sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Painoasiaa...

Ajattelin nyt kirjoittaa jotain laihdutus- ja painoasiaa pitkästä aikaa, onhan tämä olevinaan laihdutusblogi. :D Tai no, ehkä pitäisi kutsua tätä jo joksikin muuksi, kun lähinnä jaarittelen täällä ihan vain pienistä arkisista asioista, mutta ei kai sillä nimellä niin ole väliä. :) Olen viime aikoina ollut vähän laiska laihduttamaan, vaikka haluaisin päästä tavoitteeseeni, motivaatio itseni kiduttamiseen on ollut hukassa. Paino pysyttelee useimpina päivinä lievän ylipainon puolella, mutta tunnen kuitenkin itseni edelleen paljon lihavammaksi, kuin mitä vaa’an mukaan olen. Ennen joulua, kun vihdoin pääsin lievästi ylipainoiseksi, tunsin oloni jonkin aikaa pienemmäksi, mutta vaikka paino joulun nousun jälkeen laskikin takaisin, tunne, että olen laihtunut, katosi. Pari viime kuukautta olen tuntenut itseni aivan valtavan lihavaksi. En oikein itsekään tiedä, miksi, mutta sitä suuremmalla syyllä pitäisi taas saada paino laskusuuntaan. Ja etenkin pitäisi päästä jo sinne tavoitteeseen, olisi niin mukavaa, jos vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen voisin lopettaa laihduttamisen. En odota tavoitepainossa pysymisen olevan millään tavoin sen helpompaa, mutta ajatuksena se kuulostaa kovin houkuttelevalta. 

Olen harkinnut aktiivisuusrannekkeen ostoa, koska sykemittari on todella kannustanut minua liikkumaan ja laihtumaan. Sykemittarin kanssa olen joskus yrittänyt mitata koko vuorokauden kulutusta, mutta se ei mittaa öisin kunnolla, sain koko yön tulokseksi noin sata kcal, vaikka lopulta kiristin vyön niin tiukalle, kuin pystyin. En tiedä johtuuko se makuuasennosta vai mistä, mutta ei onnistunut. Aktiivisuusranneke taas (ymmärtääkseni?) mittaa koko vuorokauden kulutuksen. Lisäksi todella tarvitsisin jotakin, joka saisi ahterini ylös sohvalta, vaikka käynkin lenkillä melkein joka päivä, muuten olen aivan liian passiivinen. Ehkä pitäisi keskittyä perusasioihin, eikä trendivempaimiin, mutta ainakin sykemittari oli todella hyvä ostos, koska se oikeasti kannustaa minua liikkumaan. Vaikka uskonkin sen näyttävän vähän turhan optimistisia lukemia, silti se konkreettinen luku näytöllä kannustaa lähtemään lenkille ja lenkillä ollessa jatkamaan liikkumista. Edelleen pystyn kuluttamaan reippaalla kävelyllä noin 500 kcal tunnissa, mikä tuntuu suurelta määrältä sen ollessa melkein kolmannes siitä, mitä muuten kuluttaisin kokonaisen vuorokauden aikana. Ongelmahan tuossa silti on se, että kun peruskulutukseni pitäisi olla noin 1600 kcal päivässä ja luontevan pituiseksi lenkiksi on vakiintunut noin 800 kcal kuluttava kävely ja syön yleensä noin 1200 kcal:n verran, minun pitäisi noiden mukaan laihtua noin kilo viikossa. Todellisuudessa painoni pysyy näillä lukemilla samassa mitä se on. Ruoan suhteen lasken kalorit tarkkaan, joten ongelma on joko peruskulutuksessani tai sykemittarin näyttämissä lukemissa, arvelisin, että jossain määrin molemmissa. Siitä huolimatta, sykemittarin ansiosta en voi valehdella itselleni, ettei siitä kävelylenkistä nyt paljoa hyötyä edes olisikaan. Vaikka laihtuminen onkin kiinni lähinnä ruokavaliosta, vietän muuten niin paljon aikaa tehden jotakin fyysisesti passiivista, että päivittäinen lenkki on siksikin minulle tärkeä.

Painon saan laskusuuntaan, kun kalorien saanti putoaa alle 800 kcal:n, mutta silloinkaan paino ei laske niin nopeasti, kuin voisi kalorivajauksen suhteen kuvitella. Noissa pienemmissä kaloreissa kuitenkin kaiken tarpeellisen saaminen on vähän haasteellisempaa ja muutenkin minua hieman huolestuttaa noin pienellä kalorimäärällä eläminen. Vaikka sinällään ennenhän minä söin lähes pelkkää roskaa ja verikokeidenkin mukaan kaikki arvoni ovat hyvät, mutta siitä huolimatta. Tietysti syön jonkin verran lisäravinteita; monivitamiinin, rautatabletin, kalsiumia, kalanmaksaöljykapseleita ja d-vitamiinia joka päivä, mutta eivät ne terveellistä ruokavaliota korvaa. D-vitamiini noista oli ainoa, joka silloin ennen leikkausta oli todella alhainen, nyt olen saanut sen nousemaan normaalille tasolle. Sainkin itse asiassa juuri tällä viikolla testattavakseni uutta d-vitamiinia. Koko sarja on valmistettu ajatuksella, että kaikki turha on karsittu ja ainakin ensivaikutelma on ollut positiivinen, koska niin absurdilta kuin se ehkä kuulostaa ottaen huomioon, että ennen elin pikaruoalla ja herkuilla, olen alkanut kammoamaan lisäaineita. Sain kokeiltavaksi myös melatoniinia ja maitohappobakteereja. Varsinkin noita maitohappobakteereja on mielenkiintoista kokeilla, koska joudun edelleen useimpina päivinä ottamaan vatsahappolääkkeen, joten toivottavasti ne vähentää tarvetta varsinaisten lääkkeiden syömiselle. Ja mikä minulle on todella positiivinen asia, noita kapseleita ei ole valmistettu liivatteesta. En yleensä syö mitään, missä on liivatetta, mutta rautatablettini kapselit on siitä valmistettu ja ne kuitenkin nielaisen kokonaisina, joka ainoa kerta tuntien syvää inhoa. Nämä on valmistettu hydroksipropyylimetyyliselluloosasta. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se on, mutta pidän siitä paljon enemmän kuin teurasjätteestä. :D  

Yleensäkin minua on alkanut kiehtomaan entistä enemmän kaikki lisäravinteet ja luontaistuotteet, ainoastaan raha estää minua ostamasta niitä. Toisaalta taas minua vetää puoleensa sekin ajatus, että saisin kaiken tarpeellisen ruoasta. Katson aina välillä brittien Olet mitä syöt –ohjelmaa ja minusta on hienoa, että aina kun siinä on jonkin ravintoaineen puutos, kerrotaan, mistä ruoista sen saa. Ongelma vain on siinä, että silloin ei puhuta ihan pienistä määristä ruokaa, mikä varmaan olisi tavallisellekin ihmiselle haasteellista, mutta leikatulle todennäköisesti mahdotonta. Varmaankin molempien yhdistelmä on ihanteellista tai ainakin käytännöllisintä. Nythän myös kaikki superfoodit on muotia, mutta sitten taas eivät nekään ole ihan ongelmaton asia, koska ensinnäkään ne eivät kasva täällä Suomessa ja ainakin esimerkiksi sinällään terveellisistä Goji-marjoista on löytynyt jos jonkinlaista myrkkyä. Välillä minusta tuntuu, että nykyään saa niin hirveän paljon kaikkia suosituksia ja koko ajan on uusia terveellisiä ruokia ja uusia superruokia ja uusia ruokavalioita, etten enää tiedä, mitä minun pitäisi ihannetilanteessakaan syödä… En voi syödä kaikkea, mitä suositellaan, joten miten valitsen ne (itselleni?) tärkeimmät?! Toisaalta taas Suomen maaseudulla elää melkoinen määrä yhdeksänkymppisiä supermummeleita, jotka ovat koko ikänsä syöneet punaista maitoa, voita, vaaleaa leipää ja punaista lihaa. Juuri niitä ruokia, joita nykyään pidetään pahimpina mahdollisina ruokina.

Minusta olisi ihanaa olla täysin omavarainen, vaikka käytännössä se ei kai enää ole mahdollista(olen melko varma, ettei vuokranantajani suostuisi antamaan lupaa lehmän pitämiseen…). Vaikka omalla maalla kasvatetut kasvit tulevat melkein kalliimmiksi kuin ostetut(vaivasta puhumattakaan), minusta on ajatus omasta kasvimaastani on ihana! Satoni on aina ihan onneton, mutta silti, ne ovat omalta maalta, vaivalla ja rakkaudella kasvatettuja! :D  Ainoa syy, miksi syön kananmunia, on se, että meillä kotona on kanoja; pidän ajatuksesta, vaikka en niin hirveästi pidäkään munista. :) Tiedän, mitä heille syötetään ja tiedän, että heillä on hyvä elämä ja heidän munansa tuntuvat minun päässäni ihan täysin erilaisilta kuin kaupan munat, ei se ole edes sama tuote. Kaupassa myydään munia, jotka ovat munineet kanaparat, jotka ovat pelkkiä tuotantoyksiköitä ja joille on syötetty teollista kananrehua. Meidän kanoilla on nimet ja heitä voi silittää ja he pääsevät välillä vapaiksi syömään oikeaa ruohoa. Minusta se saa heidän munansa tuntumaan aivan erityisen terveellisiltä!

Joten, mikä on sotasuunnitelmani keväälle? Olen monta kertaa puhunut juoksemisen aloittamisesta... Nyt se hetki olisi käsillä, mutta ajatus pelottaa. Silloin nuorena meillä oli koulussa keväisin kuusi viikkoa maastojuoksua ja minulle se tarkoitti samalla kuutta viikkoa nyrjähtäneiden nilkkojen kanssa. Minusta olisi mukavaa voida juosta, mutta sen mielikuvan keskeyttää kuva minusta jossain tien syrjässä odottamassa ambulanssia katkenneen nilkan kanssa. Minulla suhteellisen usein kävellessäkin nyrjähtää nilkka, joten pelkään juoksua todennäköisesti jopa kohtuuttoman paljon. En edes ajattele sitä riskinä, vaan minun päässäni nuo kaksi yhdistyy toisiinsa, tiedän, että jos alkaisin juosta säännöllisesti, jossain vaiheessa katkaisisin jalkani. Se silti olisi hyvää liikuntaa, ilmaista ja terveellistä, mutta… Olen katsonut netissä juoksukoulujen ohjeita ja ekat viikot kuulostaa hyviltä, pari minuuttia juoksua, jne. Mutta aika äkkiä niissä aletaankin puhua jo vartista ja puolesta tunnista ja pidän sitä täysin epärealistisena kohdallani. Toisaalta voisin muokata niitä itselleni sopivimmiksi ja lisätä vaikka minuutin joka viikko. Enpä tiedä. Ajatus kiehtoo, mutta nyt kun on kevät ja pitäisi alkaa juosta, keksin miljoona syytä, miksi se ei olekaan hyvä idea. Ja saanhan minä kävelemälläkin vielä kulumaan niin hyvin kaloreita…

Olen myös miettinyt nutraamista, mutta sopivaa ajankohtaa ei tunnu löytyvän, kun aina on muka jotakin, jonka takia kaksi viikkoa ilman ruokaa ei juuri nyt ole hyvä ajatus… Enkä tiedä toimisiko se edes enää, sehän lakkasi auttamasta jossain vaiheessa. Olen pari kertaa yrittänytkin leikkauksen jälkeen aloittaa nutraamisen, mutta olen aina lipsunut ja luovuttanut. Satunnaisestihan heidän tuotteitaan käytänkin, välillä välipaloina tai kun en tiedä, mitä söisin. Järkevintä varmaan olisi lisätä liikuntaa ja hieman vähentää syömistä, jolloin jo kahdensadan kilokalorin muutos molemmissa tarkoittaisi neljän sadan kilokalorin vähennystä päivittäisessä kalorimäärässä. Jotenkin olen vain vakiintunut nyt toimimaan tietyllä tavalla ja kun en sillä lihokaan, ei ole suurta painetta sen muuttamisesta. Kai minä vain olen laiska, enkä juuri nyt millään viitsisi laihduttaa! Sinällään ainutlaatuinen tilanne, koska vaikka ruokavalioni onkin ollut aina hirveä, ennen kuitenkin samanaikaisesti jatkuvasti suunnittelin laihdutusta ja tein itselleni aikatauluja ja laihtuminen pyöri päässäni koko ajan. Mutta en kuitenkaan edes ajattele luovuttavani, joten jotain pitää alkaa tehdä, jos aion näistä läskeistä päästä! :)

Nyt kuitenkin yritän uudelleen tehdä sen avokadopohjaisen kasvispiirakan, katsotaan, jos tällä kertaa saisin sen kypsymäänkin. :)

6 kommenttia:

  1. Katso nyt hyvä nainen tuota "Edistymistä ja kuvia"-kohtaa, olet laihtunut valtavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kilomääräisesti kyllä ja olenkin siitä iloinen. :) Mutta jos ei ajatella sitä, niin kuitenkin olen vielä melkein merkittävästi ylipainoinen. Mutta oikeastaan tunnen kyllä itseni nyt taas melkein yhtä lihavaksi, kuin silloin alussa, mikä kertoo siitä, että minulla on päässä vikaa. :D

      Poista
  2. Kirjoitit siitä, että paino ei tahdo pudota millään. Oletko käynyt lääkärissä? Onko kilpirauhasarvot otettu ja tutkittu? Entäs muut sairaudet, pcos? Kroppa on jotenkin pahasti jumissa. Entäs jos söisit kunnolla ja reilusti muutaman viikon ja kokeilisit tiputtaa kaloreita uudestaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kilpirauhasarvot on normaalit(joskin ongelma niissä kyllä selittäisi niin monta ongelmistani, että on ihan käsittämätöntä, ettei niissä ole vikaa!). Tuota pcos:ia ei ole tutkittu ja se kyllä tulisi kysymykseen, minulla kun on melkoisesti liikakarvoitustakin. Mutta sille ei oikein voi tehdä mitään, joten ei ole tullut otettua selvää.

      Joulun aikaan söin useamman viikon ihan liikaakin ja paino nousi, mutta sitten kun taas palasin normaaliin ruokavaliooni, paino alkoi taas jumittaa.

      Joskus minusta tuntuu, että tämä on jotain huonoa karmaa tai vastaavaa! :D

      Poista
  3. Moi! En ole ehtinyt lukea blogiasi tai kommentteja viime aikoina, joten en tiedä onko joku jo kertonut että blogisi mainittiin Fit-lehdessä? Siinä mainittiin muutama muukin blogi mutta sinun mainittiin ekana, parhaana! Jos haluat voin skannata sivun ja laittaa sen spostissa sinulle?
    T. Annis (p.s superpaljon muutosta kehityskuvissasi!!! olet nyt ihan "normaalin" näköinen, et näytä ylipainoiselta. Kestää varmaan jonkin aikaa ennen kuin sisäistät sen mutta näin vaan on :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Joo, mutta unohdan aina kaupassa katsoa sitä! Olisi tosi kiva, jos viitsisit lähettää sen spostiin! :)

      Moni muukin laihtunut on kertonut, että kestää ennen kuin itse näkee muutoksen. Mutta en tiedä kuinka moni tuntee taas lihoneensa, vaikka ei olekaan... :/ Mutta luulen, että sisäistän tämän kyllä, se vain vie aikaa. :)

      Poista