sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pappi näki väärin

Yritin ottaa kuvia, kuten lupasin, mutta en oikein tiennyt, mitä kuvaisin. Olen kai jotenkin vainoharhainen kuvien suhteen; vaikka kerronkin joskus jonkun tapahtuman ihan tarkasti, voisin silti jonkun epäillessä tunnistavansa minut väittää, etten se minä ollut, mutta kuvat tuntuvat jotenkin todisteilta. Mutta pari kuvaa rakastamistani ompunkukista ja syreeneistä ja bonuksena kovasti toivottu kissansilmä. :) Tästä ei kyllä näe, miten kammottavat silmät kollillamme on, se kammottavuus tulee näkyviin enimmäkseen öiseen aikaan! Ja oli ihan pakko ottaa yksi kanaselfie, mikä oli yllättävän hankalaa. :) En tajua, miten muut osaavat ottaa niin hyviä selfieitä, koska minä kuvasin taivasta, maata ja seinää ennen kuin osuin edes omaan käteeni… Minusta on niin hellyttävää, kun nämä pikkuiset ovat liian pieniä kotkottamaan, kuuluu vain piip ja tsirp ja tuit. :) Mutta jo nyt alkaa erilaiset persoonat erottua. Serkkuni muuten pikadiagnosoi minut umpihulluksi, kun juttelen kanojen kanssa. :D Tai kanoille, oikeastaan, kanojen kanssa juttelu kai olisikin jo hieman kyseenalaista. Minua myös nauratti kovasti, kun lueskelin taannoin jotain kananhoitokirjaa ja siinä oli pitkälti selitetty, millaisin keinoin sairaan kanan voi saada kiinni. Sitä ei ollut ilmeisesti tarkoitettu kaltaisilleni hulluille, joiden mielestä kanoja on ihan luonnollista silittää ja pitää sylissä. :D No toki se on eri asia, kun kanoja on vain vähän, mutta ei kirjaa ollut tuhansien kanojen omistajille tarkoitettukaan. Tosin valkoiset kanat on arempia, minäkin yleensä hellin vain näitä ruskeita ja annan valkoisten olla omissa oloissaan, koska he eivät tule vapaaehtoisesti lähelle. Mutta ei meidän heitäkään varten mitään ansoja tarvitse rakentaa, kun heitä täytyy ottaa kiinni.



Tuossa on myös lehtileike, jonka löysin etsiessäni jotain muuta. Vanhemmillani on tapana säilyttää vanhoja lehtileikkeitä, jos niissä on joku tuttu tai jokin uutinen, joka on heistä ollut hauska. Oletan, että tämä on enemmän sitä hauska –kategoriaa… :) Niitä löytyy aina välillä kirjojen tai valokuva-albumien välistä tai laatikoista. Lehti on ehkä 60 –luvulta äidin arvion mukaan ja jo kellastunut ja vähän vaikea lukea. Varsinaisessa tekstissä siis lukee: ”Kirkkoherra tuli hoiperrellen ja vihellellen kirkkoon, kompuroi portaat ylös saarnatuoliin ja aloitti sanomalla ”terve mieheen - ja näkyy täällä olevan muutamia ämmiäkin”. Kirkkoherra horjui, pudotti raamatun ja virsikirjan lattialle ja sanoi: -Nyt ne pirut putosivat! Suntion avulla hän horjui sitten alas ja toinen pappi piti nopeasti hankkia tilalle kirkkokansan istuessa kauhistuneina penkeillään. Seuraavana päivänä kirkkoherra väitti, ettei hän ollut juovuksissa, hän näki vain tekstin väärin, koska oli unohtanut silmälasinsa kotiin. Kirkkoneuvosto ilmoitti kirkkoherransa tuomiokapitulille ja nyt kirkkoherra on pyytänyt eroa ja sen myös heti saanut. Hän kommentoi: -On parasta lähteä nostelemaan ennen kuin piru minut vie.”

Meilläpäin paikallinen tarina kertoo, että niin ikään juovuksissa ollut pappi olisi aloittanut saarnan isänpäivänä sanomalla, että eilen illalla kaikki miehet olivat juovuksissa ja tänään toivovat isänpäivän kunniaksi saavansa p****a, mutta en tiedä paljonko tarinaa on väritetty vuosien kuluessa tai onko se alun alkaenkaan totta. :D Sen tiedän, että kyseinen pappi kyllä piti vettä väkevämmästä. Mutta muistan joskus koulukirkossa istuneeni parrella ihan lähellä kanttoria (sitä soittavaa heppua, kutsutaanhan häntä kanttoriksi?) ja hän lauloi ihan mitä sattui (oletan, että hän oikeasti näki väärin!) ja me kaikki lähellä olleet tietysti nauroimme ja saimme jälki-istuntoa.

Maalasimme koko viikonlopun ja osoittautui, etten ole siinä kovin hyvä. Tämä selvisi minulle suunnilleen siinä vaiheessa, kun istuin kolmannen kerran oman sutini päälle… Siis maalisudin, hyi teitä, jotka ajattelivat jotain muuta! (Vai onko se vain paikallinen ilmaus naisen yksityisistä osista?) Ja pudotin maalisudin kahdesti äitini päälle, toisella kerralla osuen hänen päähänsä, jolloin hänen hiuksiinsa tuli valkoinen raita. Hän näyttää ihan mäyrältä. :D (Sen raidan takia, ei yleisesti ottaen…) Mutta meni sitä maalia seiniinkin, tosin vaatteistani päätellen enemmänkin olisi voinut mennä. :)

Tiedän, että ajattelin aiemmin jotakin, josta piti kirjoittaa, mutta en nyt enää muista, mitä se mahtoi olla… No, tuskin se oli kovin tärkeää. Mutta muuten, minä inhoan lyhyitä hiuksiani!! En yleensä jaksa edes ajatella niitä, mutta ne ovat aivan kauheat! :D Näytän ihan sellaiselta kauhuleffojen rumalta nukelta! Onneksi niiden tarvitsee kasvaa vain pari senttiä ja saan ne taas kiinni. Halusin kyllä vaihteeksi pitkistä hiuksista eroon, mutta voin kertoa, etten enää koskaan leikkaa niitä näin lyhyiksi… Ja hassua on, että olen ainoastaan kerran leikannut hiukseni näin lyhyiksi ja silloin sain kovasti kommentteja, että minulle sopii juuri tämän pituiset hiukset. Nyt ei kyllä sovi, ne on aivan hirveät! Ne saa minut näyttämään paljon lihavammaltakin! :D Äitikin on ihan kauhuissaan… Mutta ehkä minä toivun tästäkin, ainakin sitten kun ne taas kasvaa. :) Säästyypähän rahaa shampoossa ja hoitoaineessa… :)

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa! :)


12 kommenttia:

  1. Kissanystävä kiittää! Tuossakin kuvassa katse näyttää varsin intensiiviseltä, joten
    voin hyvin kuvitella, että hämärämmässä se on pelottava :) Jostain syystä olin kuvitellut, että kissan naama olisi kirjava.
    Kana on ihana, käy kateeksi kun saat paijailla niitä. Minä juttelen kans minkä tahansa eläimen kanssa sujuvasti - tai korjataan, siis mille tahansa eläimelle...
    Ja hyi itseäsi, minun viaton mieleni ei ajatellut sudeista mitään tätä ennen :D
    Leppoisaa sunnuntaita ja uutta viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kissat on kyllä niin ihania! Mutta kollilla on kyllä niin kammottavat silmät, että ihan aidosti hän saa minut välillä pelkäämään! :D Hän on valkoinen melkein kokonaan.

      Kanat on kyllä mainioita. Minäkin juttelen eläimille, joskus jopa hyönteisille! :D Se on ihan vaistomaista, vaikka ei ehkä kovin järkevää... :)

      Pahoittelen mielikuvaa! :D

      Kiitos samoin! :)

      Poista
    2. Mulla on lemmikkeinä hyönteisiä, joten niille tulee juteltua lähes päivittäin :D Tulemme hyvin juttuun ;)

      Poista
    3. :) Minä juttelen lähinnä paarmojen kanssa... En tajua, miten niin pikkuinen otus voi purra niin kipeästi!! :D

      Poista
  2. Olipa ihanan rennon oloinen teksti, tuli oikeen hyvä mieli itelleenkin ja erityisesti mielikuvat maalaamisesta, aivan parhaita! Mäyräkampaus on varmaan ollut hyvä näky :) Joskus itekkin todennut, että ei musta maalariksi olis, vaikka hauskaahan se välillä on jotain pikkujuttuja maalailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Minä kyllä tykkäisin maalata, mutta en tajua, miten aina saan sellaisen sotkun aikaan! :D Välillä jossain tv-ohjelmissa näkee, kun maalataan jotain, eikä pisaraakaan missään, missä ei pitäisi! Minun jäljiltäni taas maalia on joka paikassa!

      Poista
  3. Hih, nauroin ääneen pariin otteeseen tätä lukiessa, osaat kirjoittaa niin hauskasti.

    Meillä oli hetken aikaa koristekanoja silloin, kun olin lapsi. Minusta on kuvakin, jossa pidän kanaa sylissä. Jostain syystä ihmiset aina nauravat, kun kerron, että nelivuotiaana minulla oli lemmikkikana... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Minullakin oli lemmikkikana lapsena! Meillä oli muutenkin kanoja, mutta sitten minulla oli erikseen oma kana! :)

      Poista
  4. Sulla on kyllä ihan maailman paras huumorintaju :)!!! Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  5. Nauroin aivan makeasti parille kohdalle sun kirjotuksessa, osaat kirjottaa niin hyvin ja hauskasti:-)

    VastaaPoista