sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tasalukuja

Joko vaa’assani on jokin vika tai sitten painoni vain on tykästynyt tasalukuihin. 86 kg tänään, taas. Keskiviikkoaamuna näin vaa’alla uuden ennätyksen 85,6 kg, mutta tämän aamun lukemasta lienee syyttäminen sitä Vaasan paahtoleipää, josta jo aiemmin tunnustin pitäväni. Mutta hyvää oli ja kyllä se taas laskee. Joskus. Ehkä. Toivottavasti. :) 

Minulta toisinaan kysellään biologisesta isästäni, mutta siitä on jäänyt kirjoittamatta, koska ei minulla ole kovinkaan paljon sanottavaa aiheesta. Mutta näin isänpäivän kunniaksi… :) Siihen ei liity mitään kiinnostavaa tarinaa; hän lähti äitini tultua raskaaksi, eikä suostunut edes tapaamaan minua, vaikka äiti yritti häntä joskus siihen suostutella ollessani ihan pieni. Hän asui koko lapsuuteni ihan lähellä kotiani, joten olen nähnyt hänet muutaman kerran, mutta en ole koskaan edes puhunut hänelle. Minulta kysytään usein, olenko käynyt tapaamassa häntä tai vihaanko häntä tai olenko katkera. En tiedä, onko minussa jotain vikaa, mutta en tunne mitään. En mitään positiivista, mutta en vihaakaan, enkä katkeruutta, enkä edes uteliaisuutta. Ajattelen häntä hyvin harvoin, en ole koskaan edes harkinnut, että menisin tapaamaan häntä, enkä ajattele mitään negatiivista siitä, että hän lähti. Monen ihmisen mielissä tuntuu elävän ajatus siitä, että biologisen yhteyden takia meillä on myös jonkinlainen tunneside, mutta minulle hän on täysin vieras ihminen, eikä sperma tee kenestäkään isää, ei ainakaan tavalla, jolla olisi merkitystä. Näytän jossain määrin häneltä ja oletan, että olen perinyt jotain luonteeseenikin häneltä, mutta minulla ei ole sen kummempaa kiinnostusta tietää, mitä. Voin melkoisella varmuudella sanoa, että minä olen hänelle aivan yhtä yhdentekevä ja hän on ajatellut minua ainoastaan varmistaessaan, etten peri häneltä penniäkään.  Minun perspektiivistäni, minulla on ollut kaksi vanhempaa ja se riittää ja on oleellista.  Joten, tämän verran biologisesta isästäni. Jos jotakuta kiinnostaa jokin muu, niin vastaan toki. :)

Jouluviikkoon on kuusi viikkoa ja ainakin tässä vaiheessa tunnelmat on ihan erilaiset, kuin viime vuonna samaan aikaan. Odotan joulua innolla, mutta samalla toivon, että viikot kuluisivat oikein hitaasti, koska tämä on parasta aikaa vuodessa. Tosin lunta saisi jo tulla. Ensi viikonloppuna ajattelin ostaa potkukelkan. Tai oikeastaan äitini lupasi ostaa sen minulle. Hän on minulle potkukelkan velkaa, koska rikkoi edellisen, tosin en ole siitä kauheasti huomautellut, koska hän rikkoi samalla kätensä. :/ Siitä on jo vuosia aikaa, enkä ole edes kaivannut potkukelkkaa elämääni, mutta viime talvena kävin muutaman kerran kelkkailemassa äidin kelkalla ja se oli varsin mukavaa. Koiranikin sai juosta ja kerrankin hän oli hihnassa temppuilematta. Ja, nykyään on myynnissä pinkkejä potkukelkkoja, joka on hyvin tärkeä yksityiskohta, kuten varmasti ymmärrätte. Maailmassa ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi pinkkejä tavaroita. Maalasin myös vanhat luistimeni vaaleanpunaisiksi, jospa se kannustaisi minua luistelemaan. Pidän luistelusta, mutta en vain koskaan saa aikaiseksi, vaikka joka syksy ajattelen, että tänä talvena luistelen. Mutta tänä talvena, nyt ihan varmasti luistelen. :)

Mutta, elämäni on nyt tällä hetkellä poikkeuksellisen(tai ehkä tavanomaisen) tapahtumaköyhää ja muutenkin on aiheet hukassa, joten tämä tällä erää. :) Hyvää marraskuista viikkoa kaikille! :)

3 kommenttia:

  1. Olen todellakin samaa mieltä siitä, että sperma ei kenestäkään isää tee. Minä en ole tekemisissä biologisen isäni kanssa vaikka tiedän kuka hän on ja olen 15-vuotiaaksi asti hänen kanssaan asunutkin. En pidä häntä isänä vaan jonain ihmisen irvikuvana, ja loukkaannunkin kovasti kaikenlaisista "Meillä kaikilla on isä" -paskapuheista. Pahinta oli, kun yksi kaverini sanoi minun romantisoivan isä-käsitystä. Minusta on ihan normaalia ettei pidä isänään esim. spermanluovuttajaa tai vaikka jotain raiskaajaa jos raskaus on saanut siitä alkunsa, mutta selkeästi kaikki eivät ajattele näin... Ugh, olen puhunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka yleensä keskustelen eri mielipiteistä mielelläni, tämä asia saa minut vain kiehumaan!

      Poista
    2. Minä olen myös aina kyseenalaistanut sen, kun aina hoetaan, että "parempi huono isä, kuin ei isää ollenkaan". Minulla tosin on kokemusta vain toisesta, mutta lapsuuden parhaan ystäväni isällä oli tapana hakata hänet ja hänen äitinsä mustansinisiksi ilmeisesti ihan vain huvikseen. Olisiko hänen elämänsä tosiaan ollut vielä huonompaa, jos hänellä ei olisi ollut isää ollenkaan?! (Puhumattakaan pedofiileista ja vastaavista!)

      Joka tapauksessa, minä en pysty pitämään ihmistä, jota en ole koskaan tavannut ja joka ei tiedä minusta yhtään mitään, isänäni. Ehkä sitten romantisoin vanhemmuutta, mutta niin se vain on.

      Varmaankin jos itsellä on ollut hyvä isä, niin ei osaa ajatella sitä meidän kannalta, joilla on ollut huono isä tai ei isää ollenkaan. Yksi tuttuni, jolla on hyvä suhde isäänsä, tuntuu aina säälivän minua kovasti isättömyyteni takia, eikä hän ymmärrä, etten koe sitä samalla tavalla, koska en minä tiedä sellaisesta, kun en edes tunne häntä. Olisi ihan eri asia, jos hän olisi lähtenyt ollessani isompi tai edes olemassa, mutta minulle hän on täysin vieras ihminen. En minä koe menettäneeni mitään, enkä osaa kuvitella, millaista olisi ollut, jos hän olisi ollut läsnä. Kai sen takia minä en myöskään tunne mitään asiaa ajatellessani.

      Mutta kurja kuulla, että sinulla on huono suhde biologiseen isääsi! :/

      Poista