tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hyvää vappua!

En koskaan tiedä pitäisikö hyvää vappua toivottaa tänään vai huomenna? Täällä sataa kaatamalla, joten en tiedä onko se muuallakaan kovin hyvä… Silloin kun olin nuori, vappu oli aina kesäkauden avaus ja aloimme viettää iltoja ja viikonloppuja ulkona. Se oli kevään kohokohta, jota odotimme ja suunnittelimme monta viikkoa. Tosin mielikuvani nuoruuteni vapuista ovat aika hämärät… Ja senkin vähän, mitä muistan, toivoisin unohtavani… :D Erityisesti sen, kun värjäsin hiukseni kirkkaan sinisiksi äitini tietämättä, eikä se väri lähtenytkään pesussa ja seuraavana viikonloppuna oli yhden sukulaisen kahdeksankymppiset. Äitini oli ihan lievästi sanoen raivoissaan… :D Aikuisena en ole viettänyt vappua mitenkään sitten lukion jälkeen. Ihan normipäivä, vähän kuin sunnuntai. 

Olen ollut aika järkyttynyt. Näin äitini serkun noin kuukausi sitten ja hän pyysi minua käymään katsomassa temppuilevaa tietokonettaan. En ehtinyt käymään sinä viikonloppuna, joten soitin hänelle kahtena seuraavana viikonloppuna, mutta hän ei vastannut puhelimeen. Nyt äiti kertoi nähneensä hänen puolisonsa ja hän on kuulemma sairaalassa, eikä toivoa enää ole, hänellä on syöpä, joka on levinnyt kaikkialle. Hän oli ihan kunnossa kuukausi sitten, sanoi voivansa hyvin! Hän oli joutunut sairaalaan pari päivää sen jälkeen, kun näin hänet ja sen jälkeen tila oli huonontunut todella nopeasti. Olen tietysti järkyttynyt asiasta ihan yleisestikin, mutta hädin tuskin tunnen häntä, joten eniten minua ahdistaa ajatus siitä, että hän on vain pari vuotta vanhempi kuin äitini ja nuorempi kuin toinen vanhempani. Erityisesti äitini takia, koska toinen vanhempani on ihan terve ja hänellä on terveet elintavat, jne. mutta äidilläni on sairauksia ja runsaasti ylipainoa ja hänen menneisyytensäkin varmasti vaikuttaa. Minua yleisestikin pelottaa aivan hirvittävästi vanhempieni kuolema ja se, ettei sitä pysty mitenkään ennakoimaan, mutta aina kun kuulen tällaisesta tapauksesta, tunnen niin suunnatonta paniikkia. Kaikki oli näennäisesti hyvin kuukausi sitten ja nyt hän on kuolemaisillaan. Myös yksi äitini vanha ystävä kuoli pari kuukautta sitten(nuorempi kuin äitini) ja äidin ystävän sisko(saman ikäinen kuin äitini) on kuolemaisillaan syöpään.

Minä pelkään kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Pitkää ja riuduttavaa sairautta, sitä puhelinsoittoa, että jotain on sattunut, sitä mahdollisuutta, että minä joudun löytämään hänet… En kestä edes ajatusta. Mutta taikauskoni sanoo, että minun pitää ajatella ja olla varautunut jokaiseen mahdollisuuteen, koska se, mihin en ole varautunut, tapahtuu. Vanhempien kuolema kai on ainoa kuolema, joka kuuluu kokea, jonka kokemista pidetään itsestäänselvyytenä ja ne muut kuolemat ovat pahempia, koska ne ovat enemmän järkytys. Mutta minulla ei ole ketään eikä mitään muuta kuin vanhempani ja tiedän, etten pysty selviytymään siitä kuin normaalit ihmiset. Minä hädin tuskin selviydyn nyt, en tiedä, miten kestän ensimmäisen vanhempani kuoleman. Toista minun ei tarvitse kestää, mutta se aika siinä välissä… Pelkään sitä niin hirveän paljon, etten osaa edes ilmaista. Ehkä vanhempani elävät vielä vuosia ja kaikki on hyvin, mutta… Se ajatus, että jotain voi sattua noin nopeasti, että kaikki voi olla hetkessä ohi. Se nostaa ahdistuneisuustasoni miljoonakertaiseksi. Ja joka tapauksessa, ei ole kyse jostakin, joka ehkä tapahtuu, vaan asiasta, joka aivan varmasti tapahtuu.

Minusta on outoa joutua elämään tämä vaihe jo kolmekymppisenä. Kaikki tuntemani ympärilläni kuolee ja vain minä jään jäljelle. Se on varmasti raskasta vanhuksellekin, mutta minun ikäiseni pitäisi elää sitä parasta aikaa, kun on oma perhe ja ympärillä lapsia ja tulevaisuutta. Äitini serkulla on samanikäinen tytär ja vaikka hänellä on varmasti nyt todella vaikeaa, hänellä on kuitenkin oma perhe ja ystäviä. Oma elämä. Tulevaisuus.

Yksi entinen kämppikseni aina puhui, että sitten kun hän alkaa seurustella ja menee naimisiin ja saa lapsia… Hän odotti sitä kaikkea niin innoissaan ja puhui siitä koko ajan ja se tuntui minusta niin oudolta… Minä odotan ihan erilaisia asioita, ihan eri elämänvaihetta. Minä en odota mitään hyvää. Se saa minut tuntemaan itseni niin erilaiseksi ja poikkeavaksi muihin ikäisiini verrattuna. Minä pelkään tulevaisuuttani, en odota sitä innolla.

Tämä on nyt vähän masentava aihe vapuksi, mutta kuten sanottu, se on minulle ihan normipäivä. Ja järkytyin ihan kauheasti kuullessani tuosta tapauksesta.

Olen vieläkin kipeä, joskin voin jo vähän paremmin. Ei tämä nyt onneksi vaikuta ainakaan enterorokolta, ihan tavallinen flunssa vain. :)

P.S. Niin, illalla tosiaan testailin, että miten videon saa Youtubesta tänne ja se onnistuikin helpommin, kuin olin kuvitellut. Joten otsikoksi tuli tuo laulun nimi ja vaikka poistin sen postauksen, se jäi näkyviin muihin blogeihin ja ajattelin, että pelkkä itsemurhasta kertova laulu, jonka saman tien poistin, olisi ehkä hitusen liian dramaattista, kirjoittajan huomioiden.

P.P.S Onko tämä uusi pohja jo liiankin pinkki?  :D (Vai onko se oksymoroni? :D)

Sori... :D



Minä vain testailin, miten video liitetään Youtubesta blogiin ja se näköjään heitti sen tänne automaattisesti ja vaikka poistin sen, se jäi uusimmaksi viestiksi lukijoille. Ajattelin, että ehkä on laulun sanojen takia hyvä idea selittää tekoni, ettei kukaan tulkitse tätä itsemurhaviestiksi... :D Rakastan muutenkin Florence and the Machine:a, mutta tämä laulu on kyllä niin uskomattoman kaunis. (Jos tuo video nyt toimii...)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

En haluaisi valittaa, mutta…

Oletteko nähneet niitä DNA:n mainoksia? Ne on hauskoja. No, kuten sanottu, olen varmasti valittanut enemmän kuin tarpeeksi keväästä, joten sanon nyt vain sen verran, että en pidä siitä yhtään. Se ahdistaa aivan suunnattomasti ja juuri nyt elän sitä vaikeinta aikaa, mikä yleensä on jo aiemmin, mutta tänä vuonna, kun kevät on myöhässä, se on meneillään nyt. Joten päätin sen kunniaksi ja itseäni piristääkseni listata kymmenen suosikkisyyspäivääni. :)  Järjestys ei ole aivan ehdoton… :)

10. Tihkusadepäivät. Se kun ilma on niin täynnä kosteutta, että tuntuu kuin olisi vedessä, mutta ei kuitenkaan kastu epämiellyttävästi. Ilta pimenee nopeasti ja kaikki tuoksuu vedeltä. Katuvalojen kiilat erottuu selkeästi kosteassa ilmassa.

9. Teräksenharmaat päivät, jolloin tuulee viiltävästi, eikä kesän lämmöstä ole enää tietoakaan. Taivas on kylmä ja kova, eikä mikään määrä vaatteita riitä pitämään lämpimänä. Tällaisena päivänä on ihana mennä ulkoa sisälle, juoda jotain lämmintä ja istua takan edessä kietoutuneena peittoon.

8. Kun on jo melkein talvi, mutta aurinko paistaa viistosti ja valo on pehmeää ja kylmää yhtä aikaa. Aivan se syksyn ja talven rajakohta. Se muistuttaa minua yksistä joulumarkkinoista kauan sitten ja näinä päivinä kaipaan pois Suomesta enemmän kuin koskaan.

7. Kun ensimmäisen kerran sataa niin että lotisee ja on synkkää ja harmaata ja pelloissa näkyy vain multaa ja kaikki lehdet ovat pudonneet. Edes minä en mielelläni mene ulos, mutta kuulen ja näen syksyn.

6. Kun puidaan ja viileässä ilmassa tuoksuu kirpeänmakea viljan haju. Vielä ei tarvita takkia, mutta iho viilenee ulkona ollessa.

5. Se kun ensimmäisen kerran puissa on kunnon ruska. Ei enää ruskeita laikkuja vihreän seassa, vaan keltaista, punaista ja oranssia. Luonto tuoksuu kostealta ja rikkaammalta kuin koskaan muulloin.

4. Sumuinen syysaamu, kun ikkunasta näkyy vain kimmeltävää harmautta. Vähitellen aurinko tulee näkyviin ja sumu väistyy.

3. Kun lapsuudenkotini kuisti tuoksuu kumisaappailta ja mustikanvarvuilta ja sieniltä. Ja viimeisiä kertoja auringolta. Käyn aina keräämässä tähän aikaan vuodesta sammalta ja puolukanvarpuja ja männynkäpyjä sisälle.

2. Puuskittainen tuuli heittelee satunnaisia isoja pisaroita, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti sada. Taivas on pilvessä, mutta välillä pilkahtaa aurinko näkyviin. Illalla sää muuttuu syysmyrskyksi, joka saa vanhan puutalon natisemaan ja vonkumaan.

1. Ja lopuksi ehdoton suosikkini; se päivä, jolloin ilma on kylmä ja siinä haistaa ensimmäisen kerran savupiipuista kohoavan puunsavun. Puissa on vielä lehtiä, mutta talvi on jo lähellä. Se saa minut ajattelemaan takkatulta ja hyvää kirjaa ja hyvää ruokaa ja juomaa.

Nämä saivat minut haaveilemaan syksystä ja piristivät huomattavasti! :) Se on jotenkin kummallista, että suurin osa muistoistani liittyy syksyihin. En oikein tiedä miksi, koska en minä silloin nuorempana inhonnut keväitä. Muistan kyllä tapahtumia kaikilta vuodenajoilta, mutta syysmuistot ovat niin paljon elävämpiä ja yksityiskohtaisempia kuin mitkään muut. Muistan miltä tuoksui ja millainen ilma oli ja miltä minusta tuntui… Muiden vuodenaikojen tapahtumat ovat joten yleisluontoisempia, muistan jotain tapahtuneen, mutta en yksityiskohtia, enkä mitään epäoleellista. Mutta syksyisin tapahtuneita asioita muistan niin elävästi ja ne myös herättävät suuren määrän tunteita. Ja vaikka olen aivan varma, etten lapsena inhonnut keväitä, nyt niihin muistoihin tuntuu silti liittyvän ahdistusta.

Ja aina kun haaveilen jostain tapahtumasta, ihan mistä tahansa, mieleni sijoittaa sen syksyyn. Aivan kuin minun vuodessani olisi vain ne muutamat kuukaudet noin elokuusta joulukuuhun, kaiken muun jotenkin pikakelaan ohitse ajatuksissanikin. En pysty edes kuvittelemaan, että jotain mukavaa tapahtuisi keväällä ja minä nimenomaan en halua mitään mukavaa tapahtuvan keväällä! Jos jotain mukavaa tapahtuu, haluan sen tapahtuvan syksyllä, koska silloin se on täydellistä.

Olen miettinyt, että liittyyköhän se erääseen nuoruuteni syksyyn. Se oli elämäni paras syksy, olin onnellinen ja elämässäni oli kaikki hyvin. Ajankohta oli sattumaa, mutta kaikki sen ajan muistot yhdistyvät fyysiseen ympäristöön, ruskaan ja tuoksuihin, joten ehkä siksi tunnen niin vahvasti. Olen kyllä aina pitänyt syksystä, mutta ehkä tuo syksy on alku sille, miten tärkeitä syksyistä tuli minulle. Ja se tuntui silloin kestävän ikuisuuden, ne muutamat lyhyet kuukaudet tuntuvat vielä nytkin kokonaiselta eliniältä.

Valo on todella oleellinen tekijä. Se on suurin yksittäinen syy, miksi vihaan keväitä ja rakastan syksyjä. Pimeys tuntuu ihan fyysisesti hyvältä, aivan kuin aistisin sen ihollani. Eikä ole kyse siitä pimeydestä itsestään, vaan vaikka keväällä pimentäisin ikkunat, minä silti tiedän, että se valo on siellä takana. Minä toki olen päällystänyt kaikki pimennysverhot alumiinifoliolla, joten saan huoneet sekä asunnollani, että kotona täysin pimeiksi(estää myös avaruusolentoja imemästä aivoaaltojani ja tekemästä kokeita minulla) ja kyllä se öisin hieman auttaa, mutta ei samalla tavalla kuin syksyn aito pimeys. Syksyn pimeys tuntuu kuin jonkinlaiselta rauhoittavalta lääkkeeltä; jos olen ulkona kun alkaa hämärtyä, tunnen sen vaikuttavan minuun. Rauhoitun sitä enemmän, mitä pimeämpää on. Eikä sähkövalo poista sitä tunnetta. Keväisin taas tuntuu, kuin minussa olisi ylimääräistä adrenaliinia ja se levottomuus tekee minut hulluksi. Minusta tuntuu, kuin ihan kirjaimellisesti voisin kiipeillä seinille. Mutta mikään ei auta siihen, olen joskus kokeillut liikkua niin kauan, että olen ihan uuvuksissa, mutta vaikka olisin kuinka väsynyt, olen silti levoton. En itsekään ymmärrä, miksi nimenomaan valo on minulle niin kamala asia. Ja tämä valo-ongelma on aina ollut olemassa, jo lapsena minun oli erityisen vaikea rauhoittua ja nukkua valoisina vuodenaikoina.

Toivottavasti en muuten pilannut kenenkään kevätfiilistelyjä! Toisinaan kun itse luen jostain keväthehkutusta syksyllä, ahdistun siitä! Olisikohan tähän pitänyt lisätä jonkinlainen varoitustesti; Seuraavaa tekstiä ei suositella keväästä pitäville, lukeminen omalla vastuulla… :) No, ehkä te keväästä tykkäävätkin kestätte tämän verran syysunelmointia. :)

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Flunssasta, ripsistä ja viherpirtelöstä

Flunssa jatkuu ja olen korviani myöten kyllästynyt siihen. Yöt näen käärmeunia ja päivisin olen ihan väsyksissä huonosti nukuttujen öiden takia. No, joskus tämän on loputtava, joten yritän sinnitellä. Itse asiassa tänään on jo tuntunut hieman paremmalta, joten ehkä tämä menee pikaisesti ohi. 

Muistan taannoin kommentoineeni jonkun blogiin, että testailen parhaillaan ripsiseerumia ja lupasin kertoa tuloksista, mutta en nyt millään muista kenen blogiin siitä kirjoitin, joten kirjoitan nyt aiheesta omaani. Minullahan on siis pikkuruiset syvällä pään sisässä olevat siansilmät, joita reunustaa olemattomat ripset ja olen jo vuosia haaveillut pidennyksistä. Mutta ne tuntuvat aika työläiltä ja kalliiltakin, eivätkä ne käsittääkseni kestä harrastamaani tuntikausien saunomista, joten ne ovat jääneet ottamatta. Jonkun hehkutettua blogissaan Revitalashia, ajattelin minäkin kokeilla ja syvää kauhua tuntien maksoin satasen kolmen ja puolen millilitran putkilosta. Olen nyt laittanut ainetta melkein joka ilta (muutamaa satunnaista unohdusta lukuunottamatta) kuusi viikkoa luomilleni ja jotain eroa alkaa minusta näkyä.  Tuloksia luvattiin vasta kahden kuukauden säännöllisen käytön jälkeen, mutta minusta ripseni ovat pidentyneet. Aine levitetään kuin nestemäinen eyeliner, mikä on varmaan helppo juttu meikkaamaan tottuneille, mutta minä en aina osu silmäluomeenkaan... Enkä ainakaan saa aikaan suoraa linjaa. No, oikeaan silmään saan, mutta en vasempaan... 




Ensin kuuden viikon takainen kuva ja alempana tänään otettu (ja älkää kommentoiko ryppyisiä silmäluomiani, kiitos, tiedän, että olen vasta 33, mutta koska en voi laittaa silmieni lähelle minkäänlaista aurinkosuojaa ja olen laiska käyttämään silmänympärysvoidetta... Tiedän, jonain päivänä kaduttaa... (Esimerkiksi tänään?) :D). Tuossa alemmassa ripset kyllä näyttää pidemmiltä, mutta myös jotenkin värittömiltä. Harmaantuuko ripsetkin siinä missä muutkin karvat, vai johtuukohan se tuosta aineesta? Vai kenties vain valosta... Ne myös ovat vähän hajanaiset ja sojottaa vähän minne sattuu. Ehkä se ei niin haittaisi, jos käyttäisin ripsaria, mutta nyt ne näyttää aika sotkuisilta silmien ollessa auki. 













Tässä on nyt vasen silmäni, koska se jostain käsittämättömästä syystä oli avoimena edustavampi kuin oikea. Ei sillä, että vasenkaan mitenkään mallikelpoinen silmä olisi. Ette arvaa, miten vaikea oli ottaa kuvaa, jossa en pelkkien silmienkään näkyessä näytä jotenkin pysyvästi hämmästyneeltä tai vain täysin hullulta. Minä en ole niitä ihmisiä, joista saa hyviä kuvia, mutta luulisi sitä nyt edes pelkästä silmästä saavan paremman kuvan… Mutta ei, joten tähän on tyytyminen. 

Tuosta heijastuksesta muuten ainakin CSI:n tyypit saisi selvitettynä ainakin asuinpaikkani, ulkonäköni ja sosiaaliturvatunnukseni, mutta luotan siihen, ettei kukaan teistä ole niin teknisesti lahjakas. :D

Joka tapauksessa, en oikein vielä tiedä, mitä ajatella. Putkilon pitäisi kestää päivittäisessäkin käytössä puoli vuotta ja niitä näkyviä tuloksiakin lupailtiin vastan kahden kuukauden käytön jälkeen, joten katsotaan. Ehkä nuo vielä muuttuu paremman näköisiksi. Tai jos eivät, niin eipä kai nuo miniripsetkään tässä haaksirikossa niin oleelliset ole. 


Loppuun kuva tekemästäni viherpirtelöstä. Se maistui kauhealta. Älkää ihmeessä kukaan kokeilko(en edes laita reseptiä)! Tosin nyt kun ajattelen asiaa, se mitä luulin ruohosipuliksi, saattoikin olla jokin viherkasvi. No, joka tapauksessa, jos tähän flunssaan ei kuulukaan ripulia, niin nyt siihen ainakin on hyvät mahdollisuudet... 




Buzzausta: Falafelpyörykät

Säästin suosikkituotteeni viimeiseksi ja tänään oli lounaaksi falafelejä. Vaivauduin taas keittämään perunankin. :)




En ole koskaan maistanut valmisfalafelejä, eivätkä nämä maistuneet ollenkaan siltä, kuin itse tekemäni, mikä jätti minut hämmentyneeksi. Ehkä omani ovat vähemmän terveellisiä... Hyviä nämäkin silti olivat.

Tämä kuulostanee typerältä, mutta nämä maistuivat hyvin selkeästi vihreiltä. Yritin pitkään keksiä jotain muuta sanaa kuvaamaan näiden makua, mutta en päässyt vihreästä eteenpäin. Maku oli joka tapauksessa hyvä ja nämäkin sopivat hyvin tzatzikin kanssa syötäviksi. Nämä, toisin kuin nuo muut testaamani, ovat pääosin kikherneistä tehtyjä, ei soijasta. Näin kasvissyöjän näkökulmasta, nämä eivät olleet millään tavoin lihamaisia, ei koostumukseltaan, eikä maultaan. Näitäkin voisin ajatella kesällä grillaavani.


Näissä on sataa grammaa kohden 201 kcal ja 7 grammaa proteiinia.

Tuote sisältää;
Kikherne (47%), kesäkurpitsa, sipuli, kasviöljy, korppujauho/vehnäjauho, vesi, suola, hiiva, leivänparanne (kasvisöljy), paprikauute), persilja, mausteet, suola (1,5 %), vesi, stabilointiaine(metyyliselluloosa), nostatusaine (natriumkarbonaatti), valkosipulijauhe, hiiva. Saattaa sisältää hivenen soijaa, kananmunaa ja seesaminsiemeniä. Voimakassuolainen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kaikista testaamistani tuotteista tykkäsin ehdottomasti eniten seesaminugeteista, ne olivat enemmän herkkuja kuin ruokaa. Myös falafelit ja kasvispyörykät olivat oikein hyviä ja näitä kolmea varmasti ostan jatkossakin. Sen sijaan kasvispihvejä tuskin ostan, ne olivat yksinkertaisesti liian lihankaltaisia minulle. Mutta niitäkin voin suositella lihaa syöville kasvisvaihtoehdoksi, tuskin edes huomaisitte eroa! :)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Patterit loppu...

Vaa'asta nimittäin. Mutta eilen aamulla se näytti 89,5 kg, joten uskotaan nyt, että se tänään olisi sanonut suunnilleen samaa... :) Vaakani syö ihan hirveästi paristoja, kun se menee jatkuvasti päälle pienimmästäkin tärähdyksestä ja nyt minulla ei ollut kotona varaparistoa, enkä jaksa sitä mistään lähteä hakemaankaan. Mutta uskon, että kasilla alkavissa ainakin ollaan vieläkin. Vaikka en kävellyt yhtään tällä viikolla. Jospa jumitus nyt olisi viimein ohi ja paino taas laskisi. 

Flunssa vaivaa edelleen, mutta ei auta kuin kestää. Kevätflunssat ovat jotenkin pahimpia, ehkä siksi, että ne jotenkin mieltää osaksi syksyä, mutta ei kevättä. En ole kovin hehkeä näky noin yleensäkään, mutta aamulla kyllä peilistä katsoi takaisin jotain todella hurjan näköistä, kun nenä on ihan punainen niistämisestä ja silmät vuotaa ja muutenkin näytin jotenkin turvonneelta. Pikkulapset juoksisivat karkuun, jos nyt näkisivät... :D

Olen koittanut juoda riittävästi, mutta syömisiä en ole jaksanut kauheasti miettiä. Olen nyt testaillut noita Buzzaus -tuotteita, muuten en ole syönyt kauheasti mitään. Ei tee mieli ruokaa, niin en viitsi syödä väkisin. Eiköhän se ruokahalu taas palaa, kun flunssa lähtee. :) 

Mutta, hyvää viikonloppua taas kerran! :)

Buzzausta: Kasvispyörykät ja nuggetit

Eilen illalla testasin seesaminugetteja.




Ne olivat positiivinen yllätys, maku ei ollut ollenkaan lihaisa, eikä koostumuskaan, vaan ne olivat oikein hyviä. Söin niitä tzatzikin ja guacamolen kera ja ne olivat oikein hyvä välipala. Näitä ostan varmasti jatkossakin.





Annokseksi lasketaan neljä nugettia, joissa on 183,6 kcal ja 10,8 grammaa proteiinia.

Tuote sisältää;
Soijaproteiini 35% (vedellä turvotettu) vehnäproteiini 15% (vedellä turvotettu) vesi, korppujauho (sisältää vehnää ja seesamia), kasviöljy, sipuli, kananmunan valkuaisjauhe, vehnäjauho, hiiva, suola (1.5%), sipulijauhe, tärkkelys, maltodekstriini, proteiinihydrolysaatti (vehnä), valkosipulijauhe, mausteet, stabilointiaineet (natriumalginaatti karboksimetyyliselluloosa, guarkumi), rypälesokeri.

Tuotteen nettisivuilla on vinkkejä siitä, minkä kanssa näitä voi tarjoilla. :)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään söin lounaaksi kasvispyöryköitä, keitin ihan perunankin niiden kaveriksi. :)




Ne maistuivat oikeastaan siltä, miltä muistaakseni lihapullat maistuvat, mutta eivät kuitenkaan liian lihaisilta. Nämä sopisivat todella hyvin lihankin korvikkeeksi ja aion kesällä kokeilla näiden grillaamista.


Tuote sisältää;
Soijaproteiini 51% (vedellä turvotettu), vehnäproteiini 15% (vedellä turvotettu,), vesi, kananmunan valkuaisjauhe, kasviöljy, maltodekstriini, tärkkelys, suola (1,6%) sipulijauhe, hernekuitu, proteiinihydrolysaatti (vehnä), mallasuute (ohra), aromit, valkosipulijauhe, stabilointiaineet (guarkumi, natriumalginaatti), hiiva, punajuurijauhe, mausteet.

Viidessä kasvispullassa on 119 kcal ja 12, 6 grammaa proteiinia.

Näissä kaikissa on siis ihan kivasti proteiinia ja makukin on hyvä, joten ovat ehdottomasti testaamisen arvoisia.

Nyt on sitten enää testaamatta falafelit, jotka jätin viimeisiksi, koska uskon pitäväni niistä eniten. Ainakin kotitekoiset falafelit on herkkua. :)


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Voi tätä kurjuutta...

Heräsin eilen aamulla kurkkukipuun ja nenä oli ihan tukossa ja aamun ensimmäinen ajatus oli, että voi ei...!! Ihan hirveä flunssa oli iskenyt ja vietin jo eilisen sängyssä. Näin viime viikonloppuna yhden äidin ystävän, joka oli kipeänä ja minusta ihan tuntui, että nyt hän tartuttaa sen minuun, mutta olin jo ehtinyt huokaista helpotuksesta. Minä vihaan kipeänä oloa! Enkä todellakaan kärsi arvokkaan hiljaa, vaan valitan kurjaa kohtaloani kenelle tahansa, joka kuuntelee. :D (Osaaottavat kommentit ovat tervetulleita tekstin alla olevaan kommenttiosioon...) Erityisesti vanhemmilleni, jotka osaavat suhtautua siihen asiaan kuuluvan myötätuntoisesti ja jotka jostain käsittämättömästä syystä ehdottavat valkosipulin kynsien tunkemista vähän sinne sun tänne... En ole tuota konstia vielä toistaiseksi kokeillut... Ehkä se ei ole edes tarkoitettu flunssalääkkeeksi, ehkä se vain on heistä hauska ajatus... 

No, joka tapauksessa, aamulla oli pakko käydä kaupungilla ja satoi vettä ja olin kevättakki päällä, eikä minulla ollut sateenvarjoa mukana ja olin märkä kuin saukko pesukoneessa. Nyt olen maannut lopun päivää peittoihin kietoutuneena vilusta väristen suremassa sairastumistani. Vatsakin on jostain syystä kipeä ja äiti kertoi, että monella on ollut tämän flunssan yhteydessä ripuli! Se tästä nyt vielä puuttuisi! Ja aivan kuin näissä ei olisi tarpeeksi, koirani heitti minua isolla luulla päähän ja aiheutti suuren kuhmun ja mustelman! 

Viime yönä en nukkunut kuin muutaman tunnin pätkissä, koska kurkkuun sattui niin kovasti. Kuumeessa nukkuminen ahdistuneena on aika kauheaa puuhaa muutenkin. Joskus hyvinä aikoina kuumehoureiset uneni ovat ihan mielenkiintoisiakin (olen muun muassa käynyt sangen hauskan keskustelun vasemman jalkani kanssa ja ihan tosissani uskonut olevani kuivausrumpu), mutta ahdistuneena kuumeuneni ovat ihan hirveitä. Ja viime yönä vielä heräilin johonkin ihan käsittämättömään ääneen, jonka alkulähdettä yritin selvittää, syytin jopa viatonta kissaparkaani, kunnes tajusin äänen kuuluvan mahastani! En tiedä, mikä sitäkin vaivaa, ehkä se kuuluu tähän flunssaan... Jos saan vielä ripulinkin, niin pelkkä flunssa ei enää olekaan niin kurja vaihtoehto... :D

Miksi sitä aina terveenä jotenkin romantisoi flunssaa?! Kuvittelen aina, että on oikeastaan aika mukavaa siemailla kuumaa juotavaa lämpimän peiton alla ja lueskella hyvää kirjaa koko päivän... (Aivan kuin minulla ei olisi sellaisia päiviä varsin usein terveenäkin... :D) Todellisuudessa makaan pohjattoman kyllästyneenä sängyn pohjalla kykenemättä ajattelemaan mitään muuta kuin kipeää kurkkuani ja vuotavaa nenääni, kieli palaneena kuumasta juomasta, josta loput kaadoin yskänpuuskassa kirjaston kirjalle. Joka ei ollut edes hyvä! Miten paljon mukavampaa onkaan olla terve... :)

Koko viikko on muutenkin vietetty sisällä, koska otin maanantaina käyttöön uudet kengät, jotka tottakai heti aiheuttivat rakkulan kumpaankin jalkaan(suussanikin on muuten rakkula... Toivottavasti minulla ei ole suu- ja sorkkatautia... Kuuluuko siihen flunssamaiset oireet?). En ole varmasti koskaan elämässäni ottanut käyttöön uusia kenkiä niin, etteivät ne olisi aiheuttaneet rakkuloita. Monet kengät niinkin pahoja, etten ole voinut käyttää niitä koskaan uudelleen. Alkuviikolla en siis rakkuloiden takia päässyt lenkille ja nyt loppuviikosta en flunssan takia. Paino kuitenkin oli ainakin aamulla pari sataa grammaa alhaisempi kuin viime viikolla, joten jospa se nyt liikkumattomuudesta huolimatta ei ainakaan nousisi. Ja toivottavasti se on vielä huomennakin laskenut. 

Mutta nyt on pakko palata jälleen sänkyyn. Toivottavasti te muut vältytte kevätflunssalta! :)

Buzzausta: Hälsans Kök kasvispihvi

Ensimmäisenä testaukseen pääsi Hälsans kök kasvispihvi. Maistoin pihviä perunamuusin ja tzatzikin kanssa, pihvit lämmitin paistinpannulla.




Pihvi oli koostumukseltaan melko lihamainen, mutta ei kuitenkaan maultaan, eikä koostumuskaan oikeastaan häirinnyt minua. Maku oli melko neutraali, mutta tzatzikin kanssa yhdistelmä oli hyvä.




Pakkauksessa oli neljä pihviä ja yhdessä oli 123,6 kcal ja 13,6 grammaa proteiinia.

Tuote sisältää;
Soijaproteiini 60% (vedellä turvotettu), vehnäproteiini 17% (vedellä turvotettu), sipuli, kananmunan valkuaisjauhe, kasviöljy, suola (1.8%), hiiva, maltodekstriini, hernekuitu, tärkkelys, aromit, sipulijauhe, valkosipulijauhe, mallasuute (ohra), stabilointiaineet (guarkumi, natriumalginaatti), mausteet, rypälesokeri, väri (sokerikulööri), happamuudensäätöaine (sitruunahappo).

Pihvit suositellaan syötäväksi esimerkiksi hampurilaisen välissä tai leivällä. Prismassa paketti maksoi hiukan yli neljä euroa. Maku oli ihan hyvä, joten lihansyöntiä vähentävälle tai välttävälle, joka kaipaa kuitenkin jotain korviketta voin suositella. :) 


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Puutarhanhoitoa ja buzzausta


Tänään piti sataa, mutta ainakin täällä paistaa aurinko. No, se on ihan ok, toivottavasti viimeisetkin likaiset lumenrippeet sulaa mahdollisimman nopeasti pois. Tuntuu kummalliselta, että on jo ihan kunnolla kevät, mutta ulkona ei oikein näytä siltä. Se aiheuttaa jonkinlaisen ristiriidan pääni sisälle, mikä vain pahentaa kevättä. Tosin eilen näin tuolla ulkona jo ihmisiä shortseissa ja t-paidassa ja minä palelin toppatakissani. Illalla kun kävin vielä kaupassa, laitoin trenssin päälle, mutta oli vähän viileä.

Ainoa asia, mistä pidän keväässä on puutarhanhoito. Perustin oman pikku puutarhani äidin pihalle muutama vuosi sitten, mutta nyt tänä keväänä aion siirtää sen. Tein sen ensin ihan tontin rajalle, alueelle, jossa kasvoi vain rikkaruohoja, mutta nyt sen takanakin oleva alue on otettu käyttöön, joten se on ikävästi keskellä pihaa ja näkyy ikkunoista. Eikä se ole täydellinen, koska tein siihen hiekkapohjan, joka toimi pari vuotta, mutta sitten rikkaruohot alkoivat kasvaa läpi. En erityisesti pidä kitkemisestä, joten nyt aion tehdä oikein kunnon sorapohjan suodatinkankaineen, mikä toivottavasti pitää rikkaruohot poissa. Joudun vain suostuttelemaan äidin tekemään minulle lisää kasvilaatikoita, koska kasvimaastani tulee ainakin kaksinkertainen entiseen verrattuna. Ja yhden äidin ystävän muokkaamaan pohjaa traktorillaan, ettei minun tarvitse kaivaa koko pohjaa lapiolla.

Mitä sitten tulee niihin itse kasveihin, niin parhaista yrityksistäni huolimatta tulos on kovin heikonlainen. Kasvupaikka on huono, koska meillä kotona on kylmä ja hallanarka paikka, mutta ihan oikeasti minulla ei ole ollenkaan vihreä peukalo. Saan ihan perusjutut onnistumaan jotenkuten, saan salaattia ja retiisejä ja porkkanoita ja kesäkurpitsaa. Mutta kaikki hiukankin erikoisempi ei koskaan onnistu. Olen yrittänyt kasvattaa mm. maissia ja meloneja, parsaa, kukkakaalia ja laventelia, mutta niistä ei koskaan tule mitään. Syksy tulee liian aikaisin ennen kuin ne ehtivät kasvaa. Muistan lapsena, miten naapuruston mummolla kasvoi ihan valtavia kukkakaaleja pihallaan (pelkäsin niitä, koska niissä oli toukkia), mutta minä en saa aikaan kuin sellainen pienen rusehtavan keltaisen alun, joka kuolee ennen kuin kasvaa. Mutta ihan perusjuttujakin on kiva kasvattaa. Aion tänä vuonna kasvattaa vain tilliä, persiljaa, salaattia, retiisejä, avomaankurkkua, erilaisia sipuleita, herneitä, porkkanoita, punajuuria ja kesäkurpitsoja. Ja minulla on paljon mansikoita ja kukkapatoja, joissa kasvatan eri värisiä ruiskaunokkeja. Ja jälleen aion yrittää kasvattaa laventelia, vaikka en ole koskaan saanut yhtään edes itämään. Olen yrittänyt kaikkea, mitä keksin, mutta ei. Onko joku saanut laventelin itämään tai jopa kasvamaan? Olen ostanut sitä ihan ruukussakin, mutta se on kuollut melkein heti. En tiedä, mitä teen väärin.

Hälsank Kök -tuotteille tarkoitettu lahjakortti tuli vihdoin tänään postissa, mutta taidanpa ostaa tuotteet vasta ylihuomenna, kun Prismoista saa 15 prosenttia alennusta. Suosituksena olisi ostaa kasvispihvejä, kasvispyöryköitä, kasvismureketta ja falafeliä. Kasvismureketta olen kuitenkin jo kokeillut, enkä tykännyt siitä, joten aion ostaa sen tilalle seesaminugetteja. Kasvismureke on varmasti hyvä lihankorvike niille, jotka haluavat vähentää lihansyöntiä, mutta eivät ole kasvissyöjiä, koska minä koin sen aivan liian lihankaltaiseksi itselleni. Se on mautonta, joten sen saa maustettua mieleisekseen, mutta koostumus on hyvin lihamainen, enkä minä kaipaa lihan makua tai koostumusta. En tiedä olenko jotenkin poikkeava kasvissyöjä, mutta en ole koskaan kaivannut mitään korviketta lihalle, enkä pidä esimerkiksi tofusta tai soijasta valmistetuista korviketuotteista. Viikonloppuna olisi sitten tarkoitus kokkailla noista muista ruokaa ja kertoa teille, miltä maistui. Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä tuotteiden nettisivut: www.halsanskok.fi

Tarkoitus olisi myös ottaa kuvia aterioista, mikä saattaa olla vähän haasteellista. En koskaan muista kuvata mitään ja koneellekin laitan kuvia kamerasta todella harvoin. Täälläkin minulle on ehdotettu kaikenlaisia kuvahaasteita, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. En tiedä mikä siinä kuvaamisessa nyppii. Ostettuani aikoinaan ensimmäisen digikamerani, kuvasin jatkuvasti ja ulkomailla asuessani otin varmasti tuhansia kuvia, mutta sen jälkeen into hiipui ja otan kuvia hädin tuskin koskaan. Ehkä se liittyy osin siihenkin, että vanha kamerani hajosi, enkä pidä uudesta. Tosin nyt se vanha on jo korjattu, enkä silti käytä sitäkään.

Ja noista Prisman asiakasomistajapäivistä puheenollen, jos joku on aikeissa ostaa proteiinijauhetta, niin se on muutenkin kohtuuhintaista Prismoissa ja oletan, että siitäkin saa sen 15 prosenttia pois hinnasta. Ainakin täällä meilläpäin Prisma on halvin ostospaikka noille Fastin tuotteille, joten sinne sitten vain, jos on proteiinijauheelle tarvetta.

Ja juuri kun sain sanottua, että paistaa aurinko, niin alkoi sataa. No, ehkä sekin sulattaa lunta. :)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Hei taas! :)

Kevät ahdistaa nyt ihan tosissaan. Minusta tuntuu kuin olisin ollut paikallani ikuisuuden ja kaipaan jonkinlaista suuremman luokan muutosta. Tunnen olevani jumissa ja sopiva askel eteenpäin olisi työpaikka. Olen nyt hakenut jopa kesätyöpaikkoja, koska tässä vaiheessa minulle alkaa kelvata melkein mikä vain. Ajatus siitä, että olisin koko kesän tekemättä mitään, tuntuu ahdistavalta, en ole varsinaisesti viettänyt kesälomaa sitten teini-iän jälkeen. Koska minulla ei ole koskaan ollut vakituista työpaikkaa, ei minulla ole ollut kesälomiakaan. Minusta tuntuu, että menneisyyteni on täynnä pelkkiä virheitä ja etten koskaan löydä tietä ulos tästä kaaoksesta ja se tuntuu hirveältä. Tunnen ihan valtavaa alemmuudentunnetta sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla on ihan oikea ammatti, jotka tekevät elämässään jotain merkityksellistä. Kai siksi halusin niin kovasti olla lääkäri, koska sitä merkityksellisempää ammattia ei olekaan. Halusin olla joku. Kun en ole kenenkään sisko, enkä ystävä, enkä puoliso, enkä äiti, (ja tyttären roolissanikaan en varsinaisesti loista...), eikä minulla ole sitä merkityksellistä ammattiakaan, minä en ole kukaan. Tuntuu pahalta ja ahdistavalta olla niin turha. Kun kuolen, ei kukaan muista minua, eikä kukaan tule hautajaisiini. Aivan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Se on jostain syystä kauhistuttava ajatus. 

Laihdutuksen suhteen fiilikset ovat olleet positiiviset ysikympin alituttua, mutta tänään kävin ostoksilla paikallisessa kauppakeskuksessa, mikä vähän himmensi tunnelmia. Menin sisään kauppakeskukseen kapeasta sivukäytävästä, josta samaan aikaan meni sisään muitakin ihmisiä ja edelläni oli pariskunta, jolla oli tuplalastenrattaat, joita nainen työnsi ja mies vielä piti häntä kädestä kiinni, joten he tukkivat koko käytävän. En viitsinyt lähteä tunkemaan ohi, vaan kävelin hitaasti heidän perässään. Takanani oli nuorehko mies, joka yritti kiinnittää tämän pariskunnan edellä olevan kaverinsa huomion ja yritti päästä minun ohitseni, mutta koska siinä vaiheessa joka puolella ympärilläni oli ihmisiä, en päässyt väistymään, joten mies tokaisi minulle, että v***n läski, viitsitkö vähän siirtyä siitä. Taisin taannoin toiveikkaana kirjoittaa tänne, että ehkä painoa olisi nyt pudonnut niin paljon, ettei noita kommentteja enää tulisi... En näköjään ole vielä ihan siinä pisteessä. Mutta vaikka se hiukan kirpaisi, niin ilokseni huomasin, ettei läheskään yhtä paljon kuin ennen. Katsoin tuota miestä hetken suoraan silmiin ja hän sentään älysi näyttää nololta. En karannut häntä koipien välissä kotiin, niin kuin olisin joskus ennen tehnyt, mutta pitkästä aikaa olin ihan yhtä varuillani kuin aina silloin ennen. Yritän nyt kovasti jättää tuon kommentin omaan arvoonsa ja unohtaa koko jutun. Ja jatkaa laihduttamista, totta kai. Enkä muuten ostanut mitään herkkuja lohdutukseksi, ennen olisin tehnyt senkin!  

Viikonloppuna testasin noita aiemmin mainitsemiani pirtelöitä ja ajattelin nyt niistä hiukan kirjoittaa. Jos ei kiinnosta, niin kannattaa skipata tämä kappale ja siirtyä seuraavaan, jossa tottakai on taas huippumielenkiintoista sisältöä. :) Kokeilin neljää eri reseptiä, "green machine"a, "Crispy applea"a, "Peanut butter cup"ia ja "Crazy coco chocolate"a. Tuo ensin mainittu oli jotain ihan kauheaa... :D Olin ihan varma, ettei se edes pysyisi sisällä tai jos pysyisi, tulisin siitä todella kipeäksi. No, en tullut, mutta maku oli kammottava. Jos jollakin on ihan todella hyvä mielikuvitus, niin ehkä pystyt väittämään itsellesi, että se maistuu tzatzikilta, mutta siihen vaaditaan jo todella korkeaa kykyä itsepetokseen. Mutta aion kuitenkin antaa sille toisen tilaisuuden niin, etten laita siihen selleriä. Hullu suklaapirtelö oli näistä paras, se maistui miedolta suklaapirtelöltä, vaikka siinäkin oli selleriä, porkkanaa, pinaattia ja avocadoa. Melassia en ostanut, mutta se on kuulemma terveellistä, joten pitää ostaa sitäkin. Muuten tein ihan ohjeen mukaan. Aion kokeilla tehdä tätä käyttämällä tavallista maitoa kookosmaidon sijaan, koska en maistanut tuossa kookosta ollenkaan ja syödä sellerin erikseen. Omppupirtelön tein ihan ohjeen mukaan ja se oli ihan hyvää, aika miedon makuista. Maistui lähinnä omenalta. Se tosin oli aika hedelmäpainoitteinen, joten kenties vähemmän terveellinen kuin nuo muut. Maapähkinäpirtelöstä en osaa oikein sanoa... Se maistui niin oudolta, etten tiedä pidinkö siitä vai en. Ei se pahaakaan ollut, mutta joudun tekemään sitä uudelleen, tietääkseni tykkäänko siitä vai en. Mutta näistä tuo suklaapirtelö ainakin on kokeilemisen arvoista, mielestäni se kuulostaa aika terveelliseltäkin ja proteiinijauhetta ei siinäkään maistanut ollenkaan. Ihan kokeilemisen arvoisia nuo on varmaan kaikki. Tuossa dieetissähän on ideana, että yhtenä päivänä viikossa syötäisiin vain ja ainoastaan kolme pirtelöä, eikä mitään muuta ja muina päivinä sitten normaalia dieettiruokaa. Lupauksena on jopa kolmen kilon pudotus viikossa, mutta jotenkin olen skeptinen sen suhteen... Mutta ihan ylipäätään nuo ovat aika terveellisiä ja tasapainoisia "aterioita", jos joku kaipaa smoothiereseptejä tai nopeasti laitettavaa ateriaa. 

Mutta, nyt on pakko alkaa siivoamaan, tänne on taas kertynyt pölyä ihan luvattoman paljon viikonlopun aikana. Se kai johtuu ilmastoinnista, koska ei meillä kotona kerry tällä tavoin pölyä. Muuten, vähän yli viikko vappuun ja minulla oli tänään kylmä, kun odotin bussia toppatakki päällä... Mutta ensimmäiset leskenlehdet jo näin. :)


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Virallista... :)

Virallinen punnituspäivä ja vaaka näytti 89,7 kg! Olin ihan varma, että se näyttäisi yli 90, mutta ei, oli laskenutkin vielä 200 grammaa. :) Nyt on tasan kuusi kiloa lievään ylipainoon ja alle 15 tavoitteeseeni. On siinäkin tekemistä, mutta kun olen joskus ajatellut, että on 50 kiloa tavoitteeseeni, niin tämä kuulostaa jo paljon paremmalta. 

Sain eilen sormeeni haavan ja nyt siihen sattuu, kun kirjoitan, joten en nyt kirjoita tämän enempää tänään. Hyvää viikonloppua kaikille! :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Epävirallista, mutta...

89,9 kg!! Punnituspäivä on kyllä vasta huomenna, mutta kun ihan varmaan olen huomisaamuksi lihonut noin kaksi kiloa, niin oli pakko tulla kertomaan ensimmäisestä aamustani vuosiin, jolloin vaa'alla näkyi kasilla alkava numero. Dieetin suhteen en ole tehnyt mitään sen kummempaa kuin yleensäkään, ilmeisesti läskini nyt vain päättivät antaa vähän armoa. Ehkä ne vaistosivat epätoivoni. Jospa se suunta olisi tästä nyt taas alaspäin. :) 

Muuten on ollut vähän kurjat fiilikset, mutta tuo vaa'an lukema hiukan piristi. Kevät ahdistaa suunnattomasti ja tälläinen epäkevät on jotenkin vielä pahempi kuin normaalit keväät. Kun on kuitenkin valoisaa, mutta ulkona ei edes näytä nätiltä. Minulla on vielä toppatakkikin käytössä, vaikka kohta on vappu. Eilen kun satoi kaatamalla, pystyi edes unelmoimaan syksystä. Jolloin toivottavasti olisi nämä kasialkuisetkin jo osa menneisyyttä. No tuskin, mutta aina voi toivoa. :) 

Mutta piti vain käydä kertomassa uutiset kasikymppisiin pääsystä. :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

:)


Ihan hirveä himo saada jotain hyvää!! Olen sinnitellyt sitä vastaan koko päivän, toivotaan, että onnistuu lopunkin päivää. En edes tiedä, mitä haluaisin, mutta jotain, ihan mitä tahansa, herkuksi luokiteltavaa. Kävin eilen illalla Lidlissä ja siellä oli suklaadonitsi, joka suorastaan kerjäsi päästä kotiin kanssani. Jätin sen sinne hyllyyn, mutta ajattelin sitä koko illan. Nyt sen on varmaan joku vähemmän läski jo syönyt. Nykyään himoitsen erilaisia ruokia kuin ennen leikkausta, joskus jopa karkkia. Ennenkin kyllä söin makeaa, mutta lähinnä siksi, että kun söi välillä makeaa, suolainenkin maistui taas paremmalta. En kuitenkaan koskaan himoinnut makeaa, vaan aina suolaista. Nyt himoitsen toisinaan makeaakin. Tosin useimmiten edelleen suolaista. Tajusin muuten juuri, että haluaisin nimenomaan jäätelöä! Tiedättekö niitä onkohan ne Pingviinin pikarissa olevia suklaakeksijäätelöitä? Ne ovat niin hyviä... No, yritän syödä kiltisti proteiinipirtelöäni. On sekin hyvää. :)

Olen nyt vaatteiden suhteen ärsyttävässä tilanteessa, kun minulla on paljon vaatteita, jotka on ihan muutaman kilon päässä, mutta kun en nyt saa niitä muutamiakaan kiloja pois. Varsinaisesti en mitään tarvitse, mutta olisi kiva saada lisää vaatteita käyttöön. Paitsi uuden takin tarvitsisin kevääksi. Olen ostanut muutaman vähän halvemman vaatteen, kun uskon, etten käytä niitä kuin tänä keväänä ja takin kanssa noudatin samaa linjaa, ostin sen nimittäin Lidlistä, vaikka olin vähän skeptinen kyseisen kaupan tuotteita kohtaan. Joudun vakavasti epäilemään, että minulla on surkea maku, koska se oli minusta ihan ok, ihan perustrenssi. (Luin netistä, että naisen on ihan turha toivoa saavansa miestä, jos tyylitaju on sellainen, että löytää kauniita vaatteita Prismasta. :D Ilmeisesti tyylitajussani on jotain pahasti vialla, kun olen nähnyt montakin kaunista vaatetta Prismassa! :D ) Jouduin arvaamaan koon, kun ne olivat muovipusseihin pakattuina ja esillä oli vain koko 36/38. Valitsin optimistisesti koon 40/42 ja se menee kyllä päälle, vaikka on vähän tiukka, mutta se takana oleva halkio leviää hiukan auki. Ongelma on siinä, että minulla on yläkroppaan verrattuna niin valtavan iso takapuoli. :D Muutaman kilon kun saisi pois, niin voisi alkaa käyttää sitä. Toppatakki alkaa jo olla vähän liikaa. Tai onhan minulla se kanervanvärinenkin takki, mutta se on minusta aika syksyinen väritykseltään. Ja se ihana pinkki, jonka ostin aiemmin(se kokoa 38 oleva!!), mutta se on niin räikeä, etten oikeasti tiedä, riittääkö itsevarmuuteni sen käyttämiseen koskaan!

Tein taas eilen lisäyksen alati kasvavaan kotivaatevarastooni. Ostin niin ihanan ja kauniin mekon, että puin sen illalla päälleni varmaan kymmenen kertaa, ihan vain katsellakseni sitä peilistä. Tulen olemaan niin tyylikäs, kun leikkaan äidin nurmikkoa ensi kesänä... :D Tiesin kyllä, etten tosiaan tarvitsisi lisää vaatteita, joita en voi käyttää missään ihmisten ilmoilla, mutta se maksoi kolme euroa kirpparilla. Se on oikeastaan aika teini ja hiukan hääpukumainenkin, mutta aivan ihana! (Mikä sai minut edelleen kyseenalaistamaan vaatemakuni...) Se sai minut myös toivomaan, että olisin 15 ja normaalipainoinen. :) Tosin kun olin 15 ja normaalipainoinen, en olisi ikimaailmassa pukeutunut hameeseen, koska pidin itseäni valaana.

Ai niin, olen unohtanut kertoa, että yksi päivä näin ihan nuoren Robert Downeyn näköisen miehen kadulla! Jäin ihan tuijottamaan! Varmaan joku vaihtari. Ja hänellä oli ihan taviksen näköinen tyttöystävä. Kerran, kun asuin ulkomailla, näin ihan Goran Visnjicin näköisen miehen kadulla, hänellä oli viulu kainalossa. Hänkin tosin oli nuorempi. Melkein harkitsin seuraavani häntä, koska kun olin aiemmin kysynyt äidiltäni, mitä hän haluaisi tuliaisiksi, hän toivoi, että hankkiutuisin raskaaksi jonkun Goran Visnjicin näköisen miehen kanssa. :D Äiti ei aivan tajua markkina-arvoani... :D Luulen, että hän ihan tosissaan kuvittelee, että voisin noin vain hankkiutua raskaaksi, jos vain haluaisin. Ei kai sentään Goran Visnjicin näköisen miehen kanssa, mutta ylipäätään. No, hän on äitini, joten hän on kai ohjelmoitu olemaan tajuamatta tiettyjä tosiasioita... :) Tosin toinen vanhempani sanoi yksi päivä, ettei hän enää toivo lapsenlapsia, koska hän on liian vanha siihen. Se sai minut todella surulliseksi, koska ei ole kyse ainoastaan siitä, että minä joudun hyväksymään lapsettomuuteni, vaan myös vanhempani joutuvat hyväksymään sen, etteivät he saa lapsenlapsia. Huolimatta siitä, että äitini oli vaikea äitinä, luulen, että hän olisi ollut hyvä isoäiti. Suurin osa sukulaislapsista, varsinkin pojat, tykkäävät hänestä ihan mielettömästi. Hän vie heitä ajelemaan traktorillaan ja muutenkin tekee kaikkia poikien juttuja heidän kanssaan. Lapsena olin hirveän mustasukkainen, koska tiesin, että äiti olisi niin kovasti halunnut minun olevan poika ja minusta oli ihan kamalaa, kun hän teki niitä poikien juttuja serkkujeni kanssa. Sitten vähän vanhempana se ei enää häirinnyt.

Mutta tässä ei nyt ollut jälleen kerran päätä eikä häntää, ihan ajankulukseni kirjoitin, mitä mieleen tuli. :) Toivottavasti ei ollut liian tylsää jaarittelua. :) Nyt yritän edelleen hillitä itseni ja jättää sen herkkujäätelön edelleen kauppaan. :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Hei!

Kävin aamulla vaa'alla, joka näytti 91, 2 kg ja olin niin pettynyt!! Ehdin jo toivoa, että nyt paino alkaa laskea ja pääsen sinne kasialkuisiin, mutta ei. Vaikka eilen sitä ajatellen söin todella huolellisesti ja hyvin ja kävelin paljon enemmän kuin olisin jaksanut. No, sama tänään ja ehkä se joskus alkaa vaikuttaakin jotenkin. Minulla on nyt ihan hirveä himo noita suklaapirtelöitä kohtaan, se on oikeasti niin hyvää, eikä siinä ole mitään suoranaisen epäterveellistä joukossa. Olen juonut sellaisen joka päivä. Siitä saa 35,5 grammaa proteiinia ja noin 350 kilokaloria, jaan sen yleensä kolmeksi annokseksi. Hiilihydraatteja siinä on ehkä vajaa 20 grammaa. Minä en oikein tiedä näistä hiilihydraateista, en koskaan edes ajattele asiaa. Pidän karppausta pelkkänä muoti-ilmiönä, enkä muutenkaan ajattele hiilihydraattien määrää ja laatua, ajattelen vain proteiinin määrää ja kaloreita. Ravitsemusterapeutin kanssa oli sen verran puhetta, että hänen mielestään minun pitäisi yrittää vähentää hiilareiden määrää, että kaksi annosta päivässä olisi hyvä määrä. Aamupuuron lisäksi siis yksi viipale ruisleipää tai näkkileipää päivässä. Se tuntuu minusta todella vähältä. Minähän olin yrittänyt ihan tahallani syödä paljon leipää, jotta saisin kuitua. En tiedä mikä on suositus ihan grammoissa tai että mitkä  on niitä hyviä hiilareita ja mitkä ei. Pitäisi kai ottaa selville. Mutta banaani kai lasketaan sinne epäterveellisten ruokien puolelle. 

Ajattelin viikonlopuksi ostaa aineita melkein kaikkiin muihinkin pirtelöihin, ihan kaikkia en aio kokeilla. En edes tiedä saako ihan normikaupoista jotain mangoldia, enkä viitsi mitään vaniljauutetta tai agaavenektaria ostaa. En kauheasti muuten tarvitse ruoanlaitossa agaavenektaria... :) Mutta en tiedä tuosta pinaatista, sitä on aika monessa reseptissä, mutta sitähän ei suositella syömään tuoreena, eikä se muutenkaan ole erityisen terveellistä. Pikemminkin päinvastoin. En tiedä mitä kyseisten pirtelöiden suunnittelijalla on ollut ajatuksena, ehkä sen voisi korvata ihan tavallisella salaatilla... 

Eilen oli muuten aivan ihana sateinen päivä, tuntui aivan syksyltä! :) Jaksoin sen ansiosta kävellä paljon pidempään kuin tavallisesti ja illalla pidin ikkunaa auki ja kuuntelin sateen ropinaa. Jätin sen auki yöksi -tai yleensäkin jätän ikkunan raolleen yöksi, tykkään nukkua viileässä- ja oli ihana nukahtaa sateen ääneen. Joskus talvella kasaan päälleni peittoja ja kuvittelen olevani telttailemassa kuumavesipullooni tarrautuen... Tiedän, se on jo aika pateettista... :D Mutta minusta on ihanaa maata lämpimien peittojen alla, kun muuten on ihan kylmä. En ole koskaan ollut telttailemassa, paitsi lapsena kotipihassa, mutta olen aina haaveillut siitä. Haluaisin vaellukselle jonnekin ihan pohjoiseen lappiin, syksyllä, kun ei enää ole käärmeitä ja on jo kylmä öisin. Yksi serkkuni seurustelee miehen kanssa, joka tykkää kalastaa ja he usein käyvät lapissa ja nukkuvat joskus teltassakin ja olen niin kateellinen. Se olisi minusta ihanaa. 

Olen jo pitkään mietiskellyt Vallilan verhojen ostamista, mutta enpä tiedä. Pidän niistä kyllä, mutta ne ovat nyt niin suosittuja, että niitä on kaikilla ja kaikkialla ja pelkään, että niihin kyllästyisi todella helposti. Ne ovat kuitenkin aika kalliita, joten jos en sitten tykkäisikään niistä... Alunperin halusin sellaiset pinkit mandariinit, mutta ne kai poistuivat markkinoilta ja olin todella harmistunut, etten tullut ostaneeksi niitä. Mutta jossain vaiheessa näin saman sarjan ruusunpunaiset verhot ja tykästyin niihin, mutta nyt sitten viikonloppuna näinkin niitä pinkkejä taas cittarissa. Ja nyt en tiedä, että kummat ostaisin, vai ostanko kumpiakaan. Asiaa vaikeuttaa se, että niitä ruusunpunaisia on nyt tarjouksessa Anttilassa, pinkkejä ei, joten ruusunpunaiset tulisivat pari kymppiä halvemmiksi. Minun täytyisi nähdä ne jossain vierekkäin, jotta osaisin päättää... Minulle kaikkien vähänkin isompien hankintojen ja varsinkin sellaisten, jotka ei ole välttämättömiä, tekeminen osaa olla aika tuskaa, varsinkin nyt, kun rahaa ei ole mitenkään liikaa. Mutta sitten huomaan kuukauden lopussa, että olen laittanut aika suuren summan rahaa ruokaan ja erityisesti silloin ennen leikkausta, herkkuihin. Tai johonkin muuhun yhtä turhaan. Olen aina kokenut rahan kaikin puolin ahdistavaksi ja sen käyttö on vaikeaa. Rakastan shoppailua, mutta sitten ahdistun rahan kulumisesta. Ja suuren summan käyttäminen kerralla on lähestulkoon mahdotonta minulle, rahatilanteestani riippumatta. Luulen, että vaikka voittaisin lotossa, en silti pystyisi käyttämään suuria summia rahaa. :) Joten, niin hölmöltä kuin se varmasti kuulostaakin, satasen verhojen ostaminen on minulle suuri päätös... :D 

Mutta, nyt taas sinne lenkille (ja kirpparille...). :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

:)

Nukkumisaika lähestyy ja pelkään mennä sänkyyn. Olo on ihan hirveän levoton ja nukahdan vasta joskus kahden aikaan, melatoniinista huolimatta. Vieläkin on ihan valoisaa ja se saa minut niin hermostuneeksi. Pimeä saa minut rauhalliseksi ja tekee oloni turvalliseksi, valolla taas on päinvastainen vaikutus. Yksi suurimmista syistä, miksi inhoan kevättä, on juuri valo. Tunnen ihan suunnatonta painetta tehdä jotain ja se saa minut kiipeilemään seinille. Se alkaa helpottaa vasta, kun illat alkaa taas pimenemään. 

Ostin uudet lenkkarit, jotta lenkkeily keväällä sujuisi paremmin. Minulla on paha tapa käyttää kaikki vanhat kengänreuhkat ihan loppuun, vaikka ne eivät olisi edes mukavat jalassa enää, koska olen niin pihi. Kerran yhdestä kengästäni putosi pohja kesken kävelyn ja toisella kerralla koko toinen sivu irtosi. Sen jälkeen heitin ne kyllä roskiin. Mutta sitä ennen olin korjaillut niitä omin avuin jo pidemmän aikaa. Saniteettisilikoni on hämmästyttävän monikäyttöistä kengänkorjauksessakin... Nämä on ihan täydelliset, koska ne ovat nätit (ja pinkit!), mutta eivät niin nätit, ettenkö raaskisi käyttää niitä.


Minulla on aina vähän ongelmia sen suhteen, että jos jokin vaate (tai mikä tahansa, mikä kuluu käytössä), on kovin kaunis, en millään raaskisi käyttää sitä. Tiedän, miten typerää se on, mutta olen ottanut monta vaatekappaletta käyttööni vasta, kun en ole enää tykännyt siitä. Niin kuin taannoin löysin kaapistani kauniin paidan, jonka olin ostanut teini-ikäisenä himoittuani sitä kuukausia, eikä se enää ollut minun silmissäni nätti, joten vein sen kierrätykseen ilman, että sitä oli käytetty yhtä ainoaa kertaa... Oli siinäkin sitten järkeä... Monen halvan tuotteen kohdalla ostan kaksi samanlaista, niin jää sitten edes se toinen, jolloin raaskin käyttää toista.

Viikonlopun ajan on ollut aika huono olo, luulin, että olen tulossa kipeäksi, mutta sitten tajusin katsoa tuon masennuslääkkeen mahdollisia sivuvaikutuksia ja niitähän ne varmaan sitten ovatkin. Tämä on yksi syistä, miksi en tykkää ottaa lääkkeitä, koska pelkään niitä vakavampia sivuoireita. No, nyt on vain tehnyt pahaa ja ollut pää ja kurkku kipeä, tuskin minä niihin kuolen. Ja noiden kai pitäisi mennä ohi ajan kanssa. Sivuvaikutuksina mainittiin myös olon paheneminen aluksi ja se hiukan pelottaa. Mutta katsotaan nyt. 

Pääsin myös mukaan buzzaamaan Hälsans Kök -kasvisruokia, joten niistä tulen kirjoittamaan postauksen, sitten kun olen käynyt ne ostamassa. Ne ovatkin aika ihanteellisia minulle, koska tarvitsisin ruokavaliooni sekä kasviksia että proteiinia ja noissa on molempia. Ostoslistalla on ainakin Falafelit, joista ainakin kotitekoisinä tykkään todella paljon, joten toivotaan, että tykkään valmistuotteenakin. Ja myös kasvispihvejä ja -pyöryköitä tulee olemaan ostoslistalla. Ihan kiva syödä välillä ihan oikeaa ruokaa, koska harvemmin mitään sellaista syön.

Ihan uskomatonta, että on jo melkein huhtikuun puoliväli! Ulkona on vielä kinoksittain lunta ja kaikki on ihan jäässä. Viime vuonna tähän aikaan alkoi mielestäni olla jo maakin kuiva. Koirani näytti dalmatialaiselta, kun toin hänet sisälle lenkin jälkeen tänään. Ja nyt hän mököttää, koska suihkutin hänet puhtaaksi. :)

Ei minulla taaskaan ollut mitään kummempaa sanottavaa, kunhan ajankuluksi kirjoitin. :) Vaaka muuten näytti edelleen aamulla 90,9 kg, joten jospa se ihan oikeasti olisi vihdoin laskusuunnassa. Ainakin se kannustaa kävelemään sinnikkäästi ensi viikolla. :)

Hyvää viikkoa! :)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Viikonloppu taas...

90,9 kg. Ei nyt mikään huima tulos, puoli kiloa viime viikosta, mutta kun en ole päässyt tuon 91, 2:n alle kuukausiin, niin on tämäkin jotain. Ja tämä ei nyt ainakaan johdu nestevajauksesta, mutta silti minusta tuntuu, että tämä on jonkinlainen virhelukema ja viimeistään huomenna painan kolme kiloa enemmän. Johtuu varmaan siitä, että on niin pitkä aika, kun on ollut minkäänlaista edistystä, niin ei siihen uskalla uskoa nytkään. 

Kun olen niin monta kertaa vinkunut noiden proteiinijauheiden kamalasta mausta, niin jos jollakin on sama ongelma, niin täytyy nyt vinkata, että kokeilin yhtä noista viimeksi mainitsemistani pirtelöistä ja siitä tuli todella hyvää ja proteiinijauheen maku peittyi kokonaan. Siihen sekoitettiin desilitra proteiinijauhetta(käytin suklaanmakuista), banaani, teelusikallinen kaakaota(tummaa ja sokeritonta, ei mitään Dumlea), puoli teelusikallista kanelia(mikä oli minusta hieman liikaa), 2,5 dl rasvatonta maitoa ja kourallinen jäitä. Ja kaikki sekaisin blenderissä. Maistuu ihan oikealta banaani-suklaapirtelöltä. Aion kokeilla noita muitakin vaihtoehtoja, tämä ainakin oli todella hyvää.

Mielialat vaihtelevat, välillä olen ihan ok, mutta välillä taas ahdistaa. Joskus ihan typeristä syistä, jokin netistä luettu juttu saattaa aiheuttaa todella pahan olon. Tai jokin muu ihan pieni asia, mikä ei edes kuulu minulle. Olen vain jotenkin sellainen, että aina kun kuulen jollekin tapahtuneen jotain pahaa tai tehdyn jotain pahaa, vaikka vain netissä, heti mietin, että miltä tuntuisi, jos se tapahtuisi minulle ja ahdistun siitä. Tai sitten jos jollekin sellaiselle, johon en pysty samaistumaan, kuten lapset tai eläimet, on tapahtunut jotain, niin kuvittelen, että miltä siitä lapsesta/eläimestä täytyy tuntua. Varsinkin eläimet ovat minulle herkkä kohta, koska he eivät pysty puolustautumaan ihmistä vastaan mitenkään, eivätkä pysty jälkeenkään saamaan minkäänlaista korvausta. En sitten tiedä, miten ollenkaan selviytyisin, jos niitä asioita oikeasti sattuisi minulle! Toisaalta en mielelläni otakaan riskejä. Kai minä olen vain heikompi, kuin normaalit ihmiset. Yksinäisyydessä on edes se hyvä puoli, että nyt kukaan ei voi satuttaa minua.

Nukkuminen on ollut hankalaa, koska näen painajaisia. Äitini ystävän kuolemasta tulee näihin aikoihin vuosi ja lähes joka yö kaivan hänet haudasta. Ja voitte varmaan kuvitella, miltä vuoden haudassa ollut ruumis näyttää. Minä näköjään ainakin voin. En tiedä miksi näen noita unia, mutta jotenkin niissä on kyse siitä, että hän olisi halunnut tulla tuhkatuksi, mutta hänen leskensä ei suostunut siihen. Joten minä kaivan hänet ylös ja vien tuhkattavaksi. Valitettavasti hän useimpina öinä yrittää karata arkusta.

Hänen kuolemansa tuntuu vieläkin jotenkin epätodelliselta. Ja se tuntuu niin tarpeettomalta, koska hän kuoli ihan rutiinileikkauksen jälkeen. Mutta minusta on jotenkin hienoa, että hänellä oli toinenkin läheinen ystävä äitini lisäksi ja nyt tämän vuoden aikana äitini ja tuo toinen ystävä ovat ystävystyneet. Äitini on kyllä niin hyvä ystävystymään, etten tajua, miten on mahdollista, ettei tippaakaan tuosta taidosta ole siirtynyt minulle. Äitini kanssa on mahdotonta tehdä mitään, koska hänen puhelimensa soi jatkuvasti tai koska hän on koko ajan menossa. Ja hän tapaa koko ajan uusia ihmisiä ja saa koko ajan uusia ystäviä. Se tuntuu oudolta, koska minun mielestäni me olemme niin kovin samanlaisia, mutta siinä missä äidistäni tykkäävät kaikki, minä en onnistu saamaan edes yhtä kaveria. En oikein tiedä, mikä se ratkaiseva ero on.

Ai niin, yksi äitini suorasukaisimmista kavereista, joka ei ole nähnyt minua aikoihin, kysyi, että olenko lihonut?! Ilmeisesti en ole ainoa, joka ei näe mitään eroa entiseen… :D Ja sitten oli vielä jotain puhetta siitä, että nyt alle kolmekymppisiltä pyydetään paperit, jos ostaa alkoholia, johon sanoin, että minultakin pyydetään, vaikka olen jo yli 30, johon hän päivitteli, että ei millään voi olla mahdollista. Että kiitti vaan! :D Ilmeisesti näytän läskiltä, vanhalta harpulta! Hän on aika erikoinen persoona, joka sanoo suoraan, mitä ajattelee, joten se oli ilmeisesti rehellinen ulkonäköarvio. Minua oikeastaan vain nauratti, hän sanoi nuo molemmat niin vilpittömästi. Ja olenhan minä pahempiakin kommentteja kuullut, joten samapa tuo. :) Vaikka en yleisesti ottaen muista laihtuneeni, olen ehkä tullut hieman vähemmän herkäksi ulkonäkökommenteille. Tai rumuuskommentteihin en ole reagoinut sitten kouluaikojen jälkeen(ellei niihin sisälly julkista nöyryyttämistä), mutta en enää pelkää läskihuuteluitakaan yhtä paljoa kuin ennen. Muistan joskus aikoja sitten, kun kuulin vahingossa, kun yksi työkaveri sanoi minusta, että olen ihan kiva, mutta ruma ja hän oli ihan kauhuissaan, kun tajusi minun kuulleen sen, enkä saanut millään häntä ymmärtämään, etten loukkaantunut ollenkaan, koska olin niin iloinen, että joku sanoi, että olen ihan kiva. Ei ehkä kummoinen kohteliaisuus, mutta minua se ilahdutti. :D Koska minähän olen ruma, joten ei sen sanominen minua loukkaa ellei sitä sanota ilkeilynä ja tavoitteena loukata. Se on kai se sääli, mikä tekee siitä nöyryyttävää, jos paikalla on yleisöä. Mutta kukaan ei ole nyt huudellut kumpaakaan pitkään aikaan ja olen ihan hiukan vähemmän varuillani. Se on ihan positiivinen muutos.

Ulkona muuten sataa kaatamalla ja olen toiveikas, että loppu lumi sulaisi ja maa alkaisi kuivua. Varmaan kaikki koiranomistajat toivoo, että kuraiset ajat keväällä ja syksyllä menisivät ohi mahdollisimman nopeasti. Mutta ensimmäinen kevätsade pitää mennä kokemaan ihan tuonne ulos. Hyvää viikonloppua kaikille taas! :)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Hei taas!

Laihdutuksen suhteen olen nyt jostain syystä aika positiivisella mielellä. Ulkona on vihdoin lumet sulaneet, niin pystyy kävelemään kunnolla ja saa tunteen, että tekee jotain ihan konkreettista laihtuakseen. Ja viime vuonna tähän aikaan pudotin mielestäni juuri tähän aikaan vuodesta kaksikin kiloa viikossa! Siitä ei nyt ole toivoa, mutta jos edes pääsisin alle yhdeksäänkymmeneen tämän kuukauden aikana. Olen edelleen iloinen jo siitäkin, ettei paino sentään nouse. 

Olen mietiskellyt jonkin ihmedieetin kokeilua. Pidemmän päällehän niistä ei ole mitään iloa, mutta kun haluaisin niin päästä niihin kasialkuisiin lukuihin, saisin siitä motivaatiota muutenkin. Eniten kiehtoo tuo jonkun ehdottama ananas-rahka -dieetti, koska rahkaa syön joka tapauksessa ja ananaksesta pidän. Olen joskus ollut ananas -dieetillä, siinä piti syödä muistaakseni kaksi kiloa ananasta päivässä, eikä mitään muuta. Ei muistaakseni kestänyt kauaa. :D Kauemman kuitenkin kuin kaalisoppadieetti... Ja toinen, mitä aion kokeilla, on tämä. Näitä pitäisi juoda yhtenä päivänä viikossa kolme kappaletta ja muuten syödä normaalisti, mutta ajattelin, että nuo olisi ihan hyviä muutenkin. Saisin vihdoin sen ostamani blenderinkin käyttöön. Onko kukaan kokeillut? Nuohan on oikeastaan aika perussmoothieita, mutta aika tasapainoisia ravintoaineiden suhteen.

Ananaksesta puheenollen, pitää vinkata, että ananasmehu on ihan loistava kuorinta-aine. Sitä kun levittää vanulapulla kasvoille, kestää kutinan ja sitten hankaa pois, vaikka ihan kuorinta-aineella kevyesti, saa helposti kuolleet ihosolut pois. Myös sitruunasta ja munanvalkuaisesta tehty vaahto toimii. Käytin ennen paljon kaikkea ruokaa kosmetiikkana, mutta nyt se on jotenkin jäänyt, tulee enemmän ostettua kaupasta. Rakastan kyllä kosmetiikka hieman liikaa...

Monesti on pitänyt kirjoittaa palkinnoista, joita annan itselleni, jos laihdun, kun niitä on kyselty. Minulla ei oikeasti ole mitään varsinaista palkintoa, laihtuminen on enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta yksi, millä ajattelin palkita itseni, on kemiallinen kuorinta. Sitä ei voi nyt enää tehdä, mutta syksyllä sitten. Minulla on siis aika huono iho, isot ihohuokoset ja epätasainen väri ja olen jo kauan unelmoinut kemiallisesta kuorinnasta, mutta luulin, että ne on todella kalliita. Mutta ei se maksakaan kuin muutaman satasen, joten sellainen on syksyllä toiveenani, jos vain saan sen sovitettua aikatauluihini. Se tulee olemaan vähän ongelma, jos saan töitä, mutta ehkä voin olla sitten poissa sen aikaa. Muutenkin se olisi nyt hyvä tehdä, koska se lisää kollageenin tuotantoa ja olen sopivan ikäinen. Ja kasvoilleni on ilmestynyt ensimmäiset vauriot auringosta, olisi hyvä saada nekin pois. Minä en onneksi pala, mutta en pysty käyttämään aurinkovoidetta, enkä edes kosteusvoidetta, jossa on aurinkosuoja, koska olen sille kai jotenkin allerginen. En voi edes laittaa vartalolleni aurinkovoidetta ilman, että silmät alkaa kirvellä ja vuotaa ihan hirveästi. Jos laitan kasvoille aurinkosuojaa, silmäni vuotaa niin voimakkaasti ja niin kauan, että se kaikki valuu hetkessä pois. Mutta odotan innolla kuorintaa, olisi ihanaa, jos se edes vähän parantaisi ihoni ulkonäköä. Olen hiukan "katkera", että vaikka olen jo näin vanha, minulla on edelleen iho kuin teinillä, se kiiltää ja on isot huokoset ja joskus tulee vielä finnejäkin. Nuorena minua aina lohduteltiin, että kun on rasvainen iho, niin ei tule ryppyjä, mutta ihan yhtä lailla minulla on ryppyjä kuin muilla ikäisilläni. Varsinkin silmien ympärysiho on kärsinyt melkoisesti. Ostin ripsienhoitoainetta ja otin muutaman ennen -kuvan, että saan verrata tuloksia ja järkytyin silmänympärysihoni kunnosta! Sitä ei peilistä huomaa samalla tavalla. Olen tosin aika laiska käyttämään silmänympärysvoidetta, nyt pitää parantaa tapansa!

Mutta pitää nyt mennä laittamaan pyykit kuivumaan. Ilmeisesti täällä on jotenkin poikkeuksellisen kostea ilma, koska kämppis on kuivannut omiaan jo kohta kolme viikkoa... :D Toivottavasti minun pyykit kuivuu hiukan nopeammin... :)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vuodatusta...

Tänään tuntuisi olevan vähän parempi olo. Sain nukuttua ihan kohtuullisen hyvin ja aamulla oli levännyt olo, heräsin jo ennen kellon soittoa. Nyt on ihan virkeä ja normaali olo. Tai siis minun normaalini huomioon ottaen ihan hyvä olo. :) Se taitaa vain olla tämä kevät, joka tekee minut hulluksi, se on joka vuosi vaikeaa aikaa. 

Minun pitää nyt sen verran puolustella itseäni tuon eilisen tekstin osalta, että vaikka minulla on ollut huonoja aikoja, jolloin olen vain keskittynyt elossa pysymiseen, minulla on ollut myös parempia aikoja, jolloin olen yrittänyt parhaani parantaakseni elämääni ja saadakseni niitä asioita, joita haluaisin. Parisuhdetta en toki ole koskaan edes yrittänyt saada, koska se olisi joka tapauksessa mahdotonta ja lapsien suhteen olen pakottanut itseni tekemään niin kuin on oikein, enkä niin kuin haluaisin, mutta muuten olen yrittänyt. Olen käynyt töissä nykyistä tilannetta lukuun ottamatta jo hyvin nuoresta, hakeuduin opiskelemaan toiveenani saada parempi ja mielekkäämpi työ ja olen tehnyt parhaani saadakseni kavereita. Olen pakottanut itseni tekemään asioita, joita olen pelännyt ja jotka ovat tuntuneet vaikeilta(mikä siis kattaa suurin piirtein kaiken, mitä olen ikinä tehnyt, koska minulle kaikki on vaikeaa...). Jotenkin jopa onnistuin toteuttamaan unelmani ulkomailla asumisesta, vaikka näin jälkikäteen en ole ihan varma, miten onnistuin pakottamaan itseni siihen, koska olin kauhuissani. Tai miten sain tehtyä jotain niin ei-järkevää, koska en ole vieläkään toipunut siitä, mitä se tuli maksamaan. En väitä, että yksinäisyyteni olisi jonkun muun vika, mutta se ei myöskään ole siinä mielessä minun vikani, ettenkö olisi yrittänyt parastani. Joka kerta, kun tapaan ihmisen, josta pidän, yritän luoda jonkinlaisen suhteen häneen, mutta en minä voi pakottaa ketään olemaan kaverini. Enkä minä voi muuttaa persoonaani pidetymmäksi, ihminen on, mitä on. Ja töiden suhteen, niin pessimistinen kuin olenkin, yritän kuitenkin edelleen. Paljon vikaa on itsessänikin ja omissa toimissani, mutta en ole myöskään onnistunut saamaan niitä asioita, joiden eteen olen yrittänyt parhaani. Voi olla, että minun parhaani ei ole yhtä hyvä kuin muiden paras, mutta siitä huolimatta, se on parasta, mihin minä pystyn. Ja oli se sitten miten huono yritys muihin verrattuna, voin tehdä vain parhaani.

Ja mitä tulee siihen, että olisin aivan kuten kaikki muutkin, se ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä minä olen saanut jaossa melkoisesti keskimääräistä huonommat kortit. Minä en ole saanut miellyttävää ulkonäköä, joten ihmisten ensivaikutelma minusta on aina negatiivinen, enkä minä ole saanut mukavaa persoonaa tai hyviä ihmistaitoja, jotka auttaisivat ihmisiä pääsemään yli siitä ensivaikutelmasta, eikä minulla ole mitään erityistaitoja tai -lahjoja, jotka olisivat osaltaan auttaneet elämässä eteenpäin. Emme me ihmiset ole samanlaisia tai samanarvoisia, toiset ovat parempia ja toiset huonompia. Minäkin olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kauniita ja mukavia ja älykkäitä ja lahjakkaita; kaikki yhdessä paketissa. Enkä minä ole ainoa ruma, epämiellyttävä lahjaton ääliö maailmassa. :D Mutta elämä on huomattavasti mukavampaa tuon ensimmäisen ryhmän edustajille. Minä en ymmärrä ihmisten tarvetta kieltää tuo ero... Jos nyt ajatellaan toisinpäin, niin on ihmisiä, joilla on esimerkiksi lukihäiriö ja jotka tekevät valtavasti töitä koulun eteen, eivätkä silti saa kovin hyviä tuloksia, vaikka epäilemättä yrittävät parhaansa. Minulle oli lukiossa ystävä, jolla oli lukihäiriö ja näin vierestä, miten kovasti hän yritti, mutta silti pääsi ylioppilaaksi vasta kolmannella yrityksellä. Minun taas ei tarvinnut tehdä mitään, koska jostain täysin itsestäni riippumattomasta syystä, täysin ilman omaa ansiotani, minulla on kummallinen muisti. Se on epäreilua, emmekä tosiaan ole samalla viivalla ja olisi naurettavaa sanoa, että hänellä oli samat mahdollisuudet kuin minullakin. Ei ollut, minä olin siinä suhteessa onnekas ja hänellä oli käynyt kurja tuuri. Olisi täysin väärin verrata aikaansaamiamme tuloksia. Tai mitä jos minun suurin haaveeni olisi ollut olla supermalli? Sillä ei olisi mitään merkitystä, miten kovasti yrittäisin tai miten kovasti sitä haluaisin tai miten kovasti tekisin sen eteen töitä. Pointtini nyt tässä on se, että meillä ihmisillä ei ole yhtäläisiä lähtökohtia ja että kyllä elämässä saa asioita ilmaiseksikin. Minä sain. Ei kaikki ole omaa ansiota ja aikaansaannosta, eikä aina saa mitä haluaa, vaikka yrittäisi parhaansa. En minä, eikä tietääkseni kukaan muukaan. Mutta sen sijaan jotkut saa asioita helpommalla ja jotkut ei. Joillekin tapahtuu hyviä asioita ja joillekin ihan paskoja. Minulle ei ole varsinaisesti tapahtunut oikein kumpiakaan. Ja paljon on toki itsestäkin kiinni ja oma luonne vaikuttaa, mutta elämä on paljon monimutkaisempaa.

Tämä on aihe, joka ärsyttää minua suunnattomasti, koska se loukkaa minua, ei itseni takia, koska tiedän kyllä mokanneeni ihan itsekin, mutta jotenkin ihan perusoletuksellaan. Erityisesti muistan yhden tutun tytön, joka on onnistunut saamaan niin huonot lähtökohdat elämässä, ettei ole tottakaan. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta hänellä on vakava sairaus, alkoholistivanhemmat, hän oli koko lapsuutensa välillä kotona ja välillä huostaan otettuna, häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi, on ollut paljon muitakin vaikeuksia ja hänellä on ollut vaikeaa myöhemminkin elämässään. Hän on jättänyt opiskelut kesken kahdesti ja toisella kerralla, yksi toinen tyttö, hyvän perheen hemmoteltu pikku prinsessa, jolle isi osti 18-vuotis synttärilahjaksi upouuden Mersun, sanoi hänestä, että hän ei yritä tarpeeksi, että kaikki on kiinni omasta asenteesta ja kaikilla on elämässä yhtäläiset mahdollisuudet. Tuon tapauksen jälkeen olen aina nähnyt mielessäni nuo kaksi tyttöä tästä aiheesta puhuttaessa. Kai silti pitäisi olla iloinen, että jollakin on ollut niin helppo elämä, että voi vilpittömästi uskoa noin. Minä taas koen, että tuo ensin mainittu tyttö on pärjännyt kaikesta kokemastaan huolimatta ihan hämmästyttävän hyvin, enkä usko, että itse olisin ollut vastaavan kokeneena yhtä vahva. En tiedä näkeekö hän itseään mitenkään uhrina tai loukkaantuuko hän tuollaisesta asenteesta, mutta minulle tuon prinsessan sanat aiheuttivat vahvan vastenmielisyyden sitä ajattelua kohtaan, että me kaikki muka olisimme samalla lähtöviivalla ja loppu on vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Ja puhun nyt kaiken huipuksi vielä meistä suomalaisista, joilla on varmasti parhaat mahdollisuudet maailmassa tehdä elämällään, mitä itse haluaa. Me todella olemme ihan uskomattoman onnekkaita jo pelkän syntymäpaikkamme perusteella ja saaneet lähtökohdat, joista suuri osa maailman ihmisistä ei osaa edes unelmoida.

En sano tätä yrittääkseni luistaa vastuusta omasta elämästäni, enkä ajattele, että se olisi kenenkään muun vastuulla, mutta me emme ole saaneet samanlaisia lähtökohtia. Ja kun lähtökohdat ei ole samat, eikä kahden eri ihmisen persoonallisuus ole sama, ei ole ollenkaan niin hämmästyttävää, ettei kaksi satunnaisesti valittua ihmistä pärjää yhtä hyvin elämässä. Ja jos vertaa vain lopputulosta, tekee joillekin suurta vääryyttä ja taas antaa joillekin kunniaa, jota he eivät ole ansainneet. Joskus samalle ihmiselle molempia.

Huolimatta siitä, mitä elämästäni tuli, kyllä minä yritin. Ihan oikeasti ja parhaani. Minä vain en onnistunut. Mutta minä yritän edelleen.

...

Pohkeeni ovat edelleen aivan jumissa, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla, jos saisin käveltyä. En tiedä parantaako vai pahentaako se asiaa, mutta sitten se nähdään. Tosin tätä kai voi pitää merkkinä siitä, ettei normilenkkeilyni ole kauhean tehokasta, koska siitä ei ole tuloksena kipeitä lihaksia kuin poikkeustapauksissa...

Joka tapauksessa, nyt lenkille. :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Rankka viikonloppu

Kulunut viikonloppu oli raskain pitkiin aikoihin, olo oli ihan hirveä. Makasin illalla sängyssä ja toivoin niin koko sydämestäni, etten enää heräisi. Joten lääkkeet eivät ainakaan vielä ole aiheuttaneet muutosta. Eivätkä kai ne voikaan, koska vaikka ne poistaisivat psykologisen puolen ongelmistani, elämäni tulee silti aina olemaan yksinäistä ja tyhjää ja merkityksetöntä. Minusta tuntuu, että en yksinkertaisesti enää jaksa katsoa sivusta muiden elämää, minulla ei ole voimia siihen. Se on aivan liikaa vaadittu. Ja vaikeammaksi sen tekee se, ettei siltä pääse pakoon minnekään. Tv ja netti ja lehdet hehkuttaa otsikoissaan ystävyyden tärkeyttä ja voimaa ja mitä kaikkea ihanaa voi tehdä lasten ja perheen kesken ja miten parisuhde pidetään virkeänä ja loputtomiin juttuja seksistä. Varsinkin seksistä... Minulla ei tosin ole kokemusta, mutta kuinka paljon ohjeistusta siihenkin muka tarvitaan... Olisipa edes yhdessä lehdessä ohjeet siihen, miten pysytään hengissä, jos ei ole mitään noista edellä mainituista. Olen niin pohjattoman väsynyt olemaan olemassa, etten osaa edes ilmaista sitä. Olen tilanteessa, jossa en enää jaksa, mutta minun on pakko, enkä tiedä, mitä tehdä. Yritän takertua kuhunkin käsillä olevaan hetkeen, koska mikä tahansa enempi on aivan liikaa vaadittu. En enää  edes muista muunlaista elämää, en muista, millaista oli, kun jokainen päivä ei ollut epätoivoista yritystä selviytyä. Nuoruuteni tuntuu enemmänkin joltakin, josta kuulin kerrottavan, ei omalta elämältäni. Kaikki ne asiat, joista nuorena unelmoin, tuntuvat nyt aivan järjettömiltä, täysin absurdeilta. Unelmoin siitä, että minusta tulisi lääkäri ja että saisin perheen ja että minulla olisi ystäviä ja sosiaalista elämää. Kun noita vertaa todellisuuteen, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Muistan, kun silloin nuorena minä ja paras ystävämme vietimme tuntikausia puhuen tulevasta elämästämme ja vaikka tiesin kyllä jo silloin, etten saisi niitä asioita, unelmoin niistä kuitenkin, aivan kuin jonkun toisen elämästä, jonka minä voisin jonkin ihmeen kautta saada. Sehän on ihan hullua...  Mutta vaikka tiesin aina, etten voisi saada omaa perhettä ja ettei minusta todennäköisesti tulisi lääkäriäkään, en koskaan, pahimmissa painajaisissanikaan kuvitellut, että elämäni voisi olla tällaista, mitä se todellisuudessa on. En todellakaan ollut varautunut tähän. Ehkä minä olin sarjamurhaaja edellisessä elämässäni ja maksan nyt hinnan teoistani. Tai ehkä minä en ole kovin hyvä tyyppi tässäkään elämässä ja tämä johtuu ihan siitä. Mutta ongelma on, että vaikka olisin kuinka ansainnut tämän, se ei saa oloani tuntumaan yhtään paremmalta. Ja pahinta on, että jatkossa asiat tulee vain pahenemaan vanhempieni tullessa vanhemmiksi ja lopun lähestyessä. Vaikka odotan malttamattomana sitä loppua, pelkään kuollakseni niitä siihen johtavia tapahtumia.  Kauheaa valittamista taas... Minusta tuntuu, että tämä ympärilläni oleva tyhjyys saattaa nielaista minut millä hetkellä tahansa. Tarvitsisin ihmisiä täyttääkseni sen tyhjyyden, mutta kun niitä ei nyt vain ole.

Nukuin viime yönä hädin tuskin ollenkaan ja senkin vähän, mitä nukuin, olin ihan sekaisin sen suhteen, kuka olen ja missä olen. Katselin viikonloppuna useamman jakson Fringeä ja siinä ihmiset ja aika vaihtelee ja jotenkin unessanikin kuvittelin olevani välillä toisessa maailmassa ja välillä toisessa, enkä oikein tiennyt kuka olen. Näin myös painajaisia tulesta ja tulipaloista(ilmeisesti, koska illalla ajattelin, että häkämyrkytys olisi kätevä tapa kuolla) ja kissani teki jotain kummallista, johon heräilin, mutta en jaksanut nousta katsomaan, mitä ihmettä hän puuhaili. Hänestä on kyllä tullut niin sekopäinen, varsinkin öisin. Koiranikin on välillä niin väsynyt, että ihan huojuu, kun kissa valvottaa. Ja yksi unista oli sellainen, että joku oli kirjoittanut tänne blogiin todella pitkän kommentin, että miten hän on alkanut näkemään painajaisia ja että muutenkin olen pilannut hänen elämänsä, koska häntä niin inhottaa täällä olevat kuvani ja myös kuvailuni ulkonäköäni koskien! :D Olin siinä unessa ihan hirveän pahoillani hänen puolestaan! Että jos joku oikeasti on kovin järkyttynyt, niin anteeksi! :)

Jätin tänään lenkinkin väliin, koska reiteni ja pohkeeni ovat niin kipeät. Äiti kävi kaatamassa pari mäntyä ihan kotimme läheltä ja tarjouduin kantamaan ne pölkyt kotiin, ihan auttaaksenikin, mutta myös, että saisin liikuntaa ja jotain muuta ajateltavaa. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta se oli loivaa ylämäkeä ja nyt kyllä tuntuu sekä jaloissa että käsivarsissa, että jotain tuli tehtyä. Jossain vaiheessa jo ajattelin, että kuolen tähän puuhaan, joten ovelana ehdotin, että jospa minä sahaisin välillä, niin äiti saisi levätä. Sain pätkittyä ehkä kaksi palaa puusta, kunnes se hemmetin vehje juuttui kiinni... Joten sitten seuraava tunti irrotettiin moottorisahaa männynrungosta, jonka jälkeen jatkoin suosiolla kantamista. Mutta se kyllä tuntui ihan liikunnalta, erityisesti reisissä tuntui oikein kunnolla. Harmitti, ettei ollut sykemittaria mukana, olisi ollut kiva nähdä paljonko kului kaloreita. Kun tekee jotain fyysistä, saa edes hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka minulle pahimpia ovatkin yöt, silloin kaikki se paha olo hyökkää kimppuun ja tuntuu, ettei aamu tule koskaan.

Yritin tänään käydä kaupoissa katselemassa itseäni piristämässä, mutta oloni vain paheni. Ilmeisesti kaikki maailman ihmiset, joilla on kaunis tyttölapsi, olivat päättäneet lähteä ostoksille ystävän seurassa. Tuntuu oudolta katsella, kun joku muu elää sitä elämää, jonka olisin halunnut. Tiedän, etten olisi koskaan voinut saada sellaista, joten minusta tuntuu jotenkin kummalliselta, että joku muu voi saada. Aivan kuin muille ihmisille olisi ihan eri säännöt ja eri rajoitukset kuin minulle. Toivon, että osaisin kuvailla miltä se minusta tuntuu; kun se on niin mahdotonta minulle, minusta tuntuu oudolta, että joku muu on onnistunut saamaan mahdottoman, vaikka tiedänkin, ettei se ole mahdotonta muille ihmisille. Ymmärrän toki, ettei se heidänkään elämänsä ole välttämättä niin täydellistä ja että ehkä jotkut heistä voivat vielä huonomminkin kuin minä, mutta kun näkee vain sen pinnan, sen allekin kuvittelee pelkkää täydellisyyttä. Tosin näin myös yhden pariskunnan lapsineen, jonka miehellä oli joskus vuosia sitten suhde silloisen kämppikseni kanssa ja tuo nainen ilmestyi kerran keskellä yötä juovuksissa asunnollemme raivoamaan. Heillä näkyi olevan uusikin lapsi. Tuon naisen elämää en kadehtinut, mutta sekin ahdisti, että vaikka voisi olla sitä näennäistä onnea ja "täydellinen" elämä, niin sen alla kaikki voikin olla ihan rikki. Se ei saanut omaa tilannettani tuntumaan paremmalta, vaan pahemmalta, koska jotenkin on paljon parempi ajatus, että se idylli edes voi olla olemassa, vaikka ei minulle. Mutta edes jollekin. 

Minusta jotenkin tuntuu, että lumi pahensi oloani. Olin jo sopeutunut siihen, että lumet sulaa ja että on kevät ja nyt ulkona oleva maisema ei vastaa pääni sisäistä maisemaa, mikä aiheuttaa jotenkin kaoottisen olon. En tiedä onko kaaos tunne, mutta siltä minusta usein tuntuu, kuin kaikki olisi pääni sisässä ihan sekaisin, väärissä lokeroissa, väärän värisenä; kuin aivojeni sisältö jotenkin heiluisi ja sekoittuisi, enkä saa mistään otetta. Ahdistuneena minusta tuntuu usein siltä, varsinkin öisin. Kuin aivoissani olisi eräänlaista aallokkoa, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

Olen pahoillani, että kirjoitin taas valituspostauksen, mutta viikonloppu oli kamala ja olo on ihan hirveä edelleen. Toivon, että noilla lääkkeillä olisi jatkossa edes jotain vaikutusta. Niiden pitäisi myös vähentää ahdistusta, mille tosiaan olisi taas tarvetta. Mutta ehkä huomenna on parempi päivä. Olen ainakin niin väsynyt, että ehkä saisin nukuttua yön.

Ja ai niin, paino ei tietenkään ollut laskenut. Vieläkään. :/

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Huhtikuu

Paino ei vain edelleenkään laske. Se tuntuu turhauttavalta, koska minä kuitenkin ihan oikeasti yritän parhaani. Pakotan itseni kävelemään useimpina päivinä, syön ruokaa, josta en pidä, en salli itseni herkutella muutoin kuin lisäämällä maitokahvijuomajauhetta maitoon ja tuloksia ei vain tule. Ennen nautin ruoasta ja syömisestä ihan suunnattomasti, siitäkin huolimatta, että syömistä seurasi henkinen huono olo ja lihominen, vinksahtaneella tavalla se oli yksi suurimmista iloistani elämässä. Ja vaikka olen suunnattoman iloinen, että olen laihtunut tämänkin verran ja vaikka olen tyytyväinen, etten enää voi syödä niin kuin ennen, siltikin se on minulle uhraus. Jotain, josta olen luopunut toiveenani saada tilalle jotakin muuta. Tekisin sen ilomielin laihtuakseni ja kokisin, että se on hyvinkin vaivan arvoinen uhraus, mutta kun minä en laihdu. Enkä oikeastaan edes kaipaa sitä, että pystyin syömään suuria määriä tai missään nimessä toivo sitä tilannetta takaisin, mutta jotenkin koen, että uhraukseni palkinnoksi minun kuuluisi pienentyä ja olen pettynyt, kun niin ei käy. Olen peloissani, että se, mikä on minun parhaani, ei vain yksinkertaisesti ole riittävän hyvä. Tiedän, että voisin teoriassa tehdä paljon enemmän liikunnan ja kalorinkulutuksen suhteen, mutta minun lähtökohdistani jo jokapäiväinen kävely on saavutus. Tämä tuntuu vain menneen ihan älyttömyyksiin, kun jo kuukausia olen yrittänyt vain päästä kasialkuiseen painoon! Tämä on kuin jonkinlaista huonoa komediaa, etten nyt muka ihan oikeasti pysty laihtumaan vähän yli kiloa!! Yhtä ainoaa kiloa! Olen jossain määrin alkanut menettämään uskoani, mutta en ole kuitenkaan luovuttanut, enkä aio koskaan luovuttaakaan. Minun on pakko edes yrittää uskoa, että 75 kg on mahdollinen tavoite. Ja teoriassahan se onkin, kenelle tahansa muulle se olisi varmaan suhteellisen helppokin tehtävä jo nyt tästä painosta. Toivottavasti se on mahdollinen myös minulle.

Ulkona alkaa olla jo ihan kiitettävästi kuraa ja meillä kotonakin on pihassa lumettomia laikkuja. Muistan, että joskus lapsena, kun vielä odotin kevättä, äitini sanoi, että sitten kun yksi kohta pihasta sulaa lumettomaksi, niin kohta sitten sulaa loputkin. Joten etsin lapion ja kaivoin pihalle lumettoman kohdan. Kutsuin sitä kevätkuopaksi. Mutta se täyttyi muun lumen alta valuvalla vedellä, joten kaivoin sitä syvemmäksi ja syvemmäksi ja kannoin siitä ämpärillä vettä pois monta tuntia. Ja sitten illalla kyläilemässä ollut tätini lähtiessään kotiinsa putosi siihen minun kevätkuoppaani. En muistaakseni saanut kehuja, vaikka olin uhrannut niin paljon aikaa kuoppaani kaivaessa. :D 

Tuolla ulkona on muuten melkoisen vahva koirankakan haju. En ole koskaan ennen huomannut sitä ja olen pitänyt ihmisiä vähän pikkumaisina kakasta valittaessaan, mutta tänä keväänä sitä tuntuu olevan kaikkialla. Se ei ole aiemmin minua häirinnyt, vaikka koenkin velvollisuudekseni siivota oman koirani jätökset, mutta tänä keväänä se on inhottanut minua, koska sen hajun tuntee koko ajan lenkillä käydessään. En muutenkaan rakasta lenkkeilyä, joten olisi kiva, jos ei haisisi.

Olen myös ostanut melkoisen määrän vaatteita kirppareilta viime aikoina(koska jostain syystä lenkkini suuntautuvat melkein joka päivä lempparikirpputorieni suuntaan…). Ensimmäisen kerran elämässäni päälleni mahtuu sellaiset koot, että niitä on myynnissä kirppiksilläkin ja kaikenlaista ihanaa on päätynyt kaappeihini. Ongelma on vain siinä, että suurin osa on sellaisia, etten voi niitä missään julkisesti käyttää. Olen ostanut esimerkiksi pari hametta, muutaman hihattoman paidan ja muutaman lyhythihaisen paidan ja yhden aivan ihanan, ohuen valkoisen kesämekon, jota en todellakaan voi käyttää julkisesti aiheuttamatta vakavia henkisiä traumoja kenelle tahansa, joka minut siinä näkee. Mutta se oli niin ihana, että minun oli pakko saada se ja maksoikin vain pari euroa. Ajattelin sitten käyttää sitä joskus kesällä kotona, siellä kun ei ole kukaan näkemässä. Mutta se alkaa olla ongelma, että minulla on vaikka kuinka paljon kotivaatteita, mutta julkiseen käyttöön soveltuva vaatevarastoni sisältää vain muutamia vaatekappaleita. Enkä oikein edes tiedä, mitä ostaisin. Olen kyllä katsellut vaatteita, mutta mikä tahansa riittävän peittävä, on ollut muuten ruma ja kauniit vaatteet taas ovat olleet liian paljastavia. Minulla on päässäni jonkinlainen ideaalimielikuva siitä, millaisista vaatteista pidän ja mikä on minusta kaunis tyyli, mutta kun minulla ei ole vartaloa siihen tyyliin, niin olen ihan hukassa vaateostosten kanssa. Ei minulla nyt mitään pakottavaa tarvetta ole saada uusia vaatteita, mutta olisi niitä silti ihan kiva ostaa. Ja jossain vaiheessa minun on kyllä pakkokin ostaa jotain julkisesti pidettäviä vaatteita, joko (toivottavasti!) laihduttuani tai sitten koska en laihdu ja nämä nykyään käytössä olevat kuluvat.

Joku ehdotti aiemmin postausta siitä, millaisista vaatteista pidän ja se on nyt edelleen työn alla, koska ilmeisesti otan sen aivan liian vakavasti.: D Etsin siihen kuvia ja sitten kohta deletoin ne, koska ne eivät sittenkään edusta minun lempityyliäni riittävän kuvaavasti… Ainoastaan yksi kuva on pysynyt suosikkivaatekansiossani ja kohta varmaan postaan sen yksinään. :) Mutta ajattelin, että voisin lähiaikoina tehdä jonkinlaisen vaatepostauksen, jossa korostaisin sitä tosiasiaa, että siinä on vaatteita joista kyllä pidän, mutta jotka myös onnistuin tällä hetkellä löytämään, kauppojen tämän hetkisistä valikoimista. :)

Mutta, tämä oli nyt taas aika päämäärätöntä höpinää… :) Ai niin, hain ne lääkkeet. Kerron sitten, jos alkaa tuntua jotenkin erilaiselta. :) Mutta nyt, pitää taas mennä syömään jotakin. Hyvää huhtikuuta! :)