tiistai 24. kesäkuuta 2014

Syksykö???

Ulkona on jo ihan syksyinen sää! Hassua, kun syksy kyllä on suosikkivuodenaikani, mutta nyt pitäisi olla kesäkuu, eikä vielä ole tuntunut kuin kesäkään olisi alkanut. Tänä kesänä ei näköjään tarvitse valittaa asuntoni kuumuudesta! No, se onkin ihan hyvä asia, mutta muuten saisi olla edes hiukan lämpimämpää. Olen vienyt kevättakkini varastoon varmaan viidesti ja aina vain hakenut sen uudelleen käyttöön, kun kesätakissa jäätyy! Ja kaikki ihanat hameeni pysyvät kaapissa ja bikineissä on edelleen laput kiinni ja viime yönä nukuin villasukat jalassa! No, ehkä ensi kuussa tulee vielä kesä. Iltojen pimentyminen on joka tapauksessa odotettu muutos.

Mielialani on taas ollut vähän huono viime päivinä ja olen nukkunutkin levottomasti, olen herännyt auringon nousuun joka aamuyö, vaikka verhot on kiinni. Minulla oli sama ongelma viime kesänä, enkä osaa enää nukkua herättyäni, vaikka olisin kuinka väsynyt. Osan huonosta mielialastani saattaa selittää sekin, että juuri yksi aamu löysin illalla otettavaksi tarkoitetut lääkkeeni pöydältä. Kiinnostavaa on se, että jotakin minä laitoin suuhuni ja nielaisin veden kera, siitä olen aivan täysin varma! :D Olen yrittänyt miettiä, että mitäköhän se on ollut, mutta ainakaan mitään kovin oleellista ei ole kadonnut. Tuskin olisin mitään kovin suurta voinut nielaista huomaamatta eroa, joten jotakin pientä sen on täytynyt olla. Viimeksi sentään tiesin, mitä tulin nielaisseeksi, nimittäin kannettavani pohjasta irronneen pehmusteen. :D

Suvussani on taas ollut myös raskausuutisia ja niilläkin on vaikutusta tuntemuksiini. Tulen raskausuutisista aina aluksi surulliseksi ja kateelliseksi, en voi sille mitään, kunnes sitten totun ajatukseen. En sillä tavalla, että toivoisin sitä kokemusta heiltä pois, mutta olen hyvin tietoinen siitä, mistä jään itse paitsi ja se saa mieleni vähintään haikeaksi, usein surulliseksikin. Ja se nyt on vielä asia sinällään, kun lapsen saa ihminen, joka vilpittömästi haluaa lapsen ja jolla on edellytykset tarjota lapselle hyvä elämä, mutta jossain lehdessä oli juuri juttu, että jonkun amerikkalaisen naisen vauva oli häirinnyt hänen rakkauselämäänsä, joten hän oli heittänyt sen mereen! Se tuntuu minusta pahimmalta, että joku tuollainenkin ihminen saa saada lapsen! Olisin todennäköisesti surkein äiti ikinä, mutta en ainakaan olisi heittänyt häntä mereen, ainakin olisin yrittänyt parhaani! Vaikka tulenkin surulliseksi ja kateelliseksi kaikista raskausuutisista, näitä edellä mainitun kaltaisia on hirveän vaikea hyväksyä. Sukulaiseni on mukava ihminen ja hän ansaitsee saada lapsen, mutta noita toisenlaisia raskausuutisia, joita on nyt ollut esillä Suomessakin, on vaikeampi sulattaa. Ne tuntuvat jotenkin epäreiluilta, vaikka järjellä tajuankin, ettei se, että joku muukin on huono äiti, tekisi minun huonoudestani yhtään hyväksyttävämpää. Ne silti tuntuu erilaisilta.

Mielialaani on vaikuttanut myös vanhempieni lähipiirissä tapahtuneet kuolemat ja sairastumiset, itsekeskeisenä ihmisenä ahdistun aina vanhempieni takia. Äitini ystävä sai syöpädiagnoosin, toinen ystävä kuoli yllättäin ja kolmannen ystävän sisko kuoli pitkän sairastamisen jälkeen, kaikki kolme nuorempia kuin vanhempani. Yllättäin kuollut oli mielestään terve kuin pukki, se on ehkä jotenkin kaikkein uhkaavin tapaus omalta kannaltani. Elämääni on ilmestynyt aivan liikaa kuolemaa viime vuosina ja koen sen ahdistavaksi. Se on hankalaa, kun suurin osa tuntemistani ihmisistä on vanhempieni ikäisiä, enkä ole henkisesti yhtään valmis tähän elämänvaiheeseen; katsomaan, kun kaikki, jotka tunnen, kuolevat. Se on varmasti raskasta vanhallekin ihmiselle, mutta se on niin luonnotonta minun ikäiselleni. Ja joka kerta se muistuttaa vanhempieni ikääntymisestä ja saa minut tuntemaan ahdistusta ja melkein lamaannuttavaa kauhua.

Autoin toista vanhempaani yhtenä päivänä siivoamaan ulkovarastoa, josta löytyi useampi hiirenpesä ja ensin vitsailin, että saamme molemmat myyräkuumeen(koska mikäpä on hauskempi ajatus, kuin tavallista sata kertaa pahempi flunssa, siitä riittää vitsejä ihan loputtomiin…), mutta sitten aloin ajattelemaan, että mitä jos oikeasti saamme myyräkuumeen ja hän kun ei enää ole nuori, mitä jos hän kuolee ja minä olen vastuussa hänen kuolemastaan, koska olisin voinut siivota varaston yksinkin. No, toistaiseksi ainakin tunnemme molemmat itsemme terveiksi, mutta roolini läheisteni suhteen on alkanut muuttua. Äitini oli todella suojeleva, kun olin nuori ja lapsi ja hän aina kielsi minua tekemästä mitään, missä olisin voinut loukata itseni ja teki ne puolestani. Nyt olen huomannut, että yhä enenevässä määrin kiellän häneltä niitä samoja asioita ja teen ne varmuuden vuoksi itse. Toisaalta positiivista on ehkä se, että sopeudun uuteen rooliini ja se antaa toivoa sen suhteen, että kestän heidän vanhenemisensa paremmin, kuin odotin. Kai olen alkanut hyväksyä sen. Mutta silti tietenkin pelkään heidän sairastumistaan ja kuolemaansa.

Tänään on muuten tasan puoli vuotta jouluaattoon! Vaikka osaankin nyt tällä hetkellä edelleen elää hetkessä, odotan kuitenkin jouluakin, koska viime joulu oli niin positiivinen kokemus. Jos tänä vuonna vielä saisimme valkoisen joulun, se olisi ihan täydellistä. Harmi, että sammakkoprofessori astui kännissä sammakkonsa päälle, hän aina ennusti valkoista joulua. Tosin säätila ei taida olla ennustuksista kiinni. Mutta saa niistä ainakin toivoa. :)

Nyt taas suihkuun ja sänkyyn. :) En koskaan keksi, miten lopettaisin tekstin, joten yleensä ilmoitan, mitä menen tekemään… Yleensä se on juuri jotain noin jännittävää kuin nytkin, suihku tai koiran ulos vieminen tai nukkumaan meno. Muistan silloin joskus koulussakin, kun piti kirjoittaa aine tai kokeissa essee; kirjoitin itse tekstin suhteellisen spontaanisti ja sitten istuin tunnin miettimässä viimeistä lausetta. Onko se yhtä vaikeaa muille? :) Mutta nyt oikeasti sinne suihkuun! :) Hyvää yötä! :)

4 kommenttia:

  1. Ihana, vaikkakin surullinen teksti! Nauratti tuo tablettien nielaiseminen!

    Minäkin muuten aina ajattelen juhannuksen maissa, että ihanaa, enää puoli vuotta jouluun, vaikka oikeastaan odotan aina eniten kesää. Taidankin nauttia odottamisesta enemmän kuin asian saavuttamisesta. Nytkään kesä ei tunnu miltään, ja pikkuhiljaa olen siirtänyt ajatukseni syksyn tuloon...

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Minustakin odottaminen on parasta, varsinkin joulun odotus ja valmistelu syksyn mittaan on aivan ihanaa! :) Mutta tämä "kesä" ei kyllä varmaan tunnukaan miltään, kun on yhtä kylmä kuin viime "talvena"! Saisi kyllä olla selkeämmät vuodenajat, vaikken yleisesti ottaen olekaan mikään kesäihminen!

      Kiitos! :)

      Poista
  2. Hauska tuo tabletin nielaiseminen :). Toivottavasti ei mennyt mitään arvokasta.

    Miten se aika kulkee nykyisin niin vauhdikkaasti? Ennen joulua sai odottaa oikein urakalla, nyt puolli vuotta vilahtaa ihan järjetöntä vauhtia. Ikä tekee tehtävänsä kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Aloin miettiä, että ei kai vain taas korvisten taustoja... Hukkaan niitä jatkuvasti muutenkin! :/ :D

      Kai se johtuu iästä. Joskus lapsena jouluun oli ikuisuus vielä kesällä, mutta nyt se ei ole niin kaukana. Varsinkaan, jos aloittaa valmistautumisen jo joskus syyskuussa. :)

      Poista