torstai 7. maaliskuuta 2013

Täällä taas :)


Kävelin tänään yli kaksi tuntia ja kaloreita kului yli tuhat. Suunnilleen. Kävin matkalla kaupassa ja unohdin sammuttaa siksi aikaa sykemittarin, mutta siltikin kulutin kävelyn aikana ainakin tuhat kcal. Mikäli tuohon sykemittariin nyt on luottamista, pahoin pelkään, että se näyttää turhan optimistisia arvoja, koska sykkeeni on yleensäkin todella korkea. Tie oli sen verran sula, että pystyin monessa kohtaa kävelemään ihan kunnolla, nyt saisi sitten lumet sulaa, ettei tarvitsisi koko aikaa varoa.

Yksi edelliseen postaukseen saamani kommentti herätti ajatuksia. Ymmärrän kyllä, että kun haluaa jotain, sen eteen pitää tehdäkin jotain, mutta se on minulle vaikeaa. Elämäni on jo nyt niin usein pelkkää selviytymistaistelua, joten on hyvin vaikeaa tahallaan lisätä siihen epämiellyttäviä asioita, vaikka lopputulos olisikin sen arvoinen. Olen niin pitkään yrittänyt tehdä täsmälleen päinvastoin, olen pyrkinyt välttämään kaikkea vähänkin vaikeaa ja epämiellyttävää, koska en koskaan tiedä, mikä on se viimeinen korsi. Olen elänyt niin hirveitä päiviä ja öitä, että pelkään suunnattomasti tehdä mitään, mikä saattaisi viedä minut takaisin sen kaltaisiin aikoihin. Se heijastuu myös laihduttamiseen. On eri asia lisätä mukavaan, onnelliseen elämään pari epämiellyttävää tuntia vuorokaudessa, mutta kun pitäisi lisätä epämiellyttävään ja onnettomaan elämään vielä lisää epämiellyttävyyttä, se tuntuu helposti ylivoimaiselta. Kun elämä on niin pitkään ollut sitä, että vain yrittää selviytyä seuraavaan päivään, olen kehittänyt lukemattomia keinoja, joiden avulla helpottaa asioita, joiden avulla kestän ja olen siinä samalla oppinut päästämään itseni vähällä, koska silloin minun on parempi olo ja silloin pelkään tulevaa vähemmän. Koska silloin selviän tästä hetkestä, eikä minulla ole voimavaroja miettiä tulevaa, mitä vaikutuksia tämän päivän teoilla on joskus muutaman kuukauden päästä. Minä keskityn aina selviytymään kustakin kyseessä olevasta päivästä ja siinä mielentilassa epämiellyttävien asioiden tekeminen ei auta minua selviytymään. Ne auttaisivat minua laihtumaan, mutta siihen vaadittaisiin kuukausia, ellei vuosia. Minulla on ihan täysi työ pysytellä elossa tänään ja se menee niiden pidempikantoisten tekojen edelle, koska jos minä en selviä tästä päivästä, ei tulevaisuudella ole mitään merkitystä. Mutta ehkä se on mennyt minulla liian pitkälle, ehkä se on jo muuttunut peloksi ottaa pienintäkään riskiä minkään suhteen, tehdä mitään, minkä tietää olevan haasteellista, jopa epämiellyttävää. Jos ajattelen, että mitä oikeastaan vaatisi tehdä kaikki mahdollinen laihtumisen eteen, en oikeasti tiedä, olisiko se sellaista elämää, jota kestäisin elää. Tiedän olevani lähellä äärirajojani ja pelkään, että mikä tahansa pienikin asia saattaisi olla minulle liikaa. Tiedän toki, että jonain päivänä saisin palkan vaivoistani, mutta siitä ei ole iloa, jos en selviä siihen päivään asti. Joten, minä tiedän, että minun pitäisi harrastaa kunnollista liikuntaa, että minun pitäisi mennä salille, että minun pitäisi syödä pahaa ruokaa monta kertaa päivässä. Mutta minä en tiedä kestääkö minun psyykeni niin montaa epämiellyttävää asiaa yhdessä vuorokaudessa, päivästä toiseen ja minua pelottaa ihan hirveästi kokeilla. Minun on pakko päästää itseni helpolla, koska muuten en ole varma, pystynkö ylipäätään elämään. Joten minä teen sen, mihin nyt tällä hetkellä pystyn, niin että jaksan myös olla edelleen olemassa. Mikä vie hämmästyttävän paljon voimavaroja ottaen huomioon, etten minä tee yhtään mitään.

Kauhua aiheutti myös erään julkkislaihduttajan oleminen otsikoissa tällä viikolla, koska en ollut tajunnut, että hän on niin nuori! Tiedän toki, että laihduttaminen lisää ikävuosia naamaan, mutta se pelottaa minua. Pelkään, että minäkin alan näyttää runsaasti ikäistäni vanhemmalta, jos(kun!) laihdun! On ihan ok, jos näytän ikäiseltäni, mutta en halua näyttää vanhemmalta kuin olen! Kuten olen kertonut, olen erittäin ruma, eikä se siitä laihduttamalla muuksi muutu, mutta silti sillä, että näytän ikäistäni nuoremmalta, on minulle arvoa, se on minulle tärkeä asia. Pelkään sitä, miltä minusta tuntuu, jos menetän senkin. En oikein edes tiedä miksi… Mitä väliä sillä on, olenko ruma ja nuori vai ruma ja vanha… Ehkä ihmiset suhtautuu positiivisemminkin rumuuteen vanhoissa kasvoissa, nuorilta odotetaan aina tietynlaista nättiyttä… Mutta silti, sillä on minulle väliä. Tiedän, että vartaloni tulee olemaan ulkonäöltään paljon ikävuosiani vanhempi ja olen sopeutunut siihen, mutta kasvojen osalta ajatus on kammottava. Otin itsestäni muuten muutaman kasvokuvan ja olin aika järkyttynyt! :D Miksi sitä ei näe itseään peilistä samalla tavalla kuin kuvista?! Kai siinä on jokin itsesuojeluvaisto päällä…

Mutta, vien nyt vielä koiran ulkoilemaan ja yritän samalla saada itsekin hiukan lisää liikuntaa. Olen taas nukkunut levottomasti ja yritän väsyttää itseäni mahdollisimman paljon, jotta yöt olisi helpompia. :)

12 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että pääsit lenkille :) Tuo on hyvä alku!!

    Ehkä sulla ei ole nyt hyvä hetki laihduttamiselle. Laita laihdutus jäihin ja ota rennosti. Jos oot mun blogia seurannut, niin olen junnannut monta kuukautta samassa painossa. Helmikuuksi tavallaan lopetin laihduttamisen, koska mitään ei tapahtunut. Annoin vaan olla.

    Nyt maaliskuussa olen saanut uutta puhtia hommaan ja paino putoaa taas.

    Kyllä se siitä :) Voimia sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on se edes jotain ja kävely nyt on vielä siedettävää toimintaa minulle, joten siihen pystyn. Parhaimmillaan jopa pidän siitä. :)

      Joo, olen seurannut. Hienoa, että pääsit taas alkuun! Jonkinlaisen tauon pitäminen olisi varmasti hyvä idea, juuri nyt on sellainen olo, että se maaliskuun 20. on jonkinlainen ehdoton deadline ja hirveitä tapahtuu, jos en pääse tavoitteisiin! Olisi varmaan hyvä hiukan rentoutua, koska nyt en pysty lihomaankaan, kun en pysty syömään suuria määriä.

      Kiitos! :)

      Poista
  2. Tiedätkö ettei tuo aina pidä paikkaansa, että laihduttaminen lisää ikävuosia ulkonäköön. Itselläni 60kg:n pudotus on kyllä tehnyt juuri päinvastoin, näytän nuoremmalta nyt mitä näytin pari vuotta sitten.
    Ehkä se riippuu myös pukeutumisesta....aiemmin oli pakko ostaa vaatteet siitä niukasta valikoimasta mitä kaupoista löytyi (no joo, netti vähän auttoi tässä). Nykyään voin ostaa vaatteet ihan mistä haluan ja sitä kautta voin valita myös nuorekkaampia vaatteita. Joten en kyllä näytä yhtään sen vanhemmalta mitä aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on lohdullista kuulla! :) Minua on aina pidetty ikäistäni nuorempana, mikä osin varmaan johtuu ihan lapsekkuudestani, mutta osin pyöreistä kasvoista. Minulla on paljon läskiä kasvoissa ja pelkään, että laihtuessa ne alkavat roikkumaan tai niihin tulee suuria ryppyjä. :/

      Tuo pukeutumisjuttu on muuten varmasti ihan totta! Minäkin odotan innolla mahdollisuutta pukeutua mihin haluan, sen sijaan, että joudun pukeutumaan siihen, mikä sopii päälle!

      Olet muuten laihtunut ihan mielettömän hienosti! Sinuun aina vertaan itseäni, koska meillä oli suunnilleen sama bmi ja sinä olit tässä vaiheessa jo paljon pienempi. :/

      Poista
  3. En tietenkään voi kunnolla ymmärtää, miltä päivittäinen elämä ja siitä selviytyminen sinusta tuntuu, mutta luulen tietäväni ainakin jotain noista tunteista, joita koet. Usein sanotaan, että liikunta auttaa masennukseen, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että juoksu on vaikuttanut tosi paljon henkiseen hyvinvointiini. Kuitenkin siinä vaiheessa elämääni, kun lähinnä vain vietin viikot asunnossani ovi takalukossa, verhot kiinni ja pimeän tullen kauppaan luikkimista edelsi tunninkin kestävä ahdistuskohtaus, niin jos joku olisi minulle tullut sanomaan, että "painupas likka lenkille, se auttais tuohon masennukseen", niin olisin varmaan vetäissyt ko. henkilöä kuonoon. Eli tosiaan silloin, kun se jokapäiväinen elämä ihan arkisimmasta askareesta lukien on yhtä selviytymistaistelua, niin silloin sellaiset pienetkin vaikealta tuntuvat jutut voivat olla liikaa. Asian ei kuitenkaan tarvitse olla niin. Minä en suoraan sanottuna oikein edes muista, mitkä olivat ne ensimmäiset askeleet kohti parempaa oloa, koska tuo oli niin pimeää aikaa, ettei minulla ole oikein selkeitä muistikuvia, mutta jossain vaiheessa kuitenkin hakeuduin terapiaan, ja vaikka sitten lopetinkin sen kesken, enkä kokenut siitä olevan pidemmän päälle hyötyä, niin jotenkin pääsin kuitenkin siitä pahimmasta ajasta ylitse.

    Toivon kovasti, että löytäisit ne sinulle sopivat keinot kohti parempaa oloa. Olen Nina Koon kanssa samoilla linjoilla siitä, että ehkä sinun olisi nyt hyvä unohtaa laihdutus hetkeksi. Viime aikaisten tekstiesi perusteella laihdutus aiheuttaa sinulle tällä hetkellä vain lisää ahdistusta ja murhetta, joten mitä jos yrittäisit keskittyä jonkin aikaa vain henkiseen hyvinvointiin. Jos tekisit asioita, joista oikeasti pidät, ja miettisit vaikka keinoja, joilla saisit keväästä enemmän itseäsi miellyttävän vuodenajan.

    Ai niin, toivottavasti nämä neuvot ja ehdotukset eivät loukkaa tai tunnu holhoavilta. On helppo katsoa tilannetta ulkopuolisin silmin ja jaella ohjeita näppiksen tältä puolelta, mutta eihän kukaan meistä lukijoista pysty täydellisesti ymmärtämään, miten sinä asiat koet. Joka tapauksessa, paljon tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ymmärrät aika hyvinkin. :) Olen myös ollut siinä tilanteessa, että jo kotoa poistuminen on ollut saavutus ja siksikin pelkään keikuttaa venettä, tehdä mitään, mikä saattaisi pahentaa oloani. Mutta tiedän itsekin, että asiat vain pahenee, jos jää kotiin neljän seinän sisään. Yritän nyt kävellä joka päivä, mutta kaikki enempi tuntuu täysin ylivoimaiselta. Sitä on vaikea selittää, kun se tuntuu itsestäkin niin järjettömältä. En ymmärrä, miksi minun mieleni toimii näin.

      Olette varmaan oikeassa tuon laihdutusasian suhteen. Olen itsekin miettinyt vaa'asta luopumista joksikin aikaa. Mutta vasta, kun vuosi tulee täyteen parin viikon kuluttua.

      Näen kevään aina vain vaiheena, josta on selvittävä. Ehkä pitäisi yrittää keksiä niitä hyviäkin puoliakin. En minä aina vihannut kevättä, mutta en enää muista, miksi kestin sen nuorempana. Kai siihen oli jokin syy.

      Eivät loukkaa tai tunnu mitenkään holhoavilta. Minussa on jotain vialla, siitä ei ole epäilystäkään, enkä itsekään täysin tiedä, mikä. En tiedä, miksi kaikki on minulle niin vaikeaa, yritän vain jotenkin selviytyä.

      Kiitos! :)

      Poista
  4. Ymmärrän sinua kyllä. Jos päivät tuntuvat synkiltä, eipä paljon tee mieli kiduttaa itseä lisää, vaikka koko maailma toitottaisi että "Ulkoilma piristää!" jne.

    Minusta runsaasti laihtuneet näyttävät yleensä nuoremmilta kuin lähtötilanteessa. Poikkeuksena kyllä kieltämättä tämä julkisuuden henkilö (ainakin uskon että puhumme samasta naisesta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :/

      Luulen, että se on kiinni siitä, miten ne läskit on jakautuneet. Joillain lihavillahan on ihan normaalipainoisen kasvot ja heillä varmasti laihtuminen nuorentaa. Mutta minulla on todella pyöreät kasvot ja olen kauhuissani sen suhteen, miltä näytän, jos laihdun. Olisi ihan kauheaa, jos jäisi syviä ryppyjä tai iso tyhjä ihopussi leuan alle! :/

      Poista
    2. Mutta sinähän OLET JO laihtunut!

      Poista
    3. Joo, mutta en niinkään kasvoista tai en ainakaan itse huomaa eroa. Kaksoisleuka on ja pysyy edelleen! :/ Mutta katsotaan, miten käy, jos nämä kasvoläskitkin joskus lähtee! Jos oikein pahasti, niin sitten kyllä pitää miettiä jonkinlaista kiristystä!

      Poista
  5. ONNITTELUT mahtavasta painonpudotuksesta! :)
    Kaikkea parasta jatkoonkin, Ja aurinkoista kevättä sinulle. :)
    (Kaunis blogipohja sinulla muuten.)
    /Ylle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)

      Kiitos samoin myös sinulle! :)

      Poista