lauantai 23. maaliskuuta 2013

Täällä taas

Paino on edelleen samoissa lukemissa. Ravitsemusterapeutilla käynti sujui yllättäen hyvin, hän ei pitänyt painon laskua huonona ja ensimmäisen kerran hän oli tyytyväinen ruokavalioonikin. Hänen mielestään syön nyt ihan oikeaoppisesti, eikä kaloreita ole syytä nostaa eikä laskea. Ainoastaan hiilareista meillä oli juttua, että kaksi annosta päivässä olisi riittävä. Olen siis yrittänyt syödä viime aikoina ruisleipää ja näkkileipää saadakseni kuitua, jotta vatsa toimisi, mutta nyt jatkossa yritän syödä vain yhden viipaleen päivässä, aamupuuron lisäksi. Kuidun saantia pitäisi lisätä syömällä vihanneksia. Se kai on ainoa tehtävissä oleva asia painonlaskunkin suhteen. Verikokeiden mukaan kaikki on kunnossa ja nyt vihdoin myös proteiini oli hyvällä tasolla. Tähän asti se on ollut ihan liian alhainen. Paljonhan siitä tulee maidosta, jota litkin aika runsaita määriä, mutta ei kai sillä ole merkitystä, mistä sen saa, kunhan saa. Paino sen sijaan ei halua laskea. Kuulemma suurimmalla osalla leikatuista painonlasku on pysähtynyt vuoden kuluttua leikkauksesta ja syytä olla huolissaan on vasta, jos paino alkaa taas nousta. Mutta minulla tietysti on vielä varaa pudottaa runsaasti painoa, normaalipainoonkin kun on matkaa vielä yli 20 kiloa. Ei ole mitään oikeaa syytä, miksi en voisi hyvinkin laihtua edelleen ainakin puolen kilon viikkotahtia, paitsi ettei niin syystä tai toisesta käytännössä tapahdu. Mutta en voi edelleenkään muuta kuin jatkaa yrittämistä, vaihtoehtoakaan ei ole. Katsotaan nyt onko ensi viikolla lääkärikin ihan ok painonlaskun suhteen vai saanko siellä haukut.

Sen jälkeen ajattelin kokeilla tuota jonkun suosittelemaa rahka-ananas –dieettiä, se kuulostaa aika hyvältä. Sikälikin, että haluaisin kovasti pitää taukoa kaikista lisäaineista, haluaisin antaa kehoni levätä ja kenties puhdistua kaikesta roskasta, mitä olen sinne elämäni aikana tunkenut. Olen jotenkin alkanut kammoamaan kaikkia lisäaineita, vaikka ennen en edes miettinyt, mitä syömässäni ruoassa on. Ja joka tapauksessa syön aika paljon rahkaa ja tykkään ananaksesta, joten katsotaan. Olen joskus aikoja sitten ollut ananasdieetillä, siinä piti syödä muistaakseni kilo ananasta joka päivä, eikä mitään muuta. Se ei tainnut sujua kovin hyvin… :D

Näin muuten viime yönä unta, että olin suihkussa Saddam Husseinin ja Jasser Arafatin kanssa. Arafatilla oli vatsassaan sellainen iso sinipunertava, jotenkin elävä, kasvain vähän kuin kala ja pelkäsin sitä ihan kuollakseni. Ja Saddam töni minua koko ajan pois suihkun alta, koska hän oli laittanut ihan älyttömästi shampoota hiuksiinsa ja sitä oli joka paikassa. Tämäkään ei varmaan ollut enneuni, vaikka olikin jotenkin poikkeuksellisen elävä... :D Olen muuten alkanut näkemään unia teistä blogitutuista. Vaikka he ovat unissa selkeästi ihmisiä, nimimerkit vaikuttaa heidän ulkoasuunsa. Nimimerkillä sinivalo kommentoiva on luonnollisesti sininen (vähän kuin Avatarin hahmot) ja Manta on lehmä. :D (Anteeksi, mutta isoäidilläni oli lehmä nimeltä Manta! :D) Raparperilla kasvaa tietysti vihreitä lehtiä päässä ja Amanda on ainakin kolme metriä pitkä(ei aavistustakaan miksi!). Sitten taas jos jollakin on kuva blogissaan, heidät näen itsensä näköisenä, mutta jostain käsittämättömästä syystä esimerkiksi Jennillä on häntä. Minulla on aina ollut todella eläviä ja viihdyttäviä unia, mutta joskus nuorena luin jostain lehdestä, että mikään ei ole tylsempi kuin ihminen, joka kertoo muille unistaan, joten olen siitä lähtien yrittänyt välttää unistani puhumista, koska jos minä en jotain tarvitse, niin lisää tylsyyttä!  :D Mutta jotkut unet ovat niin poikkeuksellisen eläviä, ettei niitä saa pois mielestään päiväkausiin…

Mutta, joudun nyt tekemään jotain juttuja äidille, niin aloitanpa ne, että saan ne joskus tehtyäkin ja pääsisin haukun kanssa pitkälle lenkille. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

14 kommenttia:

  1. Tyttäreni ihmetteli aikanaan nimimerkkiäni. Minulla meni todella kauan sen keksimisessä. Yritin luoda nimimerkin, jota kukaan ei osaa yhdistää minuun. Se ei viittaa pienessäkään määrin omaan nimeeni eikä mielikuvaan itsestäni. Mutta nyt olen kertonut jo joillekin tutuille blogistani, kun en siinä sen kummempia jorise.

    Minusta on hauskaa, että yhdistät nimeni lehmään. Kaikesta huolimatta lehmät ovat leppoisia :) Koska minusta nimellä Manta on hieman negatiivinen varaus... lihava, ilkeä ja ei niin kaunis ihminen...

    Viikonloppuja sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ajattelin, ettei tätä kuitenkaan kukaan koskaan lue, niin käytin omia nimikirjaimiani. No, ainakaan vielä ei ole kukaan epäillyt tunnistavansa. :)

      Minusta aina tuntuu oudolta tavata ihminen, jonka nimi on Manta, koska sehän on lehmän nimi. :) Lehmät on kyllä aivan ihania!

      Poista
  2. Ollapa yhtä pitkä ja iso kuin Avatarin hahmot :-D. Mä kakarana aina haaveilin että musta tulisi ainakin kaksi metriä pitkä ja pettymys oli suuri kun näin ei käynyt :-(. Vaan selvitty ollaan neljäkymmentä senttiä lyhyempänäkin :-D.

    Kiva kuulla/lukea että terapeutilla käynti meni hyvin. Mun piti jo aikasemmin joskus mainita että joku fitness-tyyppi jossakin sanoi että se syö kuus päivää viikosta tosi kurinalaisesti ja yhden päivän syö ei nyt ihan mättöä mut todella rennosti kuitenkin. Ajattelin vaan että auttasko sulla sellanen kerta viikkoon "mättöpäivä"? Ja onhan noita muutkin jossain keskusteluissa ym. sanoneet että kun välillä tauottaa laihdutusta niin laihtuminen jatkuu.

    Sinivalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :) Mutta ehkä elää olisi aika hankalaa kaksimetrisenä. :)

      Ainakin se olisi aika mukava laihdutuskeino. :) Pitääpä kokeilla! Tosin söinhän minä joulunaikaankin aika vapaasti, muttei sitä silti seurannut mikään laihtumisjakso.

      Poista
  3. Oon kyllä pikkuisen kade tuosta Saddamin kanssa suihkussa olemisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sinulla on sentään häntä, se voittaa Saddamin kanssa suihkuttelut mennen tullen! :)

      Poista
  4. Heh, vihreitä lehtiä päässä!!! :D Ihania unia sinulla. Mukava kuulla, että ravitsemusterapeutti oli tyytyväinen tilanteeseesi. Kyllä se paino sieltä taas lähtee alaspäin takuulla. Jatkat vaan sinnikkäästi ja ehkä vähän löysäät stressiäkin sen suhteen :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin Raparperilla. :)

      Olen toiveikas, että vielä joskus olisin pienempi.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  5. No en minäkään pidä sinun pudotusta yhtään huonona. Olet kuitenkin selkeästi tehnyt töitä ja kyllä minusta olisit ansainnut enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Minustakin olisi kovin kiva, että olisi lähtenyt enemmän, mutta näillä nyt mennään. :)

      Poista
  6. Voi ei, ihanan outo uni! :D

    -Mimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Ainakin uneni ovat viihdyttäviä, jos ei mitään muuta. :)

      Poista
  7. Kommentoin hiukan jälkijunassa, toivottavasti ei haittaa.

    Niin, olenhan minä aika pitkä, mutta että kolmimetrinen, huh! Näet kyllä mahtavan eläviä unia, olen kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa. :)

      Välillä, kun näitä blogihenkilöitä seisoo rivissä, niin sinusta näkyy vain alavartalo. :D En tiedä mistä tuo mielikuva on peräisin, mutta unissani olet kyllä todella pitkä.

      Teen muuten taas linssikeittoa. :)

      Poista