maanantai 24. kesäkuuta 2013

”Läski valittaa kaikesta.”

Huomasin tilastoista, että tänne on päädytty viime aikoina usein vauva.fi –sivustolta ja piti tietenkin etsiä sieltä se keskustelu, missä blogini on mainittu. Olin siis päässyt poikkeuksellisten huonojen blogien listalle suuren myötähäpeän aiheuttajana. :D Vielä ihmeteltiin, että miten minulla on näinkin paljon lukijoita, vaikka sisältö on hyvin kevyttä. Varauduin paljon pahempaan huomatessani, että lukijoita tulee keskustelupalstan kautta, joten eihän tuossa mitään. Itse olisin keksinyt paljon pahempaakin sanottavaa itsestäni ja blogistani. :D Totta, minä olen läski ja minun tulee valitettua vähän kaikesta. Harvinaisen ytimekäs kuvaus. :) Ja olen itsekin ihmeissäni siitä, että minulla on kuitenkin lukijoita ja vielä kaiken lisäksi lukijoita, jotka jaksaa kannustaa minua ja kirjoittaa pitkiä ja ajateltuja kommentteja, joista olen todella kiitollinen. Moneen blogiin tulee todella ikäviä kommentteja, vaikka minusta kirjoittaja ei niitä ollenkaan ansaitsisi ja olen ollut positiivisesti yllättynyt, että minulle niitä ei ole tullut kuin ihan muutama. Enkä sano tätä sillä, etteikö minua saisi kritisoida, mutta olen todella kiitollinen siitä, että jaksatte kirjoittaa kommentteja, vaikka valitankin vähän kaikesta ja teksteissäni ei tosiaan mitään kovin mielenkiintoista sisältöä ole ja... No, tiedättehän te, millainen minä olen. :) Kiitos siis kaikille, jotka jaksavat lukea jaarittelujani, olette ihan oikeasti tehneet elämästäni paljon paremman tarjoamalla sosiaalisia kontakteja ja yhteyden muihin ihmisiin. Ja antamalle minulle paikan, jonne voin puhua asioista, joista en oikeassa elämässä voi kertoa kenellekään ja väylän purkaa ahdistustani ja huonoa oloani. Ja te, joita ärsytän; suosittelen tuota punaista rastia oikeassa ylänurkassa. :) Olen kyllä ihan oikeasti tietoinen vioistani ja puutteistani, mutta silti, minä tarvitsen paikan, jossa minun ei tarvitse pitää yllä minkäänlaista muuria tai kulissia, jossa voin puhua asioista, joita mielessäni liikkuu, ilman, että koko ajan sensuroin itseäni. Vaikka ne asiat eivät yleensä ole kovin mielenkiintoisia. :) Olen aina kokenut jonkinlaista tarvetta kirjoittaa ajatuksistani, mutta päiväkirjan pitäminen tuntui minusta aina nololta ja jotenkin väärältä, joten se aina jäi muutaman merkinnän jälkeen. Minusta oli hölmöä kirjoittaa itselleni… No, joskus kyllä täälläkin minua nolostuttaa sanomani asiat, mutta siinä on kyse erilaisesta nolostumisesta. Ja minä nautin kirjoittamisesta itsessään, minulle vain ei ole tarinaa kerrottavana, mistä syntyisi muunlaista tekstiä. Kai se on hiukan outoa, mutta jotenkin tämä tuntuu minulle täydelliseltä tavalta kirjoittaa.  Oikeassa elämässä olen niin huolissani siitä, mitä muut minusta ajattelee, mutta täällä olen kertonut kaiken, pahimmat puoleni ja ne asiat, joita häpeän itsessäni eniten, enkä minä oikeastaan ole huolissani siitä, millaisen kuvan se minusta antaa, koska se on totuus. Oliko tuossa mitään järkeä? En osaa sanoa tuon paremmin, mitä tarkoitan… Uskon, että blogiani lukevat saavat minusta suhteellisen realistisen kuvan ja vaikka olen tietoinen siitä, ettei se kuva varmasti ole kovinkaan positiivinen, se ei häiritse minua, koska niinhän minä kai yritänkin tehdä; kerrankin puhua itsestäni niin, että kuulija(lukija) saisi mahdollisimman realistisen kuvan. Koska vaikka minä valehtelisinkin, niin silti minä olisin sellainen kuin olen. Siksi haluan kertoa totuuden ja siksi kai minua ei vaivaa se, mitä minusta täällä ajatellaan. Okei, taisin hukata punaisen langan jossain vaiheessa, mutta yritän kai sanoa, ettei minua vaivaa päätyminen huonojen blogien listalle. :) 

Joka tapauksessa; juhannus on nyt ohi ja illat alkaa taas pimentyä joulua kohden. Tarpeetonta kai sanoakaan, miten mukava ajatus se minusta on. :) Olen vihdoinkin sopeutunut ajatukseen kesästä ja varsinkin lähestyvästä syksystä. Tosin olen nukkunut huonosti kuumuuden takia, nytkin viivyttelen sänkyyn menoa, koska viime yönä pyörin hereillä melkein aamuun. Huomasin, että olin joskus blogin alkuaikoina kirjoittanut, että tiedän, ettei koskaan tule aikaa, jolloin nukkuisin joka yö. No, nykyään minä nukun joka yö. Joskus huonosti ja joskus vain vähän aikaa, mutta joka yö. Ja usein nukun jopa hyvin. Olen alkanut unohtaa, millaista oli elää, kun aina väsytti. Aamut elin jonkinlaisessa sumussa, oli huono olo, vaikea keskittyä mihinkään, silmät tuntuivat aroilta. Viikonloppuna saatoin nukkua vuorokauden putkeen ja sitten tuntea hirveää syyllisyyttä siitä, että nukuin koko päivän. Joskus en herätessäni edes tiennyt, mikä päivä on, onko aamu vai ilta. Ja että olisiko minun pitänyt olla jossakin juuri sillä hetkellä. Elämä oli niin paljon vaikeampaa, kun aina oli nukkunut joko liikaa tai liian vähän. Näin jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta, etten jäänyt auton alle tai pudonnut jostain, niin sekaisin unen puutteesta usein olin. Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että pystyn nukkumaan. Sitä ei ehkä ajattele, ellei nukkuminen ole ongelma, mutta sillä on suuri vaikutus elämään.

Mutta minä kaipaan öitä. Se on ihan oma maailmansa, jotenkin niin erilainen kuin päivien maailma. Se on kuin olisi valtavassa hiljaisessa koko maailman kokoisessa huoneessa, jossa on vain muutama ihminen ja ilma on jotenkin tiheämpää ja painavampaa, jotenkin konkreettisempaa. (Tiedän, että tuo on hölmösti sanottu, mutta en osaa kuvata sitä muullakaan tavoin.) Mittasuhteet tuntuvat erilaisilta. Kaipaan hiljaisuutta ja tuoksuja ja sitä tunnetta, että on yksin maailmassa(eri tavalla yksin kuin oikeasti olen). Yön viileyttä ja aamuyön ääniä ja sitäkin, miten menin nukkumaan muun maailman herätessä. Tai sitä, miltä talviyö tuntuu, kun ei tuule yhtään ja pakkanen tuntuu aivan erilaiselta kuin päivällä. Yöt on niin erilaisia kuin päivät, sekä hyvissä puolissaan että huonoissa. Olen myös kokenut niin epätoivoisen ahdistavia öitä, että öiden sekin puoli on valitettavasti tullut tutuksi. Mutta luulen, että kaikesta huolimatta tulen aina rakastamaan öitä. Tosin kunnolla nukutut yöt helpottavat niin paljon elämää, että takaisin ei ole palaamista.

Mutta; huomenna olisi tarkoitus aloittaa nutraaminen, katsotaan miten sujuu. Ihan sataprosenttista uskoa itseen ei nyt löydy, mutta sen sijaan innostusta saada painoa pois riittää senkin edestä. :) Joka tapauksessa, nyt on pakko yrittää nukkua, jos aion päästä aamun aikana sängystä ylöskin. :)

38 kommenttia:

  1. Ihanaa kun nautit kirjoittamisesta ja saat purettua itseäsi sillä tavoin. Sinänsä tuntuukin tyhmältä, että jollekin tämä blogi on vaan "läskin valittamista" (vaikka en nyt kyllä käynyt katsomassa onko joku sanonut juuri noin!). Onneksi ei ole negatiivisia kommentteja tullut sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) No, aika paljoltihan tämä onkin valittamista, että ei siinä mitään (ja oli ihan suora lainaus :))... Tämä vain on minulle se paikka, jonne tulee purettua se kaikki negatiivinen. Mutta tosiaan onneksi täällä kommentointi on pysynyt vähintäänkin asialinjalla. :)

      Poista
  2. No niin. Kolmessa päivässä luettu kolme vuotta blogia, olipahan luettavaa! Aloitetaanpa positiivisista: pidän kirjoitustyylistäsi ja huumorintajustasi! Samaistun monissa kohdissa sinuun ja koska myös minulla on paljon laihdutettavaa, luin blogiasi innolla.

    Olen kovin pahoillani siitä, että sinulla on vaikeaa. Äiti-suhteesi on varmasti kinkkisimmästä päästä mitä olen koskaan kuullut ja sinua on kohdeltu ihan kiistatta väärin. Kukaan ei saisi joutua kärsimään syyllistämisestä ja muista kohtuuttomuuksista ja äkkiseltään hatusta vedettynä heittäisin äitisi diagnoosiksi narsismin. Vain narsistilla on tarve ja halu kohdella muita noin huonosti. Etenkin lasta. Hienoa, että olet saanut hyvääkin, mutta ansaitsisit todellisuudessa _vain_ hyvää, sillä vanhempien tehtävä on tehdä kaikkensa lastensa eteen.

    Onnea hurjasta laihdutustuloksesta! Olet rohkea, kun uskalsit ottaa tarvittavan askeleen laihtuaksesi. Itse en uskalla lähteä leikattavaksi. Toivon myös todella, että onnistut laihtumaan vielä, sillä se voi olla itsetunnollesi ratkaisevan tärkeää.

    Sanoit pitäväsi lauseesta "fake it, 'till you make it". Et kuitenkaan elä lauseen mukaan, miksi? On tieteellisesti todistettu, että teeskentely toimii. Itsevarmuutta voi teeskennellä, positiivisuutta voi teeskennellä ja kun tarpeeksi teeskentelee, niin voi huomata yhtäkkiä olevansa positiivisempi ja itsevarmempi. Minä olen teeskennellyt itselleni itsevarmuutta, vaikka sisimmissäni olen ajoittain edelleen epävarma MONESTA asiasta.

    Minullekin huudellaan kadulla. Olen saanut kuulla satuttavia asioita ja teeskennellyt erittäin onnistuneesti, ettei edes kirpaissut. Oivaltaviin "olet läski!"-huudahduksiin tepsii lähes poikkeuksetta ironia. "Eikä? Jumalauta mä oon aina kuvitellut olevani liian laiha! Pitääkin lähtee tästä ostamaan peili ja vetää pois ilmoittautuminen Miss Suomi-kilpailuun". Sit siihen päälle sellainen katse, joka sanoo "*ttu mikä dorka, enpä ollut itse huomannutkaan". Aika moni ympärillä olijoista nauraa sun kanssa, eikä tod. sulle. Tietty myös perinteinen "lihavuus on helppo muuttaa, mut mitenkäs sun *ttupäisyytes saatais korjattua"-kommentti uppoaa aina sillointällöin.

    Joitain tekstejäsi lukiessa tuli mieleen, että sun kannattais hakeutua terapiaan. Oikeesti, en sano tätä ollakseni ilkeä. Sulla on joitain pahasti vinksahtaneita näkemyksiä ja kokemuksia, joita olis tervettä korjata ammattilaisen kanssa.

    Ja älä hanki lapsia. Olen todella lapsirakas ja suhtaudun erittäin myönteisesti lasten "hankintaan". Mutta sinussa elää uskomaton miesviha! En ole koskaan kokenut mitään tuollaista ja loukkaannuin ihan mielettömästi oman aviomieheni, veljeni, isäni, ystäväni, yms. puolesta. Koska miesvihasi tuntuu ulottuvan myös poikalapsiin, niin uskoisin, ettei raskautuminen olisi kohdallasi järkevää. Voisin lyödä samantien ketä tahansa, joka kehtaa pettyä saadessaan lapsen. Sukupuolen takia?! Olen kauniin pienen tyttären ja vastasyntyneen suloisen poikalapsen ylpeä äiti ja tekee fyysisesti pahaa kuvitella, että joku olisi pahoillaan kummasta hyvänsä lapsesta. Lapset ovat siunaus, rikkaus ja lahja.

    Ja se miesviha? Mistäköhän se kumpuaa? Pelkästään joistain ilkeilyistä? Leimaat koko sukupuolen siksi? Voin luvata, että naiset ovat vähintään miljoona kertaa pahempia käärmeitä (joo, sellaisia, joita sietääkin pelätä) ja se, että joku urpo näkee pyhäksi tehtäväkseen huomautella ulkonäöstä, ei pahenna kaikkia miehiä. Naiset ne vasta kommentoikin muiden ulkomuotoa ilkeästi. Mutta lähes aina selän takana.

    (Jatkuu seuraavassa viestissä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli varmasti! :) Ja kiitos myötätunnosta ja onnitteluista! Toivon todella, että paino vielä laskee, mutta helppoa se ei nyt tunnu olevan. Leikkauksen suhteen tosin kyllä kannustan edes harkitsemaan, jos paino-ongelmia on, se oli ehdottomasti hyvä ratkaisu minulle ja suurimmalle osalle muistakin leikatuista. Se muuttaa enemmän, kuin osaa ajatellakaan.

      Kyllä minä oikeassa elämässä yritänkin vaikuttaa mahdollisimman itsevarmalta. Lähinnä siksi, etten tekisi muiden oloa epämukavaksi. Mutta ainakaan vielä sillä ei ole ollut sitä vaikutusta, että oikeastikin tuntisin itseni itsevarmemmaksi.

      Silloin nuorena aina sanoin jotain takaisin haukkuihin, mutta sitten kun lihoin lisää, minä kai häpesin sitä niin paljon, että jotenkin katsoin ansaitsevani haukkumisen. Ja ajattelin, että kiinnitän vähemmän huomiota, jos olen vain hiljaa ja teeskentelen, kuin en välittäisi.

      Omista kokemuksistahan kaikki käsitykset syntyy. Minulla ei oikeastaan ole positiivisia kokemuksia miehistä, joten on hyvin vaikea suhtautua heihin positiivisesti. Sukuni miehet ovat melkoisia sikoja ja omat kokemukseni ovat suvun ulkopuolella olleet paljolti haukkuja tai ilkeilyjä. Kun lukee netin keskusteluja ja blogeja, niin siellä kuulee naisten sanomina kaikenlaista. Todella kamalia juttuja, mutta myös todella mukavia juttuja ja enimmäkseen ihan tavallisia. Mutta miesten sanomana harvemmin löytää mitään mukavaa, vaan miehet sanovat netissä ihan hirveitä asioita. Varmasti niitä hyviäkin miehiä on, mutta minun perspektiivistäni he ovat vähän kuin satuhahmoja. En ole koskaan tavannut yhtäkään, joten se vaikuttaa omiin näkemyksiini. Naisista minulla taas on paljon hyviä kokemuksia(vaikka toki huonojakin), joten siksi kai pidän naisista enemmän.

      Ja ymmärrän kyllä, miltä se kuulostaa, etten halua poikalasta, mutta en voi sille mitään. Siltä minusta tuntuu ja on aina tuntunut. Jo ihan pienenä haaveilin tyttölapsesta, en koskaan pojasta, en hetkeäkään. En edes tiedä, mitä tekisin pojan kanssa. Mutta en ole aikeissa hankkia minkäänlaista lasta, tiedän, ettei minulla ole siihen oikeutta, joten ei huolta. :)

      Poista
    2. Kaikki miehet eivät myöskään petä. Omasta miehestäni uskallan olla niin varma, kuin kuka hyvänsä. Kuuluu ihmisluontoon uskoa ja luottaa - ja jos siitä hyvästä joskus ottaa siipeensä, niin se on sitten niin. Olen saanut 15 vuotta kestäneen parisuhteeni aikana mieheltäni niin paljon, että ottaisin sen kiitollisena vastaan ihan aina uudelleen, vaikka kävisikin niin, että saisin tietää hänen minua pettäneen koko suhteen ajan. Olen 32-vuotias ja ollut siis saman miehen kanssa koko ikäni. Mies valitsi minut, vaikka yhtäaikaa häntä piiritti monta tyttöä. Hän on kertonut sen johtuneen siitä, että minussa oli syvällisyyttä, minuun pystyi luottamaan, olin ystävällinen ja älykäs ja minulla oli kauneimmat silmät, joita hän on koskaan nähnyt. Tiedän faktaksi, etteivät silmäni ole kauneimmat, mutta rakkaus saa ihmiset näkemään hassuja asioita ;) Tutustuessamme minun BMI oli noin 40 ja siitä se on vaihdellut 45 asti. Nyt laihdutan ja BMI on ensi kertaa teini-iän jälkeen 39. Mieheni on laihtumisestani iloinen, miksei myös ulkonäöllisesti, mutta ensisijaisesti siksi, että minusta toivottavasti tulee terveempi ja yhteinen elinikämme ehkä pitenee. Ja tunnen tällaisia miehiä paljon! Uskonkin, että koska haluat nähdä miehissä huonoimmat piirteet, niin onnistut siinä ja sitten voit olla tyytyväinen siihen, että olit oikeassa. Loukkaannuin myös henkilökohtaisesti siitä, että sanot "kaikkien kyllä näkevän miksi ei ole miestä tai perhettä etc.". No itse en ole mikään kedonkukkanen ja varmasti näytän vartaloltani paljon pahemmalta kuin sinä. Niin mitenkähän minulla sitten on rakkautta, hyvä suhde, ystäviä ja oma perhe? En sitten vissiin tajunnut hävetä itseäni riittävästi, vaan menin hankkimaan nuo...

      Miesvihan lisäksi minua nyppii blogissasi aivan rajaton negatiivisuutesi. Jos odotat elämältä vain paskaa, niin sitähän saa mitä tilaa. Jos olisit positiivisempi, niin saattaisit huomata ne kultahiput siellä sonnan seassa :D Ymmärrän kyllä, että yltiöpositiivisuus ei vain kuulu luonteenpiirteisiisi, mutta voisitko edes kokeilla vähän valoisampaa katsantokantaa? Voisitko haalia jostain elämääsi toivoa? Ehkä se aikatauluista kysynyt mies halusikin vain päästä lähellesi, ehkä muut haluaisivat olla ystäviäsi? Sinä vain katsot peiliin ja näet toivottoman ihmisolennon, etkä yksinkertaisesti suostu siihen, että voisit olla kiinnostava jonkun mielestä. Juokset karkuun ihan suotta! Ja hittoako sinä odotat niiden miesten lähestymisyrityksiä? Lähesty itse! Vaikka netitse tai kirjeitse jos et muuten pysty. Mitä hittoa sä siinä häviät? Johan sä olet arvottominta moskaa omissa silmissäsi, niin miten ihmeessä siitä voi enää alemmas vajota vaikka saisitkin rukkaset? Sitäpaitsi 30-vuotiaat miehet ovat hyvin suurelta osin jo kasvaneet pois teini-iästä, joten suurielkeisiä hylkäämiskokemuksia tuskin on tiedossa. Ennemminkin vaivaantuneen kohtelias "ei kiitos" tai hyvällä tuurilla jotain paljon positiivisempaa :)

      Mulla oli paljon muutakin sanottavaa, mutta nyt alkaa jo sormia pakottaa tämä puhelimella näpyttely. Annan kuulua itsestäni jatkossakin, sillä jään seuraamaan blogiasi mielenkiinnolla.

      Olet vahva nainen ja minua ei kiinnosta paskan vertaa, että uskotko sitä, koska tiedän sen faktaksi! Tsemppiä jatkoon :)

      - Nita

      Jk. Ai jumalauta kun otti myös päähän se, että sait myytyä mulle sen roskan, että olisit susiruma. KUKAAN kenellä on niin kauniit silmät (tai no näinhän vain vasemman :D) ei ole ruma! Olet itseäsi kohtaan niin kohtuuton, ettei ole tosikaan... Sitäpaitsi vartalosi oli ihan uskomattoman hyvännäköinen jo 100 kg kohdalla, hittojako sillä on väliä, että se oli vaatteet päällä? Etpä kai ajatellut mennä esittäytymään sulhaskandidaateille alasti? Sitten kun ne on ihastunut sinuun ja tulee ehkä aika riisua vaatteet, niin kukaan ei näe rakkaassaan mitään niin pahaa, etteikö kestäisi sitä katsella. Sä vaan olet kieroutunut tuon ulkonäkösi kanssa, kuten lähes jokaikinen nainen.

      Poista
    3. Myöskin: Oletko tutkinut mahdollisuutta, että sinulla olisi jonkinasteinen Asperger? Meidänikäisten sosiaalisen älyn puute ja lapsellisuus voi joskus viitata siihen...

      Kannattaisiko muuten kokeilla jotain treffipalstaa? Vaikket sitten tekisikään mitään asian eteen, niin voisi olla hienoa huomata, miten paljon meillä isommillakin tytöillä on vientiä, kun vähän laajentaa hakua :) Ei ne kaikki miehetkään koe olevansa täydellisiä ja hyväksyvät kyllä epätäydellisen naisenkin - etenkin noin hauskan ja älykkään kuin sinä!

      Lisäksi: Koska olet nyt työtön ja selkeästi hyvin eläinrakas, niin kannattaisiko etsiä vaikkapa hyväntekeväisyystyötä eläinten parissa? Sieltä voisi löytyä muita samanhenkisiä ystäviä ja ehkä tehdä äidinkin ylpeäksi hyvillä teoillaan :) Suosittelisin ystäväni firmaa, joka ottaa töihin vapaaehtoisia, mutta kun hänen alaansa ovat nimenomaan ne matelijat... :D

      Ja opettele muuten näkemään jotain hurjan hyvää itsessäsi ennen seuraavaa työhaastattelua, sillä kukapa haluaisikaan palkata ihmistä, joka pyytelee anteeksi olemassaoloaan. Olet viisas ja arvokas ihminen ja työntekijä ja haastattelussa kuuluu olla niin itserakas, että pahaa tekee! Jos et usko olevasi vähintään yksi parhaista, niin miksi pomokaan uskoisi?

      Edelleen,
      Nita :)

      Poista
    4. Ymmärrän kyllä, mitä sanot, ihan oikeasti, mutta kun ne omat kokemukset on olleet aina huonoja, ei ole enää kyse tietämisestä, vaan tunteesta ja ihan vaistonvaraisesta suhtautumisesta. Minulle ihan automaattisesti mies on olento, jota on syytä varoa, koska hän saattaa nöyryyttää minua haukkumalla julkisesti. En edes ajattele sitä sillä hetkellä, vaan toimin täysin vaistomaisesti. Jolloin tietysti niiden positiivistenkin kokemusten syntyminen muuttuu huomattavasti epätodennäköisemmäksi. Mutta en näe tästä kuitenkaan olevan harmia kenellekään, koska ajatuksistani huolimatta yritän aina olla asiallinen ja kohtelias ihmisille, sukupuolesta huolimatta.

      Positiivisuus on minulle vaikeaa, osin siksikin, etten pidä siitä. Se tuntuu minusta vaikeuksien kerjäämiseltä. Olen taikauskoinen ja minulle negatiivisuus tavallaan on keino välttää pahojen asioiden tapahtumista. Koen, että jos olen varautunut kaikkeen pahaan, niin niitä pahoja asioita ei niin helposti tapahdu.

      Tuosta parisuhdeasiasta, niin minä vain en ole sen tyyppinen nainen, eikä siinä ole kyse pelkästään ulkonäöstä, vaan jostain muustakin. No, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eipä minulla ole paljon luonnettakaan, jolla houkutella seuraa, mutta jo ihan silloin nuorena, kun ihmiset alkoivat ensi kertaa pariutumaan, ihan kaikki ympärilläni pitivät itsestäänselvänä, ettei minua voisi kukaan huolia. Kaverit ja sukulaiset ja minä itse. Sekä tietysti miehet, muutenhan en olisi 33-vuotias vanhapiika. Luulen, että se on enemmän yksittäisten tekijöiden summa, kuin pelkästä rumuudestani johtuvaa. Minulle ei vain oikein ole mitään annettavaa kenellekään ja se kai jostain syystä näkyy heti kättelyssä päälle. Enkä ole itsekään lähestynyt ketään, koska olen samaa mieltä. En pysty edes kuvittelemaan, että joku voisi huolia kaltaiseni, se on jo ihan koominen ajatus. Ja ihan kaikki muutkin elämässäni ovat samaa mieltä, joten en pelkästään kuvittele! En tarkoita sitä loukkauksena ketään toista ylipainoista kohtaan, koska näenhän minä, että muut ylipainoiset löytää kumppanin ja heille on kysyntää! Mutta minussa on niin paljon muitakin vikoja kuin vain ylipaino ja rumuus, että olen ihan omassa luokassani. En todella tarkoittanut loukata ketään muuta, olen pahoillani, että loukkasin! Ja joka tapauksessa nyt jo myöhäistä. Se on kai ihan ok, olen sen puolen hyväksynyt jo hyvin nuorena.

      Minä taidan kyllä enemmän olla pelkuri, mutta kiitti kuitenkin! :) Ja kiitos tsempeistä! :)

      Ihan oikeasti vasen silmäni oli huomattavasti edustavampi kuin oikea, olisit vain nähnyt sen oikean... :D Minulla on muuten ihan hirveä silmäkompleksi(kin), kun koulussa aina haukuttiin kakanvärisiä silmiäni! :D Mutta kiitti kuitenkin! :)

      Poista
    5. Olen kyllä ajatellut sitäkin mahdollisuutta. Olen jotenkin selvästi henkisesti "jälkeenjäänyt" ja siihen asperger sopisi, mutta toisaalta olen hyvä lukemaan sanattomia viestejä, joten se taas ei sovi.

      Minä en osaa edes kuvitella mitään tuollaista, joten taidan jättää väliin. :) Se on vaan ihan liian myöhäistä nyt ja olen tottunut tähän tilanteeseen.

      Minä en pysty tekemään työtä kaltoinkohdeltujen eläinten parissa, olen kyllä nuorempana yrittänyt. Se on minulle liikaa, enkä pystynyt elämään sen kanssa. Tiedän, että se on hirveää pelkuruutta, mutta minulle ei ole riittävästi henkistä vahvuutta siihen. Ja ne matelijat ei kyllä sovi minulle ollenkaan... :D

      Minulla on aina työhaastatteluissa lähes vastustamaton halu kertoa kaikista vioistani, etten vain tuottaisi pettymystä, jos minut valitaan... Ei mikään loistava strategia... :D Yritän kyllä hillitä sitä puolta, mutta en osaa kehua itseäni. Täytyy yrittää oppia! :)

      Poista
    6. Koskaan ei ole myöhäistä! Voi kun tiedostaisitkin miten isoja asioita sattuu lyhyessä ajassa, jos niikseen tulee :) Tunnen monta "vasta" yli 40-vuotiaana pariutunutta, osalla on lapsiakin!

      Esim. 5 vuodessa ehtisit helposti löytää rakkauden, muuttaa hänen kanssaan unelmien rintamamiestaloon ja pyöräyttää useamman mukulankin! Kunhan vaan et lyö ovea kiinni, jos sellainen tilaisuus sattuu kolkuttamaan. Sitä kun vaan ei voi tietää milloin hyviä asioita tapahtuu, jos nyt ei niitä pahojakaan...

      Vaadit itseltäsi niin paljon liikaa, että se on ainakin varmaa, ettei niin paljoa tule sinulta kukaan muu vaatimaan. Positiivista kai sekin? :)

      - Nita

      Ps. Mä loukkaannun helposti (jos et jo huomannut), joten no harm done!

      Poista
    7. Minä vähän luulen, että tuon suhteen oli liian myöhäistä alusta alkaen. :) Sitä paitsi se on käytännössäkin mahdotonta, kun iho roikkuu polvissa, enkä osaisi tehdä mitään makuuhuoneen puolella. Maailmassa ei ole niin paljoa viagraa, että minut saataisiin luonnollisin keinoin raskaaksi. :D

      Toivotaan niin, koska enhän minä onnistu täyttämään omiakaan vaatimuksiani. :)

      Minä jotenkin itsekeskeisesti pidän itseäni niin poikkeavana tapauksena, etten aina ihan ajattele, miltä sanomiseni saattavat kuulostaa. Minun perspektiivistäni kaikki maailman ihmiset ovat yläpuolellani, joten kun sanon jotain tuollaista, en ajattele sen koskevan ketään muuta kuin minua. Olen joka tapauksessa pahoillani! :)

      Poista
    8. Luetko varmasti sanattomia viestejä hyvin? Kuulostaapa epäileväiseltä, mut moni kirjallisuuden kautta tutuksi tullut Asperger-ihminen luulee ymmärtävänsä eleet ja ilmeet, mutta ymmärtääkin ne väärin... Mutta eipä kai sosiaalisen älyn vähäisyys välttämättä johdu muusta kuin vähäisistä kontakteista ja tilanteista harjoitella, eikä siis jostain syndroomasta.

      Ja en minäkään voisi työskennellä kaltoinkohdeltujen eläinten kanssa! En ihmettele yhtään, pikkureppanat :( Mut ehkä joku eläinliike ottais vaikka "harjoittelijan" tai "apulaisen" tai sit joku koirien kasvattaja tarviis apukäsiä tai ehkä trimmaamo, kun tunnut olevan niin hyvä eläinten pakottamisessa pesulle... ;)

      - N

      Poista
    9. Uskon niin, koska minulle aina huomautettiin siitä nuorempana, kun oli vielä kavereita. Enkä tiedä, miksi he olisivat niin sanoneet, kun enhän edes kysynyt heiltä, he vain yllättyivät siitä, että tiesin jotain, mitä he eivät olleet ääneen sanoneet. Minä esimerkiksi yleensä tiedän, kun joku valehtelee ja ainakin tähän asti olen ollut oikeassa, kun olen sitä testannut. Oletan sen johtuvan siitä, että koska äitini oli niin arvaamaton, ihan automaattisesti koko ajan tarkkailin häntä. Mutta en kyllä ollut koskaan kovin hyvä ihmisten kanssa silloin nuorenakaan, aina silloinkin minun oli hirveän vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa.

      Koska oma pöhkö labradorini onnistui yksi päivä juuttumaan sängyn alle pyyhkeen nähtyään, itsevarmuuteni koiranpesijänä laski kuin lehmän häntä... Mutta muuten hyvä idea! :)

      Poista
    10. Selkeästi olen nyt päättänyt olla hyväksymättä vastalauseitasi :D Nimittäin polvissa roikkuvaa nahkaa voi sängyssäkin siirrellä pois edestä, jos kerran voi näitä läskimuhkuroitakin ja ei siellä mitään osata tarvitse, kun tunne kantaa kyllä ;) Ja Viagraa ei kuule tarvita, kun rakkaus siirtää vuoriakin, niin eikö lie yhtä sukupuolielintäkin? :D Voi kamala, livahtaa levottoman puolelle :D Nyt on paras laittaa pää tyynyyn, että ehdin edes hieman nukkua, ennenkun tuo yksi rakkauden hedelmä alkaa kiljua maitonsa perään ;)

      Hyvää yötä sinullekin! I'll be back!

      - N

      Poista
    11. No jaa, uskon sanaasi, mutta taidan kuitenkin jättää omalla kohdallani teoriasi testaamatta. :)

      Minunkin pitää yrittää nyt nukkua, ennen kuin melatoniini lakkaa vaikuttamasta. :)

      Tervetuloa takaisin! Hyvää yötä! :)

      Poista
  3. (Ja siltä varalta, että joskus pääset tyttöobsession yli ja raskauduttuasi saat pojan: Ei niiden vauvojen kanssa tarvi vielä tehdä mitään :D Vauva tarvii perustarpeiden lisäksi rakkautta ja kun se lapsi kasvaa, niin sit teet mitä se tahtoo - leikit nukeilla tai pelaat palloa, kyllä Siperia opettaa, kuten tiedätkin)

    On muuten myöskin tieteellisesti todettu, että ennen ekaa raskautta lähes kaikki naiset haluaa tytön ja kaikki miehet pojan. Se on varmaan joku biologinen juttu... Mutta lähes kaikki, jotka joutuvat alkuun pettymään, pääsevät sen yli ennenkun se ihana palleroinen on vihdoin maailmassa :)

    Ymmärrän kyllä, että tähän on vaikea luottaa oman äitikokemuksesi vuoksi :/

    - Nita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä niin, olen kyllä itsekin ajatellut sitä. Mutta joka tapauksessa, en voi hankkia lasta, joten se on vain teoriaa. Äitini muuten halusi aivan epätoivoisesti pojan... Uskon kyllä, että jos saisin pojan, rakastaisin häntä, mutta se unelma on aina ollut tyttö. Sen minä näen lapsesta haaveillessani. Jos ajattelen poikaa, en näe mitään. Vaikka olen nuorempana hoitanut poikalapsiakin ja tullut hyvin juttuun heidän kanssaan, jotenkin en silti osaa omalla kohdallani yhtään edes ajatella, mitä pojan kanssa voisi tehdä tai miten poikaa kasvatetaan...

      Poista
  4. aika rankkaa tekstiä Nitalta, mutta olen suurimmaksi osaksi täysin samaa mieltä. esimerkiksi tuosta miesjutusta, luulen, että kiinnität huomiosi vain niihin huonoihin puoliin. kukaan nainen ei löytäisi miestä, jos huomaisi vain ne ärsyttävät puolet, kaikki typeryydet mitä mies sanoo jne. olet ehkä tämän joskus kuullutkin, mutta kukaan ei ole täydellinen. se joka sellaista väittää, on mielenvikainen.
    en tahdo painostaa sinua tekemään muutoksia elämässäsi, vaan enemmänkin toivon että huomaat tehdä ne itse. on paljon pahempaa huomata elämän lipuneen ohi siksi, ettei uskalla yrittää, kuin muistella posket punoittaen mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä.
    itse kävin miss farkku-suomi -elokuvan koekuvauksissa siitä yksinkertaisesta syystä, että olin niin kyllästynyt olemaan hissukka ja seinäruusu. ajattelin, että tämän jälkeen uskallan tehdä mitä vain, näin pahasti en voi enää koskaan itseäni nolata. se toimi, edelleen kyllä mietin että onkohan se mun koekuvausnauha yhtiön saunailtojen perinnehupi.. :-D mulla on sellainen tunne, että olen tän tarinan ennenkin täällä kertonut, mutta menköön nyt vielä toisenkin kerran.
    noh, kuitenkin, mukavaa syksyn odotusta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kontaktini miehiin(paitsi ammatillisesti) on lähinnä olleet minulle huudeltuja ilkeyksiä, joten vaikeaa siitä on mitään hyvää löytää. Mutta se nyt on sinänsä epäoleellista, koska enhän minä ole vanhapiika siksi, ettei miehet kelpaisi minulle, vaan koska minä en kelpaa miehille. Ja ymmärrän kyllä miksen, en sitä tarkoita.

      Minun elämäni on kyllä jo lipunut ohi ja se on toki ihan omaa syytäni. Minä vain jostain syystä olin aina niin keskittynyt lihavuuteen, aina odotin, että jos vain laihtuisin, niin sitten tekisin niitä asioita, joita haluan tehdä. Mutta kun en koskaan laihtunut, niin minä vain odotin. Ja tavallaan, minä en edes halua niitä asioita lihavana. Tarkoitan sitä, että jos vaikka olisin toteuttanut haaveeni jenkeissä asumisesta, niin sen sijaan, että olisin nauttinut siitä, olisin hävennyt läskejäni ja pelännyt liikkua julkisilla paikoilla, kuten nytkin. Ei siinä olisi ollut mitään järkeä, eikä se olisi ollut sitä, mistä haaveilin. Minä vain en koskaan sopeutunut olemaan lihava, aina toivoin sen olevan väliaikaista ja menevän ohi, jolloin se oikea elämäni alkaisi. Ja uskon edelleen, että elämäni olisi ollut täysin erilaista, jos en olisi koskaan lihonut. No, ainakin minulla olisi ollut elämä. Sitä on nyt myöhäistä miettiä, tehty, mikä tehty. Mutta siinä olet oikeassa, että samaa en suosittele kenellekään, kannattaa tehdä vaikka sitten virheitäkin, kunhan tekee jotain.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  5. Saanko kysyä, että onko täällä saamasi kommentit muuttaneet käsitystä itsestäsi ja miten? Onko ne antaneet sinulle itseluottamusta tutustua uusiin ihmisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on saaneet minut paremmin ymmärtämään, miksi minusta ei pidetä, ei sinällään varsinaisesti muuttamaan käsitystäni, koska olen tietysti aina väkisinkin tiennyt sen, etten ole pidetty, mutta blogin avulla olen oppinut ymmärtämään, miksi en ole. Se on varmasti muille itsestään selvää, mutta ainakin minä olen kovin sokea tällaisille asioille omalla kohdallani. Ne negatiivisetkin kommentit on sikäli positiivinen asia, että minusta on hyvä tietää miksi, koska olen aina sitä pohtinut. (Ja muutenkin, kritiikki on aina hyväksi, vaikkei sitä aina ole niin helppoa kuulla.)

      Se on enemmänkin saanut minut hyväksymään tilanteeni ja olemaan yrittämättä, koska olen aina miettinyt, että olisiko ne syyt sellaisia, jotka voisin muuttaa, mutta nyt tiedän, että kyse on luonteestani, ei jostain mitä teen väärin ja luonteelleni en oikein voi mitään. Minusta on tervettä tuntea itsensä mahdollisimman hyvin ja blogi on auttanut minua siinä, vaikka minun kohdallani siinä on tietysti vaikeutensakin, koska se itsetuntemus ei näytä kovin mukavaa kuvaa. Ehkä se lopullisuus hiukan kirpaisee, mutta kuten tuossa tekstissäkin sanoin, niin tällainen minä oikeasti olen, joten ei se siitä muuksi muutu, vaikken itse puhuisi siitä ja vaikkei muut huomauttaisi siitä. Elämäni on mitä on joka tapauksessa, mutta blogin ja kommenttien ansiosta ymmärrän paremmin miksi. :)

      Poista
  6. "Voin luvata, että naiset ovat vähintään miljoona kertaa pahempia käärmeitä"
    Tuo kyllä särähti korvaan, kun miesvihasta puhuttiin. Mitähän tämä sitten on?

    J B.: Minäkin olen lukenut netistä vuosien varrella aivan uskomattoman määrän sellaisia kommentteja, jotka saavat minut todella järkyttyneeksi. Sitä alkaa miettimään esim. kaupan jonossa, että mitähän nuokin henkilöt ovat netissä kirjoittaneet. Karmivaa ajatella, että joku oikeassa elämässä ystävällisesti käyttäytyvä voi sitten mennä nettiin ja kirjoittaa mitä kaltaisilleni "läskikasoille" pitäisi heidän mielestään tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen miettinyt monta kertaa ihan samaa asiaa, että kun eihän netti kuitenkaan ole mikään oikeasta elämästä irrallinen paikka, vaan ihan oikeat ihmiset sinne kirjoittaa, että olenko joskus tavannut ihmisen, jonka mielestä minut pitäisi tappaa ja lähettää Afrikkaan ruoaksi. No, tuo nyt oli kärjistetty esimerkki(joskin luin joskus keskustelun, jossa sitä mieltä oltiin), mutta kun ottaa huomioon ihan sen määrän, jonka minäkin olen näitä läskivihaviestejä lukenut, niin väkisinkin olen tavannut sellaisia ihmisiä oikeastikin. Se on aika karmiva ajatus! Ja ainakaan minä en kirjoita minnekään nettiin asioita, joista en oikeasti ajattele niin kuin sanon, joten tuskin nuokaan ihmiset. Tietysti osa ihan suoraankin sanoo tuolla kaduilla, mitä lihavasta ajattelee, mutta aika moni kuitenkin "uskaltautuu" puhumaan vain netissä. Netin keskustelut ei kyllä anna kovin hyvää kuvaa ihmiskunnasta... :/

      Poista
    2. Se oli vain "statement". Toki en naisia vihaa, ollen itsekin yksi heistä. Naisten käärmemäisyys vaan on niin selkeä juttu, kun vertaa miehiin. Suhteellisen laajassa tuttavapiirissäni ei ole yhtään miestä, joka puhuisi selän takana ja puukottaisi selkään, mutta naisia on. Miehet yleensä sanoo rehellisesti tai pitävät päänsä kiinni. Itse arvostan tätä, sillä kivempi on kuulla päin naamaa näitä läskittelyjä, kuin silleen, että saa vahingossa kuulla mukavana pitämänsä hyvänpäiväntutun tai työkaverin suu vaahdossa ruotivan niitä mun paskimpia piirteitä muille tutuille :/

      Tokihan tää on silti vaan mun mielipide :)

      - Nita

      Poista
    3. Minä olen kyllä kuullut sivusta miesporukan puhuvan todella häijysti selänkin takana. Tunnen yhden miehen, joka on... no, kieltämättä erittäin korostetun naismainen ja muutenkin todella erikoinen tapaus, mutta hyvässä asemassa, joten miehet on yleensä hänen seurassaan mielinkielin, mutta sitten selän takana harrastavat todella rankkaa pilkkaa hänen kustannuksellaan. Ja samoin naisten ulkonäköä ruoditaan kyllä todella kovin sanoin, mutta ei taatusti ole pojilla pokkaa sanoa sellaista päin naamaa. Joten ei se kyllä mikään naisellinen piirre yksinomaan ole. Serkkuni sanoi joskus, että firman saunailloissa haukutaan aina se, joka ei ole läsnä. Ja he on kaikki miehiä.

      Luulen, että kyse on enemmänkin siitä, että miehet varoo sanojaan, jos on nainen läsnä, varsinkin, jos on haluttu nainen läsnä. Jos taas he eivät tiedä, että joku nainen kuulee tai jos kyseessä on esimerkiksi kaltaiseni, jota ei nähdä naisena tai ei ainakaan kiinnostavana naisena, he puhuvat eri tavalla. Tuollaiseen teoriaan olen päätynyt sukuni miehiä ja työkavereita seuratessa, koska usein se käytös muuttuu ihan radikaalisti, jos on naisia paikalla ja sitä radikaalimmin, mitä paremman näköinen nainen on paikalla.

      Mitä omia kavereitani ja itseäni nuoruudesta ajattelen, niin minulle ei ole jäänyt mieleen, että olisi ketään haukuttu ulkonäöstä selän takana, mutta teoista kylläkin. Oli esimerkiksi yksi tyttö, joka makasi kaikkien kanssa ja häntä haukuttiin, mutta en muista, että ulkonäöstä olisi kommentoitu. Tosin voi tietysti olla, että sitä aihetta taas minun seurassani varottiin, koska kaverini tietysti tiesivät, miten arka aihe se on minulle vuosia jatkuneen haukkumisen takia.

      Ja täytyy sanoa, että minulle kyllä sopisi paremmin se selän takana haukkuminen kuin julkinen, koska se julkisuus on juuri se kamalin asia, koska se on niin nöyryyttävää. Mutta kivaahan se ei ole missään tapauksessa. :/

      Poista
    4. Mutta eihän miehet hauku vaan vaihtavat mielipiteitä, ne on naiset jotka haukkuu ;-D. Voit kuvitella mun naurun määrää kun rakas puolisoni tällaista kertoi työpaikalla toisen miespuolisen työkaverinsa kanssa keskustelleen... Niiden työpaikalla ne naiset on kamalia selän takana haukkujia ja niiden ominaisuuksista sitten "vaihdetaan mielipiteitä" miesten kesken...

      Oma kokemus sekä mies- että naisvaltaisilta aloilta on se että juoruilu, paskanjauhanta ja selkään puukotus osataan tasan ja tarkkaan molemmissa sukupuolissa.

      Hei vaan pitkän tauon jälkeen :-). Oon käyny lukemassa kyllä säännöllisesti mut ei oo vaan jaksanu kommentoida kun on tahinu oman pääkoppansa kanssa jo monta viikkoa. Ehkä sitten kun tää freakin' raskaus on ohitse alkaa mielialakin nousta. Ainakin kaiken toivon mä siihen laitan :-).

      Sinivalo

      Poista
    5. Juu, miehet ei myöskään juorua. :) Muistan varmaan ikuisesti, kun joskus todella kauan sitten yksi tuttu poika sanoi noin. Eikä kulunut varmaan viikkoa, kun satuimme sivusta kuulemaan muutaman paikallisen miehen juoruavan ihan tosissaan ja pääsin kysymään häneltä, että niin mitä sinä sanoitkaan siitä, ettei miehet juorua?! Harvoin saa niin hyvää tilaisuutta! :D

      Ei ne kyllä mitään naisten ominaisuuksia minustakaan ole, mutta siinä olen samaa mieltä, että naiset harvoin sanoo mitään ilkeää päin naamaa.

      Ajattelinkin yksi päivä, että minne olet mahtanut kadota, mutta ajattelin sitten, että näillä helteilla on varmaan aika tukalaa olla raskaana! Milloin sinulla olikaan aika?

      Poista
    6. On muuten harvassa tollaset takasinsanomistilaisuudet. Mahtoi tuntua hyvältä :-D.

      Vasta elokuun lopussa on laskettu aika :-/. Maha on nyt jo ihan tarpeeks iso ja nää helvetin helteet vaan ilmeisesti jatkuu. Arggh ja voih! Vuan minkä tälle mahtaa. Jos vaikka ja joskus niin erehtyisimme että kolmatta haluaisimme niin jumalauta mä en ole raskaana enää yhen yhtäkään kesäkuukautta :-D!! Saatanan kuuma ja helvetisti hyttysiä, mä niin odotan taas syksyä ja talvea. Se pimeys on todella ahdistavaa mut ei tääkään mukavaa ole :-).

      Millaset ne sun kilppariarvot muuten lopulta oli? Muistan kyllä sun kirjoittaneen että ne oli erinomaiset tai jotain sinne päin mut onko sulla tietoa lukemista?

      Ja anteeksi kirjainten käyttöni, mulla on vaan niin kauhee hiki...

      Sinivalo

      Poista
    7. Niinpä, mutta hänkin kyllä otti sen ihan huumorilla ja myönsi olleensa väärässä. :)

      Voi ei, tulee sitten aika tukala kesä! Toivotaan, ettei ainakaan ihan näin kuumat helteet jatku! Tästä lähtien yritätte vain kesäisin ja alkusyksystä. :)

      Pahempia on muuten paarmat! Sattuu niin hitosti, kun ne puree ja joka paikka on patteja täynnä!

      En nyt ihan varma ole, mutta olisiko ollut alle yksi ja se toinen 13. Ennen ne tosiaan oli aina siinä rajalla, mutta nyt sitten ihan täydelliset.

      Ei hätää. :) Kuuma on täälläkin... :/

      Poista
    8. Viitearvot olis hyvä tietää kun ne vaihtelee labroittain jonkun verran mut noin niinkun äkkiseltään toi 13 (se on se T4 ilmeisimmin) ei niin kovin hyvä ole. Se pitäis useimmilla parhaan olon saamiseks olla siellä viitearvojen ylemmässä kolmanneksessa. Mut ilman niitä viitteitä on paha sanoo varmaks suuntaan tai toiseen.

      Yleensä lääkärit tuntuu hehkuttavan hyviä kilppariarvoja kun se TSH (eli sulla alle yks, mikä on käsittääkseni hyvähkö) on tarpeeks alhainen huomioimatta juuri lainkaan sitä T4:ää, vaikkakin se on hyvin oleellinen voinnin mittari.

      Mä sinuna vielä selvittäisin asiaa ja kävisin niillä kilpirauhassivustoilla (kilpirauhasfoorumi ja kilpirauhanen.com mitkä ekana tuli mieleen) kyselemässä kun siellä on paljon enemmän porukkaa, joka oikeasti tietää ja osaa auttaa. Ne viitearvot tosin olis hyvä ottaa selville.

      Oliko ne molemmat arvot siis aina alarajalla vai miten mä ymmärsin?

      Mutta teet niinkuin parhaaksi näet, mä olen vain humble lukija, joka aina joskus innostuu leikkimään lääkäriä ;-D.

      Sinivalo

      Poista
    9. Lääkäri oli sitä mieltä, että ne on ihan täydelliset ja kun yritin puhua, että jos kokeiltaisiin lääkitystä kuitenkin, niin oli sitä mieltä, ettei siitä olisi apua, kun ne arvot on noin hyvät. En tosiaan muuten tiedä niistä viitearvoista. Onhan se vähän hassua, että kun tosiaan olisi sairaus, joka selittäisi kaiken, eikä minulla olisi sitä, mutta ei kai sitten ihan oikeasti ole!

      Poista
    10. Juu toinen ongelma sen lisäksi ettei niiden arvojen päälle ole täyttä ymmärrystä on se että tuijotetaan vaan niitä arvoja ja ignoorataan täysin potilaan vointi. Koelääkityksen suhteen jos esimerkiksi viitearvot olis sulla 10-21 sen T4:n suhteen niin siinähän olis aivan hyvin nostovaraa ilman pelkoa liikatoiminnasta. Toiset voi oikeesti hyvin vasta kun arvot pyörii siellä liikatoiminnan rajoilla. Toisille riittää vajaatoiminnan raja-arvot. Siks se potilaan vointi on arvojen lisäksi hyvin oleellinen tieto.

      Sä saat terveyskeskuksesta/sairaalasta kaikki labra-arvot ynnä muut käyntitiedot paperille kotiin jos pyydät. Ja suosittelen niin tekemään. Se on sun oikeutes. Eikä kannata miettiä ettet viitsi vaivata henkilökuntaa tai muuta vastaavaa beeässää. Mä tein niin ja aivan turhaan meni monta kuukautta hukkaan :-).

      Lopuks vielä tässä lääkärileikin tiimoilta sanon ihan suoraan että jos sä haluat kunnolla selvyyden sun kilpirauhasesta ja sen mahdollisista ongelmista niin yhden terkkalääkärin "diagnoosi" ei riitä yhtään mihinkään. Mä olen ollut kahdella ihan endokrinologillakin ja kummankaan mielestä mun arvoissa ei ollut mitään vikaa. Toki siitä vois ajatella että tässä nyt kirjottelee yks hypokondrikko ja luulotautinen vielä kaiken lisäks (;-)) mut mä tiedän että mulla on vikaa arvoissa ja mä tiedän mistä se johtuu ja jossain vaiheessa mä vielä löydän oikean osoitteen, josta mä saan apua itselleni masennusreseptien sijaan. Mut nyt alkaa ajatus mennä paasauksen puolelle, joten ennen kun se ilmaantuu tähän tekstiin sen enempiä niin täytyy lopettaa :-).

      Mut ota selvää. Tee siitä vaikka uus projekti itselles niin sulla on joksikin aikaa jotain mielenkiintoa elämässä ;-).

      Sinivalo

      Poista
    11. Lääkäri oli sitä mieltä, että jos syön lääkkeitä turhaan, niin se oma hormonitoiminta lakkaa. Mitä en tietenkään halua. Se on tosiaan vain niin turhauttavaa, kun oireet sopisivat.

      Täytyy tosiaan pyytää, kun samalla lääkärillä käyn kuitenkin noiden masennuslääkkeiden takia. Tosin minua ei nyt ole pahemmin ahdistanut, joten ehkä ne toimii ja ongelma on siinä. Oikeastaan, jos vain tuo ahdistus pysyisi kurissa, niin se olisi se oleellinen osa minulle, koska se on ehdottomasti pahin oireeni.

      Toivottavasti löydät vielä apua oireisiin! :)

      Poista
    12. Miten mä en ihan purematta niele tota väitettä... En voi toki väittää vastaankaan kun en ole lääkäri ja varsinkaan kilpirauhasongelmiin perehtynyt sellainen vaan mahtaako se sunkaan lääkäri niin kovin perehtynyt olla..

      Sulla on varmaan vankka usko kyseiseen ammattikuntaan eikä siinä mitään väärää ole. Itsellä oli ihan sama homma vielä reilu vuosi sitten. Nyt mä olen viisaampi ja näen lääkäritkin vaan koulutettuina ihmisinä, joilla on eri mielipiteitä ja tulkintoja asioista ja tutkimuksista.

      Kilpirauhasjutuissa on ihan sama kuin vaikka polven kiputiloissa: yleislääkäri osaa auttaa tiettyyn pisteeseen asti mut jossain vaiheessa seinän tullessa vastaan joko se lääkäri laittaa lähetteen tai sä itse menet kyseiseen elimeen erikoistuneelle lekurille. Ja trust me, useimmat menee itse sille erikoistuneelle koska julkiselta puolelta ei tahdo saada apua jos arvot on viitteissä vaikka olo olis mitä.

      Kauhee kun mä kuulostan siltä että mä en arvostais pätkääkään lääkäreitä :-D. Kyllä mä oikeesti arvostan mut kokemus on vaan opettanu että ei ne jumalia olekaan ja omaa järkeä saa ja pitää käyttää :-D.

      Samaa toivotan myös sulle! :-)

      Sinivalo

      Poista
    13. Hän on tosiaan ihan terveyskeskuslääkäri, mutta hän kyllä kuuntelee, ettei vain ohita oireita ilman mitään. Ajattelin nyt katsoa, että miten näiden masennuslääkkeiden kanssa sujuu ja miettiä sitten jatkoa. Luulen, että niin hyvillä arvoilla on vaikea saada kilpirauhaslääkitystä ja ehkä se ei sitten olekaan minulla ongelma. Mutta katsellaan, josko tähän tulisi selvyys vielä joskus. :)

      Poista
  7. Hei, mainitsin sinut ja blogisi uusimmassa postauksessani, toivottavasti se on ihan ok. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki, kunhan et kuvaillut blogiani sanoilla: "läski valittaa kaikesta"! :D Ei sillä, etteikö se hyvin osuvasti kuvaisi blogiani, mutta tuo läski sana aina kuulostaa yhtä ikävältä. :)

      Poista
  8. voi nyt olisi kommentoitavaa mutta minulla on jännetuppitulehdus ja vasemmalla kädellä kestää niiin kauan kirjoittaa..haluan kuitenkin kannustaa sinua jatkamaan bloggailua-siihen on useampi syy.
    kaikkea hyvää t Annis ja joo läski-sana on alentava ja sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pikaista paranemista!

      Kiitos! :)

      Joo, minä en myöskään ihan hirveästi arvosta tuota l-sanaa käyttävän mielipidettä.. :)

      Poista