keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Alkavaa vanhuudenhöperyyttä

Olen ollut jotenkin poikkeuksellisen hajamielinen viime päivinä. Sen lisäksi, että tajusin kaksi tuntia kauppoja kierreltyäni, että minulla on jalassani eri paria olevat kengät (toinen ruskeaa mokkaa, toinen mustaa keinonahkaa), juttelin eilen vessanpytylle. Olin juuri pessyt koiran ja minulla on aina tapana jutella hänelle rauhoittavasti, koska hän ei pidä pesusta, joten kun sitten hänet valmiiksi saatuani kumarruin pesemään pyttyä, huomasin juttelevani rauhoittavasti sillekin.  Sinällään se toimi, koska pytty ei yrittänyt karata, eikä kuivata itseään verhoihin. Olen myös nähnyt todella kummallisia unia. Ensin näin unta, että käteni oli irronnut ja se oli ommeltu hyvin karkean näköisesti unessa paikalleen ja heräsin monta kertaa tarkastamaan, että minulla tosiaan on vielä käsi paikallaan, mutta vielä päivälläkin ihan automaattisesti kokeilin sitä kohtaa, jossa ompeleet olivat olleet. Ja nyt viime yönä taas näin unta, että jalkani oli amputoitu, enkä päässyt siitä tunteesta eroon hereilläkään! Nousin sängystä ylös kävelemään ja silti minusta tuntui hyvin vahvasti, että jalkani on poissa. Netissä sanottiin, että amputaatiounet kertovat siitä, että unen näkijä joutuu luopumaan jostakin, mutta en minä ainakaan tietääkseni ole juuri nyt luopumassa mistään. Eikä minulla oikein edes ole mitään, mistä luopua, paitsi läskiä ja siitä luovun ilomielin. Jossain toisella sivustolla taas sanottiin, että jalan amputointi tarkoittaa mieheen liittyvää ongelmaa. Ei ole miestä, joten ei ole ongelmiakaan. :) Ei silti, minusta unien tulkinta on ihan puppua. Uskon kyllä, että ihminen käsittelee oikeitakin asioita unissaan, mutta en silti usko unien tulkitsemiseen. Olen aina nähnyt paljon unia ja myös mielenkiintoisia unia, mutta vaikka suurinta osaa unistani pidän ihan viihteenä, jotkut jäävät vaivaamaan, koska ne ovat niin eläviä. Elämäni pahimman ahdistuneisuusjakson olen kokenut unen takia; näin unta, että olin rakastunut RDJ:hin ja olin niin onnellinen siinä unessa! Ja kun herättyäni tajusin, etten saa koskaan elämässäni kokea mitään sellaista oikeasti, olin todella ahdistunut monta päivää sen jälkeen. Ne olivat ehdottomasti elämäni kamalimmat päivät! Ja näen myös usein unia, joissa olen raskaana ja niistä herättyäni jollain tapaa koen edelleen olevani raskaana. Vaikka koko ajan tiedän, etten ole, ihan automaattisesti varon satuttamasta vauvaa. Tosin näitä unia näen usein kuukautisten aikaan, joten ne kai johtuvat krampeista. Eivätkä nuo amputaatiounet olleet painajaisia, ne vain olivat niin todellisia! Edelleen tavallaan tunnen ne tikit käsivarressani!

Minusta on myös todella omituista olla ihan yksin meillä kotona, en ole koskaan ollut täällä pidempään yksinäni kuin yhden yön ja kaksi päivää. Ei minua pelota tai mitään, mutta tämä tuntuu todella oudolta. Lapsuudenkotini on ihan metsän keskellä, naapureita ei edes näy, eikä liikennettä ole paljoa. Aina kun kuulen jonkun oudon äänen, kurkin varovaisesti ikkunoista. Olen pitänyt kissoja ja koiraa mahdollisimman paljon sisällä, täällä he ainakin ovat turvassa. En tosin tiedä miltä he ovat turvassa, mutta ovat kuitenkin. :) Tosin luulen, että olen liikasyöttänyt äidin kanoja. Toivottavasti siitä ei ole haittaa. :)

Ulkona on jo ihan täysi syksy. Sellainen raikas syksy, josta niin kovasti pidän, taisi mennä ihan kokonaan ohi tänä vuonna, ensin oli vielä aivan liian kuuma ja yhtäkkiä olikin jo märkää ja kylmää ja synkkää. Pidän minä tosin tästäkin syksystä, mutta sellainen kirpeänviileä savuntuoksuinen syksy on kaikkein ihanin! Minusta tuntuu ihan epätodelliselta, että on jo lokakuu, edelleenkin olen hieman sekaisin vuodenaikojen suhteen. Katsotaan nyt, josko tänä vuonna minusta tuntuisi jouluna joululta. Toivottavasti!

Olen nyt muuten laittanut ihan oikeaa ruokaa joka päivä ja lukema vaa’alla kasvaa päivä päivältä. :( Vaikken ole mitään herkkuja tehnyt, vaan esimerkiksi couscoussalaattia ja kasviskeittoa, jossa on kvinoaa. Ja voi taivas, miten kipeäksi sain vatsani siitä! :D Ihan hyvää se kyllä oli, mutta ei kivun arvoista. Laitoin sen pakastimeen, vanhempani saavat syödä sen, kun tulevat kotiin. Ennen sain ihan hirvittävät tuskat, jos söin porkkanaa, nyt niin käy melkein kaikkien kasvisten kohdalla, jos syön yhtään liikaa. Ja muutenkin ne tuntuvat epämiellyttäviltä, minusta tuntuu, kuin olisin ihan turvoksissa ja että räjähtäisin, jos joku tökkäisi minua neulalla. Kaikki kuitu saa aikaan saman tunteen. En tiedä kuuluuko se asiaan, mutta niin on kuitenkin ollut leikkauksesta lähtien. Minusta tuntuu, kuin pystyisin tuntemaan kuidun suolistossani, se on kovaa ja karkeaa ja tuntuu pysyvän paikallaan ikuisesti. Se tunne aiheuttaa melkein paniikin, minusta tuntuu, kuin olisin kuolemaisillani jonkinlaiseen tukokseen. Tietääkseni suolistossa ei ole reseptoreja minkään tuollaisen tuntemiseen, joten kokemus on epäilemättä psykosomaattinen. Mutta turvotus ja kipu on todellista. Puoli kiloa kasviksia päivässä on kyllä ainakin nykyisellään turha toivo. Mutta yritän syödä ainakin vähän joka päivä, yritän löytää sen määrän, jonka saan syötyä ilman kipua. Kurkkua pystyn syömään, mutta sehän onkin lähinnä vettä. Kaikki kiinteämpi on ongelma. Ei silti, leikattujen kuuluukin huolehtia ensisijaisesti proteiinin saannista ja syödä muuta sitten lisäksi, jos pystyy. Ajattelin, että ostaisin mehulingon, saisin kasvisten ravinteet ja vitamiinit, mutta helpommin sulavassa ja liikkuvassa muodossa. Netistä jo löysin vaikka minkälaisia reseptejä terveellisiä mehuja varten.

Mutta nyt kissat maukuvat sen kuuloisesti, että jotain pitäisi saada vatsan täytteeksi, joten menen nyt ruokkimaan heitä! :) Varsinkin kolli ilmaisee nälkänsä hyvin äänekkäästi, sitä ei kyllä kauaa jaksa kuunnella! :D

2 kommenttia:

  1. Vai että vessanpyttyä rauhoittelit. Sainpa makoisat naurut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mutta toimi, pytty tuli pestyä ilman ongelmia. :D

      Poista