keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Rise and whine

Näin kirpparilla paidan, jossa luki noin, mutta se oli s-kokoa, niin oli ihan turha ostaa, kun en ikinä s-kokoiseksi laihdu. Mutta teksti olisi sopinut minulle niin täydellisesti. Täytyy varmaan tulostaa ja silittää paitaan itse sama lause. :)

Ulkona on todella ankea ilma, tämä oli kyllä varmasti historian lyhyin talvi. Pari viikkoa oli lunta ja pakkasta ja nyt on yhtä kurjat kelit kuin joskus alkukeväästä. Meilläpäin on yleensä helmikuu ollut ihanan talvinen kuukausi, paksut valkoiset hanget ja aurinko paistaa. Nyt on vain sumua ja tihkusadetta. Ja ihan hirveän liukasta, kävelystä ei oikein tule mitään, kun on niin vaikea pysyä pystyssä. Tiedän, että se on hölmöä, mutta olen jo alkanut odottamaan syksyä, pimeyttä ja sateita ja tuulta ja sitä, miten luonto tuoksuu jotenkin märältä. Ja puunsavun tuoksua kirpeässä ilmassa, sen muistan aina ensimmäisenä syksyä ajatellessani. Kevät on minulle aina jotakin, mikä pitää vain yrittää kestää, parempia vuodenaikoja odotellessa. Nyt olen kuitenkin yrittänyt miettiä, että millä saisin keväästä edes hiukan miellyttävämmän, ettei se olisi aina niin kammottavaa. En minä aina inhonnut kevättä, joskin syksy on aina ollut suosikkivuodenaikani. Lapsena muistan ihan pitäneenikin keväästä, muistan, että minusta oli aivan ihanaa kun pääsi pyöräilemään ensimmäisen kerran talven jälkeen ja muistan leikkineeni joka kevät äitini tontin rajalla olevalla purolla. En ollut edes käynyt siellä vuosiin, ennen kuin nyt ennen joulua kävin katselemassa sopivaa joulukuusta ja siellä se yhä oli. Ehkä minun pitää mennä keväällä takaisin uittamaan kaarnalaivaa ja muita satunnaisia esineitä. Muistan, että lapsena minä ja paras kaverini uitimme siellä vähän kaikkea mahdollista ja yhtenä vuonna kadotin toisen kenkänikin, eikä sitä löytynyt koskaan. Äiti oli lievästi sanoen vihainen, kengät olivat aivan uudet. Tänä keväänä voisin uittaa jotain muuta kuin kenkiäni... Ja muistan, että yhtenä vuonna jopa odotin niin malttamattomana kevään tuloa, että kaivoin pihaamme rappusten eteen ison kuopan (kyllä, se edistää kevään tuloa...) ja puolet sukulaisistani putosi siihen, kun illalla oli pimeää. Se oli itse asiassa aika hauskaa, joten ehkä alankin kaivamaan isoja kuoppia satunnaisiin paikkoihin ja hihitän puskissa, kun ihmiset putoaa niihin. Kaikki kevääseen liittyvät hyvät muistot on kuitenkin lapsen muistoja, kevät alkoi tuntumaan epämiellyttävältä niin nuorena. Muistan joskus lukioikäisenä vain nukkuneeni ihan loputtomiin keväisin, saatoin nukkua 12 tuntia yössä ja silti olla jatkuvasti väsynyt. Ja kun koulun jälkeen unirytmini meni lopullisesti sekaisin, keväät muuttuivat aivan kammottaviksi, koska valo tuntuu minusta niin epämiellyttävältä. Keväisin on minusta kyllä ihan kaunista, kun luonto herää ja kaikkialla on vihreää, mutta valoa ei enää pääse pakoon minnekään. Jo nyt on iltaisin epämiellyttävän valoisaa... Luulen, että jos vain tulisi pimeää iltaisin, niin kevät olisi minun puolestani ihan ok, mutta en tiedä miten pääsisin eroon siitä epämiellyttävästä olotilasta, jonka valoisuus aiheuttaa. Ja minua ärsyttää, että alan pelkäämään sitä jo nyt, kun vielä on öisin pimeää! 

Pitää mennä viikonloppuna katselemaan uusia silmälaseja, tarvitsen jonkun mukaani, kun en tietenkään itse näe, miltä ne sangat näyttävät. Tosin äitini ei ole paras mahdollinen makutuomari, hänellä on aivan kammottava maku, ainakin sisustuksen ja vaatteiden suhteen! Pitää ottaa kamera mukaan, niin näen itsekin, miltä ne näyttää. Minusta minulle ei sovi oikein minkäänlaiset lasit, minulla kun on niin iso läski naama, mutta pienet silmät, että kaikki näyttää vähän hassuilta ja ainakaan mitkään modernit kehykset eivät sovi ollenkaan. Mutta pakko ostaa jonkinlaiset, koska en enää näe näillä nykyisillä ja pääkin on koko ajan kipeä. Nyt olisi kyllä todella halpojakin vaihtoehtoja, ainakin Nissenillä ja Specsaversillä, mutta onkohan laatu sitten hinnan mukainen... Onko kukaan ostanut niitä halvemman luokan laseja kummastakaan? Tosin nämä nykyiset maksoivat monta sataa ja niitä on korjattu lukemattomia kertoja, kun niistä irtoaa milloin mikäkin osa. Juuri eilen tipahti yksi ruuvi syliini, enkä edes löydä sopivaa kohtaa, mihin se voisi kuulua. Tai sitten se oli yksi niistä surullisenkuuluisista löysällä olevista ruuveista... Mikä kyllä selittäisi paljon.

Uusi epilaattorini ei ole vielä tullut (tilasin sen netistä, kun sai niin paljon halvemmalla) ja karvatilanteeni alkaa olla huolestuttava. Tilasin silk epil seiskan, sen jota voi käyttää vedessäkin, kun sitä on kovasti kehuttu ja ihan ensimmäinen epilaattorini oli silk epil. Tosin olen sen jälkeen rikkonut niitä ainakin kolme, mutta jospa se olisi kuitenkin hyvä. Niitäkin vain oli vaikka kuinka monenlaisia... Joten pitkän harkinnan jälkeen tein järkevän ja vastuullisen päätöksen ja tilasin sen, mikä oli pinkki. Toivottavasti on hintansa arvoinen. Tai edes toimiva. 

Kuten olen kertonutkin, tykkään kosmetiikasta ja ostin yksi päivä ihan hetken mielijohteesta vartalosavea. Pakkauksessa sanottiin, ettei sen käytön jälkeen saa käyttää saippuaa, vaan ihan kevyesti huuhdella se pois suihkussa... Voin vannoa, ettei tuon ohjeen kirjoittaja ollut itse kokeillut kyseistä tuotetta! Ensinnäkin sitä oli mahdotonta levittää niin, ettei se olisi valunut ja roiskunut joka paikkaan ja kauhukseni tajusin, että huuhtelusta huolimatta se jätti tummat jäljet kaakeleihin ja värjäsi saumat. Eikä se todellakaan lähtenyt iholta kevyesti suihkussa ilman saippuaa! Joten, miellyttävät ja rentouttavat 15 minuuttia ihoa hellivään vartalosaveen kietoutuneena päättyivät tunnin raivokkaaseen yrityksen saada se pois seiniltä ja pois iholtani! Ei muka saa pestä saippualla... Jouduin peseytymään neljästi, ennen kuin olin taas normaalin värinen ja voisin vaikka vannoa, että silti pystyn edelleen haistamaan sen ihollani! Ja kaakelien saumat... No, ne olivat aika tummuneet jo valmiiksi, joten... Jääköön tämä elämäni viimeiseksi vartalosaven testaukseksi. :D Tosin vastaavia kosmetiikkakokeiluja löytyy menneisyydestäni vähän liian monta. Ikimuistoisimpana se, kun ihan itse tekemäni luonnollinen vartalonkuorinta-aine tukki kylpyhuoneen lattiakaivon, eikä sitä meinattu saada millään auki. (Haluaako kukaan ohjeen? :D) 

Minusta ihan tuntui, että minulla oli jokin aihekin, mistä kirjoittaa, mutta se nyt näköjään katosi mielestä... Ehkä se muistuu myöhemmin. :) Nyt pitää kuitenkin mennä etsimään jotain syötävää ja laittamaan pyykit(tällä kertaa ihan normaalin väriset) kaappiin. :)

14 kommenttia:

  1. Mulla on sellanen karvakone, jota käytetään suihkussa. Sain mieheltä joululahjaksi... En tykkää. Normihöylälä lähtee paremmin ja siihen ei tartte pettereita. Siis pattereita. Tuolla mun koneella ajaa 2kertaa karvat ja sitte pitää jo vaihtaa patterit. Järjetöntä!

    Sun elämä pyörii jännästi sään ja vuodenaikojen ympärillä. En ole ennen tainnut törmätä ihmiseen, johon sää ja vuodenajat vaikuttaa noin paljon. En itseasiassa ole ennen sua ees tajunnu, kuinka paljon ne voi ihmiseen vaikuttaa.
    Oot alkanu postaan harvemmin. Se on harmi. Ootan sun juttuja aina innolla ko saat aina mulle aikaan jonku sortin Ahaa-elämyksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voi käyttää tavallista höylää, koska minulla on niin paksut karvat, että ne ihan tosissaan sitten raapii, jos en kisko niitä juurineen irti. Tämä silk epil on verkkovirralla ladattava, mutta en tiedä, minkä verran akku kestää. Ennen on aina ollut niitä, jotka on koko ajan seinässä, kun ajaa karvoja ja ne on kyllä rikkoutuneet muusta syystä. Mutta kaikki nämä kauneudenhoitoon liittyvät patterikäyttöiset välineet syö ihan hirveästi pattereita; minulla oli joskus trimmeri, johon joutui suunnilleen joka toinen päivä vaihtamaan patterit!

      Niin tosiaan vaikuttaa. Eniten juuri valo ja tuoksut; monet syksyn tuoksut vaikuttaa minuun melkein kuin lääke, tunnen niin syvää rauhaa ja levollisuutta ja turvallisuutta, kun on pimeää ja ilma tuoksuu juuri oikealta. Puunsavu ja pieni pakkanen ja sade vaikuttavat minuun niin syvästi, etten varmaan osaa edes kuvailla sitä kunnolla. Keväällä taas on päinvastainen vaikutus, enemmänkin silti valon takia, koska joistain kevään tuoksuista ihan pidänkin. Minusta joskus tuntuu, että olen ihan eri ihminen eri vuodenaikoina, enkä pysty hallitsemaan reaktioitani niihin, ne on niin syvällä minussa.

      Postausten vähäisyyskin on liittynyt juuri siihen, että ihan liikaa energiaa menee kevätahdistuksen hallintaan ja olen yrittänyt olla ruikuttamatta liikaa, koska olette varmasti kuulleet ihan riittämiin siitä, miten kurjalta kevät minusta tuntuu. Ja tänä vuonna joulusta luopuminen oli raskasta. Mutta kiitti! :)

      Poista
  2. Puolisoni on ostanut jo kahdet edelliset lasit näistä edullisemmista optikkoliikkeistä ja ihan täsmälleen samalla tapaa ovat toimineet kun ne aiemmat kalliimmatkin. Kannattaa vaan ottaa huomioon se, että "edullisemmissa" liikkeissä ihan kaikki on hinnoiteltu erikseen, joten loppupeleissä laseista voi tulla melko arvokkaat sittenkin. Esim. linssien ohennukset ja pinnoitukset pitää maksaa erikseen - tietysti voi ostaa lasit ilmankin näitä, mutta sitten omistaa halvat, rumat ja naarmuiset silmälasit... Joten kannattaa pyytää kirjallinen tarjous (jotka ovat yleensä voimassa max. pari vuorokautta) ja käydä sitten tutkimassa mitä sama setti muualla maksaa. "Kalliimmat" liikkeet kun saattavat tarjota lasien hionnat ja pinnoitteet samaan pakettihintaan...

    Ja ulkonäköasioissa kannattaa luottaa myyjien mielipiteisiin. Etenkin jos valitsee sellaisen myyjän, jolla näyttäisi olevan hyvä tyylitaju, auttamaan valinnassa. Mieheni halusi viimeksi tosi trendikkäät pokat, joten valittiin meidän makuun parhaiten pukeutunut ja parhaat lasit omaava nuori myyjätär avuksi ja saatiinkin tosi tyylikkäät ja entisestä poikkeavat lasit miehen nenälle :) Onnea matkaan!

    Ps. En usko yhtään, etteikö sun kasvoille sopivia laseja löytyisi. Olet vaan niin kovin itsekriittinen taas! Anna itsellesi armoa :)

    - Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuollaista epäilinkin ja oletan, että niitä halvimpia kehyksiä on vain muutamat tarjolla. Kiitos tiedosta! :)

      Silmälasit on sikäli hankala ostaa, kun ei itse näe, miltä ne näyttää. :) Tietysti jossain määrin kyllä voikin luottaa myyjän sanaan, tosin eivät he varmaan ihan niitä halvimpia malleja suosittele... Ja minusta tuntuu, kun katson vanhoja valokuvia, että minulla on aina näin jälkikäteen ajatellen ollut ihan kaameat lasit! :D Enpä tiedä, ehkä tosiaan olen liian kriittinen.. :)

      Btw; Minusta muuten miehille sopii hirveän hyvin silmälasit. :)

      Poista
    2. Entä voisitko tilata netistä lasit? Ainakin Zenniopticaliin voi ladata kuvansa ja siten testata erilaisia rillejä naamalleen.

      Poista
    3. Olen kyllä joskus tilannut aurinkolasit vahvuuksilla netistä ja ne on ihan ok... Tuo olisi kyllä vaihtoehto sekin...

      Poista
  3. Oletko kokeillut karvojen nyppimistä pinseteillä? Pysyy aika pitkään pois niin ja ainakin mulla kasvavat hennompina takaisin. Tosin jos nypittävää on paljon niin onhan se hidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, että olisiko sillä sitten eroa, että millä keinolla ne poistaa juurineen... Epiloinninhan pitäisi juuri aiheuttaa tuo, että karvat on sen jälkeen hennompia ja niitä on myös vähemmän, mutta minä olen joko epiloinut, vahannut tai sokeroinut yli 20 vuotta ja karvat ei ainakaan ole vähentyneet! Nyt viime vuosina ne ovat minusta jopa lisääntyneet! :/

      Ja minun kohdallani se olisi kyllä sitten ihan kokopäivätyö poistaa ne pinseteillä... :D

      Poista
    2. Nyt en muista suorilla sun sairaushistoriaa, mutta onko sulla kenties PCOS? Sitähän voisi kenties hoitaa, jolloin karvatkin vähenisi. :)

      Poista
    3. Mahdollisesti, mutta minulla ei kyllä ole muita oireita, ellei nyt laihduttamisen vaikeutta lasketa, mikä saattaa johtua ihan vain minusta. Jokin hormonaalinen syy siihen varmasti on, koska kukaan sukulaiseni ei ole mitenkään erityisen karvainen, joten en ole perinyt tätä. PCOS on tosiaan se todennäköisin syyllinen. Mutta kun en joka tapauksessa saa lapsia ja laihduttaakin yritän muutenkin, niin en ole käynyt tutkimuksissa. E-pillerit tosiaan olisi ainoa keino, mikä saattaisi auttaa, mutta kun en tarvitse niitä varsinaiseen käyttötarkoitukseensa ja koska minulla on ihan täydellisen helpot kuukautiset, olen ajatellut, että siedän mieluummin tätä karvaongelmaa, kuin otan lääkityksen, mikä ei välttämättä edes auttaisi ja millä voi olla hyvinkin ikäviä sivuvaikutuksia. Toisinaan kyllä harkitsen sitä, kun oikein tuskastun jatkuvaan karvojen poistoon. :/

      Poista
    4. Minä olen muutamaan otteeseen ostanut vahaa ja jotain karvanpoistoliuskoja. Ne on musta ihan kamalia, kun eivät toimi sänkeen vaan pitää olla ihan kunnon kasvusto ennen kuin niillä irtoaa. Tai ehkä ne ovat vuosien varrella kehittyneet, en ole ostanut moneen vuoteen.

      Poista
    5. Minä olen varmaan kokeillut suunnilleen kaikkea, mitä markkinoilla on. Vaha ja sokeri on tosiaan siitä hankalia, että niitä varten karvoja täytyy kasvattaa ja ne myös sotkee. Hyvä epilaattori saa kyllä irti ihan lyhyenkin karvan, mutta sillä poistaminen on aika hidasta. Jos haluaa karvat poistaa juurineen, niin suosittelen laadukkaan epilaattorin ostoa. :)

      Poista
  4. Mulla on päinvastoin, pimenevät illat ja lyhenevät päivät vaikuttavat negatiivisesti mielialaani. Odotan jo valmiiksi kauhulla seuraavaa talvea, kun tämä on ollut niin katastrofaalinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on varmaan kurjaa ja varmaan noin se on suurimmalla osalla. En sitten tiedä, miksi minulla on päinvastoin... Minulla myös on ollut muutama niin hirveä kevät, että olen oppinut pelkäämään niitä kuollakseni. :/

      Poista