keskiviikko 14. elokuuta 2013

Haaste

Sain Geeltä haasteen, kiitos siitä! :) Haasteessa pitää kertoa 11 asiaa itsestään ja vastata yhteentoista kysymykseen ja sen jälkeen jakaa haaste eteenpäin. Koska olen saanut tämän useammankin kerran ja faktat alkavat loppua, minä nyt vähän huijaan ja vastailen noiden faktojen sijaan liutaan kysymyksiä, joita olen keräillyt vastaavista haasteista pahan päivän varalle. Tai ei pahan päivän, mutta akuuttiin aiheiden puuttumiseen. :) Pahoittelen, etten enää muista, mistä mikäkin on peräisin, toivottavasti ketään ei haittaa! :)

1. Muoti vai kauneus? 
Kauneus. En ole mikään muoti-ihminen, en pue päälleni jotakin vain siksi, että se on muotia. Toki toisinaan pidän jostain muoti-ilmiöstä. Sen sijaan pidän kovasti kosmetiikasta ja uusien tuotteiden kokeilemisesta.

2. Harrastus, jonka jätit lapsena kesken?
Mikä minua harmittaa, on se, että jätin pianonsoiton kesken. Nyt minusta olisi ihanaa osata soittaa jotakin, mieluiten viulua.

(en tiedä, minne kolmonen on kadonnut, mutten jaksa enää laittaa numerointia uusiksi. :))

4. Lempparishampoosi?
Nivean Straight&Easy

5. Omistatko kumisaappaat? :)
Kyllä, monetkin. Tykkään kumppareista. :)

6. Oletko tanssinut tai juossut sateessa avojaloin?
Totta kai, montakin kertaa. Tosin en enää viime aikoina, mutta nuorena useinkin.

7. Jos olet pluskokoinen, niin mikä on lempivaatekauppasi tai mistä ostat eniten vaatteita?
Olen kyllä pluskokoinen, mutten ole koskaan ostanut pluskokoisten kaupoista. Pluskokoiset vaatteet on yleensä tehty sillä ajatuksella, että läski on kerääntynyt vatsan kohdalle, joten minä päärynälihavana näytän koomiselta niissä.

8. Montako tietokonetta sinulla/teillä on?
Minulla on kaksi kannettavaa ja periaatteessa meillä kotona oleva pöytäkonekin on minun, sikäli, että olen ostanut sen. Tosin vanhempani ostivat minulle toisen kannettavistani.

9. Luetko englanninkielisiä lehtiä? Jos luet, niin mitä?
Käyn aina silloin tällöin yliopiston kirjastossa lukemassa Naturen ja Sciencen ja yhden oman alan julkaisun, pysyäkseni edes nimellisesti ajan tasalla omasta alastani. Luen myös joskus harvoin sisustuslehtiä, mutta muuten en lue lehtiä ollenkaan. En kauheasti pidä lehdistä, koska minulle tulee paha mieli siitä, miten mukava elämä muilla on.

10. Kiinnostaako sinua taiteeseen liittyvät jutut?
Kyllä jossain määrin. Silloin, kun asuin Keski-Euroopassa, saatoin viettää päiväkausia museoissa vain katsellen ja suureksi yllätyksekseni jotkut teokset puhuttelivat minua kovastikin. Kuulostipas se brassailevalta, mutta tarkoitan vain sitä, etten osannut odottaa mitään tunnetta taulujen katselemisesta, mutta pidin joistakin kovasti. :D Rakastuin Daliin eräänä sateisena iltana, kun menin museoon vain lämmittelemään. Joskin siellä vasta kylmä olikin! :D

11. Lempiaineesi koulussa?
Lukiossa äidinkieli, pidin myös ainakin biologiasta ja englannista.

12. Lempivaatteesi?
Tällä hetkellä valkoinen paitapusero, jossa on hyvin käsivarret peittävät hihat. :)

13. Kiharat vai suorat hiukset?
Minulla itselläni on sellaiset ruman taipuisat, ei kiharat ja haluaisin kovasti ihan suorat hiukset. En silti niin kovasti, että olisin vaivautunut edes kokeilemaan ostamaani suoristusrautaa... :D

14. Millainen on hyvä ystävä?
Sellainen jonka seurassa viihtyy ja joka ei aiheuta kurjaa oloa, vahingossa tai tahallaan. Joka ei kilpaile paremmuudesta tai osoita jatkuvasti ylemmyyttään. Ja joka on hauska, luotettava, mukava ja hyvää seuraa. 

15. Kesä vai talvi? Kevät vai syksy?
Talvi ja syksy. :)

16. Mitä tekisit miljoonalla eurolla?
Ostaisin asunnon, antaisin vanhemmilleni rahaa niin paljon, että se saisivat rahaa uuteen autoon ja remonttiin ja hyvään elintasoon, auttaisin jotenkin eläimiä ja jos vielä olisi rahaa jäljellä, matkustelisin hiukan.

17. Nokia, iPhone vai Samsung?
Minulla on Nokia, mutta haluaisin iPhonen. Ne vain ovat liian kalliita, en ikinä maksaisi montaa sataa puhelimesta!

18. Onko sinulla kummilapsia?
Ei ole valitettavasti. En tosin kuulu kirkkoonkaan, joten ei voisikaan olla.

19. Mikä olet koulutukseltasi? Teetkö koulutustasi vastaavaa työtä? (Mikä sinusta tulee isona jos ei vielä ole koulutusta)
Minulla on sekä amk että yliopistotutkinto, enkä ole koskaan tehnyt varsinaisesti kumpaakaan vastaavaa työtä. Nyt en tee mitään työtä.

20. Missä maassa haluaisit asua?
Yhdysvalloissa ja Irlannissa ainakin. Englannissa ja saksassakin vähän aikaa.

21.Näkkileipä vai hapankorppu?
Näkkäri. Hapankorppu on liian kovaa, ikeniin sattuu. :)

22. Musta vai punainen?
Riippuu vähän siitä, mistä puhutaan... Mustat housut, mutta punainen paita, noin niin kuin esimerkiksi. :)

23. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Syksy. En ole ihan varma, miksi... Ehkä se liittyy siihenkin, että elämäni paras ajanjakso sattui olemaan syksy. Pidän myös pimeydestä ja syksyn tuoksuista ja vesisateesta ja joulun odotuksesta.

24. Pidätkö ruoanlaitosta ja mitä kokkaat mieluiten?
En arkiruoanlaitosta, mutta tykkään kokeilla uusia juttuja. Mieluiten kokkaan juurikin jotain uutta ja erikoista.

25. Mikä sinulle on tärkeintä elämässäsi?
Vanhempani ja lemmikkini.

26. Oletko koskaan harrastanut tai harrastatko kilpaurheilua? Jos olet, niin mitä?
No en todellakaan! :D

27. Karkit vai suklaa?
No näistä valiten suklaa, mutta enemmän pidän suolaisista ja rasvaisista herkuista, kuten pizzasta tai perunalastuista.

28. Mistä haaveilit lapsena ja onko se toteutunut?
Lääkärin urasta ja omasta perheestä. Ei ja ei.

29. Mitä ilman et voisi elää?
Vanhempiani.

30. Mikä on viimeisin hankintasi?
Tilasin netistä juuri pari päivää sitten vähän kosmetiikkaa, voiteita ja sen sellaista. :)

31. Oletko pahoittanut mielesi blogisi kommenteista?
En oikeastaan. Olen kuullut niin törkeitä kommentteja ihan livenäkin, että minulla on aika paksu nahka. Ei minulle tosin ole pahemmin negatiivisia kommentteja tullutkaan. Ainoa, mistä en oikein tykännyt oli se, kun sanomastani asiasta vedettiin ihan väärä johtopäätös. Tai siitä, kun joku joskus uskoo tietävänsä, mitä ajattelen paremmin kuin minä itse. Mutta näitä sattuu, eikä ne nyt niin vakavia ole. Sain kerran sähköpostiin viestin, jossa minut haukuttiin ihan kauheaksi ihmiseksi ja kyllähän se vähän satutti, mutta se oli niin silmitöntä haukkumista, etten loppujen lopuksi ottanut sitä kovin vakavasti. Olen mielestäni saanut paljon parempaakin palautetta kuin oikeasti ansaitsisin, koska minussa on vikoja enemmän kuin tarpeeksi. Enemmänkin olen tuntenut syyllisyyttä siitä, etten osaa kertoa vioistani tarpeeksi selkeästi ja tahattomasti johdan lukijoita harhaan. :)

32. Mikä saa sinut hyvälle mielelle?
Valitettavasti hyvä ruoka. Myös sauna, hyvä kirja, lemmikkini, kaunis ilma.

33. Miten pidät/pitäisit puolisosi tyytyväisenä? Kolme tärkeintä asiaa...
Tämä nyt ei ole oikein minua varten... Mutta tiedän, etten pystyisi pitämään ketään miestä tyytyväisenä, minussa ei ole mitään hyvää siinä mielessä, eikä minulla olisi mitään tarjottavaa/annettavaa/parisuhdeominaisuuksia. Uskon, että vaikka minulla olisikin ollut oikeanlainen ulkonäkö suhdetta ajatellen, olisin tullut jätetyksi hyvin nopeasti.

34. Minkä biisin esittäisit karaokessa, jos olisi pakko?
Voi apua, minulla on maailman rumin laulunääni! :D Jotain hyvin lyhyttä ja hiljaa laulettavaa, varmaankin.

35. Mitä eniten arvostat itsessäsi?
Minusta on nyt vähän typerää vastata näin, mutta jos minulla olisi ystäviä, uskon, että osaisin edelleen olla hyvin lojaali ja luotettava, kuten olin silloin joskus ennen ja mitä tiedän ystävieni arvostaneen. Yksi ystävättömyyden kurjista puolista on se, ettei koskaan saa sitä tunnetta, että olisi hyödyksi jollekin, silloin on ihan turha.  

36. Yöasusi eli millaisessa kostyymissä nukut?
Riippuu fiiliksestä. Useimmiten ihan pikkuhousuissa(jos noin nyt voi sanoa pöksyistä, jotka on kokoa XL) ja t-paidassa, joskus pyjamassa, joskus alasti.

37. Mihin tosi-tv-ohjelmaan voisit lähteä mukaan?
En haluaisi telkkariin, mutta formaateista minua kiehtoo selviytyjät. Ja myös takavuosien ruotsalaistositv Farmen, josta nyt ilmeisesti on tulossa joku suomiversio. Tai johonkin laihdutusleiri tyyppiseen juttuunkin voisin lähteä mukaan. Mutta en siis missään nimessä haluaisi televisioon.

38. Lapsuuden toiveammattisi?
Aika nuoresta lääkäri. Joskus ihan pienenä eläinlääkäri.

39. Kuka on tällä hetkellä merkittävin ihminen elämässäsi?
Äiti.

40. Kerro kaksi syytä, miksi onnistut elämäntaparemontissasi?
No kun minun on ihan pakko, olen niin onneton lihavana! :) En oikeasti voi kuvitella, etten onnistuisi, sen vain on pakko onnistua, tavalla tai toisella!

41. Oletko hyvä kokki?
En, haluaisin olla ja yritän olla, mutta en ole. Saan aikaan syötävää ruokaa, mutta siinä se.

42. Miten rentoudut?
Lukemalla, saunomalla ja katselemalla tv:tä.

43. Mistä haaveilet?
Epärealistisesti vaikka mistä, lähinnä perheestä, mutta realistisesti laihtumisesta ja siitä, että vanhempani pysyisivät elossa ja terveinä.

44. Minne haluaisit lomalle?
Ehkä eniten sinne Yhdysvaltoihin, mutta haluaisin niin moneen paikkaan... Lähinnä silti Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, esimerkiksi suosittu Thaimaa ei kiinnosta minua tippaakaan.

45. Kerro jotain, mitä et ole aiemmin kertonut blogissasi?
Yksi asia, jota en varmaan ole koskaan tullut maininneeksi, on se, että olen hyvä ampumaan. Sain ensimmäisen kiväärini lahjaksi neljävuotiaana ja äitini alkoi opettaa minua saman tien. Minulla on kaksi ilmakivääriä ja kaksi tarkkuusasetta, mutta en ole ampunut enää vuosiin. Enkä ole koskaan ampunut elävää olentoa, ellei puita lasketa. :)  

Sitten Geen keksimät kysymykset;

1. Missä haluaisit asua, jos et jo asu siellä?
Haluaisin asua vanhassa puutalossa, joko osakkeessa tai omakotitalossa. Tai jos nyt ihan villeistä unelmista puhutaan, niin haluaisin vanhasta tehtaasta asunnoksi muutetun rakennuksen Yhdysvalloista.

2. Oletko rivitalo, omakotitalo vai kerrostaloihminen? Miksi?
Omakoti, ehdottomasti. Johtunee ihan siitä, että olen itse kasvanut omakotitalossa maalla.

3. Oletko eläinrakas?
Olen, erittäin.

4. Entä lapsirakas?
Kyllä, sitäkin, mutten osaa olla kauhean luontevasti lasten seurassa enää. En oikein tiedä miksi, olen hoitanut liutaa sukulaislapsia ja nuorena tulin todella hyvin juttuun lasten kanssa.  

5. Millainen on lähipiirisi?
Minulla on vain vanhempani. Näen myös usein osaa sukulaisistani ja äitini laajaa ystäväpiiriä.

6. Millainen on päivärytmisi?
Herään yhdeksän ja kymmenen välillä, lorvin noin puoleen päivään, sen jälkeen teen jotain järkevää, jos olen kotona ja menen illalla lenkille, omassa asunnossani taas yritän saada ajan kulumaan ja menen lenkille jo iltapäivällä(jonka jälkeen yritän taas saada ajan kulumaan, käyn esimerkiksi usein kirpparilla), illalla luen tai katselen tv:tä, nukkumaan menen joskus 11 ja 12 välillä.

7. Mikä on mieluisin ajanvietteesi?
Ehkä saunominen. Myös lukeminen. Ja syöminen.

8. Mikä on lempiesineesi?
Minulla on sellainen vanha puinen kauniisti kaiverrettu laatikko, siitä olen aina pitänyt kovasti. En tosin edes tiedä, mistä se on peräisin, ei sillä ainakaan ole mitään erityistä tarinaa.

9. Onko sinulla harrastuksia? Jos on, mitä?
Ei, paitsi jos nyt vaikka lukeminen lasketaan harrastukseksi.

10. Mistä haaveilet?
Tällä hetkellä laihtumisesta ja siitä, että vanhempani pysyisivät elossa ja terveinä.

11. Minkälaiseksi kuvittelet elämäsi viiden vuoden päästä?
Toivon, että vanhempani ovat vielä siinä kunnossa, että pärjäävät keskenään, mutta jos eivät, olen toisen tai molempien omaishoitajana. Jos he pärjäävät, olen toivottavasti saavuttanut tavoitteeni painon suhteen ja saanut töitä, jotta minulla on säästöjä ja varaa jäädä töistä pois, sitten kun vanhempani eivät enää pärjää yksin kotona. Muuten en usko minkään oleellisen olevan eri tavalla kuin nyt.

Haastan;
Darlingin, koska olemme molemmat lihavuusleikattuja ja muutenkin monista asioista samaa mieltä. :)
Katjan, koska hän ymmärtää potentiaalien kauneuden. :)
Amandan, koska koen hänet eräänlaiseksi sukulaissielukseni (Toivottavasti et loukkaannu!). :)
Jennin, joka osaa tehdä blogeilleen mielettömän hienoja ulkoasuja, joita kateellisena katselen. :)
Vadelman, jolla on söpö koira, kuten minullakin. :)
Taatelin, jonka kirjoituksista usein löydän hyvin tuttuja ajatuksia.
Raparperin, houkutukseksi saada hänet unohtamaan blogitauko ja  jatkamaan bloggaamista. :)
Sallamarin, koska edelleen tykkään hänen mielettömän hienosta tyylistään! :)
Neiti Michelinin, koska hän on minun sankarini, mitä laihdutukseen tulee. :)
ja
Quantinan, koska hän vaikuttaa niin kivalta ihmiseltä! (No niin te muutkin kyllä vaikutatte! :)) :)
sekä
kenet tahansa muun, joka haluaa vastata, mutta jonka blogi ei nyt tieteellisellä otannallani (laitoin silmät kiinni ja tökkäsin sormen listaan) tullut haastetuksi. :)

Ja saatte nyt valita kysymykset, joihin haluatte vastata(tai vaikka kaikki) tästä yläpuolelta. :)

16 kommenttia:

  1. kiitos haasteesta! nauroin tuolle potentiaalijutulle :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ajattelin, että varmaan muistat keskustelumme aiheesta! :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, vastailen ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  3. Voi ihanaa! Tämä onkin mun eka blogihaaste. Ryhdyn toimeen varmaankin viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, odotan mielenkiinnolla vastauksiasi! :)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Sinäkin vaikutat kivalta ihmiseltä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta! Ja en tietenkään loukkaantunut, olenhan ihan samaa mieltä tuosta asiasta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta! Myös söpö M-M kiittää saamastaan huomiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Koirat on kyllä niin suloisia olentoja! :)

      Poista
  7. No nyt on haasteeseen vastattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdinkin jo käväistä lukemassa! :)

      Poista
  8. Haasteeseen vastattu uudessa blogissa!

    VastaaPoista