sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

:)

89, 2 kg. Minusta tuntuu, että tein sitten mitä hyvänsä, niin painoni ei nyt liikahda minnekään. Pitäisiköhän alkaa herkuttelemaan oikein urakalla… :) Mietiskelin tuossa yksi päivä, kun luin yhtä blogia, jossa kirjoittaja esiintyy ihan omana itsenään ja laittaa myös kuvia itsestään, että olisiko motivaationi laihduttaa suurempi, jos olisin nätti. Kyseinen bloggaaja siis on todella nätti ylipainostaan huolimatta ja jotenkin ihan automaattisesti ajattelen, että hänellä olisi paljon suurempi syy laihduttaa, kun hän olisi laihana todella hyvännäköinen. Minä taas… Olen toiveikas sen suhteen, että jos pääsisin tarpeeksi alhaiseen painoon, minuun ei enää kiinnitettäisi niin helposti huomiota, eikä rumuutenikaan saisi kommentteja. Mutta kyllä minä kuitenkin kärsin niin paljon ylipainostani, että haluan laihtua jo nyt todella epätoivoisesti, enkä tiedä vaikuttaisiko se, jos voisin haaveilla kauneudesta ja hyvästä ulkonäöstä. Ehkä ei. Minua toisaalta harmittaa itseäkin se, miten suuren roolin olen antanut ulkonäölleni. Osin se johtuu siitä, että muut ovat siitä huomautelleet, mutta osin on kyse siitä, että olen kai sellainen ihminen. En minä muita tuomitse ulkonäön perusteella, mutta silti oletan, että kaikille muille millään muulla minussa ei ole väliä, kuin ulkonäölläni. Että ihmiset näkevät vain läskini, eivät mitään muuta. Vaikka olen toki elämäni aikana tavannut paljonkin ihmisiä, jotka eivät ole kohdelleet minua mitenkään huonosti, mutta silti aina oletan sen olevan se oleellinen juttu minussa. Jos joku kuvailee minua tuntemattomalle, niin se on ensimmäinen mieleen tuleva sana. En usko, että kestäisin elämää kauniina, koska pelkään ja inhoan huomiota, mutta olisi kai kiva olla sellainen hieman nätimpi kuin tavis. Tai edes tavis. Sellainen, etten kiinnittäisi huomiota puoleen tai toiseen ulkonäön perusteella, mutta että tuttujen mielestä olisin kuitenkin ihan ok katsottavaa. Mutta en tiedä motivoisiko sekään minua tekemään enemmän töitä laihtumisen eteen. Minä haluan laihtua ja minä haluan tehdä sen vaaditun työn, mutta silti, kun illalla kirjoitan viimeisiä merkintöjä ruokapäiväkirjaani, olen syönyt suunnilleen saman verran kuin edellisinäkin päivinä. Ehkä minun pitäisi suunnitella syömisiäni enemmän ennakkoon... 

Olen myös miettinyt, että kokeilisin pitää viikossa pari proteiinipäivää, niin että välttelisin hiilareita kokonaan. Vähän Dukan dieetin hengessä. Tein heidän nettisivuillaan testin siitä, milloin pääsisin tavoitepainooni Dukan dieettiä noudattaen ja maaginen päivä olisi marraskuun 21. Mutta koko ohjelman noudattaminen taitaa olla liian kurinalaista minulle. Heidän testinsä mukaan minulla on isot luut, mistä totta kai ilahduin. :) Tosin sitten se lisäsi, että noin isot luut yhdistettynä minun elopainooni on vain dinosauruksella, mikä vähän himmensi iloa. Mutta proteiinin riittävä saanti on edelleen todella vaikeaa, joten luulen, että se auttaisi painon pudotuksessa. Mutta sekin pitäisi myös tehdä, eikä vain kirjoittaa siitä. :)

Olen viime päivinä askarrellut kaikenlaista pientä, ihan aikani kuluksi. Ajattelin vähän koristella yhtä kynttelikköä tässä joulua odotellessa, tosin nyt vasta maalasin sen. Tai oikeastaan minun piti vain maalata se puunvärisestä valkoiseksi, mutta pihinä ihmisenä ostin halvempaa spraymaalia kuin yleensä ja sitä ei saanutkaan levitettyä yhtä hyvin kuin tavallisesti käyttämääni maalia, joten nyt ajattelin sitten koristella ne kohdat, joissa maali vähän valuu. Ja ennen joulua näin jonkun blogissa kivasti koristellun kynttelikön, ajattelin tehdä jotain samantapaista. Tosin olen ihan varma, että kun joulu tulee, sitä kynttelikköä ei saada toimimaan sitten kirveelläkään… :D  Samalla ajattelin koristella yhden kuusenjalan vähän kauniimmaksi, sekin on kyllä nyt vasta maalattu. Enkä oikein vielä edes tiedä, minkälaisen siitä tekisin… Maalailin myös yhtä teerasiaa, sisältä pinkiksi ja ulkoa valkoiseksi ja tein magneetteja. Olen aina välillä törmännyt netissä vanhoista pullonkorkeista tehtyihin magneetteihin ja pitänyt niitä hienoina ja harmitellut, ettei pulloissa enää ole metallikorkkeja. Kunnes sitten mainitsin siitä äidille, joka totta kai jostain kätköistään etsi minulla ainakin 500 pullonkorkkia… En tiennyt, että itkisinkö vai nauraisinko, mutta tällä kertaa oli kai ihan hyvä, ettei hän heitä mitään pois. Nyt vain laitoin magneetit taakse muutamaan muumikorkkiin, mutta tarkoitus olisi tehdä jotain vähän omaperäisempää. Jos osaan, taitoni eivät aina aivan vastaa mielikuviani. :)


Olen myös keitellyt hilloja, vaikka en niitä syökään. Minusta hillojen ja mehujen tekeminen on aivan ihanaa puuhaa ja vanhempani kyllä syövät ne, joten eivät ne hukkaan mene. Tosin mehujen suhteen olen jotenkin myöhässä, mutta toivottavasti raparpereista saadaan toinen sato. Raparperimehu on ainoaa, jota juon itsekin joskus ja viinirypäleistä tehty myös, jos niitä nyt tänä vuonna on tarjouksessa. Ja mustaherukanlehtimehua pitää myös vielä tehdä.

Uskomatonta, että kohta on ihan oikeasti syksy. Kesäkuu tuntui kestävän ikuisuuden ja heinäkuu taas vain katosi jonnekin. Ja elokuu on jo tavallaan syyskuukausi, vaikka olisikin vielä lämmintä, niin lehdet alkaa kellastua ja ilmassa tuoksuu syksy. Yöllä oli jo sen verran hämärää, että pihavalomme, jossa on liiketunnistin ja joka toimii vain pimeään aikaan, meni päälle muutaman kerran. Juuri öiden pimentyminen on parasta syksyssä ja se ihana raikas syksyn tuoksu. Mutta tänään on kyllä vielä todella kuuma, yritin olla hetken ulkona, mutta kuumuus oli sietämätöntä. Toivottavasti illalla viilenee edes hiukan. :)

6 kommenttia:

  1. Haa, kiitti askarteluvinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kannattaa muuten googlettaa, ihmiset on tehneet todella hienoja pullonkorkkimagneetteja!

      Poista
  2. Oletko vielä tyytyväinen siihen revitalashiin? Voitko laittaa kuvia, jos sulla on? Mistä ostit sen, mitä maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tavallaan. Ripseni ovat kyllä mielestäni pidemmät, mutta ne ovat myös jotenkin sotkuiset, enkä pidä siitä. Voin ottaa kuvia ja laittaa tänne, niin näet, mitä tarkoitan. :) Ostin JT Beauty Outletista ja maksoi satasen(ei tullut postikuluja).

      Poista