sunnuntai 26. toukokuuta 2013

:/

Eilen oli ensimmäinen päivä, kun iltapainokaan ei noussut ysillä alkavaksi. Ehkä paino vihdoinkin alkaa laskea. Olen rehellisesti sanoen aika häpeissäni tästä ”laihdutuksestani”, kun olen leikattu ja kaikkea. Minun pitäisi pystyä parempaan… Mutta se on vaikeaa, minulla on niin pitkät perinteet surkeista ruokailutavoista ja liikunnan välttelystä ja… Kyllähän minä yritän, minun parhaani vain ei ole aivan sitä, mitä normi-ihmisten paras on. Minun pitäisi jotenkin onnistua muuttamaan syömiseni illoista aamuihin. Tai siis enemmän aamupainotteiseksi, koska nyt havahdun syömään vasta joskus puolenpäivän aikaan ja sitten taas unohdan ja syön illalla. Mutta jos yritän olla illalla syömättä, minulla on jotenkin tyhjä ja kylmä olo, ei fyysisesti, vaan henkisesti. En saa nukuttua, ellen ole illalla syönyt kunnolla. Ei ole kyse vatsan täysinäisyydestä, koska siihen ei paljoa vaadita, vaan jonkinlaisesta henkisestä täysinäisyydestä. Minulla on niin paljon parempi olo, kun olen syönyt ja se on jotakin, josta pitäisi päästä eroon. Minun pitäisi oppia käsittelemään tunteitani jollain muulla keinolla kuin ruoalla. Annan itselleni luvan herkutella melkein joka ilta purkillisella fetaa (kurkun kera) ja ajatukset pyörii siinä koko päivän… Säälittävää… :/

Leikkasin päivällä nurtsin ja se tuntui edelleen niin kummalliselta. En tajua mikä minua vaivaa. Vaikka en ole koskaan erityisemmin välittänyt kesästä, ei minusta ole koskaan sentään tältä tuntunut! Pelkkä ajatuskin kesään liittyvien juttujen tekemisestä tuntuu ihan järjettömältä. Ehkä minä vain olen tulossa hulluksi (entistä hullummaksi) ihan uudella tavalla… Ehkä se tuo tähän käsittämättömän tylsään elämääni jotain mielenkiintoa…

Olen ollut ihan hirveän yksinäinen koko viikonlopun. Olen niin käsittämättömän tylsistynyt, tuntuu, että kaikki tavanomaiset tekemiseni kyllästyttää! Sukulaisen häät oli eilen ja vaikka en paikalla ollutkaan, oli jotenkin paha mieli. Ja sitten oli hirveä olo siksi, että oli paha mieli, koska tunsin itseni kamalaksi ihmiseksi, kun surin omaa yksinäisyyttäni sen sijaan, että olisin ollut onnellinen sukulaisen puolesta. Mutta minä olen kateellinen siitä, mitä hän saa kokea, mitäpä sitä kieltämään. Kai se on inhimillistä, ainakin toivon niin. Yritän aina parhaani mukaan olla näyttämättä kateellisuuttani kenellekään ja yritän vilpittömästi onnitella ihmisiä, kun heille tapahtuu jotain mukavaa, jne., mutta ihan täysin en aina pysty olemaan onnellinen heidän puolestaan. Minä jään elämässä paitsi niin paljosta ja sitä on välillä hyvin vaikea hyväksyä tai olla surematta. En kuitenkaan halua olla mikään kateellinen ja katkera vanhapiika, en halua olla sellainen ihminen. Toisaalta joskus ajattelen, että ihmisillä pitäisi olla hiukan enemmän ymmärrystä tilannettani kohtaan, eikä niin kauheasti hehkuttaa omaa elämäänsä. Joskus kun joku sukulainen tunti toisensa jälkeen puhuu perheestään ja lapsistaan ja ystävistään ja elämästään, tulee mieleen, että eikö voitaisi puhua jostakin, josta ei tulisi niin pohjattoman kurja olo. Ymmärrän kyllä, että itselleen tärkeistä asioista tulee puhuttua, mutta täytyyhän heidän tietää, ettei ole kovin helppoa jäädä osattomaksi siitä kaikesta. Ja minä tunnen aina itseni idiootiksi, koska en tiedä mitään mistään sellaisesta. Aivan kuin olisin tyhmä lapsi aikuisen seurassa. Tämä on taas näitä päiviä, kun ei vain millään jaksaisi. Tulevaisuus tuntuu niin tyhjältä ja loputtomalta ja pitkästyttävältä. Ja pahinta on tietää, että pahin on vielä edessä. No, ehkä seuraavan vuosikymmenen aikana tulee todella hyviä tv-ohjelmia!

Kävin muuten tänään kävelyllä julkisella paikalla mekko päällä. En tosin nähnyt ketään, mutta kävin kuitenkin. Olisin ehkä syöksynyt johonkin puskaan piiloon, jos joku olisi tullut, mutta edistystä tämäkin. Toisaalta huomasin tässä yksi päivä, että housut eivät kovin hyvin peitä roikkuvaa ihoani. Koska minulla on niin läskit reidet, housujen läpi näyttää, kuin takapuoleni roikkuisi polvissa. Tiesin aina, että ihoni jäisi roikkumaan, mutta ajattelin, että jos vain vaatteet päällä näyttäisin normaalilta, niin se riittäisi. Niin ei taidakaan käydä ja se ei tunnu kovin mukavalta. :/ Pitää kai harkita jotain tukipöksyjä, mutta kun ne on niin kamalan rumia! Kun jään bussin alle, joudun noloon tilanteeseen, kun sairaalassa housujen alta paljastuu megakokoiset puuterinväriset kainaloihin ulottuvat tukipöksyt… :/ No, en jaksa miettiä sitä nyt, yritän vain kestää roikkuvan ahterini. :)

Joka tapauksessa, CSI:n uusinnat kutsuu. En olekaan nähnyt näitä alkupään jaksoja kahtakymmentäkään kertaa…

8 kommenttia:

  1. Olet niiiiiiin rankka itsellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas tuntuu, että päästän itseni aivan liian helpolla, enkä vaadi itseäni tilille lukuisista vioistani... :/ Ehkä se juuri on minun perimmäinen ongelma, ettei minusta koskaan tule parempaa ihmistä, koska aina annan periksi.

      Poista
    2. Sinä OLET hyvä ihminen! Mietipä nyt ihan oikeasti, oletko muka antanut periksi helpolla. Olet ensinnäkin opiskellut paljon. Olet laihduttanut ja jaksanut jatkaa projektia vaikka se ei aina ole ollut helppoa. En vaan mitenkään voi uskoa, että sinussa olisi yhtään sen enempää vikoja, kuin kenessäkään muussakaan!

      Poista
    3. :) Mutta opiskelu oli minulle helppoa, joten siitä en voi ottaa kunniaa. Ja laihdutus taas... No, kyllä minä yritän. :)

      Minä taas en voi käsittää, että miten ihmeessä yhdessä ihmisessä voikaan olla näin monia vikoja! :D

      Mutta kiitti! :)

      Poista
  2. Huhuu J.B!
    Täällä kannustaisin sinua lähtemään ihmisten ilmoille, jos suinkin mahdollista? Tosiasia on, että sinua on vaikea löytää kotoa... harvemmin kukaan tulee sieltä hakemaan. Lukuihmisenä voisin itse suositella jotain kesäyliopiston kurssia ja syksyllä työväenopiston kursseja. Itse olen "keski-ikäisenä" löytänyt samanmielisen ystävän kielikurssilta. Meillä sattui olemaan sama matka ja ehtihän siinä vuoden aikana tutustua, kun kerran viikossa yhtä matkaa kuljettiin.

    Toinen juttu, mihin kannustaisin sinua lähtemään, minäkin taas, on kuntosali. Yli parikymmentä kiloa laihtuneena, kuntosalilla kerran viikossa käyneenä, olen tuplasti pienemmän näköinen kuin aikoinaan saman painoisena ennen ja se on kuntosalin ansiota. Inhoan paikkaa ja inhoan sitä, että irvistelen allit heiluen yleisellä kaupungin salilla usein maahanmuuttajauroksien seassa mutta - se on vain reilu tunti kerran viikossa kauheata hikirääkkiä ja vuoden sitä harrastaneena tiedän sen olevan ainoa keino pitää laihtumishomma päällä ja samalla kutistua, mennä kasaan. Tosin aamutuimaan 7-8 aikaan salilla saa olla aika rauhassa ja etenkin kesäaikaan :-) Suosittelen aloittamaan kesällä, aamulla...

    Toinen juttu on ohjelma siellä... se kannattaa hankkia, esim. käymällä vaikka kerran yksityisellä salilla varaamalla aika henkilökohtaisen kunto-ohjelman tekoon ja kunnon arviointiin. Silloin saat itsesi tasoisen setin josta voit koventaa otteita, niin että hiki lentää koko ajan...

    No, jumppapallo kotona ajaa samaa asiaa ja on yllättävän tehokas. Mutta ihmisten ilmoille sinua tässä kannustelen ja toivottelen hyvää viikkoa sinulle! T. wardale

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä pitäisi... Käyn kyllä vuoden aikana kielikursseilla ja joskus joillain muillakin kursseilla, mutta näin kesällä ei ole oikein mitään. En ole edes hoksannut katsoa, että olisiko vaikka jotain sopivaa kielikurssia saatavilla... Mutta vaikka puhun ihmisten kanssa kursseilla, niin silti en koskaan sen syvemmin tutustu keneenkään. :/ En oikein tiedä miksen...

      Tiedän, että olet oikeassa ja usein itsekin ajattelen, että pitäisi mennä, mutta... Se tuntuu niin pelottavalta ja ahdistavalta pelkkänä ajatuksenakin!! Minä tarvitsisin sellaisen kuntosalin, missä ei ole ketään muuta! :D Tai jonkun ihmisen seuraksi, kun yksin en uskalla. Minulla olisi kyllä kotona kaikenlaisia välineitä, mutta ei tule niitäkään käytettyä. Kävely on helppoa ja tuttua ja saan siinäkin kyllä hien pintaan, kun ripeästi kävelen. Mutta kiinteytymiseen se ei pahemmin auta. En ole uskaltautunut uimaankaan, vaikka kovasti haluaisin. Minä vain olen niin pelkuri kaiken uuden ja vaikean suhteen! :/

      Kiitos! :) Hyvää viikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  3. Tuosta tutustumisesta nousi vielä ajatus, johon olen viime vuoden aikana törmännyt... Minulla on ollut ennakkokäsityksiä joistakin ihmisistä, jotka ovat vaikuttaneet ikäviltä ja ylpeiltä suhteessa minuun. Melkein jokaisen kohdalla onkin pikkuhiljaa paljastunut vielä ujompi, epävarmempi ja ehkä myös ennakkoluuloisempi kuin minä... Ja ehkä ei ihan ystäviksi olla tultu mutta seuraksi kuitenkin. Olen joutunut suorastaan häpeämään ennakkoajatuksiani.

    Paljon voi siis olla kiinni siitä viestistä, mitä lähetän itse muille. Yritän oppia tätä läksyä pikkuhiljaa, mutta omaa tulkintaa kanssaihmisten asenteesta minuun ja vielä enemmän minäkuvaa on vaikea muuttaa hetkessä, kun niitä kaikkia on katsellut "rasvaisten" lasien läpi :-)

    Niinhän se kuntopallo minullakin seisoo huoneen nurkassa :-) Hyvä peli, voi suositella, vaikkei käytä. Tiedän hyvin tuon pelon tunteen uusiin tilanteisiin. Voisin kuitenkin kuvitella miellyttävämpänä paikkana esim. naisten kuntosalia ja naisohjaajaa. Eiköhän sieltä löytyisi myös aikoja, jolloin olisi vähemmän väkeä salilla ja saisi olla melkein yksin. (Ehkä arkena puolilta päivin?) Kerran se vain kirpaisee, rohkenen rohkaista sinua kokeilemaan kerran - ehkä jonain päivänä :) w

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä paljon miettinyt, että millaisen kuvan annan itsestäni tai mitä ihmiset minusta ylipäätään ajattelee... Olen ujo ja arka, joten se voi tietysti näyttää muiden silmissä joltain muulta. Olen myös itse todella ennakkoluuloinen, mutta olen oppinut antamaan ihmisille tilaisuuden siitä huolimatta, koska ensivaikutelma ei useinkaan ole se oikea.

      Minulla on myös kuntopyörä ja käsipainoja... Mutta se käyttö taas... Minä teen mieluummin jotain selkeämpää, kuten vaikka kävelen tiettyyn paikkaan ja takaisin. Tai leikkaan nurmikkoa tai teen jotain fyysistä työtä.

      Ehdottomasta sen salin pitäisi sitten olla sellainen, jossa on vain/lähinnä naisia. Katsotaan nyt, pystynkö siihen joskus... En lupaa mitään, mutta ajattelen asiaa. :)

      Poista