maanantai 11. marraskuuta 2013

Pakkaspäivä

Tänään on ollut mittari miinuksen puolella koko päivän, ilmeisesti ensimmäisen kerran tänä vuonna. Jospa sitä luntakin saataisiin ennen joulukuuta. Aloittelin viikonloppuna jo joulusiivousta, ajattelin olla ajoissa tänä vuonna. Ja äitikin ehdotti, että siivottaisiin kattilakaappi, kun sinne on aivan varmasti kertynyt ylimääräisiä kattiloita. Innolla suostuin, koska kaapissa tosiaan on varmasti 40 kattilaa ja sen ovea on äärimmäisen vaikea saada kiinni. Äiti istui tuolissa ja minä vein hänelle kattilan kerrallaan. Mutta jokainen kommentti alkoi; "Ei tätä ainakaan voi heittää pois, kun..." Miten minä jotenkin osasin odottaa sitä... Lopulta sitten löysimme yhden, ehkä puolilitraisen kattilan, jonka sai heittää pois. On sitä tietysti siinäkin... En tosin ole aivan varma, että tarvitsemmeko todella erikseen riisipuurokattilan sitä varten, että joskus keitämme riisipuuroa muutenkin kuin jouluna(jouluriisipuurokattila on siihen kuulemma aivan liian iso) tai kattilan, jossa on poikkeuksellisen hyvä murskata lantut lanttulaatikkoa varten, mutta mikä minua jäi eniten mietityttämään, oli kattila, jossa kuulemma saa aikaan erityisen hyviä kastikkeita. Mikä lie taikakattila. Minulla on kaksi kattilaa ja olen pärjännyt niiden kanssa varsin hyvin koko aikuisikäni. Tosin joka tapauksessa onnistun polttamaan suurimman osan kaikesta pohjaan, koska unohdan, että olin mitään valmistamassakaan ja vasta kitkerä palaneen haju havahduttaa minut muistamaan, että se hemmetin keitto/kastike/mitä sitten kokkaankin palaa... 

Oli muuten jo todella liukasta tänään, ensimmäisen kerran kunnolla tänä syksynä. Johtui kenties siitä ensimmäisestä kunnon pakkasesta. Liukastuttuani liu'uin varmaan kolme metriä, ennen kuin kaaduin ja polveni jotenkin notkahti, joten en päässyt heti ylös. Joku ohi mennyt koira jäi nuuhkimaan minua kiinnostuneena ja hänen emäntänsä vain tuijotti minua silmät suurina kontatessani pusikossa, joten jostain täysin käsittämättömästä syystä sanoin "aivan liian myöhäistä korvasienille" ennen kuin könysin pystyyn ja lähdin pois. Miksi minä en koskaan voi kaatua niin, ettei ole ketään näkemässä?! Kävelen paljon esimerkiksi metsässä tai koiran kanssa pelloilla, eikä tuolla usein käyttämälläni lenkkipolullakaan ole kovin paljoa muita ihmisiä, mutta siellä minä aina olen vakaa kuin vuorivuohi. Mutta kun saan yleisöä, kompastelen pienempiinkin risuihin, liukastelen koko kadun ainoassa jääläikässä, muta luistaa jalkojeni alla ja joskus kaadun jopa ihan ilman mitään järkevää syytä, omiin jalkoihini kaiketi. Se on niin noloa! Nyt oli jokin aika sitten kaiketi jokin kampanja(?), jossa opetettiin, että jos joku kaatuu, niin pitää mennä kysymään, että kävikö pahasti. Varmasti yleisesti ottaen ihan hyvä neuvo, mutta jos näette pienen valaan kokoisen brunetin mahallaan kuralammikossa, niin käyttäytykää, kuin ette olisi huomanneet mitään! Minulla on pehmustetta, joten ei minulle kuinkaan käy, mutta huomion kiinnittäminen tekee siitä vain entistä nolompaa!  :D

Pitäisi vielä vähän siivota... Olen ihan poikki, kun nukuin viime yönä ehkä tunnin, kissojen tultua ilmeisesti hulluiksi. Menin nukkumaan jo joskus yhdeltätoista, mutta heräsin, kun kolli karjui sänkyni vieressä. Hän saattaa ensin sanoa yhden ihan normaalin miaun, mutta jos siihen ei välittömästi reagoi on seurauksena täydellä keuhkolla karjaistu MAU!!, joka herättäisi kuolleetkin. Hänellä on myös jostain syystä tapana pomppia tahtoessaan jotain, joten enemmän kuin usein herään kotona ollessani sellaiseen rytmikkääseen pomp-pomp MAU!! pomp-pomp MAU!! -ääneen, joka ei ole herätyksistä lempein. Hän halusi ulos, joten kävin päästämässä hänet, mutta jo puolen tunnin päästä heräsin taas päästämään häntä sisälle. Sen jälkeen toiset kissat heräsivät ja päättivät ilmeisesti, että kyllä tässä jo nukuttiinkin, koska he olivat kuin pienet pirut koko yön! He juoksivat ja leikkivät ja pudottelivat tavaroita ja kissoista pienin onnistui saamaan kaapista lahjapaperirullan, jonka hän silppusi niin pikkuruisiksi suikaleiksi ympäri olohuoneen lattiaa, että niitä löytyy varmaan vielä juhannuksenakin. Kun jossain vaiheessa hetkeksi nukahdin, yksi hyökkäsi sänkyyni, puri minua varpaaseen ja juoksi pois. Ja sitten aamuyöllä, kun jo luulin, että on rauhallista, yksi sai kiinni hiiren! Meillä on vanha maalaistalo, joten syksyisin hiiriä tulee joskus sisälle ja kissa ei tietenkään mielellään luovu saaliistaan, joten jahtasin häntä ikuisuuden, kun hän piilotteli hiirulaisensa kanssa sohvan alla ja vaikka missä. Ja toiset tietysti myös yrittivät saada sitä hiirtä itselleen ja koirakin hermostui ja alkoi haukkua ja tuntui kuin olisin itsekin tulossa hulluksi. Meillä eläimet yleensä nukkuu aika hyvin yönsä, joten en tiedä mikä heihin oli mennyt. Ei nyt ollut täysi kuukaan... No, ainakin saan nukuttua ensi yönä, sen verran väsyksissä olen. :) 

 Mutta joka tapauksessa, nyt pitää siivota. Voin aina paremmin, kun on ihan puhdasta ja tänne kertyy jostain syystä hirveästi pölyä. :/ 

:)


2 kommenttia:

  1. Kirjoituksiasi on aina niin mukava lueskella! :D Odotan aina innolla, josko olisit kirjoittanut jotain..

    Muuten, minullekkin käy aina noin että jätän ruoan kypsymään ja rupean tekemään jotain muuta jolloin tietenkin unohdan koko asian ja ruoka palaa pohjaan. Viimeksi tänään kävi näin ja minua todella ärsytti, sillä olin keittämässä papuja ja ne olivat olleet kypsymässä jo muutaman tunnin, kunnes unohdin ja ne paloivat... argh! :D Huomenna uusi yritys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, juuri tuota kirjoittaessani mietin, että milloinkohan viimeksi olen kirjoittanut jotain järkevää... :D Mutta kiitti, kiva kuulla, että näitä jaksaa lukea! :)

      Ihan sama juttu minulla! Vaikka kuinka ajattelen, että pikaisesti käyn jossain tai teen muuta, niin seuraava asia, mihin havahdun on sellainen kitkerä palaneen haju! Toivotaan, että papusi onnistuvat tänään! :)

      Poista