torstai 22. toukokuuta 2014

Pakko saada!

Olen tullut siihen tulokseen, että jos jokin vaate saa minut strippaamaan kaupassa, se on niin ihana, että se kannattaa ostaa. Siitä huolimatta, että se saa minut näyttämään valaalta. Mutta hame on kaunis, Paisley -printti on suosikkini ja se on ihanan pehmeä ja viileä päällä. Ja kai se on minun syyni, että näytän siinä valaalta, ei hameen. Mekko sinällään on mielestäni silti aivan ihana, minä taas sen mekon sisässä... No, kaikkea ei kai voi saada. :) Ja oikeastaan pidän alaosasta, minusta se on ihan kivakin päälläni; yläosa on vähän haaste, mutta pitää käyttää joka tapauksessa jotain takkia tai vastaavaa, kun tuo on hihaton, joten ostin samalla kevyen neuletakin, pitsinen selkäosa oli minusta aivan ihastuttava. Se vain, että kun olen tällainen möhkäle, tarvitsisin vaatteet, jotka luo jonkinlaisen mielikuvan muodoista ja vyötäröstä, mitä tämä hame ei kyllä tee. Mutta käytän sitä lähinnä kotona ollessani, kotona on ihan sama, mitä minulla on päälläni.


Kuvassa on myös itselleni ostama pinkki purkkiruusu ja uusi kesätuoksuni Marc Jacobsin Honey. Pullo on aivan ihana, en itse asiassa yleensä edes huoli tuoksua, joka on rumassa pullossa, vaikka pitäisin tuoksusta kuinka. Minua kuitenkin ärsytti suunnattomasti, että viidenkymmenen millilitran pullo oli pakattu aivan valtavaan pakkaukseen! (Älkää häiriintykö kuvassa näkyvästä hännästä, se on kissan :) ) Vaikka paketissa lukee 50 ml, silti tuollainen tuntuu hiukan huijaukselta. Samoin minua ärsyttää, kun jotkut kosmetiikkavalmistajat pakkaavat voiteensa aivan valtavaan purkkiin, joka sitten on puoliksi tyhjä. Vaikka sen määrän katsookin, silti se luo mielikuvan paljon halvemmasta litrahinnasta.

Ostin itselleni myös ensimmäiset verkkarit vuosiin. Niistä en sentään ottanut kuvaa, ajattelin että siinä on tarpeeksi, kun näette minut mekossa. :) Täytyy myöntää, että melkein vein ne kassalta takaisin, minulla on jotain perustavanlaatuista verkkareita vastaan. Siitä huolimatta, että minulla on äiti, jolla on vaatekappale nimeltä ”pyhäverkkarit”! :D En taida edes alkaa kirjoittamaan tästä aiheesta… :D En ole käyttänyt verkkareita sitten teini-iän, mutta kun meillä kotona on aina kaikenlaista likaistakin puuhaa ulkona, ostin siihen tarkoitukseen. Ja on ne toki pinkit… :)

Täytyy nyt sanoa (ja vannon, että myöhemmin kiellän sanoneeni näin, poistan tämän postauksen ja syytän jokaista asiasta muistuttavaa harhaiseksi!), että olen oikeastaan nauttinut kesäisestä säästä, ensimmäisen kerran vuosiin! Minulla on ollut jotenkin samanlainen tunne, kuin joskus kauan sitten, kun olin vielä koulussa ja nämä lukuvuoden viimeiset päivät olivat täynnä kesäloman odotusta ja kukkaan puhkeavaa luontoa ja tuoksuja ja lämpöä. Melkein voisin lähteä limudiscoon ja rannalle(paikkakuntani nuoret kokoontuvat viikonloppuisin järven rannalle), jos joku kutsuisi. :) Tämä kevät on ollut helpoin vuosiin. Mikä ihan selkeästi johtuu lääkityksestä. Muutenkin minusta on tuntunut, kuin olisin jotenkin parantumassa. Eikä takuulla ole kyse placebo –vaikutuksesta, koska minulla ei ollut niin tippaakaan uskoa lääkkeisiin, suostuin vähän sillä mielellä, että on sitten sekin vaihtoehto kokeiltu. Enkä oikeastaan edes ajatellut, että minulla olisi mitään sairautta, ajattelin vain olevani onneton. Mutta jo pitkään olen ollut ihan ok, mikä on minulle suuri juttu. Toki minulla on huonoja päiviä, mutta niitähän on kaikilla. Tavallaan tämä on outoakin, koska opin pitämään sitä minun ahdistuksen täyttämää maailmaani normaalina. Tuntuu oudolta, ettei koko aikaa ole ihan hirveä olo. Olen kyllä malliesimerkki itsenäisestä omillaan pärjäävästä aikuisesta; minulla on lääkitys, jotta selviäisin arjesta, lääkitys, jotta nukkuisin, kävin lihavuusleikkauksessa, jotta laihtuisin… En tiedä, pitäisikö nauraa vai itkeä! :D

Joka tapauksessa, olen ollut paljon ulkona ja nauttinut kauniista säästä. Viime viikonloppuna jopa katoin lounaan ulos puutarhaan. Se on tähän aikaan vuodesta todella ihanaa, linnut laulavat ja ilma tuoksuu raikkaalta ja kaikkialla on muuten hiljaista ja rauhallista. Niin siis tietysti siinä tapauksessa, että et omista labradorinnoutajaa. Koska jos omistat labradorinnoutajan, turha toivo. Yritä siinä kuvitella olevasi harmonisen rauhallisuuden keskellä, kun iso, hölmö koira yrittää innosta läähättäen sinnikkäästi istua jalkapallonsa päällä ja haukkuu pallolle villisti joka kerta, kun se liukuu persuksen alta pois. En enää edes viitsi kysyä, miksi… Eikä kai koira siihen osaisi vastatakaan. Labradorit kyllä saavat päähänsä tehdä niin käsittämättömiä asioita... Iltalehden verkkoversiossa oli juuri video ja juttu siitä, miten labradorien omistajille on tuttu lause ”Mitä ihmettä sinä teet?!” ja se on kyllä niin totta. Olen esittänyt saman kysymyksen omalla ihanan hölmölle haukulleni lukemattomia kertoja. :)

Muutenkin eläimistä on niin paljon iloa. Minusta on niin hellyttävää, kun kissoista keskimmäisellä on tapana pitää molemmin etutassuin hännästään kiinni nuollessaan sitä. Yksi päivä hän suoritti pesuaan kollin vieressä ja hänen kiinnitettyä hetkeksi huomionsa muualle, ojensin hänelle ovelana kollin hännän. Hän nuolaisi sitä muutaman kerran, vilkaisi omaan takapäähänsä, tassujensa välissä olevaan häntään ja taas omaan takapäähänsä. Ihan selvästi näki, miten hänen pienet aivonsa yrittivät keksiä, mikä tässä tilanteessa on vialla. :D Lopulta sitten hän mulkaisi minua ja sipsutti suuttuneena pois. Hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen! :)

Olen kuitenkin nähnyt viime aikoina painajaisia, kai se johtuu vain lisääntyneestä valosta. Näen joka kerta saman painajaisen; löydän metsästä ihmisen jalan, jonka vien lääkärille, mutta sitten jotenkin tajuan, että se lääkäri onkin sarjamurhaaja, joka lähtee ajamaan minua takaa. Onnistun soittamaan poliisille, mutta sen sijaan, että poliisi auttaisi minua, hän vain kyselee ihan typeriä, kuten minkä väriset housut sillä jalalla oli, kokeilinko pulssia ja miten voin tietää, että koko ihminen on kuollut, jos näin vain hänen jalkansa. Näin hereillä se tuntuu hauskalta, mutta unet ovat todella ahdistavia! Kai ne tosiaan johtuu vain keväästä, en edelleenkään pidä valoisista öistä.

Olin muuten yksi päivä kaikessa rauhassa Prismassa, kun myyjä tuli luokseni oikein pahoitteleva ilme kasvoillaan ja sanoi: ”valitettavasti meillä ei ole perämoottoreita, mutta ehkä Kodin Terrassa olisi”. Katsoin häntä vähän aikaa hölmistyneenä, mutta vastasin sitten, ettei haittaa yhtään, kun ei minulla ole venettäkään. :D Hän näytti kauhistuvan ja sanoi, että enkö se ollut minä, joka kysyi perämoottorista ja kukahan se sitten oli. Yritin avuliaana katsella ympärilleni, että näyttäisikö kukaan siltä, kuin olisi perämoottorin tarpeessa, mutta sitä on kai vaikea nähdä päällepäin. Mutta, tiedättekö mitä tämä tarkoittaa?! Se tarkoittaa, että näytän suunnilleen normaalilta! Ennen kuka tahansa olisi muistanut minut ja sen miltä näytän! Nyt näytän siltä, kuin tarvitsisin perämoottorin! Mikä ei itse asiassa kyllä välttämättä ole mikään kohteliaisuus… Mutta joka tapauksessa, minusta on kai tullut melkeinkukatahansa ja se on aivan ihanaa! :)

Mutta kello on taas paljon ja pitää käydä vielä suihkussakin ennen nukkumaanmenoa. Unirytmini kanssa on taas ollut vähän ongelmia, yritän pitää nyt tavoitteena nukkumaanmenoa ennen yhtätoista, mikä kyllä on aika epätodennäköistä ottaen huomioon, että kello on jo nyt puoli kaksitoista... Mutta, nyt kuitenkin lopetan tämän jaarittelun. :) Hyvää yötä! :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Hei taas! :)

On taas kulunut muutama päivä, eikä ole tullut kirjoitettua. Nyt tänä keväänä on ollut hieman vaikea keksiä kirjoitettavaa, vaikka ei kai minulla yleensäkään mitään varsinaista aihetta ole, mutta nyt on tuntunut pää poikkeuksellisen tyhjältä. Johtuu kai siitä, että kohta tulee jo neljäs vuosi bloggaamista täyteen! Olen jo ehtinyt kertoa kaiken, mitä minusta on kerrottavissa. :) Joskus mietin, että millaistakohan olisi blogata, jos olisi vähän enemmän elämää, jotain vähän mielenkiintoisempaa kerrottavaa… Tai ehkä sitä eroa ei sitten itse huomaisi, nytkin saan hämmästyttävän paljon tekstiä aikaan ihan tyhjästä. :)

Nutraus sujuu edelleen vähän sinnepäin. Joka aamu aloitan täysnutrauksen ja joka ilta päädyn napostelemaan jotain muutakin. En tosin paljoa ja kalorit pysyy ihan hyvin kurissa, mutta silti harmittaa, kun en vain millään pysty olemaan pelkästään nutriletteilla. :/ Se on niin noloa, etten ihan oikeasti pysty olemaan paria viikkoa syömättä!! Eikä ole kyse siitä, että olisin nälkäinen, vaan ihan vain puhtaasti mieliteoista, joiden hillitsemiseen itsekurini ei riitä. Juusto, edelleen, joko tavallinen tai feta, on ongelma… Ja kurkkua olen syönyt joka päivä, mutta se nyt onkin sallittua. Paino ei kuitenkaan ole noussut eikä laskenut, se pysyy noin 83 kilon tuntumassa. Toisaalta olen siihenkin tyytyväinen, että painan ”vain” 83 kiloa ja ettei paino nouse. Mutta toisaalta, saisi se nyt laskeakin. Laskisi nyt vielä sen 8 kiloa, niin sitten saisi minun puolestani olla jumissa lopun elämääni. :) Tavallaan on silti ollut helpottavaa (osa?)nutrata, kun saa olla jonkin aikaa miettimättä ruokaa ja syömistä. Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, syöminen ja sen ajattelu tuntuu todella rasittavalta. Ja se on melkein kokopäivätyö, kun useinkaan en ole saanut edes edellistä ateriaa syötyä, kun jo pitäisi syödä seuraava. Minusta kirjaimellisesti tuntuu, kuin söisin aamusta iltaan, vaikka toki ongelma on siinä, että saatan unohtaa sen aamupuurolautasen tunniksikin ja sitten taas syödä pari lusikallista vain unohtaakseni sen toiseksi tunniksi. Olen edelleen sellainen, ettei minulla useimpina päivinä ole mitään kiinnostusta ruokaa kohtaan, ei oikeastaan edes herkkuja kohtaan, ennen kuin illalla. Kai minä opetin kehoni siihen, kun niin pitkään söin vain iltaisin. Mutta olen kuitenkin kohtuullisen onnistuneesti syönyt muinakin vuorokaudenaikoina jo yli kaksi vuotta, joten luulisi, että sillä olisi vaikutusta. Silti syöminen noin viiteen tai kuuteen saakka illalla vaatii melkein joka päivä itseni pakottamista ja vaikka olisin syönyt kuinka oikeaoppisesti ja terveellisesti koko päivän, illalla himoitsen jotakin hyvää. Sen täytyy olla psykologista, ei kenenkään keho voi oikeasti toimia näin… Eikä se ”jotakin hyvää” ole mitään tiettyä ruokaa tai herkkua, vaan vain sitä iloa tai nautintoa, mitä saan ruoasta. Ja vain ruoasta, mikään muu ei saa minua harhautumaan siitä tunteesta! Se nyt ei sinällään ole suuri ongelma, koska aivoni rekisteröi herkuksi esimerkiksi kurkun ja fetan tai hyvän salaatin, mutta se ajattelu, mikä siihen liittyy, on vähän vinksahtanutta. Ja nyt, kun tosiaan olen yrittänyt nutrata, se on ollut vähän ongelma. Vaikka toisaalta ehkä otan liian vakavasti pari juustoviipaletta, kun on kuitenkin ollut aika, jolloin sortuminen on tarkoittanut pizzaa, pussillista perunalastuja, limsapulloa ja vielä jotain makeaa herkkua. Mutta saisin jonkinlaista iloa siitä, jos nyt pystyisin olemaan täysin pelkästään nutrileteilla, jos olisin edes sen verran löytänyt itsekuria tässä kahden vuoden aikana... Mutta ilmeisesti en. :D Ainakin voin varmuudella sanoa, että leikkaus oli minulle oikea päätös ja ainoa keino, jolla koskaan olisin pystynyt pudottamaan painoa. Hyvä kai, ettei tarvitse jossitella sen suhteen… :)

Mutta nyt pitää mennä suihkuun. Kevään ja kesän huonoja puolia on se, että tunnen itseni jotenkin pölyiseksi oltuani ulkona, vaikka en edes tekisi mitään likaista. Enkä pelkästään tuulisella säällä, vaan aina ja ihan heti, kun menen ulos. Ai niin, ne Aussien shampoot oli muuten suuri pettymys, ne eivät tuntuneet tekevän hiuksilleni mitään. Ihan hyvinhän ne pesevät, mutta hoitoaineenkin jälkeen hiukset jäivät jotenkin karhean oloisiksi. Lempparini, Doven tehohoito, tekee hiuksista sileät ja pehmeät ja se maksaa yleensä tarjouksessa kaksi euroa putkilo. Nämä maksoivat 8,90 kappale plus tehohoito 10,90, joten odotin viisinkertaisesti parempaa lopputulostakin. En tiedä mikä siinä on, mutta ihan jokainen ns. vähän parempi shampoo ja hoitoaine, vaikka kampaamosta hankitut, on aiheuttanut pettymyksen. Eikä pelkästään niin, että lopputulos ei olisi hintaa vastaava, vaan ihan niihin markettituotteisiinkin verrattuna. Aion vielä testata kovasti hehkutetun John Friedan shampoon ja hoidon ja jos en tykästy niihinkään, käytän suosiolla alennuksella halpahallista ostettuja markettituotteita lopun elämääni. Mikä olisi kyllä ihan taloudellinenkin ratkaisu. :)

Mutta, nyt suihkuun! Ihanaa kevättä! :)

torstai 1. toukokuuta 2014

Hyvää joulua!!

Ei kun siis hyvää vappua! Meillä sataa lunta, ihania isoja hiutaleita. Heräsin aamulla aikaisin käymään vessassa ja pihassa oli kaunis lumikerros. Koko aamun olen ollut ihan joulutunnelmissa, tuntuu ihan aattoaamulta! Tämä ei tee hyvää vuodenaikasekaannukselleni! :D

Vappuna on kyllä aina huono ilma, mikäköhän siinäkin on... Vaikka päivät ennen vappua olisi täydellisiä ja päivät vapun jälkeen täydellisiä, niin vappuna on aina kylmä tai sataa tai sataa räntää! Se hyvä puoli siinä on, että sain tehdä takkaan tulen. Olen juonut kahvia takan edessä sohvalla lojuen ja haaveillut siitä, että saisin syödä jotain muutakin kuin nutriletteja ja kahvia. :D Tosin simaa aion tänään maistaa, munkit jätän rauhaan. Lauantain punnitukselta en silti odota liikoja, en ole ihan pelkillä nutreilla pystynyt olemaan. En mihinkään suureen syöpöttelyyn ole sortunut, enkä ylittänyt sitä 800:a kilokaloria, mutta joka päivä olen syönyt pikkuisen jotain muutakin, eilen raejuustoa. Yritän edelleen pystyä olemaan edes muutaman päivän ihan vain nutrileteilla, tavoitteeni on edelleen saada vihdoinkin 80 kiloa alitettua, sitten voisin taas jonkin aikaa olla jumissakin. 

Olin ajatellut, että sataisi nyt yhtenä päivänä kunnolla vettä, niin voisin kevätlannoittaa nurmikon. Voikohan lannoitetta levittää tuonne lumen päälle?!! Eikä ehkä ollut paras idea maailmassa istuttaa jo kaikenlaista... No, onneksi siemenet on halpoja, niin ei haittaa, vaikka joutuisikin istuttamaan uudelleen. 

Mutta; HYVÄÄ VAPPUA!