lauantai 22. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta! :)

89,4 kg. Söin illalla juhannuksen kunniaksi sipulirenkaita, joten enpä voi ihmetellä. Tässä taannoin oli Nuttriletit tarjouksessa viiden päivän pakkaus kympillä ja hetken mielijohteesta ostin pari pakettia, joten ensi viikolla ajattelin aloittaa nutrauksen. Ajatuksena olisi saada aineenvaihduntaa jotenkin heräteltyä ja toivottavasti paino taas laskusuuntaan. Ja sen jälkeen jatkan pienemmin kalorein, koska jotain on nyt tapahduttava. Minun täytyy saada edes muutama kilo pois, sitten voin taas jumitella muutaman kuukauden. Edelleen haaveena on olla siellä 75 kilossa ennen joulua, mutta tätä vauhtia en ole varma, minkä vuoden joulua tarkoitan... 

Katsoin blogini alusta tarkkaa aloituspäivää lähestyviä kolmevuotissynttäreitä silmällä pitäen ja olin sinne kirjoittanut, etten kestä edes ajatusta, että vielä 33 – vuotiaanakin olisin lihava… No joo, kyllähän minä näköjään tämän jotenkin kestän. :) Mutta ei se kovin kivaa ole. Olin myös kirjoittanut miten vanhalta 33 tuntuu ja kyllähän se tuntuu edelleenkin. Minä en kai osaa ajatella elämää sen mukaan, montako elinvuotta on jäljellä, vaan mietin jostain syystä aina sitä, montako hedelmällistä vuotta on jäljellä. Ja viimeisiähän tässä viedään. Olen jo monta vuotta tuntenut itseni ihan ikälopuksi, vaikka en kai sitä objektiivisesti ajatellen olekaan. Minä en koskaan osannut ajatella elämää kolmenkympin jälkeen ja vaikka nyt olen yli kolmekymmentä, en osaa edelleenkään. Silloin nuorena näin kolmenkympin jälkeisen elämän vain ja ainoastaan äitiyden kautta ja minä en ole äiti, enkä tule koskaan olemaankaan. Enkä ole olematta äiti sen takia, että olisin keskittynyt uraani tai koska eläisin vielä villiä nuoruutta, minulla ei ole mitään äitiyden puuttumista korvaamassa. Joten, en osaa edelleenkään nähdä minkäänlaista elämää näin vanhalle kuin minä. Enkä näe sille oikein mitään tarkoitustakaan, koska en minä oikeastaan halua mitään muuta. On hassua olla yhtä aikaa lapsellinen ja ikivanha. Mutta minusta tuntuu kummaltakin.

Kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut ajattelemaan, etten tule koskaan olemaan normaalipainoinen ja se ajatus on ihan ok. En halua koskaan palata sinne kolminumeroisiin lukuihin ja toivon, että vieläkin saisin pois edes sen vajaan 15 kiloa, mutta se itsepintaisesti taustalla häilynyt haavekuva hoikasta naisesta on alkanut kadota. Minun historiallani ja minun ruokaongelmillani jo lievän ylipainon puolella pääseminen ja siellä pysyminen olisi suuri juttu ja luulen, että voin elää lievästi ylipainoisena. Vaikka silloin joskus se 75 oli minulle katastrofi ja koin itseni valtavaksi, nyt se tuntuu ihan hyvältä painolta. Uskon, että se olisi sellainen, että vaikka siinä liikaa kiloja olisikin, niin olisin kuitenkin sen verran lähellä normaalia, ettei painoni vetäisi puoleensa huomiota, mikä minulle on se pahin asia lihavuudessa. Vaikka 75 on ollut koko ajan tavoitteeni, silti se mielikuvieni unelmaminä on ollut hyvin pienikokoinen, mutta viime aikoina hän on alkanut suurentumaan. Ja vaikka laihtumiseni onkin ollut hyvin vähäistä, uskon edelleen, että pystyn pääsemään sinne. Olen toiveikas, että nutrien avulla saisin ainakin kaksi tai kolme kiloa pois, jolloin olisin taas ihan uusissa lukemissa. Tai jos saisin neljä kiloa pois, tavoitteeseeni olisi tasan kymmenen kiloa. Se on aika uskomatonta ajatuksenakin!

Linnullamme on nyt viisi munaa ja ahkera haudonta on käynnissä. :) Sain kuvan emostakin, mutten tiedä, mikä lintu se on. En ole kovin hyvä tunnistamaan koiraitakaan ja naaraat on vielä hankalampia. Mutta ei se ainakaan pääsky ole, kuten aiemmin arvelin. Jos joku tunnistaa, niin kertokaa.  


Silmiini osui yksi päivä netissä ollut juttu uudesta hittituotteesta nimeltä karvalegginssit. Niitä markkinoidaan kaunissäärisille naisille pervojen setien tuijotuksen estämiseksi. :D Tunnen itseni ihan muodin edelläkävijäksi, koska minulla olisi tuollaiset ihan omasta takaa. :D No, melkein ainakin, en minäkään nyt ihan noin karvainen ole. Nämä ovat kuulemma olleet niin suosittuja, että niitä on ollut vaikeaa saada. Minä en voi sietää edes tavallisia legginssejä, mutta näiden suosio saa minut kyllä sanattomaksi… :D Ihanko oikeasti joku käyttää tuollaisia vai vitsinäkö niitä ostellaan... No, jos joskus uskaltaudun ulos ilman karvojenpoistoa, niin ehkä ihmiset kuvittelevat minun käyttävän tuollaisia ja olevan vain supermuodikas. :)

Mutta nyt menen viemään koiran lenkille ja sitten vain laiskottelen lopun päivää. Alkavan nutrauksen ja juhannuksen kunniaksi ostin itselleni jäätelöä viikonlopuksi. :) Hyvää juhannusta kaikille! :) 


4 kommenttia:

  1. Olisikohan lintu harmaasieppo?

    Mulla on aika paljon samanlaisia ajatuksia (en jaksa nyt eritellä mitä) kuin sinulla, mutta toisin kuin sinä, minä valitsin lääkkeiden sijasta terapian. Saan psykoterapiaa ajatusmaailmani muokkaamiseen ja uskon siitä olevan enemmän apua kuin lääkkeistä, jotka eivät kuitenkaan poista itse ongelmaa. En kuitenkaan halua vähätellä lääkkeistä saamaa helpotusta, älä ymmärrä väärin!

    Toivotaan Nutrilettin auttavan, että saat taas painosi putoamaan. Ärsyttävää tuommoinen jumiminen.

    Mukavaa juhannusta sinullekin ja hauskalle koirallesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taitaapa olla. :) Kiitti! :) Olen kyllä suorittanut lajintunnistukset, kun minulla oli biologia sivuaineena, mutta en ole hyvä tunnistamaan lintuja, varsinkaan naaraita. :)

      Silloin, kun opiskelin, kävin niillä yths:n arviokäynneillä, mutta koin ne jotenkin ahdistaviksi. Se terapeutti löysi minusta niin hirveän paljon vikoja ja muutenkin minusta oli kauhean noloa puhua henkilökohtaisista asioistani! Ja toisaalta, suurin ongelmani on yksinäisyys, eikä sille kukaan (muu kuin minä ainakaan) mitään voi. Lääkkeet vähentää ahdistusta, mikä on minulle suuri juttu ja minusta tuntuu, että oikeastaan olen enemmän onneton kuin masentunut, joten juuri siihen ahdistuspuoleen kaipaan kemiallista apua. Mutta eivät ne lääkkeet kai mikään pysyvä ratkaisu voi olla.

      Niin minäkin! :) Tosin silloin ennen leikkausta ne kyllä lakkasivat toimimasta, mutta nyt toivon, että pääsisin taas edes alkuun, kun tuntuu, että mikään ei auta, vaikka kuinka vähän söisin!

      Kiitos samoin! :)

      Poista
    2. Minä oon niin pirun utelias, että selvitän kyllä asian ku asian, jos joku jotain kysyy.. Minulla ei siis ollut hajuakaan mikä lintu on kyseessä, onneksi on olemassa google! :D

      Oletpas tavannut törkeän terapeutin, ei ihmekään, jos ei terapia houkuta. Minulla on ollut aikaisemmin (10 vuotta sitten) todella mukava terapeutti ja nyt tuntuu myös kivalta. Tosin pieni ongelma on nykyisen nuoruus, mielummin puhuisin hieman vanhemman ihmisen kanssa. Minäkin olen yksinäinen ja olenkin monesti harmitellut, ettei asuta samalla paikkakunnalla. Voitais yhdessä olla vähemmän yksinäisiä. :)

      Poista
    3. Hyvä tietää ensi kerralla kun olen epävarma jostain, niin tulen kysymään sinulta! :)

      Tulin sieltä aina kotiin ihan masentuneena, koska minusta tuntui, että hän piti minua toivottomana tapauksena! Hän sanoi, että tarvitsisin vuosien terapian ja sitten vielä lisäsi, että jotkut joutuvat käymään terapiassa koko elämänsä, eivätkä koskaan löydä lopullista ratkaisua! :D Että kiitti vaan kannustuksesta... :D Minä silloin itse asiassa pyysin vanhempaa naisterapeuttia, koska ajattelin, etten osaisi puhua kauhean nuorelle luontevasti. Mukavaa kuulla, että olet löytänyt kivan terapeutin! :) Varmaan suuri osa hyödyllisyydestä onkin kiinni siitä, miten kemiat kohtaa, eikä vain ammattiosaamisesta, luulisin. Netissä on huomannut, että yksinäisiä tuntuu olevan paljon, mutta se kohtaaminen irl on vaikeaa, kun Suomikin on kuitenkin siinä suhteessa iso maa. :/

      Poista