tiistai 26. marraskuuta 2013

Sukukompleksi

Ulkona alkaa olla ja kylmä ja maa on edes harmahtava, ellei nyt varsinaisesti valkoinen. Lumi antaa todella odottaa itseään tänä vuonna. Tosin maa on jo jäässä ja lätäköt ritisee jalkojen alla. Pikku kissamme putosi viikonloppuna jään läpi, mutta pääsi sitten onneksi ylös sieltä ja oli sisälle tullessaan märkä kuin saukko pesukoneessa. :/ En ole koskaan aiemmin tullut edes ajatelleeksi, että eläintenkin pitäisi varoa heikkoja jäitä, olen olettanut, että he osaavat sen ihan itsestään. Tai en ainakaan ole koskaan kuullut esimerkiksi kissan hukkuneen. Olen varmaan kertonut tämän aiemminkin, mutta aina lapsena haaveilin siitä, että putoaisin jään läpi ja menin ihan tahallani heikoille jäille varoituksista huolimatta. Suunnilleen saman ikäiset muistanee Pikku Kakkosen Varokaa heikkoja jäitä -tietoiskun, jossa nalle putosi jäihin. Sen kai oli tarkoitus estää lapsia menemästä jäälle, mutta se, miten nalle avannosta onkimisen jälkeen kiedottiin lämpimään peittoon takkatulen ääreen ja tassut laitettiin kuumaan jalkakylpyyn ja nalle sai vielä kaakaotakin(huomatkaa, että hänet avannosta pelastanut nukke ei saanut mitään!!), oli minusta niin ihanan kodikasta, että aina haaveilin, että minullekin kävisi niin. Mutta en ikinä leikkinyt tulitikuilla, koska itkin aina ihan kauheasti, kun samaisessa Pikku Kakkosessa esitetty tulitikkuleikkien vaarallisuudesta kertova info, jossa lintujen talo paloi, näytettiin. 

Olen jotenkin hiukan enemmän päässyt eroon kesän tunteesta ja edelleen olen yrittänyt tehdä jouluisia asioita. Tosin lähinnä olen siis ostellut joululahjoja ja koristeita ja siivonnut. Ja laittanut jouluvaloja. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen haikaillut pikkujoulukauden perään. En ole itse asiassa koskaan ollut varsinaisissa pikkujouluissa ellei lasketa sitä, että teininä mikä tahansa kelpasi syyksi juoda itsensä tolkuttomaan kuntoon. En ole koskaan käynyt esimerkiksi työpaikkojen pikkujouluissa, koska olen ollut lihava, enkä silloin nuorenakaan ole mielestäni osallistunut mitenkään erityisesti pikkujoulun juhlintaan, mitä nyt ehkä koulussa jotain järjestettiin. Ajattelin kuitenkin viikonloppuna leipoa kaikenlaista (pikku)jouluista, koska äitini on kutsunut ystäviään kylään seuraavalla viikolla, niin hän saa sitten tarjota niitä heille. Mitenköhän normaalia on kadehtia oman äitinsä sosiaalista elämää... :/ Äitini on aivan loistava ystävystymään ja tutustumaan ihmisiin ja hän on myös todella suosittu, mikä tuntuu minusta niin kummalliselta! Hänellä on jopa minun ikäisiäni ystäviä(ja minua nuorempia ystäviä), mikä on minulle todella outoa!  Olen niin monessa asiassa niin kovin paljon äitini kaltainen, joten miksi minuun ei ole tarttunut edes pikku hippusta hänen kykyään tutustua ihmisiin?!! Sen ominaisuuden minä olisin halunnut periä, en kärsimättömyyttä ja liiallista järkevyyttä ja mitä sitten olenkin perinyt! Olen vain niin tylsistynyt ja yksinäinen ja vihainen itselleni siitä, etten osaa olla sellainen ihminen, joka saisi kavereita. Pahinta on tietää, että esimerkiksi Josef Fritzlilläkin oli ystäviä ja hän sentään oli tuomittu raiskaaja, joka piti tytärtään seksiorjanaan kellarissaan! Mutta muuten mukava tyyppi, ilmeisesti... :D Ei tälle voi kuin nauraa! Tai voi, mutta parempi vain nauraa, kun ei tämä itkemiselläkään parane! Luulisi silti, että olisin ihan automaattisesti oppinut edes jotain äidiltäni, mutta en kai sitten. Tosin äitini ei ole tylsä, kuten minä, joten voi olla, ettei mikään määrä sosiaalisia taitoja pelastaisi minua. (Ja ei, mikään tästä ei ollut kehujen kalastelua, kunhan pohdin(/kirjoitan, mitä mieleen tulee)! :))

Uskaltauduin muuten kysymään serkultani(en siltä, joka sanoi minua frigidiksi), että mitä minusta puhutaan selkäni takana suvun keskuudessa, mutta hän väitti, ettei mitään. Voi olla, että se on tottakin, en ainakaan ole antanut aihetta mihinkään mielenkiintoisiin juoruihin ja muutama muu sukuni jäsen pitää huolen siitä, että niitä kyllä riittää. Tai sitten hän oli liian kiltti kertoakseen totuuden. Tiedän kyllä, että sukuni vanhemmat jäsenet puhuvat, mutta ehkä suunnilleen ikäisiäni ei kiinnosta. Toivottavasti. En sanonut hänelle mitään tuosta, mitä toinen serkkuni sanoi, eikä hän ainakaan ilmaissut mitenkään kuulleensa asiasta. Eikä kyllä kysynytkään, miksi kysyin. Alkushokin jälkeen olin vähän loukkaantunut, mutta nyt olen kai tullut siihen tulokseen, että samapa tuo. Joka tapauksessa edelleen vihaan sitä, että kaikki tietää minusta kaiken, etten pysty olemaan mitenkään "salaperäinen", enkä voi sille yhtään mitään. Minusta olisi niin hienoa, että sukuni ei tietäisi minusta ja henkilökohtaisesta elämästäni mitään ja vihaan suunnattomasti sitä, että nekin sukulaiset, joista en edes pidä, tietävät minusta kaiken, ihan vain siksi, että mitään tiedettävää ei ole. Ei sillä, että luulisin heidän uhraavan kovinkaan montaa ajatusta suuntaani, mutta kai he nyt joskus ovat jotain ajatelleet. Tavallaan toivon, että sukuni voisi jotenkin unohtaa ihan kokonaan, että olen olemassa. Tunnen melkein konkreettisesti jatkuvaa halveksuntaa heidän suunnaltaan, kun olen tällainen luuseri ja se tuntuu inhottavalta. Voin ihan kuvitella, mitä he ajattelevat ja sanovat minusta, koska tiedän, mitä he ajattelevat ja sanovat minun kaltaisistani. Näinä hetkinä toivon niin kaikesta sydämestäni, etten olisi ruma, että olisin niin tavallinen, etten erottuisi seinistä. Se on aina ollut suurin syy sillekin, että haluaisin laihtua, haluaisin olla niin tavallinen, ettei ulkonäköni perusteella kukaan pystyisi päättelemään minusta mitään. Tai oikeastaan haluaisin olla niin tavallinen, ettei minua edes nähtäisi, että ihmisten silmät liukuisivat ohitseni, kuin minua ei olisikaan. Tiedän, että olen puhunut tästä miljoona kertaa ennenkin, mutta se on niin kamalaa, kun ei tavallaan ole mitään yksityisyyttä, kun kaiken henkilökohtaisimman ja intiimimmän näkee naamasta. Se on ehdottomasti rumuuden pahin puoli. Ja minulla on kai jotenkin ihan hirveä sukukompleksi, koska jotkut heistä ovat niin tuomitsevia ja haukkuvat ihmisiä niin paljon selän takana ja minä tiedän, että olen aivan varmasti yksi niistä haukutuista, koska elämäni ei ole varsinaisesti edennyt kovin menestyksekkäästi. Jotkut sukulaiseni ovat ihan mukavia, mutta osa heistä on kyllä niin k*******ä, ettei ole tottakaan! Varsinkin enoni perhe on aina edes vaivautumatta salaamaan sitä halveksuneet äitiäni ja minua(lähinnä koska olen avioton lapsi) ja se on vaikuttanut minuun. Näin serkkuni vaimon kaupassa ja heti aloin tuntemaan häpeää itsestäni, ihan automaattisesti. He vain pitävät itseään niin paljon minua parempina ja kai minä olen samaa mieltä. Tai no, minä olen samaa mieltä kaikista maailman ihmisistä, mutta en tiedä, miksi koen sen niin vahvasti heidän kohdallaan. Kai siksi, että he ovat kohdelleet minua niin lapsesta asti ja lihomiseni oli aikoinaan viimeinen pisara; lopullinen vahvistus siitä, ettei minusta ole mihinkään. Aina, kun epäonnistun jossain, melkein ensimmäinen ajatukseni on, että toivottavasti he eivät saa tietää. Tosin olen jo pitkään vältellyt heitä ihan tahallani, heillä on tapana käydä meillä kotona tiettyinä aikoina ja pidän huolen, etten ole silloin paikalla. Salainen haaveeni on, että jos laihdun, he eivät enää tunnista minua... Minun pitäisi vain osata olla välittämättä, tämä on niin typerää! En edes pidä heistä, joten mitä väliä sillä on, mitä he ajattelevat! Mutta tiedän, mitä he sanovat minusta selkäni takana ja toivoisin niin kovasti, ettei kukaan sanoisi mitään! Toivoisin, että he vain unohtaisivat, että olen olemassa...

Toivon myös, ettei Siwassa ole enää Marianne -muffinsseja, koska maistoin kerran sellaista ja se oli aivan taivaallista ja nyt minun on pakko mennä ostamaan maitoa, enkä ole aivan varma, selviänkö, jos niitä on... En edes erityisesti pidä Marianneista, enkä ole koskaan himoinnut makeaa, mutta aivoihini on jostain syystä syöpynyt kuva Marianne -muffinssista jumalaisena herkkuna! Todennäköisesti se ei edes ole totta... Mutta maitoa on saatava, joten yritän terästäytyä ja kiertää leivoshyllyn! :) Kiva, että puhun tästä kuin olisin lähdössä suurempaankin taisteluun... :D Mutta niinhän minä tavallaan olenkin! :) Ja tämän taistelun olen jo hävinnyt lukemattomia kertoja, joten pelkoni on aiheellinen. :) Ei muuten vieläkään lievää ylipainoa, joten en tosiaankaan ole ansainnut muffinssia, enkä mitään muutakaan. :/

Marraskuun viimeinen viikko, ihan uskomatonta!

4 kommenttia:

  1. Pikkukakkosessa näytetään yhä edelleen sitä "varokaa heikkoa jäätä"-infoa. On ihan sama kuin silloin ennen kun oltiin vielä sinisilmäisiä ja uskottiin että elämä on ihanaa.
    Tuota tulitikku-infoa en, ihme kyllä, muista. Vaikka eihän mulla pienenä ollu kavereita, joten katoin joka puoli kuuden ja pikkukakkosen kyllä tarkoin läpi. Muistatko tuota puoli kuusi-ohjelmaa? Se tuli aina 1:ltä ja klo18 alko pikkukakkonen 2:lla. Se oli mun ainoa kerta päivässä kun sain vaihtaa tv:stä kanavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytetäänkö? Oi, se oli(on!) aivan ihana! Siinä tulitikkujutussa oli linnunpönttö ja kaksi pikkulintua, joista toinen(tai ehkä molemmat?) leikki tikuilla ja sitten heidän kotinsa tietysti paloi. Ja minä itkin aivan kauheasti! :D

      En tainnut katsoa kuin pikkukakkosta ja sitten niitä ohjelmia, mitä tuli aikaisin aamulla, tao tao:a ja muita. Tuo puoli kuusi ei ainakaan kuulosta millään tavoin tutulta...

      Ehkä minun pitäisi taas alkaa katsoa pikkukakkosta... Tosin Ransukin taisi jo kuolla, vai? :(

      Poista
    2. Mie tiedän kaikki tälläset tosi oleelliset asiat. Eli Ransu mennä rupsuttaa vieläki. Se itse asiassa juontaa pikku kakkosta...joku päivä. Oliko se keskiviikko vai torstai, en muista. Ja eno-elmeri ja riku kans seikkailee pikku2:ssa yhä.
      Oon onnistunu vähän vierottautuun tuosta pikku2:sta. Ennen hahmoti. Viikon ihan pikku2:n juontajien mukaan. Enää muistan vaan että perjantaina juontaa Jaakko ja maannataina Siina. Jaakkko on paras :)
      Oot mus nuorempi jos et "puoli kuusi" ohjelmaa muista... Tosin ei Mieskään muista, vaikka on mua 3v vanhempi.

      Poista
    3. Sinulla taitaa olla kotona sellaisia pikkuisia syitä tietää nämä asiat. Mutta oletko varma, ettei Ransu kuollut? Jos ne on uusintoja?

      Yritin muutama vuosi sitten serkun muksujen kanssa katsoa pikkukakkosta, mutta ei niitä kiinnostanut. Tosin teletappeja katsoin joskus, kauanko niistä on aikaa? Se imuri oli aivan huippu! :D

      Olen 33, enkä kyllä usko, että olisi tuollaista koskaan katsonut.

      ...

      Googletin ja se on tullut näköjään 86-92 ja hapsiainen oli yksi sen ohjelmista, joten olen sitten kyllä katsonut, koska muistan hapsiaisen! Mutta tuo nimi ei sano yhtään mitään.

      Poista