torstai 14. marraskuuta 2013

Unettomia öitä ja luukammoa

Kolme unetonta yötä putkeen ja olo alkaa olla aika hutera. Tämä on pahimpia unettomuusjaksoja, jonka olen kokenut melatoniin aloittamisen jälkeen, mutta en vain saa nukuttua. Eilen illalla otin ensimmäisen kerran tupla-annoksen ja luulin, että kahden valvotun yön jälkeen se tainnuttaisi minut kuin sarvikuonon, mutta niin vain pyörin heräillä vielä viideltä aamulla. Sen jälkeen torkahtelin pätkissä pari tuntia. Ja aamuyöt on jotain niin hirveää... En tiedä, mikä niissä on, mutta aamuyöllä kaikki ajatukset sisältävät ämpärikaupalla epätoivoa ja kaikki lauseet alkavat sanoilla "ei ikinä..." ja "ikuisesti..." ja "loputtomiin...". Eikä pelkästään unettomina aamuöinä, vaan silloinkin, kun herään vessaan tai kotona päästämään kissaa ulos. Ihminen kai on fyysisestikin poikkeuksellisen haavoittuvassa tilassa aamuyöllä, mutta minä vihaan ja pelkään unettomia aamuöitä. Minusta tuntuu, kuin ihan oikeasti olisin ainoa ihminen maailmassa, ettei ole enää ketään muuta. Vaikka tiedän, että on, mutta aamuyöt on kammottavia ja siksi minun kuuluisi olla unessa silloin, nukkua sen pahimman jakson yli. Eilen kuulin yhden tutun kuolemasta yksityiskohtaisen selostuksen ja se pyöri mielessäni ja näin sen päässäni ja tunsin niin syvää sääliä häntä kohtaan(vaikka ei kai kuollut tarvitse sääliä) ja nousin monta kertaa ylös, koska en kestänyt olla sängyssä. Etsin kadonnutta kuittia(jota ei tietenkään löytynyt) ja pesin pyykkiä ja jopa yritin askarrella. En ole edistynyt askartelutaidoissani ja kuusen leikkaaminen itse tehtyihin joulukortteihin osoittautui yllättävän haastavaksi puuhaksi. Syytän siitäkin aamuyötä. Tosin sain kerran tekstiviestin, jossa oli helppo ja jouluinen askarteluvinkki kuusten painatukseen; siihen tarvittiin vain vihreää maalia ja nainen, jolle ei ole tehty brasilialaista vahausta. Vihreää maalia minulla olisi ollut, mutta työvälineen harjasten kasvua pitää odotella ainakin pari viikkoa. Hei!, olisiko kukaan teistä kiinnostunut saamaan minulta itse painamani joulukortin?! :D (Ja varmuuden vuoksi, en ole tosissani ja tiedän, että se oli huono vitsi. :) Mutta kolme unetonta yötä putkeen ja minusta kaikki on joko hillittömän hauskaa tai syy itkeä. Pidän nauramisesta enemmän. )

Laihdutuksen suhteen viikko on sujunut nyt hyvin, olen onnistunut palaamaan todella kurinalaiselle dieetille ja yhtä seattle lattea ja pepsi maxia lukuunottamatta olen ollut todella kiltisti ja saanut proteiiniakin alas riittäviä määriä. Ja vaaka palkitsi minut välittömästi, joten olen todella optimistinen lauantain punnituksen suhteen. Ainakin saisin taas merkitä tickeriin uuden lukeman. Kun paino laskee edes pikkuisen, se kannustaa yrittämään vieläkin kovemmin, kun taas jumitusvaiheissa itsensä motivoiminen on todella vaikeaa. Ja tämä nykyinen painonlasku on niin jännittävää, kun näen vaa'alla ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen näin pieniä lukuja. Ennen aina laihdutin niitä samoja kiloa, sitten taas lihoin ne takaisin ja taas laihdutin ne samat kilot, mutta nyt puhutaan ihan uusista luvuista. Se on silti niin epätodellista! Jos vaa'alla näkyy vaikka 85 kg, niin melkein näen siinä luvun 105 kg. Joudun ihan katsomaan ja ajattelemaan, että noinko "vähän" minä painan. En ole vieläkään sisäistänyt painonlaskua, en tunne itseäni merkittävästi pienemmäksi. Vaikka ihan pahimmista ajoista on lähtenyt kohta 40 kiloa läskiä, en tunne pienentyneeni kovinkaan paljoa, enkä ihan arjessa muista sitä. Joskus tiedostan sen, mutta yleensä en. Tosin luuni alkavat tulla yhä enemmän näkyviin ja ne on ihan hirveitä! En halua edes ajatella selkärankaani, se on kaikkein pahin! En halua koskea niihin, enkä halua tuntea niitä, enkä halua ajatella niitä! Onko kenellekään samaa ongelmaa vai olenko minä hullu?! Ja jos vielä laihdun, ne tulevat yhä enemmän esille! Solisluut ovat kauniimmat nyt, mutta en minä niihinkään halua koskea. Unettomina öinä ajattelen usein polviani, ne tuntuvat epämiellyttävän kovilta! Ja varpaankynsiäni! Kun en saa nukuttua, minusta alkaa usein tuntua, että varpaankynteni ovat liian pitkät! :D Se ei varmaankaan liity laihtumiseen, mutta on tosiaan kummallinen tunne... Enkä usko, että se vaikuttaisi nukkumiseenkaan...

En ole vuosiin kokenut tätä tunnetta, kun olen ihan sumussa unenpuutteen takia... Toivottavasti ensi yönä saan nukuttua. Yritän nyt mennä ulos kävelemään, jospa kylmä ilma hieman auttaisi. Tai sitten jään bussin alle, kun mietin selkärankaani ja varpaankynsiäni. :/ Joka tapauksessa, ulkona on kaunis ilma. :)

6 kommenttia:

  1. Tuo unettomuus on ihan perseestä. Oon ite menny nyt kuukauden 3tunnin unilla ja viimesen viikon oon saanu nukuttua ehkä tunnin. Ja olo on ihan kauhea. Huimaa niin että varmaan vielä kaadun tai ajan autola kolarin.
    Viime ja sitä edellisen yön mies hoiti kuopusta että oisin saanu nukkua. Mutta mitä sitä hulluja, enhän mie enää osaa nukkua. Valvoin viime yönä useamman tunnin keskellä yötä ja sitä edellisenä yönä en saanu unta. Saapa nähdä tuleeko kohta sydänkohtaus vai migreeni. Hyvin tämä ei tule päättymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin kamalaa! Ja ihminen kuolee unen puutteeseen nopeammin kuin nälkään, jos ei yhtään saa nukuttua. Viime yönä tosin nukuin viitisen tuntia. Minulla on ihan sama, että huimaa ja tekee pahaa ja olen todella sekaisin. Olen kyllä muutenkin huono kuski, mutta en uskaltaisi ajaa! Toivotaan kuitenkin ensi yöksi kunnon unia meille molemmille! :)

      Poista
  2. Kurjaa! Minäkin olen viime aikoina nukkunut todella huonosti, mutta olen sentään nukkunut... Tai no, edellisenä yönä olin hereillä vielä kello 2:40, ja sitten kun olin vihdoin nukahtanut, niin heräsin piakkoin siihen, että olin hikoillut yöpaitani aivan märäksi. Ihan hullua, olin ilmeisesti nähnyt jotain painajaista. Seuraavaksi heräsinkin sitten taas parin tunnin päästä siihen, että minun oli kylmä ilman sitä yöpaitaa... huoh.

    Minun on ihan hirveän vaikea olla mussuttamatta iltaisin koko ajan, jos olen väsynyt niin kuin nyt. En keksi mitään mielekästä tekemistä, ja vain ravaan jääkaapilla.

    Ja voi ei! Jätin julkaisematta valituspostauksen omassa blogissa, ja nyt kirjoitankin samaa valitusta tähän kommenttiin. Väsymys on mädättänyt aivoni näköjään ihan kokonaan. Toivottavasti saamme kumpikin ensi yönä unta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukuin onneksi muutaman tunnin viime yönä, olin myös nukahtanut joskus kahden jälkeen. Ja tänään on ollut olokin parempi ja nyt ainakin väsyttää, joten jospa nukkuisin ensi yönäkin. Nyt jälkeenpäin en edes ymmärrä, miten kestin tätä vuosikausia, mutta silloin en koskaan kai tajunnut, miten suuri merkitys nukkumisella on. En vain voi olla ajattelematta, miten paljon helpompaa elämä olisi ollut, jos olisin ollut hereillä...

      Minä taas en väsyneenä niin edes kaipaa ruokaa tai mitään. Ja kun en syö, väsyn yhä enemmän, joten se kai on aika hyödyllinen noidankehä.

      Toivotaan tosiaan, että ensi yö menee nukkuessa molemmilla! :) Tai siis meillä kaikilla. :)

      Poista
  3. Ja musta taas on aivan ihanaa kun joitakin luita alkaa pilkistää läskien alta. En kylläkään haluaisi olla mikään luikkulaiha eikä minusta sellaista tulekaan, mutta esim. solisluut saavat näkyä silleen nätisti (vielä eivät näy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se näyttää kauniilta, varsinkin solisluut on kaunein osa naista! Mutta se, miltä ne tuntuu! Hyi kamala! :D

      Poista