maanantai 17. helmikuuta 2014

Karkkisade

Sataa vettä ja se tuoksuu karkille. Sellaiselle vaaleanpunaiselle sokerikuorrutteelle tarkalleen ottaen, sellaiselle, jota on Berliinin-munkkien päällä. Se tuoksui ihanalta, mutta ei kuitenkaan houkuttanut herkkuihin, nautin vain sateen tuoksusta. (Tietääkö joku muuten mistä se johtuu? Todennäköisesti jostain todella inhottavasta saasteesta...) Lunta näkee enää vain joissain kasojen jämissä ja parempi olisi, jos ei enää sataisikaan. Saisi tulla se vihreä, kuiva kevät aikaisin, kun ei kerran kunnon talvea tullut. Eikä syksykään oikeastaan ollut ihan täydellinen, joten toivottavasti ensi syksy on. En tiedä, miten paljon ihmiset ylipäätään nauttivat hyvästä säästä, mutta minulle se on kyllä todella merkittävä ja tärkeä asia. Jos verrataan juuri näitä kamalia alkukevään sumuisia, harmaita ja pimenemättömiä päiviä ja taas sellaista kirpeän kuulasta syyspäivää, joka päättyy pimeään iltaan, vaikutus on melkein kuin minut olisi huumattu molempina, mutta eri aineilla. Alkukevään päivinä tuntuu siltä, kuin olisin saanut valtavan määrän kofeiinia ja olen levoton ja rauhaton ja ajatukset pyörivät päässä luonnottomalla nopeudella, kun taas syksyisin minulla on paljon parempi olo. Silloin kun sappirakkoni jouduttiin poistamaan, sain sairaalassa oksikodonia ja se oli ihanin tunne, jonka olen koskaan kokenut; kuin olisi vajonnut pehmeään, lämpimään, hiljaiseen pilveen. Siltä minusta tuntuu täydellisinä syyspäivinä. Hymyilen tahtomattani, kun kävelen pimenevässä illassa ulkona. Tietysti mielialani vaihtelevat muistakin syistä ja säästä ja vuodenajoista riippumatta, mutta keväisin ne aina läsnä olevat ongelmatkin tuntuvat moninkertaisen kamalilta, kun taas syksyisin ne ovat järkevämmissä mittasuhteissa. Mielialani alkaa parantua yleensä joskus toukokuussa ja juhannuksen jälkeen lähellä olevalla syksyllä on jo suuri vaikutus. Tämä ehkä alkaa jo ärsyttää, kun koko ajan puhun vuodenajoista, mutta en osaa edes tarpeeksi hyvin kuvata sitä, miten suuri vaikutus niillä on minuun.

Osin kevät tuntuu niin kurjalta ehkä siksikin, että keväisin lämpötila pysyy samana ja olen aina nauttinut lämpötilanvaihteluista. Saunassa ollessa voin loputtomiin vaihdella kylmässä suihkussa käymisen ja löylyyn menemisen välillä(tai kesällä uimisen), ihon lämpeneminen ja kylmeneminen on yksi ihanimmista tunteista, minkä tiedän. Nuorena uin aina niin myöhään syksyllä ja aloitin niin aikaisin keväällä kuin vain helposti pystyi rikkomaan jään, että pääsi veteen. Talvella tunteen saa helposti aikaan menemällä ulkoa sisälle ja päinvastoin; menen usein sisävaatteissa ulos ja olen siellä niin kauan kuin pystyn, koska se, miten iho alkaa lämmetä sisälle tullessa on aivan taivaallista! Samoin joskus kun olen vahingossa pitänyt takassa liian kauan tulta ja olohuone on liian kuuma, on aivan uskomaton tunne mennä viileiden lakanoiden väliin omaan sänkyyni, koska huoneeni on talon viilein huone. En osaa edes päättää, kumpi on ihanampaa; kylmyys sen jälkeen, kun on liian kuuma vaiko se, miten iho lämpenee hitaasti saunassa tai takan edessä. Minä myös pidän talvisinkin ikkunaa auki nukkuessani ja kasaan päälleni peittoja ja täytän kuumavesipulloja. Minusta on ihanaa hengittää kylmää ilmaa samalla kun kuitenkin muuten olen lämpimässä. Syksyisin yksi suosikkisäistäni on juuri se, kun on vielä lämmin, mutta iho alkaa tuntua ulkona kylmältä. Toivottavasti nämä tuntemukset eivät liity ylipainooni, koska ensimmäisen kerran viime syksynä pakkanen tuntui minusta myös jossain määrin epämiellyttävältä. Toisaalta se tarkoittaisi sitten sitäkin, että kesät helpottuisivat, koska pitkään kestävä kuumuus on minulle sietämätöntä.
 
Näin muuten ihan hirveää unta; olin muka töissä eläintarhassa ja minun piti rauhoitella tiikeriä, kun eläinlääkäri lopetti hänet. Mutta sen sijaan, että eläinlääkäri olisi lopettanut hänet lääkkeellä, hän viilteli eläinparkaan pieniä viiltoja kuulemma tappaakseen hänet verenhukkaan. Yritin kaikin keinoin estää häntä ja sain vuoroin viiltoja itseeni ja tiikeriparkaan ja lopulta heräsin siihen, että tiikerin kaulavaltimo katkesi ja verta suihkusi joka paikkaan. Kamala uni! Minun on aina ollut kauhean vaikea kestää minkäänlaista eläimiin kohdistuvaa julmuutta, jotenkin ajattelen, että ihminen pystyy aina jollain tavoin puolustamaan itseään, mutta monikaan eläin ei mahda ihmisen julmuudelle mitään. Onneksi en kauhean usein näe eläimiin kohdistuvia painajaisia. Yritin pariin otteeseen nuorena tehdä vapaaehtoistyötä eläinsuojeluyhdistyksellä, mutta en pystynyt siihen. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten tee mitään, koska nythän minulla olisi aikaakin, mutta pelkään sen vaikutusta mielialaani, joka muutenkin on huono. Mikä on todella pelkurimaisesti ajateltu.

Mutta kun tunnen hirveää syyllisyyttä jo siitäkin, ettei koirani ja äidin kissat saa minulta tarpeeksi huomiota, koska heitä on niin monta, en usko, että pystyisin tässä mielentilassa työskentelemään eläinten kanssa, joiden pahin ongelma ei ole se, että tänään oli hänen vuoronsa saada herkkuja viimeisenä... Mutta voisin vaikka vannoa, että se, jonka vuoro on  saada herkut viimeisenä katsoo minua syyttävästi ja ensimmäisenä saaneella on jotenkin omahyväinen ilme! Varsinkin kolli on meidän eläimistä sellainen, joka tuntee arvonsa. Hän istuu ruokapaikalla kuin jumala ja odottaa, että kannan hänen eteensä valikoiman ruokia, joille hän sitten nyrpistää nenäänsä. Jonain päivinä mikään ei kelpaa herralle! Myös toinen kissa on nirso, mutta pikkuisin on tullut äiskäänsä, hänelle ruoka maistuu! Hän syö ihan mitä tahansa ja myös kerjää, kun vain jollakin on ruokaa. Meillä ei ole koskaan ollut koirilla lupaa kerjätä, mutta en tiedä, mitä kissan kanssa pitäisi tehdä. Minun ratkaisuni on ollut antaa hänelle kaikkea mitä hän pyytää, mutta niitä kissalle epäterveellisiä ruokia sitten tietysti vain ihan pikkuisen. Ja kyllä, yritän epätoivoisesti lahjoa hänet pitämään minusta! Mikä itse asiassa toimii! :D

Pitää vielä siivota tänään... Minusta tuntuu, ilmeisesti, koska en pidä tästä asunnosta, että vaikka kuinka siivoaisin, täällä ei koskaan ole täysin puhdasta... Se on inhottavaa, koska minusta se on mukava tunne, kun kaikki on siistiä ja järjestyksessä, vaikka vain hetken, kunnes alkaa taas likaantua. Täällä en saa koskaan sitä tunnetta, vaikka olen joskus jopa tyhjentänyt makuuhuoneeni kokonaan, pessyt sen lattiasta kattoon ja puhdistanut jokaisen takaisin kantamani esineen. Ehkä se johtuu siitä, että tämä on vanha ja pinnat on kuluneet ja seinätkin kaipaisi uutta maalikerrosta. Joka tapauksessa, pakko kuitenkin siivota ainakin pahimmat pölyt pois. :)


Hauskaa alkanutta viikkoa! :)

4 kommenttia:

  1. On mullakin välillä huono omatunto siitä, etten tee tarpeeksi kärsivien ihmisten ja eläinten hyväksi. Jotkut jaksavat pitää kasvisruokablogeja ja minä pidän ihan vaan kitinäblogia. Lemmikeistäni osa on sentään rescue-eläimiä ja jokin aika sitten ilmottauduin eläinsuojeluyhdistykselle vapaaehtoiseksi pelastettujen jyrsijöiden hoitajaksi (kissoille ja koirille mieheni on allerginen), mutta heillä ei ollut tarvetta. Parempi tietysti niin, myös siksi että eläimistä luopuminen olis mulle varmaan aika vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämänkin ajan, minkä minä vietän valittaessani, voi käyttää johonkin järkevämpään... Huh! Minullakin on ollut eläinsuojeluyhdistykseltä otettuja lemmikkejä, mutta näistä nykyisistä ei ole yksikään. Se on vähän väärin, kun maailmassa on jo niin paljon hylättyjä lemmikkejä, mutta halusin nimenomaan labradorinnoutajan ja halusin pennun. Ja kissat vain tavallaan osuivat kohdalle.

      Minäkään en voisi ikinä luopua eläimestä, jos olisin hänet jo kotiini tuonut. Sehän oli silloin nuorenakin ongelma, kun olisin halunnut antaa kodin kaikille, enkä tietenkään voinut ja sitten valvoin öitä miettien, että millaiseen kotiin he pääsivät.

      Poista
  2. Minusta tämä nyt meneillään oleva aika vuodesta on ehkä se kaikkein ankein, koska alan jo odottaa hulluna kesää, mutta siihen on kuitenkin vielä niin monta kuukautta aikaa. En osaa näin helmikuussa vielä iloita mistään alkavasta keväästä, kun tulossa lienee vielä useampi takatalvi ja kylmiä säitä. Olen aina lopputalvesta ja keväällä aivan tajuttoman kyllästynyt talveen, joka tuntuu joka vuosi vain kestävän ja kestävän.

    Hauskaa, että tykkäät lämpötilanvaihteluista, koska minä en tykkää yhtään! Tavallaan vuodenajat ovat minustakin kivoja, mutta kesä voisi minun mielestäni kestää vähintään sellaiset puoli vuotta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole oikein mikään vuodenaika ja lisäksi valo tekee minut hulluksi (entistä hullummaksi). Minä kyllä pidän talvesta, mutta kunnon talvesta.

      Minä voisin ottaa sellaisen vuoden, jossa ei ole ollenkaan kevättä, vaan ne kuukaudet on lisätty syksyyn ja talveen. :)

      Poista