tiistai 28. tammikuuta 2014

Harmaa on uusi musta

Ainakin toivottavasti, koska värjäsin juuri kokonaisen koneellisen pyykkiä harmaaksi... Yleensä värjään pyykkiä epämääräisen vaaleanpunaiseksi, harmaa oli ihan uusi sävy. Luin sattumalta juuri jostain blogista, miten joku sanoi, että elämä on aivan liian lyhyt pyykin lajittelemiseen, mutta taidan kuitenkin jatkossa olla laittamatta harmaita housuja vaalean pyykin sekaan. 

En ole vieläkään uskaltanut käydä vaa'alla joulun jäljiltä, tunnen itseni taas aivan valtavaksi. Mikään vaate ei kyllä ole alkanut kiristää, mutta tunnen, että jouluna kertyi kiloja. Haluaisin päästä takaisin lievään ylipainoon ennen kuin menen vaa'alle, en usko, että kestäisin nyt nähdä mitään valaspainoa. Joka tapauksessa, pystyn vain tekemään parhaani, eikä vaa'an lukema muuta sitä mihinkään suuntaan, joten toistaiseksi olen mieluummin tietämättä. Pahinta on se, että oli lukema sitten mikä tahansa, se oli niin kaiken arvoista... Mikä kertoo siitä, miten sairas suhtautuminen ruokaan minulla edelleen on. Nytkin ajatukseni pyörivät koko ajan pääsiäisessä, joka on seuraava kerta, jolloin sallin itseni herkutella. Paluu terveelliseen ruokavalioon on ollut vaikea. Haluaisin kokea, että syön "normaalisti", mutta kun minulle normaalia on päivän kestävä paasto, jota seuraa säkillinen roskaruokaa, ainakin jos ajatellaan normaaliksi se, miten olen toiminut suurimman osan elämästäni. Toisaalta ei tätä leikkauksenkaan jälkeistä syömistä voi parhaalla tahdollakaan normaaliksi kutsua, koska pakotan itseni syömään ruokaa, josta en pidä proteiinin määrän ja kalorien pyöriessä päässä. Ja ihan koko ajan tekisi mieli jotain hyvää, perunalastuja, pizzaa, jäätelöä... Terveellinen ruoka vielä pahentaa sitä, jos en syö mitään, koen kieltäytymisen helpommaksi. Edelleen joudun taistelemaan itseäni vastaan kaupassa, etten ostaisi mitään herkkuja, vaikka nykyään en tietysti pystyisi syömään sellaisia määriä kuin ennen. Mutta parissa desissäkin roskaruokaa on paljon kaloreita. Ja silloin harvoin kun saan päivän mittaan syötyä tarpeeksi proteiinia, tunnen  siitä hirveää syyllisyyttä, koska koen syöneeni koko päivän. Niin kuin toki teinkin, mutta se tuntuu niin pahalta ja väärältä. Saan jonkinlaista kieroa nautintoa siitä, jos onnistun syömään vain vähän, mikä tietysti on sairas tapa ajatella. Mitä valitettavasti pahentaa se, että painoni laskee vain, jos syön todella vähän, joten se vahvistaa sitä tunnetta, että mahdollisimman pieni määrä ruokaa on hyvä asia ja suuri määrä huono, ruoan laadusta ja kalorimäärästä riippumatta. Aina kun syön jotain terveellistä ruokaa, se saa minut tuntemaan, kuin jotain hirveän oleellista olisi jäänyt puuttumaan ateriastani, kuin olisin syönyt jotain täysin ihmisravinnoksi kelpaamatonta. Minusta ihan kirjaimellisesti tuntuu, että sellainen ruoka ei edes sula, se vain kulkee läpi antamatta mitään ravintoa. Vain rasva ja suola saa minut tuntemaan oloni hyväksi ja kylläiseksi, mikä on tietenkin ihan väärin.  Kai se johtuu siitä, että minulla on varmaan alun alkaenkin ollut huono makuaisti, jota olen vielä turruttanut lisää rasvalla ja suolalla. Mutta kaikki se, mitä tyypillisesti syön, ei edes tunnu ruoalta, se on vain jotain, mitä ahdan sisääni, koska niin kuuluu tehdä. Tiedän järjellä ajatellen, että kehoni saa siitä sen, mitä tarvitsee, mutta se tunne on ihan kummallinen. Minusta tuntuu, kuin en olisi saanut päiväkausiin ravintoa(eli sitä roskaruokaa), mikä aiheuttaa melkein paniikin ja vain vahvistaa himoa syödä jotain herkkuja. Tiedän, ettei se ole oikeaa ruokaa ja ettei siitä ole mitään hyötyä, mutta hetkellisesti reagoin siihen niin positiivisesti, se tuntuu hyvältä sekä henkisesti että fyysisesti. Lihavuus ei tietenkään tunnu hyvältä millään tavoin, mutta herkut ovat aina tuntuneet lohdullisilta ja ne ovat antaneet tekemistä ja seuraa ja hyvän olon. Ja kun lisäksi ihan koko ajan himoitsen jotain hyvää, laihduttaminen tuntuu tällä hetkellä vaikealta. Pitää vain yrittää elää päivä kerrallaan, koska jos alan ajattelemaan pidempää aikaa, reaktioni siihen on, että pitää nyt vielä tänään mennä ostamaan jotain hyvää ja sitten vasta aloittaa laihdutus. Huomenna... Aloitan kaiken aina huomenna, enkä saa mitään aikaan.

Tammikuukin loppuu ihan kohta ja kevät on melkein täällä. Iltaisin on jo todella valoisaa ja eilen tuntui ensimmäisen kerran keväältä. Olen osin uteliaskin sen suhteen, miten tulee sujumaan ensimmäinen kevät lääkityksellä. Toivottavasti edes vähän helpommin kuin edelliset keväät. Ja koska aika kuluu niin nopeasti, kai se on kohta ohikin ja voin taas alkaa haaveilemaan syksystä. Viime syksy oli vähän epämääräinen, ne kaikkein parhaat syksyiset säät jäivät välistä, kun helteet muuttuivat suoraan ankeaksi ja sateiseksi syksyksi. Se raikas, kirpeä syksy, josta niin kovasti pidän, loisti poissaolollaan. Mutta ehkä minun ei pitäisi alkaa haaveilemaan syksystä heti alkuvuodesta... Se vain silti on niin ihana vuodenaika. Mutta aion yrittää tänä vuonna keksiä jotain hyvää keväästä ja koska se tulee olemaan silti ainakin jossain määrin kurja, aion yrittää käyttää sen kurjuuden hyväkseni tekemällä siitä vielä kurjemman liikkumalla enemmän ja syömällä paremmin. Jos minulla joka tapauksessa on kamalaa, voisin edes laihtua muutaman kilon.

Mutta nyt yritän kuluttaa muutaman tunnin poistamalla karvoja ja siivoamalla. Tiedän, voin kuvitella, miten kateellisia te olette kuullessanne elämäni hohdokkuudesta,  mutta se pitää vain hyväksyä, ettei kaikilla tavallisilla kuolevaisilla voi olla yhtä jännittävää elämää. :)  

Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa! :)

EDIT: Ja tietysti juuri tämän hetken epilaattorini valitsi hajotakseen. Takuu meni umpeen joulukuussa, nämä kyllä näköjään osataan tehdä todella tarkasti. Se niistä hohdokkaista illanviettosuunnitelmista...

8 kommenttia:

  1. Ei mikään ota niin paljoa päästä, kuin huolimattomuus pyykinpesussa. Jos vaate kitistyy tai värjäytyy. Tai sitten koko koneellinen on täynnä paperinenäliinan töhkää.

    Ja jo se, että mietit syömisiäsi ja suhdetta ruokaan, on puoli lahdutuskuuria. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin kerran koko koneellisen villapaitoja ja jostain syystä sen sijaan, että olisin laittanut oikean pesuohjelman, laitoin ne yhdeksäänkymppiin!! Ei auttanut kuin heittää koneellinen paitoja roskiin, ei niillä enää mitään tehnyt. (Paitsi kuulemma kissan makuualustoja, kuten äitini huomautti... :D)

      Toisaalta, mutta sitten pitäisi vielä toteuttaakin, eikä vain ajatella. :) Minulla on kyllä niin sairas suhde ruokaan, ettei ole tottakaan. :/

      Kiitos! :)

      Poista
    2. se oli minun blogistani, nimittäin tuo pyykinpesujuttu!ihme ja kumma, mulle ei ole koskaan sattunut mitään pyykkien suhteen, paitsi kerran villapaidan hihat olivat hieman huovuttuneet yhteen... ei käynyt mielessäkään, että joku kirppari-H&M-villis olisi oikeaa villaa. :-D

      Poista
    3. Luen niin montaa blogia, etten aina muista, missä mikäkin juttu on osunut silmiin. :) Minä olen kyllä saanut tuhottua vaikka mitä, siitä huolimatta, että ihan yritän olla huolellinen! Varsinkin villaa olen kutistanut enemmän kuin tarpeeksi! :D

      Poista
  2. Voi kumpa sä rohkaistuisit nyt etsimään syitä omaan oleen kaikkialta muualta kuin ruoan parista. Mä niin vakaasti uskon, että sun lopullinen vapautuminen löytyy ihan toista kautta kun ruokaa ja vaakalukemia tuijottamalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ihan kaikesta ruokaa syytä, mutta kyllä minulla on todella suuria ongelmia sen kanssa. :/ Eikä yksin sekään, että se lihottaa minua, mutta kun nämä ruoka-asiat pyörivät mielessä niin paljon, että se on ihan ajan ja energian tuhlausta. :/

      Poista
  3. Sä voisit kokeilla suolaa. http://performancelab.fi/lisamunuaisten-uupumus-osa-2-ruoka-ja-juoma/ Tossa on joku blogi, en lukenut sen tarkemmin mut siellä on kohta 3, joka kannattaa lukea. Pitkäaikainen kilpirauhasen vajaatoiminta (joka sulla hyvinkin saattaa olla, *jankuti jankuti* ;-)) väsyttää lisämunuaisia ja sitä kautta vaikuttaa aldosteroniin, suolahormoniin. Sen puute aiheuttaa suolannälkää ja sitä voi kotikonstein yrittää hiukan parantaa ottamalla annos merisuolaa päivittäin.

    Liikaakaan ei kannata tietenkään ottaa, eikä mulla ole sulle ton tarkempaa annostusohjetta tai miten pitkään sitä kannattaa ottaa. Mut kai sitä viikon kaks voi ihan huoletta kokeilla ja kattoa auttaako yhtään.

    Tossa on vielä englanniksi jotain: http://www.stopthethyroidmadness.com/aldosterone/.

    Mulla on kaikkiin sun ongelmiin hormonivastaus :-D. Pahoittelut taas samasta aiheesta vääntämisestä, mut toi suolakokeilu ei vaadi muuta kun merisuolaa niin ajattelin että uskallan ehdottaa :-).

    Sinivalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan jo nyt käyttää aivan liikaa suolaa, kun sitä tulee lisättyä vähän joka paikkaan. Tosin merisuolaa voisi sinällään kokeilla, pieni määrä kai on ihan hyväkin.

      Minustakin hormoniongelmat sopisivat vastaukseksi kaikkiin ongelmiini, mutta kun niitä ei kuulemma ole. :) Mutta kokeilen merisuolaa, kiitti vinkistä! :)

      Poista