keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ulkonäköjuttuja

Yhteen lukemaani laihdutusblogiin oli lisätty uudet kuvat ja kauhulla tajusin, että suunnilleen saman verran painava näyttää helposti 20 kiloa pienemmältä kuin minä! Voi masennus! Muutenkin näytän huomattavasti 85 kiloa lihavammalta, voisin vaikka lyödä vetoa, että painoni arvattaisiin reilusti suuremmaksi, jos laittaisin kuvia jonnekin, missä ihmiset voisi anonyymisti arvioida painoani ilman, että tarvitsisi olla kiltti/kohtelias. Itse asiassa olenkin joskus kauan sitten tehnyt niin, halusin kuulla, minkä painoisena ihmiset minua pitää. Arvioissa oli todella suurta vaihtelua, suhteellisen realistisista arvioista aina 50 prosenttia korkeampiinkin arvauksiin! Minulle on jäänyt mieleen, että silloin joskus teininä painostani oli puhuttu selkäni takana koulussa, jonka yksi kaverini oli kuullut ja hän kertoi minulle; ihmiset olivat sanoneet, että minun täytyy painaa ainakin sata kiloa! Painoin silloin sen suunnilleen 67-68, missä painoni pysyi koko nuoruuteni. Kai sitten näytin isommalta, kuin olinkaan, joskaan en mielestäni nyt aivan satakiloiselta! 

Joka tapauksessa, olen alkanut ajattelemaan(pelkäämään), etten taida näyttää 75 -kiloisena ihan samalta, kuin näytin viimeksi 75-kiloisena... :/ 


Ei näytä noin kymmenen kilon erolta, vai mitä... :/ (Minulla ei nyt ole kameraa täällä mukana, joten asento on eri ja etäisyys kameraan on eri, mutta näkee näistä vähän kokoeroa. Tuo aiempi kuva on skannattu oikeasta valokuvasta, joten se on laadultaan surkea, kun löysin sen jonkin varastolaatikon pohjalta. :)) Olin ilmeisesti paljon paremmassa kunnossa nuorena ja kehossani oli enemmän lihasta kuin nyt, joten 75 kg kai ei vastaa sitä mielikuvaa, mikä minulla nyt on 75 -kiloisesta itsestäni. En oikein tiedä mikä vastaa, mutta luulen, että joudun laihtumaan vielä paljon enemmän kuin kymmenen kiloa näyttääkseni samalta, kuin tuolloin. Jos nyt pystyn laihtumaan edes sitä kymmentä kiloa... Itse asiassa, nyt tuli mieleen, että minulla on aivan varmasti tallella yhdet housut, joita käytin 75-kiloisena, niillähän voin testata! Ellen sitten heittänyt niitä pois, kun kesällä siivosin vaatekaappejani... Tiedän heittäneeni pois juuri nuo farkut, jotka minulla on tuossa ekassa kuvassa päälläni, mutta minulla pitäisi olla yhdet toiset housut... Niihin ei taatusti mahtuisi edes puolikas minua... :/

En myöskään ole laihtunut kasvojeni osalta sitä tahtia, mitä toivoin. Vartalosta läski on lähtenyt suhteellisen tasaisesti(vaikka saisi kyllä lähteä nimenomaan alavartalosta), mutta kaksoisleukani ei ole painonlaskusta millänsäkään. :/ Jostain käsittämättömästä syystä myös kuppikokoni on pysynyt täysin samana. Yritin yksi päivä ostaa pienemmät rintsikat, mutta ne olivat liian pienet. Ostan aina saman valmistajan rintsejä, joten ei johtunut siitä. Rintani eivät myöskään ole alkaneet minusta riippua yhtään enempää(ne siis riippuivat jo ennestään, ja pahoittelen syvästi aiheuttamaani mielikuvaa! :)), mikä on todella kummallista. Tosin ainahan sanotaan, että naiset toivoisivat laihtuvansa muualta kuin rinnoista, mutta minä voisin kyllä mieluusti olla vähän pienirintaisempi. Yhtään enempää riippumista en kyllä kaipaa. Mutta se on outoa, eikö olekin? 

Joten pitää kai nostaa ahteri penkistä ja mennä lenkille tai näytän ikuisesti satakiloiselta, vaikka vaaka näyttäisi mitä tahansa lukemaa! Täytyy kuitenkin sanoa, että vihdoinkin ihmiset on alkaneet huomaamaan laihtumiseni, nyt ihan muutaman viikon aikana useampi ihminen on kommentoinut sitä! Eli ilmeisesti he todella eivät huomanneet aiemmin! Kummallista... Mutt nyt lenkille, jos vaikka vihdoin pääsisin tällä viikolla sinne lievään ylipainoon! :)


53 kommenttia:

  1. mä haluaisin kivenkovaa väittää, että maailma näkee sut ihan täysin eri silmin kuin sinä itse.
    että käsitys lihavasta minästä on täysin omien korvien välissä.
    lihavasta minäkuvasta voi vapautua, mutta se on yksin henkinen, ei fyysinen prosessi. ja taatusti rankempi kuin mikään dieetti ikinä - tähän teoriian mä olen kallistunut.
    sinun ja minun painossa on eroa useampi kymmenen kiloa, minä siellä runsaammalla puolella ja tänä päivänä voin ilokseni rehellisesti sanoa, etten tunne itseäni mitenkään erityisen läskiksi. Siis sillätavalla läskiksi, että läskinä olemisen takia jättäisin jotakin asioita tekemätttä tai ylenmäärin häpeilisin olemustani. Häpeästä irtipäästäminen oli minulla se käänteen tekevä oivallus.

    mä yhä edelleen suosittelen lämpimästi psykologin/terapeutin/yms juttusille menoa. Mä luulen, että sieltä löytyy enempi avaimia onneen ko vaa'an lukemista tai BMI kertomasta milloinkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä, en tiedä... Sen kyllä itsekin tiedostan, että melkein neljänkymmenen kilonkaan jälkeen en yleensä tunne itseäni pienemmäksi. Joskus tunnen, mutta harvoin. Mutta sitä muutkin laihtuneet sanoo, että aivot seuraa kaukana perässä. Jospa joskus... Mutta minusta on ihan aina tuntunut, että muille ihmisille minä olen vain ja ainoastaan "se läski". En koskaan mitään muuta ja sen kautta minut nähdään.

      Hienoa kuulla, että olet päässyt eroon ylipainoisesta identiteetistä! Sinulla on kuitenkin kauniit kasvot, joten uskon, että sinun kohdallasi siihen ylipainoon ei muut kiinnitä samalla tavalla huomiota, kuin minun kohdallani. Se paino on pienempi osa kokonaisuutta, koska ensivaikutelma kasvonpiirteiden takia on miellyttävä, toisin kuin minun kohdallani.

      Mutta jollain tavalla olen kyllä tullut rohkeammaksi, uskallan paremmin mennä ulos ja tehdä asioita, niitä ihan tavallisia. Kun ennen aina punnitsin, että menenkö kauppaan aamulla, jolloin siellä on vain mummoja vai illalla, jolloin matkat sinne saan kävelly pimeydessä. Nyt en mieti sellaisia. Ja kehtaan ostaa paremmin ruokaa ja jopa vaatteita. Silti edelleen minä olen ensisijaisesti läski. Se on minun identiteettini, olen sitä ennen kuin mitään muuta. Mutta ehkä vielä joskus pääsen siitä eroon. Tosin minulla ei ole aavistustakaan, että mitäköhän minä sitten olen...!

      Poista
    2. siinäpä se ydinkysymys ihan itsesi sanomana, ...että mitäköhän minä sitten olen?
      sarjassamme sellaisia kysymyksiä, joita on todella todella vaikeaa kohdata.

      'se läski' on toisen ihmisen meille antama atribuutti, mutta mitä sillä termillä 'se läski' on tekemistä meidän oman mielipiteen ,näkemyksen, kokemuksen ja ajatuksien kanssa - ei yhtään mitään. Paitsi se, että on ympäröivän mielipiteen helposti omaksuu omaksi mielipiteekseen ja sitä alkaa pitää maailman ainoa totuutena. Omat kokemukset itsestä ja siitä nousevat ajatukset hukkuvat hiljalleen taka-alalle.
      Itsensä löytäminen - niin klishee lause kyllä, mutta pitää sisällää aimo annoksen totuutta.

      Itsensä löytämiseen kannattaa hakea ulkopuolista apua. Aika harva ihminen maailmassa löytää itsensä ihan yksin seikkailemalla. Se millaista apua itselleen kannattaa oppaaksi itsensä etsimiseen etsiä onkin sitten jo visaisempi kysymys.

      Hienoa on se, että olet jo päässyt ulos 'kuoresta' ja uskallat tehdä asioita. Voi kunpa joku päivä uskaltaisit luopua lujasta uskosta läski-identiteettiin ja etsiä itsestäsi esiin kaiken sen ihanan loistamaan näkyville!

      Poista
    3. Joskus mietin, että lakkaankohan ihan kokonaan olemasta olemassa, jos laihdun... Kai se on minun kohdallani sitäkin, että kun se haukkuminen alkoi niin nuorena ja sitä kuuli joka päivä koulussa, joka ikinen päivä monta kertaa joku sanoi läskiksi ja/tai rumaksi, niin se antoi niin selvän viestin siitä, ettei millään muulla ole merkitystä. Ettei sillä ole väliä, vaikka olisin jotain muutakin, vain sillä, että olin lihava ja ruma, oli väliä, sen ihmiset minussa näkivät. Ja olen aina itsekin uskonut siihen, vieläkin aikuisena, ettei millään muulla ole väliä, etten voi koskaan "korvata" lihavuuttani ja rumuuttani millään muulla ominaisuudella. Ja vaikkei kaverit tietystikään haukkuneet, niin eivät he koskaan sanoneet mitään positiivistakaan, joten minulle itsellenikään en ole koskaan ollut muuta kuin se läski. Tai mikään muu ei ainakaan ole tuntunut yhtä oleelliselta. Olen aina ihmetellyt sitä, että jotkut ylipainoiset kykenevät elämään ihan normaalia elämää, koska minä en siihen koskaan pystynyt. En osaa hahmottaa, mikä heidän ajattelussaan on eri tavalla. Joskus olen ihan utelias sen suhteen, että millainen ihminen olisin ollut, jos kukaan ei olisi koskaan haukkunut läskiksi ja rumaksi tai jos en olisi edes ollut kumpaakaan. En koskaan saa tietää.

      Ehkä minä pääsen irti läski-identiteetistä, jos joskus pääsen irti läskeistä! Toivottavasti se päivä on jossain tulevaisuudessa, silloin tiedämme! :)

      Poista
  2. Voi miten pieni sinä olet!! Tuo nainen kuvassa ei todellakaan näytä enää läskiltä. Olet päärynämallinen, ja sille asiallehan ei oikein voi mitään. Muistan, kun joskus on juteltu täällä uimahalliin lähtemisestä ja että olit kiinnostunutkin asiasta. Mielestäni se aika voisi olla nyt? Koko kroppa saisi hyvää liikuntaa ja olet todellakin sen painoinen ja näköinen ettei kukaan kiinnitä huomiota. Onnittelut tuosta saavutuksesta. Kyllä ne loputkin kilot sieltä karisee. Hienoa pitkäjänteisyyttä sinulla.

    Tuo, mitä sitten olen-kysymys. Ehkäpä sinun pitäisi nyt alkaa etsiä sitä oikeaa minää sisältäsi. Unohtaa ulkokuori. Tuossa punapaitaisessa kuvassa näytät mielestäni oikein sievältä. Kasvot on tietysti poistettu, mutta kun puhut itsestäsi aina jotenkin hirviönä niin kaikki muu raamituksesi kuvassa on oikein sievää. Etenkin hiukset on leikattu kivasti. En kyllä osaa kuvitella, että kasvoissasi olisi jotain todella pahasti vialla vai onko niissä epämuodostumia. Nyt näkisin, että liioittelet tilanteesi todella rankasti negatiiviseen suuntaan. Sinulla voi olla vielä elämä, mutta sitä pitää haluta ja tavoitella! :) Tsempiiä nyt kovasti vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, en nyt kyllä käyttäisi sanaa pieni... :) Tai verraten entiseen ehkä, mutta... Mutta kiitti! :) Vaatteet onneksi peittää pahimmat muhkurat, mutta kyllä tuota kokoakin löytyy. Olen jo uskaltautunut käymään uimahallin pihassa, uskon, että uskallan kurkistaa ovesta sisään jo ensi vuoden aikana! :D Nyt se ei ehkä enää ole niin koosta kiinni, vaan noista kammottavista selluliittimuhkuraisista jaloistani! Jos olisin sileä läski, niin ehkä menisinkin, mutta toistaiseksi pelkään näyttäytyä kenenkään edessä, vaikka tuossa lähimmässä uimahallissa olisi kyllä ihan naisten vuorot, enkä naisia niin kovasti pelkää. Sekavuorolla en edes yrittäisi mennä uimaan.

      Minä vain olen niin vahvasti lihava, etten osaa itsekään ajatella, että mitä muuta olisin... Pitää kai alkaa miettimään! Hiuksia ei ole muistaakseni leikattu oksasaksilla, luulen, että yksi kaverini leikkasi ne. :) Ennen aina silloin tällöin leikkasin lyhyemmiksi hiukset, nyt ne on jo pitkään olleet pitkät, ihan laiskuuttani kai. Ehdottomasti pahin vikani on se, että minulla on todella kummallisen muotoinen kallo, se on jotenkin irvokas. Se tekee minusta erityisen ruman. Ja minulla on pikkuruiset silmät ja pieni suu, joten isossa läskissä naamassa nekin näyttää kamalilta. Ja minulla on huono iho. Yksittäin nuo viat ei, kalloa lukuunottamatta, kai olisi niin pahoja, mutta yhdessä ne on kyllä aika hirvittävä näky! :D Mutta kasvoilleni en voi mitään, nämä läskit taas on itsestä kiinni, joten niille pitäisi tehdä jotain. Ja yritän kyllä, mutta se ei aina ole kovin helppoa... :) Kiitti tsempeistä, ne tulee tarpeeseen! :)

      Poista
  3. Sä oot ihan hullun hoikkanen :) Me ollaan suurinpiirtein saman painosia (pituus varmaanki mulla vähemmän) ni mä oon paljon plösömpi kuin mitä sä tuossa kuvassasi! :) Mä oon edelleen sitä mieltä, että sitä on itellensä vain kovin sokea = läskisokeus. Mäkin tajusin mun muutoksen vasta, kun hiusmallimuuttu! Mut silti vaikka muutosta on tullu niin reppua on edessä ja kyllä sitä vielä saa ollakki, ku matkaa on parikytkiloo.
    Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin ihan kurkkaamassa kuviasi ja kyllä sinä näytät meistä pienemmältä! Olen 167 pitkä. Mutta itseään ei kai näe oikein, kun välillä oikein yritän nähdä peilistä muutoksen ja ei! Sama läski JB sieltä tuijottaa kuin kaksi vuottakin sitten! Ehkä minunkin pitäisi leikata hiukset, jos se vaikka auttaisi! :D

      Kiitti ja tsemppiä myös sinne! :)

      Poista
    2. Minäpä kurkkasin kummankin kuvat, eikä niissä paljon eroa näkynyt. ;)

      Hienosti olette kumpikin saanut painoa pois, onnittelut ja tsemppiä jatkoon!

      Poista
    3. kai sitä sitten vain näkee itsensä isompana kuin onkaan!

      Kiitos! :)

      Poista
  4. En minäkään oikein näe mitä vikaa sinun nykykuvassa on! Ero on hyvin vähäinen tuohon 10 kiloa pienempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko oikeasti? Minä taas näen niissä ihan valtavan eron! Tai näen itseni edelleen todella isona, vaikka tiedänkin, että olen kuitenkin laihtunutkin paljon! Itselleen kai on sokea... :/

      Poista
    2. Mä näytin näitä kuvia nyt miehelleni ja sanoin että olet hiukan pitempi kuin minä ja pyysin häntä arvioimaan sun painot. Vanhaan kuvaan arvioi 70 ja uuteen 80. Että et sinä senkään mielestä näytä mitenkään isolta! Ja kun sanoit minun näyttävän tosi pieneltä, niin hänen arvionsa mukaanhan (ja minunkin arvioni mukaan) näytät minua pienemmältä siis. Ole siis ihan tyytyväinen itseesi :)

      Poista
    3. Niinkö?!! No, toivottavasti hän vain ei ollut kovin kiltti! Tämä on kyllä outoa, kun vaikka tiedän olevani pienempi, se kokemus omasta kehosta ei silti muutu! Kai se vain vie aikaa! Olen tyytyväinen kilomäärään, minusta vain tuntuu, että päässäni on jotain vialla, kun en vain näe sitä muutosta, vaikka kuinka yrittäisin!

      Poista
  5. Mäkään en nää juurikaan eroa noiden kuvien välillä. :) Ja mun mielestä näytät kummassakin kuvassa, myös oikeanpuoleisessa, sopivan kokoiselta ihmiseltä, ja ihan hyvältä. Sun pitää ottaa vääristävät lasit pois silmiltäs. :)
    -Mimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kuinka yrittäisin katsoa noita ulkopuolisen silmin, niin itse näen itseni niin valtavana. Tuossa 75 kg -kuvassakin kyllä, mutta varsinkin tuossa 85 -kuvassa... Mutta minulla on kai aina ollut jollain tapaa vääristynyt kuva itsestäni; jo silloin nuorena, kun en edes ollut ylipainoinen, pidin itseäni ihan valtavan lihavana, ihan yhtä lihavana, kuin mihin sitten lopulta päädyinkin. Se on ärsyttävää ja turhauttavaa, mutta kai joskus opin näkemään itseni eri tavalla. :)

      Poista
  6. Et näytä enää kovin lihavalta, ehkä tuo lihavuuden kokeminen on sinun omassa päässäsi. Minä itse koen itseni lihavaksi aina vaikka olen laihtunut 96 kilosta 72 kiloon.
    Olet laihtunut huimasti ja saavutat ihan varmasti sen 75kg :)
    Ja vaikka kokisit itsesi lihavan näköiseksi, muista kuinka paljon positiivisia terveysvaikutuksia on tuollaisella painonpudotuksella, olet nyt jo voittaja!
    Onnea ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän saman on todella moni laihtunut kokenut, ettei sitä tiedosta, vaikka tietää laihtuneensa. Ehkä se on jollakin tavalla vastaava ilmiö, kuin se, miten ihmiset, jotka ovat olleet onnettomuudessa ja joilta on jouduttu amputoimaan raaja, edelleen kuitenkin tuntevat sen raajan. Ehkä meidän aivot ei kykene hahmottamaan muutosta, ainakaan heti.

      Mutta joo, kun nyt saisin tuon kilon verran pois, niin olisin terveysriskin rajan alapuolella! :)

      Kiitos ja sinulle myös onnittelut laihtumisesta! :)

      Poista
  7. Noista tissiliiveistä tuli muuten mieleen. Minun tissiparkani ovat kuihtuneet aika tyhjiksi pusseiksi, mutta tissiliivikaupassa sain vaan isompaa kokoa sovitettavaksi. Olin vähän epäileväinen mutta sopivat sitten kumminkin. Ympärysmitta oli hiukan pienempi, mutta ei se kyllä kaikkea selitä. En tajua miten isompi kuppikoko voi olla sopiva, kun tissit ihan oikeasti ovat kutistuneet! Vieläpä suhteessa paljon enemmän kuin vaikka mahani. En ole mikään jättitissien ystävä, mutta voisivat nyt edes pienentyä samaan tahtiin, tai mieluummin jopa maha vähän enemmän....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja vielä tuosta kun sinua oli sanottu satakiloiseksi. Lapsethan sanovat mitä vaan! Jos he haluavat kiusata, he tietysti sanovat jonkun absurdin kilomäärän, joka kuulostaa heistä ihan käsittämättömän isolta. Minustakin yksi luokkakaveri joskus sanoi, että lihon viisi kiloa viikossa :D Painoin silloin kai jotain päälle 50 kiloa ja olinkin kyllä pyöreä ellen jopa lihava lapsi, mutta en kai nyt sentään lihonut viittä kiloa viikottain :)

      Poista
    2. Se on kyllä outoa! Minä vielä ostan aina saman valmistajan rintsikoita ja tuskin he niitä kokoja ovat tässä viime aikoina muuttaneet. Minulle myös riittäisi vähän vähemmänkin, mutta sitä riippumista en kaipaa.

      Joillain ihmisillä ei oikein tunnu käsitystä siitä, miltä jokin paino näyttää, olen joskus kuullut kommentteja, ettei kukaan nainen edes VOI painaa yli kahdeksaakymmentä kiloa! :D Ja nuorellehan se varmaan on sellainen mukavan pyöreä luku, joka kuvaa paljoa. Mutta osaltaan se vaikutti siihen, että koin itseni ihan valtavaksi, vaikka en sellainen silloin vielä ollutkaan!

      Poista
  8. Ihan samalthan nuo kuvat näyttää! Mutta noihin rintoihin liittyen. Itsekin olen nyt laihtunut sellaiset 20 kg ja ei minullakaan ole rinnat pienentyneet ollenkaan. Oikestaan ne ovat kasvaneet! Okei, okei olen vielä teini, mutta silti... vähän epämääräistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai me sitten olemme jotain poikkeusyksilöitä! :D Olin vain henkisesti varautunut siihen, että jäljelle jäisi vain tyhjät kutistuneet pussit ja odotinkin sitä pienenemistä, koska vähän vähemmänkin riittäisi, mutta näköjään ne ei pienene! :)

      Poista
  9. Sanon suoraan, koska en näytä osaavan sen paremmin, vaikka olen kuinka tässä jo tovin pohtinut. :) Painan vähemmän kuin sinä, mutta tiedän, ettei tuo valkoinen paitasi mahtuisi minulle. Johtopäätös: näytän satakiloiselta. Olet laihtunut viimeisen vuoden aikana 10 kiloa (piti käydä oikein laskemassa tätä varten), minulla tämän vuoden saldoksi saattaa jäädä hyvinkin tasan nolla. Johtopäätös: olen luuseri painonpudottaja. Olen vajaa kolme vuotta liikkunut säännöllisesti ja enimmäkseen syönyt terveellisesti, mutta se ei valitettavasti ole tuonut sellaista tulosta kehossani, mitä olisin toivonut. Sinun vatsasi sitä vastoin ei roiku. Johtopäätös: minunkin kannattaisi syödä yhtä vähän kuin sinä syöt.Tässä muutama esimerkki, koska...

    Joskus minusta tuntuu, että sinä kuvittelet olevasi ainoa, jolla on ongelmia ja vaikeuksia. Tai kuvittelet olleesi ainoa lihava, jota on kiusattu ja syrjitty. En vähättele kokemaasi, ja on kurjaa, että elämäsi on niin yksinäistä ja toivotonta! Mutta muitakin lihavia on, joihin elämä erilaisine tapahtumineen on jättänyt jälkensä. Toiset haavat voivat olla hyvinkin kipeitä. Mutta kuten Raparperi totesi, elämää pitää haluta ja tavoitella! Kukaan toinen ei onnea eteemme kanna. Sinuakin on moni täällä tsempannut ja kannustanut luottamaan itseesi ja uskaltautumaan pienelle reviirinlaajennus-matkalle. On sinun valintasi, haluatko tutustua kehenkään ja uskoa, että joku ihminen ottaisi sinut todesta, pitäisi sinusta sellaisenaan, voisi olla ystäväsi. Jos vierelläsi olisi joku, voisit kenties peilata itseäsi häneen ja ymmärtää, että jokaisessa meissä on omat virheemme ja vikamme. Niiden kanssa voi kuitenkin elää. Ja jopa nauttia elämästä, vähintäänkin joskus.

    Älä siis kuvittele, että on sinulla on etuoikeus imeä itseesi kaikki negatiivinen, jätä vähän meille muillekin! :D Mene joku päivä uimaan, minäkin aion, vaikka joudun sullomaan ja asettelemaan erinäiset ulokkeeni uimapuvun sisälle ja näky ei ole imartelevin. Menen uimaan, koska uiminen on kivaa! Ja toisaalta salaa toivon, että vesiliikkuminen omalta osaltaan kiinteyttäisi edes hieman tätä velttoa kroppaani. Taistellaan siis kukin omien haasteidemme keskellä. :)

    Mukavaa joulun odotusta sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet laihduttanut ilman apua ja myös pystynyt suureen muutokseen liikunnallisesti, joten et tosiaan ole mikään luuseri painonpudotuksessa! Minkä uskon, että tiedätkin. :) Minä voin ihan suoraan ja täydellä varmuudella sanoa, että ilman leikkausta painaisin nyt varmaan enemmänkin kuin pahimmillani.

      Tuosta roikkumisesta, niin minähän en koskaan ollut omppulihava, vaan minulla se rasva on todella takapuoli/reisipainoitteista ollut aina ja siellä sitä roikkumistakin on ja tulee olemaan. Mutta kyllä minunkin vatsani roikkuu jonkin verran, mutta ruumiinrakenteeni on niin alapainoitteinen, ettei vatsa kauhean paha ole. Mikä on tässä tilanteessa vähän, no, huono asia siksi, että lihavuusleikkaukseen kuuluu ylimääräisen ihon poistaminen vatsan alueelta, muttei muualta. Ajattelinkin heiltä kysyä, että jos he sen resurssin ja rahan minuun käyttävät, niin eikö sitä voisi vaihtaa vaikka käsivarsien leikkaukseen, koska ne ovat oikeasti ongelma! Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että olin varautunut todella paljon pahempaan ja tunnen joskus jopa syyllisyyttä siitä, ettei ihoni roiku tämän pahemmin, koska moni laihduttaja tekee todella kovasti töitä kiinteyttääkseen ihoaan ja minä vain kävelen. Äidilläni on sellainen iho, että hän voisi varmaan kasvattaa raajansakin takaisin, joten ilmeisesti jonkin geenin ansiosta ihoni on jaksanut palautua ihan hyvin. Siis toki se roikkuu, mutta paljon pahemminkin voisi roikkua.

      Minä en missään nimessä kuvittele olevani ainoa, enkä edes sieltä pahimmasta päästä, mitä huonoihin kokemuksiin tulee. Se vain että kun nämä minun omat kokemukseni minuun ovat vaikuttaneet, enkä saa siitä mitään iloa, että monella on vielä pahemmin. Kyllä minä sen tiedostan, mutta... No, minä olen itsekeskeinen, ihan sitähän se on, valitettavasti. :/ Mutta en millään tavoin tarkoita vähätellä kenenkään muun kokemuksia, täällä blogissa aiheena vain tuntuu olevan minä, minä ja minä. Sen verran nyt puolustelen itseäni, että enemmänkin vain tarkoitan pohtia niitä syitä, miksi minusta tuli niin vinksahtanut, kuin tuli, en kirjoita sillä mielellä, että minua täytyisi sääliä tai vastaavaa. Joskus minusta tuntuu, että olen itsekin hämilläni sen suhteen, että miten minusta oikein tuli tällainen ja sitten kirjoitan siitä täällä ihan vain pohtiakseni sitä. :)

      Olen itse tullut siihen tulokseen, että minun on aika hyväksyä(tai olisi ollut jo kauan sitten!), etten ole luonteeltani sellainen, että joku voisi haluta olla ystäväni ja alkaa miettiä, että miten tästä elämästä saisi elämisen arvoista yksin. Koska realismia on se, että olen nyt ollut täysin ystävätön/kaveriton vuosikymmenen ja sinä aikana kuitenkin tavannut paljon ihmisiä, jotka olisin halunnut ystävikseni ja parhaani siinä yrittänyt, joten jos se olisi mahdollista, onnistumisprosentti ei olisi nolla. Joskus aiemmin kirjoitinkin siitä, että olen tämän blogin avulla oppinut ymmärtämään niitä syitä, miksi minusta ei pidetä ja se on ollut hyvä ja terve kokemus. Ei se ole minun valintani, koska olisin kyllä halunnut tutustua moneenkin ihmiseen, mutta en voi pakottaa ketään olemaan kaverini. Tästä ei tule yhtään mitään, jos aina vain perustan kaiken mahdottoman haaveen varaan; minun pitää hyväksyä, että tulen aina olemaan yksinäinen ja miettiä, että miten siitä yksinäisestä elämästä saa parhaan mahdollisen. En vielä oikein tiedä, että miten, mutta yritän keksiä! :)

      Minä todella haluaisin uimaan, mutta voin ihan pahoin jo pelkästä ajatuksesta, niin paljon minua pelottaa ajatus siitä, että joku näkisi minut. Tiedän, että se on typerää, mutta se on ihan fyysinen reaktio. Minä olen niin kauan keskittynyt peittämään kaiken, että uimapuvussa näyttäytyminen on todella pelottavaa! Mutta ehkä joskus!

      Tästä tuli nyt taas melkein romaani... Sori! :)

      Kiitos, toivottavasti sielläkin on päästy/aletaan päästä joulutunnelmaan! :)

      Poista
    2. Mitähän sanoisin, koska kirjoittamisessa on aina se vaara, että tahtomattaan loukkaa tai ainakin tulee väärinymmärretyksi, mutta otan riskin, vaikka edellisen kommenttini takia melkein menetin yöuneni, koska se jotenkin kuulosti ihan tökeröltä, kun sen julkaisemisen jälkeen luin uudestaan. Nooh, yritetään. :)

      Noilla alun esimerkeillä, tai miksi niitä nyt voisikaan kutsua, oli vain ja ainoastaan yksin tarkoitus, jossa vissiin hyvänlaisesti epäonnistuin. Halusin avata sinulle, että samassa veneessä meistä moni on eli sinä et ole sen isompi 85-kiloisena tai et ole sen hitaampi, huonompi laihduttaja jne. Ja että itse asiassa, jos haluat meitä verrattavan, niin sinun vaatekokosi on minua pienempi, vaikka minä olen sinua kevyempi. Sano nyt, että se edes sinua vähän lohduttaa. ;) Ja että sinä sentään olet vuoden aikana laihtunut hienot 10 kg, minä en. Mikään muu tarkoitus niillä ei ollut. Älä vähättele sitä, mitä olet tehnyt! Älä ruoski itseäsi! Älä oikeasti luule, että joku toinen olisi jotenkin sinua parempi.

      Sinun kokemuksesi ovat rankkoja, mutta näkisin vaikeimpana asiana, näin ulkopuolisena, en menneisyyttäsi vaan nykypäivän, sen että olet niin yksin. Ja se on hirvittävän surullista, samoin kuin kirjoituksistasi heijastuva tulevaisuuden toivottomuus. Jotenkin sinuun haluaisi valaa uskoa ja luottamusta. Ihan aidosti oikeasti, ei vähätellen kokemaasi tai ajatuksiasi ja tuntemuksiasi. On jotenkin vaikea kuvitella, ettei yksikään kohtaamasi ihminen olisi halunnut ystäväksesi, mutta jos näin sanot, niin uskottava se on. Mitä jos uskaltautuisit ystävystymään vaikkapa blogimaailman kautta? On ero sillä, että haaveilet ystävästä tai se, että sanot, ettei sinulla voi olla koskaan ystävää. Ei voi laihtuakaan, jos vain hokee, ettei se kuitenkaan onnistu. Minä niin toivoisin sinulle edes yhden ystävän, joka ehkä jossakin vaiheessa saisi sinut näkemään itsesi arvokkaana ja kauniina, sinuna.

      Pakko vielä kait sanoa, että koska julkaiset täälläkin kuviasi, niin mikset lähtisi myös uimaan. Matkusta naapurikaupunkiin ja pulahda altaaseen, siellä ei kukaan kait sinua tunne, jos sitä pelkäät. Tiedän itsekin, että ensimmäinen kerta on ahdistavin. Mutta pelon voi voittaa vain kohtaamalla sen. Tekisi mieli sanoa, että jos kerran minäkin, niin mikset sinäkin.

      Itseluottamus rakentuu vähitellen, alkaen hyvin pienestä. Sano tänä iltana peilikuvallesi kylppärissä, että rakastat. Minä olen tehnyt yhdessä elämäni vaiheessa niin joka ilta. Joskus se hymyilytti, joskus itketti, joskus se tuntui pelkältä sanahelinältä ja valehtelulta. mutta oli myös iltoja, kun aloin tuntea niin. Kannattaa kokeilla.

      Joulutunnelma on täällä, ihan pelottaa, kun se hyökyy välillä päälle. ;) Mutta ihanaa se on.

      Poista
    3. Ja älä vaan sano enää tuota, että tunnet syyllisyyttä, ettei ihosi roiku enempää. :D Kuules, kirjoita vaikka vesiliukoisella tussilla jääkaapin oveen asioita, joista voit olla onnellinen ja ylpeä. Laita sinne ehdottomasti tuo ja iloitse siitä!

      Poista
    4. Tajusin pointtisi, kun olin julkaissut tuon. :) Sori, olen vähän hidas! :D

      Menneisyyden kokemuksissani on se hyvä puoli, etten ihan herkästi loukkaannu. :) Ei sillä, että kommenttisi olisi antanut mitään syytäkään loukkaantua, ihan asiaa puhut. Ei kuulostanut ollenkaan tökeröltä, enkä mitenkään negatiivisella mielellä tuota ottanut. :)

      Yksinäisyys on ehdottomasti se vaikein asia elämässäni, minulle sosiaaliset suhteet olisivat todella tärkeitä ja on vaikeaa, kun ei ole ketään. Enkä nyt tarkoita sillä tavalla ketään, että alkaisin kenellekään valittamaan ongelmiani, vaan ihan sitä, että olisi niin kivaa tehdä niitä ihan normaaleja asioita, mennä ostoksille yhdessä tai katsoa leffaa tai ihan vain jutella jostain yhdentekevästä. Minusta elämässä ei oikein ole mitään muuta kuin toiset ihmiset ja ihmissuhteet heihin ja kun heitä ei ole, elämässä ei ole mitään. Mutta minun pitäisi päästä siitä ajattelusta ja löytää jotain, josta saan iloa yksinkin. Minusta tässä vaiheessa pitää jo hyväksyä se, että jos voisin ystävystyä, se olisi kyllä jo tapahtunut, koska itse kuitenkin olen tavannut ihmisiä, joista olen pitänyt kovastikin, joten jos minusta voisi pitää, edes yksi heistä olisi pitänyt. (Laihtumisen suhteen olen kyllä koko ajan uskonut, ettei tästä nytkään mitään tule, mutta pikku hiljaa ne kilot silti lähtee. Hitaasti kylläkin! ) Tottakai toivoisin, että voisin saada edes yhden kaverin, mutta haluaisin siksi päästä eroon siitä viimeisestäkin toivon palasesta, koska se toivo osaltaan estää minua realistisesti miettimästä, että miten saan elämästäni tällaisenaan parempaa. Ja kun tosiasia on, että varmaan ennemmin voitan lotossa seitsemän oikein, kuin saan ystävän. Toivoisin, että voisin hyväksyä elämäni ihan tällaisenaan kuin se on ja olla ihan ok sen suhteen.

      Ei minua kauhean moni tunne asuinkaupungissanikaan. :) Minä kai vain pelkään, että ihmiset katsoo minua inhoten ja sitten se muisto niistä katseista vainoaa minua kuukausikaupalla. Koska vielä kaikkien vuosien jälkeen muistan, kun kerran jouduimme koulusta uimaan yhdessä poikien kanssa ja jouduimme ensin seisomaan rivissä uimapuvut päällä ja pojat pilkkasivat minua ja oikeasti toivoin, että maa nielaisisi minut siinä paikassa. Mutta tuskin aikuiset naiset nyt ihan noin käyttäytyisivät. Pelkuruuttahan se on. Ja uskon itsekin, että jos vain pystyisin siihen yhden kerran, se muuttuisi helpommaksi... Harkitsen sitä kyllä aina silloin tällöin.

      Minä vain tunnen siksi syyllisyyttä, että tiedän, että moni tekee kovasti töitä estääkseen ihoaan roikkumasta ja minä en. Oikeudentajuni sanoo, että ansaitsisin rangaistuksen. :)

      Minustakin tuntuu vihdoin aika jouluiselta, jospa tänä vuonna olisin ihan oikeasti joulutunnelmissa! :)

      Poista
    5. Hei, tämähän onnistui!! Olen yrittänyt vastata näihin vaikka kuinka monta kertaa!

      Poista
    6. No kiva, voin siis huokaista helpotuksesta. :)

      Tarvitset ystävän. Jokainen tarvii. Mene uimaan. Minäkin taas huomenna aloitan. Eka kerta aina jännittävin. :) Oikeudentajusi on tällä kertaa totaalisen väärässä: et ansaitse rangaistusta roikkumattomuudestasi. Ajattele niin, että huikeata, jos joku asia menee kivuttomammin, eikö vain. :)

      Olkoon joulusi kaikkien aikojen paras joulu! <3

      Poista
    7. Joo, ei mitään hätää! :)

      Niin kai minä tarvitsisin, mutta vapaaehtoisia ei hommaan tunnu olevan. :D Sinne uimaan pitäisi kyllä uskaltautua, kun kuitenkin tykkään uida ja liikuntakin tulisi tarpeeseen!

      Toki on hienoa, että ihoni on jaksanut palautua noin hyvin! Vaikka en olekaan tehnyt mitään sitä edesauttaakseni. :)

      Kiitos, samaa toivon sinulle! :)

      Poista
  10. Arvaapa mitä minä luulen. Luulen, että tuo sinun rumuutesi on ihan samanlainen harha kuin läskiytesikin. Näet itsesi samalla tavalla vääristyneesti rumaksi, kuin näet lihavaksi. Eihän sinua lihavuus tai rumuus estä tekemästä asioita, vaan kaikesta kiusaamisesta syntynyt huono itsetunto.

    T. Minttu

    T. Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se todella suurelta osalta onkin ihan pelkkää huonoa itsetuntoa ja lisäksi minuun on jotenkin niin iskostunut ajatus, ettei minun kohdallani millään muulla, kuin ulkonäöllä ole merkitystä, ettei kukaan voi ajatella tai nähdä minua minään muuna kuin läskinä. Tiedän, ettei se ole ihan niin, mutta toisaalta, ulkonäöllä on kuitenkin merkitystä. Mutta mitä tulee rumuuteen, niin en usko, että tässä mitään kansallista salaliittoa on minua vastaan, kyllä ne haukut on ihan aiheesta tulleet. :) Se ei ole ihan vain omaa kuvitelmaani, vaan ihan ystävällisestikin minulle on esimerkiksi äitini ystävä joskus sanonut, että "onneksi olet edes fiksu, kun olet niin ruma." :D Edes oma äitini ei pysty parempaan kuin "ihan kivannäköinen nuori nainen"! Joten rumuus ei ole vain omaa kuvitteluani, valitettavasti. :) Mutta se on itselleni jotenkin helpompi asia siksi, että se ei ole minusta itsestäni kiinni, kun taas lihavuus on, enkä siksi häpeä rumuuttani yhtä paljoa kuin ylipainoa. Uskon, että jos nyt saisin vielä sen kympin pois, niin olisin ihan ok. Toivottavasti! :)

      Poista
    2. Ihan kivan näköinen nuori nainen = ihan kivan näköinen nuori nainen! Eikö se kelpaa sinulle? :)

      Poista
    3. Kun tuosta ihan kivan näköinen nuori nainen, yliviivataan sana ihan (jota me arkikielessä käytämme periaatteessa huomaamatta vailla mitätöinti tarkoitusta) saadaan lause: kivan näköinen nuori nainen :) mielestäni tuo on positiivisviritteinen lausahdus.

      Jos äitisi kaveri tulee sanomaan, että olet ruma niin en voi kuin ihmetellä tätä ihmistä. Kertooko tuollainen lausahdus enemmän sanojastaan kuin vastaanottajastaan. Luulen, että tällä lauseella on haluttu painaa itsetuntoa vieläkin alemmas. Eli pitäisin tätä ihan henkisenä kiusaamisena enempi kuin totuuden kertomisena.

      Unohda kaikki tuollainen ja aloita tässäkin suhteessa peiliin katsominen puhtaalta pöydältä :)

      Poista
    4. Siis Helin kanssa tai oikeasti kaikkien kanssa, hyviä pointteja on paljon.
      Tiedän omasta kokemuksesta millaista on vähätellä itesään niin paljon, että elämää jää elämättä koska ei uskalla, ei kehtaa, ei kykene. Minulle kävi niin nuorempana ja edelleen osa elämää on kuin tavoittamattomissa, vain muita (=normaalipainoisia/hoikkia/muilla tavoilla minua parempia ihmisiä) varten. Siitä on kuitenkin tie ulos ja ainut tapa on just: ulos meneminen ihmisten ilmoille. Kun on vieraillut oman mukavuusalueen ulkopuolella muutaman kerran rajat siirtyy! Pian jokin ennen vaikea asia onkin ihan jokapäiväinen.
      -Annis

      Poista
    5. Kaneli; se äänensävy ei viittaa mihinkään kohteliaisuuteen! :D

      Heli; No, hän on äitini, joten hänen on pakko edes yrittää, mutta hän ei saa oikeaa sävyä tuohon kommenttiin. :D

      Äitini kaverin kommentti painottui siihen fiksuuteen, ei hän tarkoittanut pahaa, vaan ihan selvästi yritti lohduttaa, huonosti valituista sanoista huolimatta. Hän kai vain ajatteli, että tiedänhän minä itsekin olevani ruma, kuten tiesinkin. Hänen tyttärensä tosin oli paikalla ja hän näytti siltä, että haluaisi vajota maan alle! :D Mutta en minä siitä loukkaantunut, koska selvästi ymmärsin, ettei hän pahalla sanonut.

      Minä olen jotenkin aina ottanut osaksi itseäni ne haukut. Muistan silloin nuorena, kun rumaksi haukkuminen alkoi, niin tulin koulusta kotiin ja oikein katsoin itseäni peilistä ja aloin näkemään itseni rumana. Siihen mennessä en muista ajatelleeni yhtään mitään ulkonäöstäni, suuntaan tai toiseen. Mutta kyllä se ihan totta on, en voi sitä kieltää. Minä vain taidan antaa sille aivan liian suuren roolin elämässäni. Siitä ajattelusta pitäisi kyllä päästä eroon... Luulen, että auttaisi, kun pääsisin ensin eroon tästä hiton kaksoisleuasta! :D

      Annis; Minustakin aina tuntuu, että niin moni asia on tarkoitettu normaaleille, ei minun kaltaisilleni. Paremmille ihmisille. Jos koen, etten ansaitse jotakin, niin en edes tavoittele sitä, koska se olisi minusta väärin. Esimerkiksi lapsia ajatellen, niin olen kyllä vakavissani sen suhteen, että lapsen hankinta olisi liian suuri riski ja sikäli väärin, mutta osaltaan on kyse siitäkin, etten ajattele ansaitsevani jotakin, jota haluan niin kovasti. Tämä siis vain esimerkkinä ajattelustani, tiedän, etten voi hankkiutua raskaaksi. Mutta sama ajattelu koskee pienempiäkin asioita, eikä siitä marttyyrina olostani kyllä ole mitään hyötyä kenellekään.

      Mutta tuo on ihan totta, että pitäisi vain yrittää siirtää omia rajojaan. Ja pystynkin jo tekemään monta sellaista asiaa, jota en ennen pystynyt, joten ehkä tämä tästä, pikku hiljaa. :)

      Poista
  11. Kaikki on varmasti sanottu jo, mutta sanonpa minäkin. Jos näkisin sinut kadulla, en ajattelisi mitään sen kummempaa. Jos minun olisi pakko muodostaa jokin käsitys, toteaisin, että tuo nuori nainen on hieman lihava. Minusta vartalonmallisi on kaunis, naisellinen. Ja vaikkei olisikaan, ei se vähentäisi arvoasi! Ero tuohon nuoruuskuvaan ei minustakaan ole suuri. Voi kun näkisit oman ainutlaatuisuutesi! Olisit edes itsesi mielestä ihana J.B kaikkine puolineen, arvokas ja tärkeä! :)
    Hyvää kohta alkavaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minua vain on alkanut itseänikin turhauttaa se, että TIEDÄN, että olen laihtunut, mutta en vain pysty näkemään sitä, vaikka kuinka yrittäisin! Se tuntuu ihan naurettavalta, mutta aivoni vain eivät kykene hahmottamaan sitä! Kai se sitten on normaalia, koska muutkin laihtuneet kokevat samanlaisia ongelmia! Mutta haluaisin iloita näistä melkein neljästäkymmenestä kadonneesta kilosta, mutta peilistä tuijottaa edelleen se sama 120 -kiloinen nainen! Toivottavasti jonain päivänä näen jonkun pienemmän!

      Hyvää joulukuuta myös sinne! :)

      Poista
  12. Oi vau! Sä näytät uskomattoman hyvältä!

    Ja jotain vikaa silmissäsi on, sillä mä näen kyllä ihan yhtä hoikan ihmisen molemmissa kuvissa. Ja nimenomaan hoikan! En edes ymmärrä miten joku voisi kuvailla tuota kroppaa lihavaksi... Ehkä mulla on joku vastaava näköharha, mutta toiseen suuntaan? :D Mä lopettaisin sun näköisenä jo laihduttamisen ja olisin iloinen hyvästä ulkomuodosta! Mä välillä katselen jo itseäni ihan hyväksyvästi peilistä, vaikka olen laihtunut vasta 20 kg siitä 60 kg urakastani. Ehkä mun "ylipainoinen" on vähän armeliaampi kuin monen muun, mutta "läskiä" ihmistä ei kyllä sun kuvissa näy!

    Olen myös varma siitä, että näet itsesi rumana ihan aivopesun takia: muut sen aloitti, mutta itse jatkat sitä kun et muutakaan osaa. Samasta syystä tuo läskiys-ajatus. Edelleen suosittelen lämpimästi terapiaa, koska sulla on selvästi joku anoreksian tyyppinen härö päässä ja vaikka laihtuisit 40 kg painoiseksi, niin et ehkä osaisi olla tyytyväinen.

    Kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti saat ansaitsemasi ihanan joulun!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ Terveisin, Rita (joskus ennenkin olen kirjoitellut)

      Poista
    2. Voi kiitos! :) Tämä on kyllä hassu ilmiö, kun tiedän kyllä, että eroa on pakko olla, mutten pysty itse näkemään sitä. Minulla on jonkinlaista aaveläskiä, ilmeisesti! Mutta kyllähän minulla vielä on ihan oikeaakin läskiä ja syytä olisi päästä ainakin lievään ylipainoon ja mielellään vähän lähemmäs normaaliakin painoa. Hienoa kuulla, että sinä näet eron, se antaa toivoa minullekin! :)

      Osin se on sitäkin, että minulle rumuus on aivan liian määrittelevä tekijä itsessäni. Oletan, ettei kukaan näe mitään muuta kuin ulkonäköni ja osin se hävettää ja ahdistaa minua, mutta osin piilottelenkin sen takana. Vähän kuin olisin ihminen, joka asuu jonkinlaisen läski/ruma ulkokuoren sisällä piilossa, eikä kukaan tiedä, että hän on siellä. Se on kai jonkinlainen suojakeino.

      Kiitos, hyvää joulunaikaa myös sinne suuntaan! :)

      Poista
    3. Uskon juurikin tuohon, että se on suojakeino ja tavallaan lupa olla myös elämättä… ehkä :-)
      Oon muuten Raparperi!

      Poista
    4. Olisin aina kovasti halunnut elämän, mutta olen aina ajatellut, että sitten kun olen laihtunut... Toisaalta kai ajattelen, ettei läskinä mikään olisi kuitenkaan kivaa, mutta osin se on varmasti ihan pelkoakin. Katsotaan nyt sitten, miten käy, jos jonain päivänä ei enää ole mitään (teko)syytä olla tekemättä asioita. :)

      Okei. :) Oletko lopettanut bloggaamisen kokonaan? :/

      Poista
    5. Oon tällä hetkellä. Välillä kyllä tekis mieli taas alkaa kirjoitella :)

      Poista
    6. Noi voi! :/ Kerro sitten, kun palailet kirjoittamaan. :)

      Poista
  13. Niin. Sinua on haukuttu läskiksi jo silloin, kun et ole sitä todellakaan ollut, ja olet alkanut itse uskoa siihen. Samoin sinua on haukuttu rumaksi, ja olet alkanut itse uskoa siihen. Sen vielä ymmärtää (ei siis hyväksy tietenkään, mutta käsittää että näin voi käydä), että jotkut kakarat kiusaavat ja haukkuvat. Yleensähän sillä syyllä ei kai ole niin väliä, kiusaamisen aiheenhan voi aina keksiä. Mutta miten tyhmä voi olla aikuinen ihminen, joka sanoo toista päin naamaa rumaksi... jessus! Helppohan se on täältä huudella, ettei tuollaisten sanomisista kannata välitää, mutta eihän se tietenkään niin mene. Varsinkin, jos jo valmiiksi on epävarma itsestään.

    Itse kun mietin omaa lähipiiriäni mukaan lukien kaikki naapurit ja lähikaupan kassat, niin ei siellä kyllä minusta ole ketään rumaa naista. Jotkut toki enemmän viehättäviä kuin toiset, mutta että joku olisi niin ruma, että ajattelisin, ettei se mitenkään voi olla naimisissa/onnellinen/elää normaalia elämää rumuutensa takia, niin ei kyllä. Se, että säälisin jotakuta ulkonäön perusteella vaatisi kyllä jotain epämuodostumia naamassa tai todella merkittävän ylipainon (ja tarkoitan siis ehkä triplat siihen minkä kokoinen sinä olet).

    Itse olen isompi kuin sinä olet koskaan ollut, ja minua on joskus lapsena haukuttu kiinalaiseksi (ei tästä mitään traumoja ole jäänyt, mutta kertonee siitä, etten ihan klassinen kaunotar ole :) kun siitä kallon muodosta ja silmien koosta on täälläkin ollut puhetta). Kuitenkin, kun viime viikolla valmistauduin pikkujouluihin, vedin uuden ihanan meko päälleni, meikkasin pitkän kaavan mukaan ja väkersin hiukset nätisti, niin tunsin itseni kauniiksi ja seksikkääksi. Kyllä sinä sitä terapiaa tarvitsisit päästäksesi tuohon tunteeseen, mutta se tekisi sinulle niin hyvää.

    T. Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan ehkä noinkin, mutta uskon, että ihmiset olisivat valinneet jonkin toisen haukkumasanan, ellei se olisi totta. Tuo läskiys haukkuminen johtuu kai siitä, että siellä normaalipainon yläosissa olin isompi kuin muut, vaikken varsinaisen ylipainoinen ollutkaan ja minulla on aina ylipaino näkynyt naamasta, joten siksi kai minua läskiksi haukuttiin. Olenkin joskus kirjoittanut siitä, että tavallaan olen päässyt sikäli vähällä, että minua haukuttiin vain ulkonäöstä ja loppu minusta tai siis sisin minusta, jätettiin rauhaan. Joskus kuulee niin hirveitä tarinoita kiusaamisesta... :/ Mutta toisaalta se tosiaan aiheutti minulle täysin väärän kuvan ulkonäön merkityksellisyydestä ja siitä on ollut hyvin vaikea päästä irti. Ei minulla ole mitään tarvetta olla kaunis, se tuntuu niin kaukaiseltakin asialta, mutta toivoisin olevani sen verran normaali, ettei ulkonäkööni suhtauduttaisi negatiivisesti ja että saisin olla rauhassa julkisilla paikoilla. Aikuisena siitä haukkumisesta 90 prosenttia on ollut sitä läski -huutelua, ainoastaan joskus sanotaan rumaksi, joten jos nyt lakkaisin olemasta läski, niin ehkä se huutelukin sitten vähenisi sillä 90 prosentilla. Eikä se nyt aikuina ole tosiaan ollut mitään jokapäiväistä tai -viikkoistakaan, joten varmaan saisin olla suurimmaksi osin rauhassa. En oikein tiedä, mikä minussa vetää sitä puoleensa, ehkä juuri epävarmuus.

      Sitä olen kyllä aina pitänyt itsestäänselvyytenä, ettei minun näköiselläni voisi koskaan olla mitään vastakkaisen sukupuolen kanssa, olen aivan liian ruma siihen tarkoitukseen. Mutta sitä olen miettinyt paljon, että miten paljon sillä on merkitystä ystävyyssuhteisiin, että olisiko helpompi saada ystäviä, jos olisin miellyttävän näköinen. Toki olisin samanlainen ihminen kuin nytkin muuten, mutta saisinko helpommin tilaisuuden tai saisinko pari mokaa enemmän anteeksi... En kai koskaan saa tietää. Ehkä sekin on yksilökohtaista, joillekin sillä on merkitystä, toisille ei.

      Minusta on aina mukavaa kuulla, että joku on tyytyväinen ulkonäköönsä, vaikkei ihan täydellinen olisikaan! Toivottavasti se jatkuu kohdallasi! Itselleni toivoisin, että se jonain päivänä olisi jotain sellaista, jolla ei ole merkitystä, että se ei olisi niin silmiinpistävää tai oleellista. Katsotaan nyt, miten laihtuminen vaikuttaa. :)

      Poista
  14. Tuosta tyytyväisyydestä ulkonäköön ja täydellisyydestä sen verran, että uskoisin noin sadan prosentin naisista olevan jotenkin tyytymätön ulkonäköönsä ajoittain, ja täydellinen on kyllä todella harva :) Kun kerran saisit mentyä sinne uimahalliin avoimin silmin, niin tajuaisit, että todella harvalla on mitenkään täydellinen vartalo. Oikeasti, tavalliset aikuiset naiset eivät alasti näytä yhtä hyviltä kuin vaatteet päällä :) Ja varmasti lähes jokainen on tyytymätön johonkin kohtaan omassa vartalossaan, olkoon se sitten kuviteltua tai todellista. Siellä uimahallissa näkee niin paljon läskiä ja roikkuvaa ihoa ja muhkuroita ja ryppyjä, että jos joku menee sinne muita pilkkaamaan, niin ei se ehdi muuta tehdäkään. Kuitenkin, vaikka jotain kohtaa vartalossaan (tai koko vartaloa!) suree tai häpeää, niin normaali ihminen ei tee sitä 24/7. Kyllä minkäin tajua omat huonot puoleni ja ne minua välillä surettavat, mutta eivät ne estä tekemästä niitä asioita, joita haluan tehdä. Mukavampi olisi sinne uimahalliin mennä hoikkana ja treenattuna, mutta menen joka tapauksessa. Ehkä usko, että minulla olisi pikkujouluissa ollut yhtä hauskaa, jos olisin mennyt sinne sillä asenteella, että ihan sama mitä vaatteita laitan päälle tai meikkaanko kun kuitenkin näytän läskiltä ja rumalta.

    Minua pelottaa, että se sinun ajatus siitä, millainen sinun pitäisi olla, että olisit tarpeeksi hyvä, on epärealistinen. Jos sinä odotat, että alat elää sitten, kun vartalosi on "täydellinen", menee varmasti koko elämä odotellessa. Olet nyt sen kokoinen, että oikeanlaisissa vaatteissa näytät ihan yhtä hyvältä kuin kuka tahansa muukin. Ei kaikki muutkaan ole itseensä koko ajan täysin tyytyväisiä, ihmiset käyttävät paljon aikaa ja vaivaa valitakseen vaatteita, joissa oma vartalo näyttäytyy edukseen. Useimmat ovat välillä epävarmoja. Kyllä ne ihan kauneimmat ja hoikimatkin naiset tuskastelevat "pömpöttävän" mahansa kanssa ja syövät välillä pelkkää salaattia, harmittelevat silmäpussejaan ja itkevät, kun tukka ei asetu. Ei se, että ihminen on tasapainoinen ja onnellinen tarkoita, että olisi koko ajan tyytyväinen ulkonäköönsä. Minä en tunne ketään, joka olisi.

    Tuo on kyllä äärettömän surullista, että pidät itseäsi kelpaamattomana parisuhdemarkkinoille ulkonäkösi takia. Saatat olla sinne kelpaamaton sen takia, mikä on asenteesi miehiä kohtaan, mutta että parisuhde olisi mahdotonta siksi, että olet riian ruma... voi ei.

    T. Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei varmaan olekaan sellaista naista, joka olisi täysin tyytyväinen. Minähän uin nuorena lähes joka päivä, mutta minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, miltä ne muut naiset näyttivät... Muistan ainoastaan yhden anorektikon, joka aina meikkasi ennen altaaseen menoa ja sitten varoi meikkiään altaassa, mikä minusta oli aivan käsittämätöntä! Tosin pienen kotipaikkakuntani altaassa oli kyllä suurin osa vanhuksia ja lapsia, siellä oli ainoastaan joskus joku muu nuori minun ja uimakaverini lisäksi.

      En minä koko elämääni vietä ulkonäköäni surren, mutta varsinkin sellaisissa tilanteissa, kun paikalla on paljon ihmisiä, jotka koen uhkaaviksi (siis miehiä :)), se tekee minut epävarmaksi. Ja olen tietoinen siitä, että varsinkaan miehet eivät mielellään edes puhu rumien naisten kanssa, joten opiskelu- tai työtilanteissa sen täytyy kyllä olla viimeinen keino, että menen puhumaan jollekin miespuoliselle ja ylipäätäänkin, jos voin jonkin hoitaa sähköpostilla, niin myös teen niin. Ei minun ihan koko elämäni nyt ulkonäön murehtimiseen mene, mutta kyllä se vaikuttaa ihan arkeen. Mutta, jo nyt uskallan mennä vaatekauppaan, ostaa ruokaa ja jopa syödä julkisesti, joten jokin on muuttunut!

      Olen kyllä siinä suhteessa realistisella mielellä liikkeellä, että on ihan väistämätön tosiasia, että vartalo ei voi kovin hehkeäksi toipua kymmenien kilojen ylipainon jälkeen. Tavoitteeni onkin vain näyttää mahdollisimman huomaamattomalta vaatteet päällä. En tule koskaan näyttämään hyvältä, mutta toivoisin joskus näyttäväni edes suunnilleen normaalilta, juuri se on haaveeni, ettei niitä haukkumisia enää tulisi. Sen enempää en odota.

      Ainoa huomio, jota olen koskaan miehiltä saanut, on ollut juurikin haukkuminen, joten kyllähän se aika selvää kieltään kertoo siitä, että olen liian ruma mihinkään sellaiseen. Ja nuorena kävin aika ahkerasti ulkona viikonloppuisin ja olin vielä hyvin naiivi ja romanttinenkin, joten kyllä se ihan ulkonäöstä johtui. En siis tarkoita, etteikö luonteessanikin olisi paljon vikaa, mutta tätä ulkonäköä ei olisi pelastanut paraskaan persoonallisuus. Ja ihan nämä 33 vuotta yksinhän sen on todeksi todistanutkin. :)

      Poista
  15. Kurkkasin tässä samalla noita sun edistymiskuviakin ja siis sähän olet tosi hoikka jo nyt. Päärynävartalolle nyt ei voi mitään ja vatsanahka kiinteytyy omaa vauhtiaan mutta sulla on esimerkiksi myös tosi sirot olkapäät ja kädet. Samoin näissä kuvissa, näytät tosi hoikalta! Tuo psyykkinen puoli on tosi vaikea ja vaatii ehdottomasti terapauttista läpikäyntiä kun ne haavat ovat syntyneet jo lapsuudessa/nuoruudessa. Suosittelen kyllä lämpimästi, itsekin sen tien aikanaan käyneenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosiaan aika monella laihtuneella on samaa ongelmaa, että sen sisäistäminen vie aikaa. Katsotaan nyt, jos se muuttuisi, kun totun tähän tai jos nyt vielä laihtuisin vähän lisää.

      Poista