakaan sanoa hyväksi tai edes kohtuulliseksi suoritukseksi. Olen todella toiveikas, että vesikuurini auttaisi ja että pääsisin edes alle yhdeksänkymmenen, kasilla alkava luku näyttäisi niin paljon paremmalta. Tosin sen täytyisi olla aika paljon alle yhdeksänkymmenen, että se alkaisi kasilla vielä vaatteet päälläkin. Tai sitten ihan rennosti otan kaiken pois siinä hoitajan nähden! :D Ilme olisi varmaan näkemisen arvoinen. Enkä kyllä syö aamupalaa sinä päivänä, jokaisella grammalla on merkitystä! Täytyy kuitenkin sanoa, että olen todella positiivisella mielellä sen takia, että paino ei ole noussutkaan. Ennen olisin saanut pois ehkä maksimissaan kymmenen kiloa ja kohta lihonut viisitoista. Nyt, vaikka paino on jumissa, se ei nousekaan, joten tästä on hyvä jatkaa. Mikään ei ole laihdutuksessa kurjempaa kuin joutua laihduttamaan jo kerran(tai kymmenen kertaa!) laihdutettuja kiloja!

Täytyy myös nyt tuota yhtä kommenttia kommentoida sen verran, että sanon jotain tästä yksinäisyydestä valittamisesta. Se, että puhun siitä, ei tarkoita, ettenkö ajattelisi syyn siihen olevan itsessäni. Mutta puhun siitä enemmän siltä kannalta, että miltä se tuntuu ja miten se vaikuttaa elämääni, koska yksinäisyys on niin keskeinen osa minua ja olemassaoloani. Se ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi, että vika on minussa, en minä kuvittele, että jonkin universaalin salaliiton tuloksena kukaan ei halua olla ystäväni ihan vain ilkeyttään. Minä tiedän, että vika on minussa itsessäni, mutta vaikka tiedän sen, ei se silti poista yksinäisyyttä ja se tekee asian oikeastaan vain pahemmaksi, koska joudun joka hetki tiedostamaan, mistä yksinäisyyteni johtuu. Joten, en kirjoita siitä siltä kannalta, että pitäisin itseäni jotenkin uhrina, joka on ihan ilman omaa syytään jäänyt yksin, mutta se vaikuttaa niin paljon kaikkeen, että jos en puhuisi siitä, jättäisin jotain hyvin oleellista kertomatta. Ja muutenkin pyrin kirjoittamaan tänne hyvin spontaanisti, liiemmin ajattelematta ja painan julkaise -nappia ennen kuin ehdin alkaa kritisoimaan itseäni, koska tämän on osin tarkoitus antaa minulle kanava toimia täsmälleen päinvastoin kuin toimin oikeassa elämässä, jossa varon jokaista sanaani. Joten siksi kai puhun aika usein yksinäisyydestäni. En minä kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö kykenisi näkemään vikaa itsessäni ja mielestäni olen sen yrittänyt ilmaistakin, mutta ilmeisesti sitten en.

Mutta nyt alan valmistautumaan kävelylle. Odotan muuten syksyä niin malttamattomana! Tiedättekö sellaiset teräksenharmaat syyspäivät, kun luonto tuntuu ensimmäisen kerran ihan kuolleelta ja viiltävä tuuli tunkeutuu vaatteiden alle ja ilmassa on jo aavistus lumesta? Kaipaan niin paljon sellaista päivää. Tai syksyn tihkusateita... Ne olisivat suosikkejani, jos minulla ei olisi silmälaseja, jotka tekee sateessa liikkumisen hankalaksi. Ja ne kuulaat syyspäivät, jolloin ensimmäisen kerran iho tuntuu kylmältä, kun menee t-paita päällä ulos... Ja ilmassa tuoksuu puunsavu ja tuore vilja. Viime syksy tuntui menevän ohi ihan hirveän nopeasti, ilman että ehdin edes kunnolla huomata sitä, joten nyt ikävöin syksyä entistä enemmän.

Joten; hyvää syksyn odotusta kaikille! :)

10 kommenttia:

  1. Tuosta veden juonnista voi oikeasti olla paljonkin apua. Kun nesteet lähtee liikkeelle, saa juosta jatkuvasti vessassa mutta kyllä myös vaaka kiittää. Jatka sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Se on sikäli hankala, että kun ennen join ihan asiaa ajattelematta paljon, niin nyt on ollut vaikea oppia, että siihen pitää kiinnittää huomiota. Mutta jospa se muuttuisi uudelleen ihan automaattiseksi, kun vain aikaa kuluu. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä! Minä myös rakastan syksyä! :)

      Poista
  3. Mutta toivottavasti välissä on pitkääkin pitempi ja kuumempi kesä :) Meitä on moneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi älä nyt! :) Mutta okei, lupaan toivoa teidän kesästä tykkäävien puolesta lämmintä kesää! Mutta; toivon aikaista kesää, niin saisitte pitkän kesän, mutta sitten syksykin tulisi aiemmin!

      Poista
    2. Ei saa liian lämmintä toivoa!

      Nim. Lähes viimisillään ihon mahan kanssa

      Sinivalo :-D

      Poista
    3. Joo, minä en myöskään voi kovin hyvin kuumassa ja varmasti raskaana olisi vielä pahempaa!! No mutta toivotaan, että sinun asuinpaikkakunnallasi on sellainen vähän viileämpi sää! :)

      Poista
    4. Toivottavasti :-). Mä pidän kyllä kesästä kun on niin valosaa mut se kuumuus ja ötökät on major turn off. Siks kevät on mulle kaikkein hienointa aikaa. Ei ötököitä, ei liian kuuma mut valoa piisaa :-). Päinvastoin kun sä, mä masennun pimeydestä. Mä pelkään pimeetä ja syksyt ja talvet on osin siks aivan sietämättömiä :-/.

      Sinivalo

      Poista
    5. Voi, se on varmasti raskasta. :/ Minä olen ihan päinvastainen, valo ahdistaa, pimeys taas tuntuu rauhoittavalta ja turvalliselta. Syksyllä, kun on ensimmäiset pimeät illat, tunnen niin syvää rauhaa, että se on ihan euforinen tunne. Valoisina iltoina taas tunnen olevani jotenkin ylikierroksilla, enkä pysty millään rauhoittumaan. Kummallista, että ihmiset on tässä(kin) suhteessa niin erilaisia...

      Poista