torstai 3. lokakuuta 2013

Ei mitään erityistä... :)

Oletin, että pienempi lukema vaa'alla vain antaisi motivaatiota olla kitudieetillä, mutta sen sijaan en muuta ajattelekaan, kuin ruokaa! Yritän parhaani mukaan harhauttaa itseäni, mutta kun ajattelen, että voisin lukea kirjaa, niin heti aivoni lisäävät: ja syödä jotain hyvää. Tai voisin katsoa netistä tv:tä... Ja syödä jotain hyvää. Voisin pestä uunin ja sitten vessan... Ja syödä jotain hyvää. Okei, tuo viimeinen huolestutti itseänikin. Eikä ole kyse edes jostain tietystä jutusta, mitä haluaisin, minä vain haluaisin syödä. Mitä tahansa, paljon. No, tähän mennessä olen onnistunut olemaan ilman ja eilen vietin jo perinteeksi muodostuvan ruoattoman keskiviikon, mutta oma ajatteluni vähän huolestuttaa. Joten, ajattelin ensi viikolla syödä. En mitään ranskalaisia ja pizzaa, mutta oikeaa ruokaa, useamman kerran päivässä. Ehkä sen jälkeen laihdun paremmin, jos kehoni kuvittelee, että energiaa tulee taas riittämiin. Se on osasyy, mutta oikeasti haluan vain saada ruokaa. Sellaista, joka maistuu hyvältä ja joka valmistetaan muutoin kuin sekoittamalla kahden purkin ainekset yhteen. Aion tehdä ainakin linssikeittoa ja kukkakaalikeittoa ja kasvisgratiinia ja intialaista ruokaa. Ja paistaa kesäkurpitsaa ja lämmittää lanttuja hellanlevyllä. Ja kokeilla uudelleen paahdettuja kikherneitä ja voisin ehkä tehdä täytettyjä paprikoitakin ja... Ja muutamaan ihanaan uuteenkin reseptiin törmäsin netissä... 

Olen ensi viikolla koko viikon kotona, koska vanhempani menevät parin päivän lomalle(joten jonkun pitää olla eläinten kanssa) ja kun kuitenkin olisin molemmat vkl:t kotona, niin olen sitten koko viikon. Kävin ostamassa muutaman hamahelmi alustan ja tilasin netistä helmiä... Ajattelin tehdä ainakin lumihiutaleita ja lepakoita halloweeniksi. Nuo kuviot on aivan ihania, en tosin tiedä, mitä minä niillä teen. Olisi ihanaa, kun olisi lapsia, niin saisi kunnollisen tekosyyn tehdä kaikenlaisia askarteluja. :D Mutta noita lumihiutaleita ajattelin ripustaa ulkokuuseen sitten joulun aikaan ja lepakot voisi nyt syksyllä riippua kuistin katosta. Olettaen, että niistä tulee hyviä. Mutta jos joku kysyy, niin ainahan voin väittää, että serkkujen lasten kanssa askartelin, aika hyviä kolme -vuotiaiden tekemiksi... :D 

Tarkoitus olisi myös viedä koiraa pitkille lenkeille metsään. Koirani ei yhtään tykkää kävellä hihnassa ja se on hänen kanssaan hankalaa, joten yritän aina kotona ollessa tarjota hänelle mahdollisimman paljon tilaisuuksia juosta vapaana. Tai on tässä ihan lähellänikin aidattu koirapuisto, mutta koirani on ihan riemuissaan, kun saa olla ihan itsekseen metsässä tai pellolla. Meillä kotonakin on kyllä iso piha ja metsää ympärillä ja yleensä annan hänen olla vapaana, mutta ajattelin samalla keräillä metsästä kaikenlaista, puolukanvarpuja ja käpyjä ja sammalta. Ja ajattelin myös kokeilla tehdä kranssia niistä syreeneistä, jotka kaadoimme, ne vanhimmat latvaosat on ihanan käppyräisiä. En tosin tiedä onnistuuko. Ja ajattelin maalata yhden oksan hopeanväriseksi ja koristaa helmillä. Minulla on aina jonkinlainen mielikuva siitä, millaisia askarteluistani tulee, mutta ihan aina petyn lopputulokseen! :D Minulla vain ei ole taitoa mihinkään sellaiseen, mikä harmittaa minua suunnattomasti. Välillä lueskelen blogeja, joiden kirjoittaja osaa tehdä kaikenlaista käsillään ja olen niin kateellinen! Olisi hienoa osata tehdä kaikkea sellaista. Ja osata keksiä jotain uutta, minusta ei ole siihenkään! :D En muista olenko kertonut, mutta olen suuri Martha Stewart -fani. Minusta on aivan huippua, miten hän on muuttanut perinteisen naisen roolin miljooniksi pankkitililleen. Ja muutenkin, pidän hänen persoonastaan ja vinkeistään, katselen häntä aina juutuubista. Tänä vuonna olen jo tallentanut selaimen kirjanmerkkeihin kaikenlaista, mitä haluaisin kokeilla jouluksi tehdä, mutta katsotaan nyt, tuleeko niistä mitään. Aion kuitenkin yrittää. :)

Ajattelin tänään kävellä yhteen ulkoiluvaatteiden outlet -myymälään, jonne on ehkä kymmenen kilometriä ja yrittää kävellä takaisinkin... Katsotaan nyt, otan bussikortin mukaan kaiken varalta... Vaikka yritän viettää bussitonta lokakuuta. En ole vieläkään ostanut syysulkoilutakkia, koska ne on kaikki joko liian värikkäitä(huomiota herättäviä) tai liian ei-pinkkejä ja yritän nyt löytää jonkun sopivan. Vaikka kohta saa laittaa talvitakin päälle lenkeillä, joten ehkä jätän sen ensi kevääseen. Jos en sitä tänään löydä, luovutan suosiolla.

Minusta muuten tuntuu ensimmäisen kerran vuosiin, että voisin kertoa painoni kysyttäessä. Siis ihan rehellisesti. En tosin vieläkään suostuisi kertomaan paljonko olen pahimmillaan painanut. Tosin se, että joku kysyisi, edellyttäisi, että joku huomaisi minun laihtuneen, joku sellainen siis, jolle äitini ei ole asiasta kertonut! Ihmiset varmaan vain ovat liian kohteliaita kommentoidakseen painoani, kai nyt joku on huomannut! :/ Tuolla miinus 30 kg -postauksen kommenteissa juuri mietin, että olen siis laihtunut noin 74:n voipaketillisen verran! Yritin etsiä googlesta kuvaa sopivasta kasasta voipaketteja, mutta ei onnistunut. Noin ajateltuna se on suuri määrä, ihan puhdasta läskiä vieläpä, koska en usko kuitenkaan menettäneeni lihasmassaa(sitä vähää, mitä minulla on)! Jos ajattelee, että pitäisi kantaa sitä mukanaan, vaikka repussa, niin se olisi aika rankkaa. Vaikkei minusta niin erityisen rankkaa (fyysisesti) ollut kantaa sitä mukanani ahterissani. Koirani painaa noin 35 kg ja ei häntäkään ihan noin vain nosteta. Tosin hän kiemurtelee, jos häntä nostaa. :) Paljonkohan sitä itse asiassa jaksaisi nostaa... Pystyin nostamaan 50 kg kymmenen -vuotiaana, joten kyllä kai minun nyt pitäisi pystyä nostamaan paljonkin enemmän kuin laihduttamani paino. Mutta silti se on ihan eri asia, kun se ei ole enää kiinni omassa kehossa.  

Joka tapauksessa, nyt ulos ja lenkille! :)

4 kommenttia:

  1. Tuo sinun syömisesi on kyllä melko huolestuttavan kuuloista. Ajattelet, että ensi viikolla voisit sallia itsellesi ruokaa ja kysymys on luettelosi mukaan tavallisista ruuista joita jokaisen ihmisen kuuluu syödä ihan joka päivä! Syömishäiriö paistaa läpi oikein kunnolla. Itsellänikin sellainen on ja tunnistan tunteen syödä, syödä syödä! Leikkaus ei sitä ole poistanut sinulta. Laitappa tänne ruokapäiväkirjaasi, mitä oikein syöt päivittäin... ymmärtääkseni jotain syöt, mutta et anna lupaa oikealle ruualle?

    Eikö muuten pinkki ole värikäs ja näkyvä väri? :D

    Raparperi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta jos syön noita ruokia, painoni ei laske. :/ Tuo itsellenikin olisi se ihanne, että voisin syödä ihan normaalisti ja terveellisesti, mutta kun se ei ole koskaan riittänyt siihen, että painoni laskisi. Tietysti noissa kaikissa on se ongelma, että niissä ei pahemmin ole proteiinia ja laihduttaessa kun yritän saada sen vaaditun proteiinimäärän täyteen, joudun aloittamaan juuri rahkasta ja raejuustosta ja sen sellaisesta, eikä sitten enää ole tilaa muulle ruoalle, sille oikealle ruoalle. En niitä siis sikäli muuten itseltäni kiellä, ne vain eivät mahdu ruokavaliooni. Tai vatsaani. :)

      Mutta siis ihan täysin syömishäiriön puolella ruokasuhteeni on ja oikeastihan minun ei olisi kuulunut päästä leikkaukseen. Mutta silti leikkaus auttoi siinäkin, koska se poisti mahdollisuuden moniin huonoihin valintoihin. En pysty syömään järjettömiä määriä roskaa ja se siitä. Minun ei tarvitse taistella itseni kanssa, eikä yrittää käännyttää itseäni herkkuosastolta, koska minä en pysty syömään mitään sellaista, eikä vaihtoehtoa ole. Mutta se, että ruoka pyörii vähintään jossain taustalla ihan koko ajan, on jäljellä. Aina sanotaan, että miehet ajattelee seksiä joka toinen sekunti(tai jotain vastaavaa?) ja voisin melkein sanoa, että minä ajattelen ruokaa joka toinen sekunti. Ja suhteeni siihen on edelleen todella sairas. :/

      Voin sitten seuraavan viikon syömisiä laittaa, kun ensi viikolla aion syödä hiilareita! :)

      Siksi en olekaan löytänyt sopivaa, kun en vain voi taipua ostamaan takkia, jossa ei ole yhtään pinkkiä! :D

      Poista
  2. Mulla on sama homma neulomisien kanssa, kuin sulla askartelujen. Näen työtä aloittaessani sieluni silmin valmiin neuleen edessä. Ja jos ja kun lopputulos ei mielikuvaani muistata, petyn. Ja kun (mun bravuureita) sukkia pitää aina kahet tehdä. Blääh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :/ Ei niistä koskaan tule samanlaisia kuin Marthan tekeminä... :D

      Voisithan aina neuloa kaksi erilaista sukkaa! :) Minä käytän aina eriparisukkia, kuten Dobby. :)

      Poista