tiistai 10. joulukuuta 2013

Läskien joulukalenteri päivä 11.

Hitsi, mikä sää! Jääkylmää vettä satoi suoraan naamaan ja tuuli niin järjettömän kylmästi. Ja oli vielä liukastakin! Valitsin kaupungille kävelyn sijaan bussin ja silti liukastelin siellä bussin sisälläkin, kun lattiat oli ihan loskassa. :D Mutta en tosiaan ollut ainoa, joka oli valinnut bussilla kulkemisen, varsinkin takaisinpäin tullessa bussi oli ihan täynnä. Yksi asia, mikä on varmaan tuttu muillekin ylipainoisille, on se, miten inhottavaa on yrittää olla bussissa mahdollisimman pieni ja mahtua mahdollisimman hyvin omalle penkilleen. Vielä pahempia ovat pitkän matkan bussit, joissa on se kapea keskikäytävä ja jos käytävänpuoleisilla penkeillä istuu ihmisiä, ihan väkisinkin koskee heihin ohi ahtaessaan. Joskus kauan sitten minulle kävi niin, että oli talvi, olimme luokkani kanssa Lapissa ja minulla oli tietysti hanskat kädessä ja seisoin siinä käytävällä odottaen, että joku edellä oleva istuisi. Bussi heilui ja pidin tiukasti kiinni penkin selkänojasta. Kunnes sitten katsoin viereeni ja tajusin pitäväni tiukasti kiinni yhden luokkakaverini isän olkapäästä!! Hanskat kädessä ja sormet jäässä, en tajunnut, että pidän kiinni ihmisestä. Ja sitten, bussi heilahti ja horjahdin samaisen isän syliin! Olin yläasteella ja kuvittelin painavani noin tonnin siihen aikaan, joten olin niin nolo!! Minua nolostuttaa se itse asiassa vieläkin!! Ja kerran yritin bussista pois jäädessäni varoa tarkkaan, etten tönäisisi läppäriä alas jonkun käytävän puolella istuvan sylistä, joten väistin liikaa ja laukkuni solki juuttui niin tiukasti kiinni jonkun pojan rastoihin, että kesti varmaan viisi minuuttia irrottaa hänet! En tiedä oliko nuo nyt välttämättä niin ylipainoon liittyviä tapauksia, mutta olisin varmasti ollut vähemmän nolo, jos olisin ollut pienempi. :D 

Mutta ilmeisesti laihtumiseni on vihdoinkin alkanut näkyä, koska ihmiset ovat alkaneet huomauttaa siitä. Ekat 25 kiloa lähti niin, ettei kukaan sanonut mitään, vasta kun tuli 30 täyteen, ihmiset alkoivat huomaamaan. Sellaisetkin, jotka ovat nähneet minua tässä välillä. Ja valitettavasti olen myös huomannut, että minuun on alettu suhtautua paljon ystävällisemmin ja kohteliaammin. Se tuntuu todella surulliselta ja se tuntuu myös niin kummalliselta, koska itse en tiedosta/muista laihtuneeni ja olen tottunut erilaiseen suhtautumiseen. Olen kai vihdoin siinä painossa, että minut nähdään ihmisenä. En oikeastaan edes ajatellut, että minuun olisi yleisesti ottaen suhtauduttu mitenkään huonosti, ne huutelijat kuitenkin oli vähemmistö ja loput yleensä vain jättivät minut rauhaan. Mutta nyt tuntemattomat puhuu minulle ja kaupoissa kassat, varsinkin ne nuoremmat, ovat paljon ystävällisempiä ja... Tiedättehän sen tilanteen, kun joku kolmas tuntematon tekee jotain, vaikka juoppo julkisella paikalla ja sitten paikalla on kaksi "normaalia" ihmistä, jotka kokevat sen takia jonkinlaisen pienen yhteenkuuluvuuden tunteen ja vaikka katsovat toisiaan hetken. Kuulostaa ihan hölmöltä selitettäessä, mutta tiedätte, mitä tarkoitan? No, joka tapauksessa, sen sijaan, että ihmiset vain tuijottaisivat eteensä, he nyt katsovat sen pienen hetken minua silmiin. Kuin me vs. joku muu. Ennen olin aina siellä joku muu -kastissa, mutta nykyään en aina. Se on tavallaan jonkinlainen yhteys muihin tuntemattomiin, mitä minulle ei aiemmin sallittu, koska en ollut riittävän normaali. Ja itsekin tietää sen tilanteen, kun on ihan pakko vaikka kysyä jotain joltakin ja jos on useampia vaihtoehtoja, heistä valikoi, keneltä kysyisi. Ennen kukaan ei ikinä kysynyt minulta mitään, nyt kysyy. Se on outoa ja kummallista ja surullistakin, mutta myös tuntuu mukavalta. 

Aloin yksi ilta himoitsemaan toffeita, joita söin lapsuudessani, mutten tiedä, onko niitä enää edes olemassa. Nyt en saa niitä mielestäni... Yritin aiemmin kaupassa katsoa, että olisiko, mutten ainakaan löytänyt, enkä muista nimeäkään. Muistan vain, että ne olivat pyöreässä pötkössä, paperipäällysteisiä ja siinä paperissa luki karkkien nimi aina eri värillä maun mukaan ja keltatekstiset banaaninmakuiset olivat minusta parhaita. Ja siihen toffeeseen oli jäänyt jäljet siitä, miten paperi oli taiteltu. Tunnistaako kukaan? Saako niitä vielä?

Ja, päätin pitää hameen. :) Olen edelleen todella epävarma säärieni suhteen, mutta luotan sanaanne siitä, että ne on riittävän normaalit ollakseen aiheuttamatta tuijotusta ja huutelua ja järkytyksiä. :)

Oikeastaan minun vain piti kertoa huomisen liikunnat. :) Koska tuolla ulkona on aivan kamala keli, yhdennentoista päivänkin luukku löytyy juutuubista. Tämä muistuttaa minua niistä jutuista, mitä aina koulujumpassa teimme ja joissa olin ihan surkea. Tämä on nyt vähän pidempi ja vaikka se on yksinkertainen, jotkut liikkeistä meni ainakin minulle lähinnä sinnepäin, mutta tehkää parhaanne. :)



14 kommenttia:

  1. Tarkoitatkohan Toffoja? Minä liitän ne jotenkin leffakäynteihin silloin lapsuudessa... :) (Tämähän olikin se tärkein asia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä??? Nimi kuulostaa tutulta, mutta googletin ja kääreet ei näytä... Mutta näkyy olevan banaaninmakuisia, joten niitä niiden oli pakko olla. Vieläkö niitä myydään?

      Ja totta kai tämä on tärkeä asia! :D

      Poista
    2. Joo, nuo kääreet on erilaisia kuin ennen vanhaan, en tosin muista tarkasti, miltä ne silloin näyttivät. Minäkin muistan nimenomaan sen banaaninmakuisen... En valitettavasti tiedä, onko noita enää myynnissä, epäilen, ettei ole.

      Poista
    3. En minäkään muista, mutta tuttua käärettä en kuvahaulla löytänyt. Ei niitä taida enää olla, ehdin tässä välissä jo googlettamaan keskustelun, jossa niitä myös kaivattiin. :/ No, ehkä minä en tarvitse lisää sokeria/energiaa/läskiä... :) Mutta kun jouluna aion joka tapauksessa syödä aivan mitä huvittaa, olisin voinut noitakin kokeilla. :)

      Poista
  2. Hyvä sinä ja sinun sääresi! Ne ovat ihan normalit! Nyt vaan reippaasti sukulaisten luokse. Ja he kyllä varmasti huomaavat sinussa tapahtuneen muutoksen. Ja jos eivät huomaa, he ovat... (en viitsi mainita)... ITSELUOTTAMUSTA KEHIIN please! Täältä pesee -henki päälle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion yrittää! Silloin kesällä kun kerran uskaltauduin kauppaan hame päällä (ja sitten piilottelin hyllyjen välissä...), otin housut mukaan siltä varalta, että jänistäisin. Jospa teen nyt saman ja jos joku ihmettelee asun vaihdosta, niin sanon, että tuli yhtäkkiä ihan hirveän kylmä! :D

      Itseluottamuksessani ei kyllä ole kauheasti kehuttavaa, mutta kyllä se aina silloin on hieman parempi, kun muistan laihtuneeni. :) Sitä vain ei tapahdu kovin usein, mutta enköhän ala muistamaan sen tai ainakin muut laihtuneet on kertoneet, että se vaatii vain aikaa. :)

      Kiitti! :)

      Poista
  3. Googleta toffo-karkit, 80-luku ja saat kuvahaulla juuri tuollaisia pyöreitä erivärisiin kääreisiin pakattuja toffeita...

    Minuakin surettaa tuo havaitsemasi ihmisten suhtautuminen sinuun. Mutta uskotkos, suurin osa käytöstä on luultavasti tiedostamatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ei aivan oikeilta näytä, mutta varmaan muistan hiukan väärin, noita niiden täytyy olla.

      Niin varmasti onkin, mutta kun minä en muista muuttuneeni, niin samalla myös odotan ihan samanlaista suhtautumista muilta kuin aina aiemminkin ja se tuntuu niin oudolta, kun ihmiset suhtautuutkin eri tavalla, kuin mitä odotan. Tietysti se on ihan positiivinen muutos, mutta toisaalta myös surullista. Mutta en usko, että enemmistö mitenkään tahallaan suhtautuu huonosti ylipainoisiiin, se kai vain on luonnollista käytöstä. :/

      Poista
  4. Minä koin joskus vuosia sitten bussissa noloimman tilanteeni, kun uudet ja niin ihanat "wannabe"hopparihousuni jäivät käytävää kulkiessani penkkiin kiinni. Ei kuulunut kuin iloinen "kruts" ja toisessa lahkeessa oli puolen reiden mentävä aukko. Kuljin pysäkiltä kotiin käsi reidessä, mahtoi olla näky! :D

    Eilen kävin tavalliseen tapaan koiran kanssa tunnin iltalenkillä ja kotiin tullessa nakkasin housut patterille kuivumaan. Ja arvaatkos mitä housujen takamuksessa oli?!! Sulanutta suklaata tietenkin! Näytti kieltämättä hiukan epäilyttävältä :D Nolottais, ellei naurattais niin paljon!

    Ei kyllä ehkä liittynyt postaukseesi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :D Minulle on käynyt samoin joskus töissä, kumarruin nopeasti nostamaan jotain pudottamaani ja housut repesivät. :D Mutta mihinkään epäilyttävän näköiseen en sentään ole istunut! :)

      Ei minulla ole näissä mitään teemaa, kunhan kirjoitan, mitä mielessä liikkuu. :) Kommentit saa olla ihan samaa luokkaa. :)

      Poista
  5. Minä kaaduin täydessä ratikassa jokin aika sitten jonkun vanhuksen päälle...pyysin vuolaasti kyllä anteeksi, mutta rouva vaikutti silti aika vihaiselta. Hävetti niin paljon, että oli jäätävä monta pysäkkiä aikaisemmin pois.:DD ja bussissa onnistun kanssa aina töytäisemään/koskemaan johonkuhun tahattomasti, ne on oikeasti ahtaita! Ja olen ihan normaalipainoinen/pituinen. Kömpelö ja huonon tasapainoinen omaava sellainen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin varmaan juuri kömpelyys on osasyyllinen! Ja tavallaan, mitä enemmän yritän varoa, sitä kömpelömpi olen! Mutta kai näitä sitten sattuu meille kaikille! :D

      Joskus näin ulkomailla, kun koira työnsi päänsä jonkun naisen hameen alle ja se nainen kirkaisi ja pudotti kaikki tavaransa! :D Omistaja oli niin nolo ja pyyteli anteeksi ja minua nauratti ihan kauheasti. :D

      Poista
  6. Hei,

    tarkoititkohan Chewits -karkkeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko ne pyöreitä? Luulen, että ne oli noita Toffoja, vaikka en täysin mielikuvaani vastavaa pakkausta googlettamalla löytänytkään.

      Poista