perjantai 25. huhtikuuta 2014

Laihtumistoiveikkuutta, taas. :)

Kolmas päivä nutrausta. Tai no jonkinlaista haparoivaa nutrausta, olen juonut kahvia, jossa on vähän maitoa ja äsken söin myös omenan ja eilen illalla sorruin pariin viipaleeseen juustoa. Ja tiistai meni aivan metsään, ei edes puhuta siitä… :) En tiedä, miksi aina himoitsen juustoa, kun nutraan! Onkohan juustossa jotain addiktoivia aineita? Tykkään kyllä muutenkin juustosta. Tänään kaupassa melkein ostin kahvijuoman, mutta sitten näin alennuksessa paidan, jonka ostoa harkitsin jo täydellä hinnalla ja kun jätin kahvijuoman ostamatta, sain vielä ”lisäalennusta” kahvijuoman hinnan verran. Nyt ei kaduta yhtään, koska kahvijuoma olisi jo muuttunut morkkikseksi, mutta nyt sain paidan vähän yli vitosella. Onneksi en ostanut sitä, kun se maksoi kolme kymppiä! Vähemmän hyvä juttu on se, ettei paita mahtunut päälle!! :/ En jaksanut sovittaa sitä ja itse asiassa vielä harkitsin pienemmänkin koon ostamista… Tai katsoinkin kyllä, että siinä on aika kapeat hihat ja nehän sitten liian pieniksi osoittautuivatkin, muuten paita olisi kyllä mahtunut. Jospa sitten kun laihdun… En siis vielä lauantaina odota vaa’alla mitään ihmeitä, mutta jos nyt pystyisin olemaan edes pari viikkoa nutreilla, ehkä sitten… Nyt haluaisin vain päästä seiska-alkuisiin lukuihin, tuntuu melkein, että keinolla millä hyvänsä! Joista ensimmäiseksi kokeilen nutraamista, se kun kuitenkin joskus menneisyydessä on toiminut hyvin. Tosin ensi viikolla on vappu ja rakastan simaa! Munkit ei ole ongelma, mutta en tiedä, pystynkö pysymään erossa simasta. Paljonko siinä yleensäkin on kaloreita? Ei varmaan kauheasti, vai… :D

Uskon, ettei nutraaminen arkipäivinä ole ongelma, mutten tiedä, miten selviän tästä viikonlopusta, varsinkin, kun en ole vielä ketoosissakaan. Erityisesti sunnuntait ovat ongelma, silloin syön liikaa muutenkin. Ja olohuoneen pöydällä on kulhollinen karkkeja. Joista en oikeastaan pidä, mutta nutratessa pidän aivan kaikesta. Olen varmaan kertonut tämän ennenkin, mutta kerran nutratessa luin Afrikkaan sijoittuvaa kirjaa, jossa syötiin matoja ja ne kuulostivat niin herkullisilta! Vaikka olen kasvissyöjäkin! :D

Ulkona on sellainen sää, että jouduin viimeinkin laittamaan talvitakkini varastoon ja nyt minusta on tuntunut, että olen niin esillä tuolla ulkona ollessani. Talvivaatteet on paksuja ja jäykkiä, joten ne peittää enemmän ja pysyvät paikoillaan, minusta aina tuntuu kevyemmissä vaatteissa, että ne vain jotenkin roikkuu päälläni, koska vaikka kotoa lähtiessä olenkin ihan siististä pukeutunut, iso takapuoleni ja käsilaukkuni yhteistyössä saavat takin kasautumaan enemmän toiselle sivulle ja tuuli muuttaa vaatteiden asentoa ja saa hiukseni sekaisin ja ohuet vaatteet menee helposti ryppyyn ja muutenkin tunnen itseni ihan koomisen näköiseksi. Lopulta minusta tuntuu kuin olisin sellainen tv:n sketseissä usein oleva nainen, joka on harrastanut villiä seksiä siivouskomerossa ja vaatteet on aivan sekaisin, mutta joka yrittää kaikin keinoin näyttää normaalilta, vaikka kaikki näkee vaatteista, mitä on tapahtunut. No, en kyllä usko, että kukaan minut näkevä ajattelisi minun harrastaneen villiä seksiä siivouskomerossa tai ylipäätään missään, mutta minusta tuntuu, että näytän siltä, kuin olisi juuri ja juuri päässyt karkuun suljetulta osastolta. Onko muilla sama ongelma vai johtuuko se läskeistä? Jospa vaatteetkin pysyisivät paremmin paikallaan, jos onnistuisin laihtumaan… Tai ehkä minulla vain on vääränlaisia vaatteita. Keväisin minulla vain on vaatetuksenkin osalta todella epämukava olo, kaiken muun lisäksi.

Tiedän, että olen ollut aika salaileva ulkonäköni suhteen, mutta minulla nyt kuitenkin on videomateriaalia, kun tapasin personal trainerin ja minusta tämä antaa niin hyvän kuvan peruskunnostani, etten voi olla julkaisematta sitä, vaikka minut sitten tunnistettaisiinkin. Aika hyvin tuo minusta sujui kuitenkin!!



No joo… :) (Yritin saada tuota videota niin, ettei siitä heti näkyisi sisältöä, mutta ei onnistunut... :/ Ja video siis on juutuubista, eikä minulla ole siihen mitään oikeuksia.) Mutta nyt ulkoilemaan haukun kanssa, tähän vuodenaikaan on sentään kiva mennä ulos, kun ei ole niin kovasti kuraa. :) 

14 kommenttia:

  1. Olen lueskellut blogiasi jo pitkään ja halusin nyt viimein kommentoida. Vaikutat tosi ihanalle, hauskalle ja älykkäälle ihmiselle ja minua surettaa, että ole uskotellut itsellesi, ettei sinun olisi mahdollista saada lapsia ja parisuhdetta. Sinusta tulisi varmasti valtavan hieno äiti ja joku mies menettää sinussa aivan upean naisen. Toivottavasti jossain vaiheessa opit hyväksymään itsesi paremmin, ymmärrät kuinka hieno pakkaus olet ja uskallat elää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olisin kyllä kovasti halunnut lapsia, mutta en vain yksinkertaisesti uskaltanut ottaa riskiä. Siitä en voi koskaan tietää, teinkö oikean päätöksen. :) Miehet eivät olleet koskaan minusta kiinnostuneita, joten se asia ei ollut päätettävissäni. Mutta olen toiveikas, että nyt kun paino laskee, pystyisin tekemään elämästäni mielekkäämmän muilta osin. Jo nyt arki on helpottunut suuresti, koska en koe enää vetäväni huomiota puoleeni, enkä ole koko aikaa niin tietoinen ylipainostani. Itselleni sillä on suuri merkitys, koska ennen se lihavuus pilasi kaiken, nyt koen asiat vähän eri tavalla. Ja toivottavasti se vielä paranee, kunhan nyt saan painoa lisää pois! :)

      Poista
  2. Sima = vettä, fariiniSOKERIA, hiivaa ja sitruunanpaloja plus joskus rusinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No okei, mutta vesihän on terveellistä, samoin sitruuna ja rusinat, eikä kai hiivassakaan paljon kaloreita ole... :D

      Googlen mukaan 45 kcal/desilitra... No, ei se nyt mikään ihan mahdoton silti ole, eikö sokerillisessa limsassa ole enemmänkin?!!

      Poista
  3. Valitset siman sijaan Nutrilettin suklaapirtelön, njamnjam ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun sehän on ihan yhtä hyvää ellei parempaakin!! :D

      Poista
  4. Katoin tosta videolta, että ootko sä käyny kampaajalla?

    (No ehe ehe :D )

    VastaaPoista
  5. Hih, juustoriippuvuudesta kärsii ilmeisesti monikin meistä. :D Muistelin yhdessä toisessakin suosikkiblogissani pohditun samaa ja löytyihän se:

    http://karkkipaiva.indiedays.com/2013/11/28/juustoaddikti-ilmoittautuu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu, en oikeasti ajatellut, että juustossa olisi mitään addiktoivaa! :D No, tuo kyllä selittää paljon... :)

      Poista
  6. Muista pysyä kovana J.B vaikka herkut houkuttelisivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään... Sunnuntai on aina se vaikein, mutta jospa selviäisin illasta vain muutamalla juustoviipaleella.

      Poista
  7. Tuo video oli aika hauska:-) , mut oikeesti aika hyvin oppinu elukka kun osas kaikkee noin hyvin:-)
    Kun kirjotit tosta että vaatteet on miten sattuu ja hiukset kuin olis harrastanu villiä seksiä siivouskomerrossa niin mietin että näin parisuhteessa elävänä ei sellasta pääse tapahtuun:-( muuta kuin kenties kuvitelmissa jonkun namun miehen kanssa.... ;-) *huokaus*...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, aika uskomatonta kyllä. Ja siinäkin tuo muistutti minua, että herkkujen toivossahan minäkin liikun, samoin kuin tuo mursu... :D

      No, saa parisuhteessa edes jonkinlaista seksiä! :D Ja ainahan voit mennä kaupungille tuulisena päivänä ohuissa vaatteissa ja väittää, että vaatteesi ja hiuksesi ovat sekaisin, koska harrastit villiä seksiä. :D

      Poista