lauantai 20. heinäkuuta 2013

Jumissa

En enää edes viitsisi mainita painoa, kun mitään edistystä ei tapahdu. Tänään vaaka näytti 89, 2 kg. Leikkauksesta saatu hyöty on nyt käytetty ja kun minun pitäisi osata laihduttaa ihan itse, siitä ei tule yhtään mitään, kuten ei koskaan ennenkään. Toivottavasti en kuitenkaan lihokaan, se tulisi olemaan minulle henkisesti hyvin raskasta. Ihan samoin kuin en ennen pystynyt vähentämään syömistä niistä valtavista määristä, mitä söin, nyt en pysty vähentämään kaloreita nykyisestä ruokavaliostani. Olen jotenkin niin fiksoitunut saamaan tietyn määrän ruokaa ja myös ne tietyt samat ruoat, koska ruokavalioni on aika yksipuolinen. Ihan sairasta… Minulla on edelleen ne ihan samat ruokaan liittyvät vääristyneet ajatukset; minä lohdutan itseäni ruoalla ja viihdytän itseäni ruoalla ja en voi kuvitellakaan tekeväni mitään mukavaa ilman, että siihen liittyisi ruoka. Vaikka nyt siihen ei enää liity muovikassillista ruokaa, kuitenkin aina haluan jotain pientä, vaikka mukillisen maitokahvijuomaani tai pari tikkaria. Kuitenkin minun olisi vähennettävä rajusti kaloreita, jos haluan laihtua. Ja minähän haluan, se toteutus vain tuntuu niin ylivoimaiselta… On outoa, että haluan jotakin niin hirveän paljon, mutta silti en pysty tekemään siihen vaadittavaa työtä… Kai siksi, että edes tässä yhdessä asiassa keskityn nykyhetkeen, enkä osaa ajatella pidemmällä aikavälillä. Vielä tämän kerran syön jotain hyvää… Tosin muistan joskus vuosia sitten, miten kummalliselta minusta tuntui, kun silloinen kämppikseni osti herkuksi yhden ainoa pätkiksen. Minä ostin pussillisen perunalastuja, suklaalevyn, 1,5 litraa limsaa ja vielä jotain ruokaakin. Nyt minäkin aika usein ostan herkuksi yhden ainoan pätkiksen. Olen jakanut syömiseni niin, että varsinaisessa ruoassa pysyttelen alle tuhannen kilokalorin ja se noin kaksisataa on varattu herkuille(sisältäen maitokahvijuomani). Enkä oikeastaan ole siitä edes huolissani, mutta toisaalta muistan, miten ravitsemusterapeutti oli vihainen siitä satunnaisesta 28 kcal:in muumikarkkiaskistakin, koska karkit eivät kuulu arkeen. Ehkä minä vain aiheutan itselleni yhä enemmän ongelmia syödessäni herkkujakin, ehkä pitäisi tosiaan yrittää olla kokonaan ilman. Silloin leikkauksen aikaanhan ajattelin, että lopettaisin kokonaan ja pitäisin täyttä nollalinjaa herkkujen suhteen, mutta ei siitä tullut mitään. Kinder –munaan kaatui tuo suunnitelma… :D Mutta tiedostan itsekin, että odotan sitä illaksi varattua pätkistä aivan liian innokkaana… Toisaalta tieto siitä, että se odottaa, estää minua napostelemasta mitä sattuu pitkin päivää. Silloin joskus nuorena kun yritin laihduttaa ja olla ilman herkkuja, usein saatoin syödä vaikka kymmenen viipaletta leipää pitkin päivää yrittäessäni pitää itseäni erossa herkuista. Loppujen lopuksi olin silti syönyt aivan liikaa, vaikka varsinaisia herkkuja en ollutkaan syönyt. Minusta on edelleen niin outoa, kun siinä dieetit vaihtoon ohjelmassa on aina niitä alipainoisia, jotka sanovat, etteivät ajattele ruokaa tai halua ruokaa, että he joutuvat pakottamaan itsensä syömään, koska on pakko. En voi edes kuvitella, millaista se olisi.

Olen nyt nukkunut kaksi yötä todella huonosti ja se saa oloni huonoksi. Olin jo melkein unohtanut unenpuutteesta johtuvan huimauksen ja pahoinvoinnin. Yöllä satoi aivan kaatamalla, niin paljon, että heräsin kohinaan, kun vihdoin olin onnistunut nukahtamaan. Kun päästin kissan sisälle, hän oli ihan märkä. Hänellä on ikävä tapa kietoa pitkä häntänsä säärteni ympärille, joten tiedän aina öisin millainen sää on, jos vain kissa on ollut ulkona; hän on kuin sellainen vanhanaikainen säätieto”asema”, mitä ihmisillä ennen oli ulko-ovessa. Jos häntä on kylmä, on pakkasta, jos häntä on märkä, sataa, jos häntä on kadonnut, on hirmumyrsky. No, tähän mennessä häntä ei ole koskaan vielä kadonnut, mutta on poikkeuksellisen ikävä tunne, kun joku kietoo pitkän, likomärän, kuraisen, jääkylmän hännän säären ympärille keskellä yötä, kun olen puolinukuksissa. 

Ai niin, löysin vihdoin juutuubista itselleni sopivan jumppavideon! :D Aivan ihana... :) "Short, fat, and proud of that". :D Minähän yleensäkin olen Nalle Puhin liikuntamuotojen vahva kannattaja, ne kun sisältävät paljon selälläänmakuuta. 



Joka tapauksessa, pitäisi pestä vielä pari mattoa. Pidän valkoisista matoista, mutta niiden saaminen täysin puhtaaksi ei ole mikään pikkujuttu, ne joutuu aina pesemään moneen kertaan. Ja siivotakin täytyy tänään. Hurja lauantai siis tiedossa! :) Hyvää viikonloppua kaikille! :)

8 kommenttia:

  1. Mutta ethän sinä mitenkään voisi enää tuosta vähentää kalorimäärää, ainakaan pysyvästi? Tuo minua jaksaa kyllä ihmetyttää, että miksei sinun painosi putoa. Onko ravitsemusterapeutin kanssa ollut puhetta asiasta (oelt ehkä kertonut aikasemmin, mutta en muista, pöh)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No silloin Ainoalla Onnistuneella Laihdutuskerralla jouduin syömään alle 700 kcal päivässä ennen kuin paino alkoi laskea ja sittenkin todella hitaasti. En tiedä, mikä siinä on ongelma... Peruskulutukseni on toki pieni, mutta silti! Ei ravitsemusterapeutti osannut sanoa siihen muuta, kuin että vieläkin voisin vähentää hiilareita. Niin kuin kyllä voisinkin, koska syön esimerkiksi ruisleipää kuidun takia. Enpä tiedä... :/

      Poista
  2. Liikuntaa et vissiin ole vieläkään lisännyt. Sillä se paino lähtis putuamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En. :/ Minulle jo se, että saan potkittua itseni lenkille, on saavutus... Muiden korviin se varmaan kuulostaa aika vähäiseltä, mutta minulla on takana niin pitkä historia sohvaperunana olosta, että sekin on jo suuri juttu.

      Poista
  3. Ootko miettinyt että se omin voimin laihduttamisen ylivoimaisuus johtuisi pelosta? Mua itseäni alkoi pelottaa heti, kun vaaka ilmoitti mun painon junnaavan, ja sen jälkeen edistys on laahannut, ja nyt sitten lohduttauduin lomalla ruuan avulla.

    Tuo liikunnan lisääminen on kans yks juttu mitä vois koittaa, mutta sanotaan että se on tosi ymmärrettävää, tuossa edellisessä kommentissasi kun sanoit, että se on sulle saavutus potkia itsesi lenkille. Sama se oli mulle.
    Ehkä myös vähättelet sitä asiaa, että ei pienestä lenkistä ole hyötyä (ainakin itse sorrun siihen) niin miksi sitten edes lähteä sille pienelle lenkille... Kun voisit aloittaa niin pienestä, että edes lähtisit kotoa hetkeksi ulkoilemaan, musiikin kera. Päämääräksi vaikka mustikoiden keruu, tai joku muu vastaava. Siinä sen tekee huomaamattaan.

    Paitsi jos lenkkeily ei oo sun juttu. Mimmoisesta liikunnasta voisit ehkä jopa nauttia? Lajeja on monia, ja myös kotona voi harrastaa. Tosin kotona harrastaminen voi olla (ainakin mulle on) paaaaljon vaikeampaa, kuin lähteminen johonkin. Kotona vaan helpommin valitsee sen sohvan.

    Liikunta vaan ei oo nannaa jos siitä ei oo koskaan oppinut tykkäämään (näin itse sen koen) aina se on jokin pakkopulla... :/ Mutta toivottavasti löytyy jotain syytä jumitukselle! Ettei olisi kyseessä kuuluisa "säästöliekki", jolloin täytyis joko vähentää kaloreita tai liikkua (tai ensin lisätä kaloreita ja sitten taas vähentää niitä ja vaihdella sitä määrää)?

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, voi ollakin... Ja toisaalta, jokin hyvin suurikin osa minusta edelleen uskoo, etten edes voi laihtua, kun niin kauan yritin turhaan. Luulen, että silläkin on osansa.

      Kyllä minä useimpina päivinä saan itseni vietyä lenkille. Sykemittari auttaa kovasti, vaikka se ei varmaan ihan luotettava olekaan, niin saa siitä jotain viitettä kulutuksesta. Mutta aiemmin tosiaan ajattelin usein juuri noin, ettei se edes paljoa auttaisi. Minulla tavallaan koira hankaloittaa lenkillä käyntiä, koska minun täytyy joka tapauksessa viedä hänet ulos, mutta hän ei tykkää kävellä (varsinkaan hihnassa), joten se on sellaista laahustamista. Mutta kun sitten kuitenkin olen ollut hänen kanssaan ulkona, niin helposti ajattelen, että no kävelinhän minä tunnin koiran kanssa... Vaikka oikeasti siinä ei ole kulunut paljon mitään, kun se on niin hidasta. Minä pelkään kuollakseni käärmeitä, joten metsään en mene tähän aikaan vuodesta, mutta muuten kyllä yritän olla ulkona mahdollisimman paljon.

      Pidän kyllä kävelystä, jos olosuhteet on ihan optimaaliset. Syksyllä on ihanaa kävellä, kun ilma on raikas, eikä ole liian kuuma tai kylmä tai liikaa valoa. Muina vuodenaikoina se on aika epämiellyttävää. Nuorena tykkäsin uida, mutten enää kehtaa mennä uimahalliin. Haaveilen siitä kyllä aina joskus, mutten pysty siihen. Mutta minä olen kyllä muutoin aina inhonnut liikuntaa, minulle tulee siitä ihan aina huono olokin.

      Tuo kehonkoostumusvaakani on sitä mieltä, että peruskulutukseni olisi noin 1600 kcal päivässä, mutta en sitten tiedä, miten luotettava se on. Mutta se kyllä kuulostaa oikealta. Jos nyt vain onnistuisin vähentämään kaloreita, niin ehkä paino taas laskisi... :)

      Kiitti! :)

      Poista
    2. Nojoo, toi kuulostaa vähän siltä, että niin on päässyt käymään, että kun on yrittänyt pitkään ja ei ole tyytyväinen, varmaan alkaa ollakin semmoinen olo, et ei enää usko eikä toivokaan riitä... Myönnän, itse kyllä tasan valahtaa siihen samaan uskottomaan olotilaan, enhän mä voi laihtua, en voi onnistua saamaan kiloja pois kun en oo kerta saanut niitä paljoo koskaan poieskaan....
      Mutta, tosiasiana on se, että esim sun nyt jo pudottama paino antaa mulle uskoa siihen, että hei kyllä mäkin voin. Vaikka välillä se usko onkin kovilla itselläkin. Ootko pitänyt kunnon hengähdystaukoa projektista?

      Mutta, liikunnassa kuitenkaan tärkeintä ei sinällään oo se, mitä kuluttaa, vaan se että siitä nauttisi ja jaksais sitä tehdä. Voihan nakki, ettei koira viihdy hihnassa! Ootko ajatellut että lähtisit ilman koiruutta talsimaan pari kolme kertaa viikossa kivan lenkin? Musiikkia korville ja kädet vapaana hihnasta. Totta, saattaahan se tuntua kohtuullisen turhalta lähteä ilman koiraa erikseen lenkille, samalta musta alussa tuntui kun tein niin, mut loppujen lopuks niistäkin lenkeistä kyllä nautti.

      Okei, metsä on siis poissuljettu... Ei siinä mitään, kyllä mäkin käärmeitä pelkään. Isältä ekana varmistin, ettei heidän lähimetsässä ole käärmeitä näkynyt ennenkuin menin mustikoita poimimaan. Sen, ettet kehtaa lähteä uimahalliin, ymmärrän aivan täysin. Mites olis vaikka pyörälenkki silloin tällöin? Kun aloitat liikkumaan hieman enemmän kuin nyt, jo pienestäkin on apunsa.

      Kuulostaa se 1600 ihan järkeenkäypä kulutus olevan. Itsellä vielä enempi, kun tätä elopainoa on se parikymmentä kiloa enemmän kun sulla. Kaloreiden vahtaaminen on itselle ainakin ollut stressaavaa joskus, silloin kantsii pitää taukoa ja vähän ehkä kannattais ottaa jotainnvaihteluakin välillä.
      Stressaatko liikaa? Nukutko tarpeeksi? Syitä voi olla monia painon jumittamiseen...

      Poista
    3. Minusta on aina tuntunut siltä ja se on varmasti osaltaan estänyt minua laihtumasta. Silloin leikkauksen jälkeen jonkin aikaa uskoin, että pystyn siihen, mutta nyt, kun ei mitään enää tapahdu, alkaa usko hiipua. Minun on ollut tarkoituksena pitää taukoa, mutta en kai siihen kunnolla pysty... Kuitenkin olen koko aikuiselämäni (ja ennenkin) yrittänyt laihduttaa, niin se kai minulle elämäntapa.

      Kyllä minä muutaman kerran viikossa saankin potkittua itseni lenkille ja kulutan aina ainakin sen 500 kcal, usein enemmänkin. Mutta täytyisi mennä joka päivä ja myös harrastaa jotakin, joka kuluttaisi enemmän.

      Meillä kotona on ihan kauheasti käärmeitä lähimetsissä, silloin harvoin, kun sinne uskaltaudun, aina näen käärmeen. :/ Yksi päivä löysin meidän pihaltakin käärmeennahan...

      Minulla olisi kuntopyöräkin, mutta ei sitä tule kauheasti poljettua. Olen vielä niin iso, että tulee takapuoli kipeäksi! :D

      Nukun aika hyvin nykyään ja en mielestäni ole nyt stressannutkaan. En oikein tiedä, miksi ei paino putoa, pitäisi kai vain tehdä enemmän töitä... Mutta kun olen vähän laiska! Toisaalta haluaisin niin kovasti päästä sinne 75:een jouluun mennessä, että jos sen ajatuksen avulla jostain saisin vähän enemmän motivaatiota! :)

      Poista