keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Nyt!

Otsikko viittaa siihen, että ensimmäisen kerran hyvin pitkään aikaan olen elänyt tässä ajassa. Minulle on hyvin tyypillistä elää jossain tulevaisuudessa, jossa tietysti kaikki on toisin ja paremmin. Usein se on ihan tarkoituksellistakin, jos on oikein vaikeaa, keskityn johonkin hetkeen tulevaisuudessa, jolloin ajattelen kaiken olevan paremmin. Mutta ihan spontaanistikin olen sellainen luonteeltani, että elän aina jossain tulevassa hetkessä, usein joulussa tai syksyssä. Tai ajassa sitten kun olen laihtunut… Yleensä tämä aika vuodesta on minulle vain jotakin, joka on kestettävä parempia aikoja odotellessa. Mutta juuri nyt tämä on ihan ok, vaikka on aika kuumakin. Eilisen sateen jäljiltä ulkona tuoksuu aivan ihanalta ja rakastamani syreenit kukkivat ja muutenkin kaikki on ihan ok. Minulla on edelleen samankaltainen tunne kuin joskus hyvin nuorena koulun kesälomilla, ennen kaikkia ongelmiani. Jotenkin vapaa.

Mutta silti on ihan uskomatonta, että juhannukseen on kaksi viikkoa! Sitten kesä alkaakin jo kääntyä syksyä kohden ja illat alkaa pimentyä. Valoisat yöt vaikeuttavat edelleen nukkumista, joten se on ihan tervetullut muutos. Mutta en odota syksyä samalla tavalla kuin aiemmin, ehkä siksikin, että viime syksy oli säiden puolesta jotenkin ankea. Joka tapauksessa, olen kerrankin ihan tyytyväinen siihen, että on kesäkuun alku. :)

Leikkautin muuten hiukseni lyhyemmiksi kuin koskaan ja nyt ne vähän hirvittää minua. :D On ne siis edelleen tuohon korvan alapuolelle, mutta liian lyhyet ponnarille, enkä oikein tiedä, mitä tästä tulee… En ikinä pidä hiuksia auki! Tosin ihan tarkoituksella annoin leikata ne niin lyhyiksi, koska hiukseni kasvaa niin nopeasti, mutta näytän nyt omissakin silmissäni peilissä ihan kummalliselta. Minulle ei mielestäni sovi yhtään auki olevat hiukset, koska se vain korostaa lihavia kasvojani. Juuri peilistä katselin, että vaikka vartalon osalta tulen varmasti olemaan ihan tyytyväinen tai ainakin ihan sinut painoni kanssa, jos nyt sinne seiskaviiteen pääsen, kasvot tosiaan on vähän toinen juttu. Mutta eipä häämötä edes seiska-alkuiset, en vain saa nyt itseäni niskasta kiinni. Paino pysyy nippa nappa lievän ylipainon puolella, mutta ei laske grammaakaan. Olen tosin syönyt vähän kaikenlaista, esim. ns. oikeaa ruokaa melkein joka päivä. Ja välillä vähän jäätelöäkin… Päivittäiset kalorit nousee jopa 1600:aan, joka on minulle aivan liikaa. :/ No, pääasia, etten liho, mutta parempi olisi jumittaa sitten vasta siellä tavoitteessa. Katsotaan, jos ensi viikolla onnistuisin laskemaan kalorien määrää.

Aiemmin suunnittelin, että ottaisin 27. päivä kuvia samoista kohdista kuin viime vuonna ja tekisin niistä postauksen, mutta kun 27. päivä osui keskelle viikkoa, olin omalla asunnollani, jossa ei ole kuvattavana kuin ikkunasta avautuva hurmaava näkymä roskapöntöille ja vastapäiseen kerrostaloon. Mutta ehkä voisin loppuviikosta vähän ottaa kuviakin ympäristöstäni. En tosiaan ole kaksinen kuvaaja ja minulla on vielä surkea kamerakin, joten otokseni eivät ole kovin julkaisukelpoisia. Tämä siis vastauksena siihen, kun aina välillä minulta pyydetään kuvia blogiini ja joillain bloggaajilla on tapana laittaa kuva jokaiseen kirjoitukseensa, vaikkei kuva edes liittyisi aiheeseen. Olen ajatellut, että voisin edes yrittää vähän lisätä kuvaamista ja kuvien laittoa. Tosin olen ajatellut niin monta kertaa aiemminkin… :)

Ulkona on muuten todella painostava ilma, varmaan alkaa myöhemmin ukkostaa. Olen aina tykännyt ukkosesta ja myrskystä ja muistakin voimakkaista luonnonilmiöistä. Ne ovat jotenkin niin uskomattoman alkukantaisia, luonto osoittaa ihmisrodulle paikkansa. No, olipa typerästi sanottu, mutta tajusitte, mitä tarkoitan. :)

Nyt pitää mennä taas hieman syömään, ettei vain ahteri kutistu senttiäkään… Ajattelin kuitenkin hiukan kirjoitella, kun olen ollut jotenkin jumissa tämän blogin suhteen viime aikoina, en ole oikein tiennyt, mitä kirjoittaisin. Joten vanhalla tutulla linjalla kirjoitin paljon sanoja ja hyvin vähän sisältöä. :) Mutta hyvää kesää muillekin! :)

2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että olet voinut nauttia tästä hetkestä! :)
    Ja laita vaan kuvia! Enpä muista vielä sitä kissan silmääkään nähneeni (eikä sitten mitään polkupyöriä!) ;D
    Hyvää alkukesää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Yritän nyt loppuviikosta ottaa kuvia, ehkä myös kollin silmistä! :)

      Kiitos samoin! :)

      Poista