lauantai 7. syyskuuta 2013

Vaakatauko jatkuu…

Nyt on tosin kyse enemmänkin siitä, etten uskalla käydä vaa’alla. Olen syönyt todella kurinalaisesti, pelkkiä kasviksia ja proteiinia ja aika vähän niitäkin ja liikkunut niin paljon, etten meinaa saada öisin nukuttua jalkojen krampatessa ja särkiessä, joten jos paino ei nytkään ole laskenut, niin tiedän varmuudella, ettei se laske sitten millään, mitä pystyn tekemään. Ei sillä, että pystyisin pysyvästi elämään näin, mutta haluaisin nyt saada edes pari kiloa pois ja jumitella sitten taas niissä lukemissa. Tosin uskomattoman tylsät päivät asunnollani auttaa kummasti; mieluummin kävelen vaikka niin kauan, että jalkoja särkee kuin vain yritän saada ajan kulumaan. Nyt olen taas viikonlopun kotona ja niin innoissani kaikista töistä, joita äiti tuossa luetteli. :D Ihanaa, kun on tekemistä! Ja vielä paras vuodenaika tehdä kaikkea, syksyllä aina toivon, että olisi enemmänkin töitä! Odotan niin malttamattomana haravointia, se on yksi suosikeistani, vaikka aina saankin rakkuloita. Oikeasti, minun pitäisi jo alkaa rauhoittua, ei tätä villiä nuoruutta voi ikuisuuksiin jatkaa… :D 

Herkkulakko jatkuu edelleen, mutta olen ajatellut lisätä siihen itsekurihaasteen. Sallin nimittäin itselleni aina joulun aikaan suunnilleen kaiken, mitä mieli tekee ja aion tehdä niin tänäkin vuonna ja mietin, että jos ostaisin pitkin syksyä haluamiani herkkuja jo kaappiin. Olen siis tehnyt jotain sen suuntaista ennenkin, mutta ne herkut ovat kummasti kadonneet ennen joulua. Nyt ajattelin, että joka kerta, kun minun tekee mieli jotakin hyvää, ostan sen, mutta en syö sitä. Se on tietysti tavallaan nyt helpompaa, koska vaikka sortuisinkin, niin en kuitenkaan pysty syömään paljoa kerralla. Mutta silti tarkoitus olisi jatkaa nollalinjaa, etten koskisi mihinkään niistä herkuista. Pystyin tekemään niin silloin Ainoalla Onnistuneella Laihdutuskerralla ja ajattelin kokeilla sitä taas. Koska olen niin pitkään elänyt niin, etten uskalla pitää mitään ylimääräistä kotona, saatan käydä kaksinkin kertaa päivässä ruokakaupassa ja haluaisin viedä syömiskäyttäytymistäni normaalimpaan suuntaan. Ja alkaa ostaa ruokani marketista, koska Siwan hinnat ei yleensä ole kovin kilpailukykyisiä, eikä valikoimakaan ole mikään kehuttava. Haluaisin ostaa viikon ruokaostokset kerralla, kuten normaalit ihmiset!

Ostin muuten yksi päivä Nuttriletin mustikkapatukoita(kun tajusin lenkillä, etten ole syönyt ikuisuuksiin, enkä parempaakaan löytänyt siihen hätään) ja ne olivat todella hyviä. Maistui ihan Jimiltä, mutta oli kiinteämpää. Herkkuvinkiksi siis muillekin syöpöille! :) Myös ne tummasuklaapatukat ovat mielestäni edelleen todella hyviä. Ja nutripatukoissa on se hyvä puoli, että ne tyydyttää herkkujen himon, mutta ovat myös todella täyttäviä. Jo silloin ennen leikkausta tunsin itseni ihan täydeksi yhden syötyäni.

Muuten olen nyt ihan ok. Maksa-arvoni olivat onneksi hyvät, joten saan pysyä tuolla samalla lääkityksellä. Oikeastaan maksa-arvoni ovat viitteiden alapuolellakin, mikä on aika uskomatonta, kun kuitenkin painan edelleen näin paljon. Juuri taannoin luin jonkin läskivihaajan tekstiä siitä, miten lihavien maksa-arvot on aina ihan surkeat  ja jo sen pitäisi olla tarpeeksi, että tajuaisi laihduttaa. No, ei silti, olen itsekin hämmästynyt siitä, ettei surkeilla ruokailutavoillani ja lihavuudellani ole ollut vaikutusta terveyteeni, mutta toisaalta minua ärsyttää se oletus, että kaikki lihavat ovat suunnilleen kuolemaisillaan.

Moni muukin kirjoitti aiemmin hesarin jutusta, missä puhuttiin terveistä lihavista ja laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Olen aina hiukan loukkaantunutkin näistä kommenteista, missä vaahdotaan, miten sairaita lihavat on ja miten kalliiksi me tulemme yhteiskunnalle. (Siitä pisteet hesarille, että jutussakin sanotaan, että se on vain tekosyy, kun ei ole sopivaa sanoa, että läski on rumaa.) (Tosin leikkauksen takia minä olenkin tullut kalliiksi yhteiskunnalle läskieni takia.) Taannoin luin blogikirjoituksenkin, missä kirjoitettiin, miten paljon parempi vanhempi, työntekijä ja ihminen yksilö olisi, jos vain laihduttaisi ja ettei lihava mitenkään voi olla terve. Että jos otetaan kaksi muuten samanlaista ihmistä, joista toinen on 15 kiloa lihavampi kuin toinen, niin väkisinkin sillä 15 kiloa lihavammalla on korkea verenpaine ja kolesteroli ja surkeat veriarvot.

No, minä olen mielestäni terve. Minulla on fyysisesti hyvä olo, minulla ei ole vaikeuksia jaksaa arjessa tai liikkua ilman autoa, verikokeet näyttävät täydellisiä arvoja, verenpaineeni on normaali, minulla ei ole diabetesta tai korkeaa kolesterolia tai muutakaan ylipainoon yhdistettyä sairautta, eikä mitään muutakaan sairautta, enkä edes sairastu flunssaan usein, joten pitäisikö minun todella ajatella olevani sairas?! Eräässä blogissa oli taannoin keskustelua siitä, että väkisinhän sairaalloisen lihava on sairas, johan se lukee tuossa termissä. (Onneksi emme asu jenkeissä, siellä kun vastaava termi on morbidly obese…) En tarkoita, että se olisi mikään puolustus ja oikeuttaisi läskini, mutta minua harmittaa, että inho lihavuutta kohtaan verhotaan muka huoleen terveydestämme. Ja vielä enemmän harmittaa oletus, että minun on pakko olla jotenkin sairas, kun olen ylipainoinen. Minä en ole sairas. Piste. :)

Mutta, raahaan nyt terveen kehoni tekemään niitä äidin töitä. :) Hyvää viikonloppua kaikille! :)

6 kommenttia:

  1. Eiväthän nuo läskinvihaajat oikeasti halua ihmisten laihtuvan, vaan tuntea itsensä paremmaksi sellaisen ihmisryhmän kustannuksella, jota saa "luvallisesti" haukkua. Näkeehän sen siitäkin, että lihavien laihdutusyrityksiä pidetään usein jotenkin noloina. Ja eivät ihmiset muissa asioissa ole niin innostuneita terveydestä. Esimerkiksi liian vähäisen yöunen, liiallisen alkoholinkäytön ja auringonoton vaaroista puhumista pidetään holhoamisena ja pelotteluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Ja jos oikeasti olisi kyse huolesta terveydestä, samanlaista lokaa saisivat niskaansa tupakoitsijat ja alkoholin suurkuluttajat, koska ihan yhtä lailla nuo ovat terveysriski. Se on tavallaan aina aiheuttanut minulle ristiriitaisia tuntemuksia, koska vaikka haluan olla laihempi, en halua kenenkään tuollaisen ihmisen ajattelevan, että laihdutan saavuttaakseni heidän hyväksyntänsä. Mutta sanoisivat vain suoraan, että inhoavat läskejä, eivätkä käyttäisi tekosyitä!

      Poista
  2. Mä olen yo. anonyymin kanssa samaa mieltä. Suomessa saa käyttää alkoholiakin paljon ongelmallisemmin kuin monessa muussa maassa, mutta ylipaino demonisoidaan kovemmalla kädellä. Ihan hullua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Suomessa varsinkin on todella läskirasistinen ilmapiiri, jota en kunnolla edes huomannut, ennen kuin asuin joskus jonkin aikaa poissa Suomesta. Ihmiset kohtelivat minua ihan eri tavalla, mutta sitten taas joskus sivusta huomasin, että selkeästi juovuksissa oleviin suhtauduttiin vähän kyräillen. Läskiviha kai jostain syystä on osa suomalaista kulttuuria... :/

      Poista
  3. Niinpä niin. Sivusin minäkin hieman tätä aihetta, mutta en jaksanut sen kummemmin ottaa kantaa. Itse puhuin onnellisuudesta, en terveydestä, mutta minä voin vakuuttaa, että olen terveempi kuin moni hoikka työntekijä. Itseasiassa tiedän tämän faktana. En sentään ole setäni tavoin "ei yhtään sairauspoissaoloa koko työhistorian aikana" -materiaalia, mutta olen perusterve ja usein flunssatkin sairastan nopeasti ja tehokkaasti (ja usein työkykyisesti). Mutta kyllä ylipaino tuntuu kuitenkin antavan helpon tavan ainakin valikoitua ulos työpaikoista, koska en millään usko, että häviän kokemuksessa tai älykkyydessä muille hakijoille 100-0 ainakaan.

    Minä en ole sairas. Minä olen onnellinen. Minä olen lihava. Minä olen luonnonoikku? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luin sen kyllä. :) En yhtään kiellä, etteikö ylipainoni olisi riski, mutta niin on moni muukin asia, eikä normaalipaino ole mikään tae terveydestä. Ja itse asiassa, tutkimusten mukaan eniten työpoissaoloja on himoliikkujien keskuudessa. Minulla on aina ollut tapana sairastaa flunssat lomien ja viikonloppujen aikana, olen ihan superuskollinen työntekijä sairauksien suhteen! :D

      Joskus näen työpaikkahaastattelussa jo kättelyssä ilmeestä, että minua ei valita. Kertaakaan en ole ollut väärässä. Kerran tiedän varmasti hävinneeni työpaikan ulkonäön perusteella, koska tunsin toisen hakijan ja haastattelutkin oli niin lyhyitä, ettei suurta vaikutusta kumpikaan voinut luonteellaankaan tehdä. Jopa tunnen yhden työnantajan, joka sanoo, ettei palkkaa lihavia, vaikka työ ei ole fyysistä. Sille ei kai voi mitään. :/

      Ilmeisesti ollaan luonnonoikkuja sitten molemmat. :) Tuossa hesarin jutussa muuten puhuttiinkin siitä, että yritetään selvittää, miksi osa lihavista ei vain sairastu. :) Pitäisi varmaan ilmoittautua koekaniiniksi. :)

      Poista