lauantai 21. syyskuuta 2013

Söin kuin antiikin soturi, enkä laihtunut...

Nyt on uusi muotidieetti, joka mukailee antiikin sotureiden syömistapoja. Minä noudatin tuota ainakin kymmenen vuotta ja lihoin vain, joten voin kertoa, että ei toimi. :D Älkää siis kukaan kokeilko. :) 

Minusta alkaa tuntua yhä vahvemmin, että hiukan on painoa pudonnut, koska housuni tuntuvat väljemmiltä. Tai sitten ne muuten vain tykkäävät valua alaspäin, ovat ehkä venyneet pesukoneessa. Mutta ensi lauantaina on siis kulunut vuosi siitä, kun sain miinus kaksikymmentä täyteen ja aion käydä vaa’alla ja toivottavasti voin ilmoittaa saaneeni seuraavan kympin täyteen ja laittaa uudet edistymiskuvat(Voi teitä onnekkaita! :D). Yritystä ei ainakaan ole puuttunut. Jos en nytkään ole laihtunut, niin voin varmuudella sanoa, että minä en pysty laihtumaan, piste! Tai siis huutomerkki! Mutta toivon uutta lukemaa, jossa sitten taas jumittelen muutaman kuukauden. :D

Teimme eilen illalla pizzaa ja söin kaksi ihan pikkuruista. Teimme pohjat tupperin pihvimuotilla, joten ne olivat tosiaan pieniä. Tosin tänään illalla syön varmaan toiset kaksi. Sitten palaan taas kitudieetilleni. Ja niin, söin myös palan suklaakakkua. Minun on jotenkin hirveän vaikea olla ottamatta mitään muiden seurassa, koska en halua tehdä laihduttamisestani numeroa ja toisaalta itseänikin ärsyttää sellainen, kun ei mikään kelpaa. Onneksi minulla ei ole sosiaalista elämää, muuten ei olisi toivoakaan laihtua!

Muutama viime päivä on ollut aika rankka, olen ollut alakuloinen ja yöt ovat olleet hirveän ahdistavia. Olen heräillyt murehtimaan ties mitä, kuten aina ennen… Ei kai lääkkeiden teho voi loppua kuin seinään… Toivottavasti ei, ehdin jo tottua vähän helpompaan elämään! Muuten olen nauttinut syksyisestä säästä ja odottanut joulua suurella innolla. Mutta nyt pelottaa, että ahdistus tulee takaisin. En koskaan kunnolla tajunnutkaan, miten hirveää se oli, ennen kuin lääkkeet toivat siihen helpotusta. Aivan kuin en koskaan kunnolla ymmärtänyt, miten rankkaa oli olla jatkuvasti väsynyt, ennen kuin aloin nukkumaan, kiitos siitäkin lääkkeille. Näköjään tarvitsen elämäni koossa pitämiseen kaikenlaisia kemikaaleja… :/

Ai niin, mistä tietää, että on liikaa lemmikkejä? Kun huutaa läpi kymmenen nimeä, joiden omistajista puolet on jo kuolleita, eikä vieläkään muista sitä, jolla saisi tuon verhoa pitkin kiipeävän otuksen alas! Kutsun äidin kissaa useammin nimellä "mikähittosinänytoletkaan" kuin hänen oikealla nimellään! Ja juuri yksi päivä huusin antaumuksella sisään koiraa, joka kuoli viisi vuotta sitten. Eipä silti, kyllä se nykyinenkin sieltä sillä tuli. :) Äitini näkyy tekevän ihan samaa. Eilen hänelle sanoinkin, että ei se kuollut kissa tule syömään kalaa, vaikka kuinka huutaisit, ottaen huomioon, että laitoin vielä ison kiven hänen hautansa päälle, ettei koiralle tulisi mieleenkään kaivaa häntä ylös. Ehkä minun pitäisi antaa kaikille eläimille sama nimi... Yhden äidin ystävän koirilla on aina sama nimi. Tosin se on ihmisen nimi ja kerran hän huusi sitä oikein kiukkuisesti ja ohi pyöräillyt nainen tuli kysymään, että no mitä?! :D 

Mutta, nyt pitää taas siivoilla ja myöhemmin saunaan! Kivaa viikonloppua jälleen kerran! :)

6 kommenttia:

  1. Jos kitudieettisi ei toimi, niin aina sinulla on vielä yksi mahdollisuus: palauttaa aineenvaihduntasi normaaliksi ja siten laihtua. :)

    Mutta toivottavasti ensi lauantai tuo mukanaan mukavana vaakalukeman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin syödä enemmän ennen kuin aloitin tämän kitudieetin, ajattelin, että ehkä se auttaisi. En tiedä sitten... Mutta olen toiveikas lauantain suhteen. :)

      Poista
    2. Veikkaan, että jos aineenvaihdunta on ihan sekaisin, sen normalisoimiseen ei riitä viikko tai kaksi. Täällähän joku taannoin laittoi sen linkin, jossa oli mielestäni hyvät ohjeet. :)

      Poista
    3. Totta joo. Jos ei tämäkään toimi, niin pitää kokeilla! :) Kai sitä pitäisi opetella jonkinlainen kunnon syömisrytmi loppuelämäksi, eikä aina vain laihduttaa!

      Poista
  2. Muistan lukeneeni jostain, ettei koirat tunnista omaa nimeään. Ne tunnistaa vaan äänenpainon. Testailinki sitä, ja kyllä se paikkansa piti. Että huuda mustia vaikka miisuna, tulee jos painotat sanan oikein :)

    Olis se kyllä kiva nähä viimeinkin uudet kuvat. Oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kun yhtä huutaa, niin koko porukkahan sieltä tulee! :D Kerran jonon jatkona ihan tuntematon koirakin! Lähdin etsimään sille omistajaa ja se oli jonkun metsästäjän koira. :D Ilmeisesti oli saanut metsästyksestä tarpeekseen. :)

      Koiranhan pitäisi olla älykkyydeltään ja sanavarastoltaan noin pari-kolme -vuotiaan lapsen tasoinen, vähän koirasta riippuen. Mutta äänensävystähän se tosiaan on paljolti kiinni, tosin kyllä ne joitain sanoja tietää. Ja kyllä meillä eläimet ainakin kääntyy katsomaan nimensä kuullessaan. Tosin opetan heidät tunnistamaan nimensä hokemalla sitä ruokakupilla, joten eivät he varmaan tiedä, että se on nimenomaan heidän nimensä, yhdistävät sen vain ruokaan.

      Ei niissä varmaan koon suhteen ole suurta eroa, mutta iho on alkanut roikkumaan, joten varmaan siksi on nähtävillä muutosta. Mutta laitan ne ensi viikonloppuna, olin sitten tavoitteessa tai en. :)

      Poista