sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

:)

Nukkumisaika lähestyy ja pelkään mennä sänkyyn. Olo on ihan hirveän levoton ja nukahdan vasta joskus kahden aikaan, melatoniinista huolimatta. Vieläkin on ihan valoisaa ja se saa minut niin hermostuneeksi. Pimeä saa minut rauhalliseksi ja tekee oloni turvalliseksi, valolla taas on päinvastainen vaikutus. Yksi suurimmista syistä, miksi inhoan kevättä, on juuri valo. Tunnen ihan suunnatonta painetta tehdä jotain ja se saa minut kiipeilemään seinille. Se alkaa helpottaa vasta, kun illat alkaa taas pimenemään. 

Ostin uudet lenkkarit, jotta lenkkeily keväällä sujuisi paremmin. Minulla on paha tapa käyttää kaikki vanhat kengänreuhkat ihan loppuun, vaikka ne eivät olisi edes mukavat jalassa enää, koska olen niin pihi. Kerran yhdestä kengästäni putosi pohja kesken kävelyn ja toisella kerralla koko toinen sivu irtosi. Sen jälkeen heitin ne kyllä roskiin. Mutta sitä ennen olin korjaillut niitä omin avuin jo pidemmän aikaa. Saniteettisilikoni on hämmästyttävän monikäyttöistä kengänkorjauksessakin... Nämä on ihan täydelliset, koska ne ovat nätit (ja pinkit!), mutta eivät niin nätit, ettenkö raaskisi käyttää niitä.


Minulla on aina vähän ongelmia sen suhteen, että jos jokin vaate (tai mikä tahansa, mikä kuluu käytössä), on kovin kaunis, en millään raaskisi käyttää sitä. Tiedän, miten typerää se on, mutta olen ottanut monta vaatekappaletta käyttööni vasta, kun en ole enää tykännyt siitä. Niin kuin taannoin löysin kaapistani kauniin paidan, jonka olin ostanut teini-ikäisenä himoittuani sitä kuukausia, eikä se enää ollut minun silmissäni nätti, joten vein sen kierrätykseen ilman, että sitä oli käytetty yhtä ainoaa kertaa... Oli siinäkin sitten järkeä... Monen halvan tuotteen kohdalla ostan kaksi samanlaista, niin jää sitten edes se toinen, jolloin raaskin käyttää toista.

Viikonlopun ajan on ollut aika huono olo, luulin, että olen tulossa kipeäksi, mutta sitten tajusin katsoa tuon masennuslääkkeen mahdollisia sivuvaikutuksia ja niitähän ne varmaan sitten ovatkin. Tämä on yksi syistä, miksi en tykkää ottaa lääkkeitä, koska pelkään niitä vakavampia sivuoireita. No, nyt on vain tehnyt pahaa ja ollut pää ja kurkku kipeä, tuskin minä niihin kuolen. Ja noiden kai pitäisi mennä ohi ajan kanssa. Sivuvaikutuksina mainittiin myös olon paheneminen aluksi ja se hiukan pelottaa. Mutta katsotaan nyt. 

Pääsin myös mukaan buzzaamaan Hälsans Kök -kasvisruokia, joten niistä tulen kirjoittamaan postauksen, sitten kun olen käynyt ne ostamassa. Ne ovatkin aika ihanteellisia minulle, koska tarvitsisin ruokavaliooni sekä kasviksia että proteiinia ja noissa on molempia. Ostoslistalla on ainakin Falafelit, joista ainakin kotitekoisinä tykkään todella paljon, joten toivotaan, että tykkään valmistuotteenakin. Ja myös kasvispihvejä ja -pyöryköitä tulee olemaan ostoslistalla. Ihan kiva syödä välillä ihan oikeaa ruokaa, koska harvemmin mitään sellaista syön.

Ihan uskomatonta, että on jo melkein huhtikuun puoliväli! Ulkona on vielä kinoksittain lunta ja kaikki on ihan jäässä. Viime vuonna tähän aikaan alkoi mielestäni olla jo maakin kuiva. Koirani näytti dalmatialaiselta, kun toin hänet sisälle lenkin jälkeen tänään. Ja nyt hän mököttää, koska suihkutin hänet puhtaaksi. :)

Ei minulla taaskaan ollut mitään kummempaa sanottavaa, kunhan ajankuluksi kirjoitin. :) Vaaka muuten näytti edelleen aamulla 90,9 kg, joten jospa se ihan oikeasti olisi vihdoin laskusuunnassa. Ainakin se kannustaa kävelemään sinnikkäästi ensi viikolla. :)

Hyvää viikkoa! :)

10 kommenttia:

  1. Ihanat lenkkarit, niinku karkit :)
    Hommaa pimennysverho ja pyydä lääkäriä nostaan sun melatoniini annostusta. Liian pieni annostus jos se ei vaikuta.
    Mie taas tykkään ko tulee/on kevät. Sehän tietää sitä että tulee KESÄ! Ja kesähän on parasta :) Nukkuminen mullaki valossa vaikiaa, mutta sälekaihtimilla + pimennysrullaverholla pimennän makkarin pikimustaksi.
    Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! :)

      Olen ajatellut, että annostusta pitäisi nostaa vasta, kun on ihan pakko? Pelkään, että ne lakkaa toimimasta kokonaan! Ja keväät on aina vaikeita nukkumisen kannalta. Kyllä minäkin peitän ikkunat, mutta kun tiedän, että se valo on siellä takana.

      Syksy on minulle se paras vuodenaika. :) Mutta on kesäkin parempi kuin kevät. :)

      Poista
  2. Tosi ihanat lenkkarit. Olen tuon näköisiä katsellut myös, mutta kun menin ostamaan jo viime syksynä (?) uudet. Nuo taitavat olla myös tosi kevyet. Ehkä uudet kengät tsemppaavat kävelylenkeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo ovat ihanat ja vielä pinkitkin. On ne aika kevyet, tosin talvikenkien jälkeen kaikki tuntuu kevyiltä.

      Toivotaan, joo. :) Tosin olen nyt ihan hyvin saanut itseni pakotettua lenkille, koska olen niin epätoivoinen laihtumaan! :)

      Poista
  3. Mulla on muutes ihan samanlaiset lenkkarit, torstain löytö Cittarista :) En oo vielä ehtinyt käyttää niitä, kun on vähän samaa "vikaa", nuo on uudet ja puhtaat ja nätit ja muutama päivä on ollu vaan rapakeliä ja sadesäätä, siihen keliin kelpaa vielä vanhatkin.
    Ihanan kevyet on joo, ja mikä parasta tuntuivat heti sovittaessa ihan täydelliseltä jalkaan. Se on mulla nimittäin ihme, omistan jotenki eriskummalliset räpylät että harva kenkä tuntuu heti noin hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tarjouksestahan minäkin ostin. :) Enkä tosiaan voi vielä niitä käyttää, sitten vasta, kun ei ole näin kuraista!! :D

      Minulla on muuten ihan sama juttu, että harvat kengät ovat hyvät jalkaan. Siksi minulla ei kauheasti kenkiä olekaan. Kiva, että löytyi molemmille sopivat! :)

      Poista
  4. Ooh, ihanan väriset lenkkarit! Ja nyt vaan uudet vaatteet ja lenkkarit päälle, ei niitä kukaan hautaansa mukaan saa eli käyttämään vaan. Ja kivaa viikonalkua, terveisin mahatautilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanat! Tuo on ihan totta, mutta jotenkin vain silti niitä aina säästää... :)

      Voi, kurja kun olet kipeä! Pikaista paranemista!

      Poista
  5. Hälsans kök -nakit ovat huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä sitten kokeilla niitäkin! Kiitti vinkistä! :)

      Poista