keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ajantuhlausta

Sain juuri luettua huonoimman kirjan, jonka olen eläissäni lukenut. Se oli niin huono, että minun oli pakko lukea se loppuun nähdäkseni olisiko siinä mitään hyvää. Ei ollut. Tämä saisi kauniiden ja rohkeiden käsikirjoituksen näyttämään laatudraamalta. Vuorosanat olivat lapsellista, melodramaattista lässytystä, yhdessäkään hahmossa ei ollut minkäänlaista syvyyttä, kaikki olivat joko tyhmiä kuin saappaat tai täysin hermoheikkoja ja kaikkeen oli ratkaisuna rukous, joka tepsi yleensä päivässä. Kylää 60 vuotta piinannut salaisuus oli se, että joku vahingossa pudotti öljylampun kirkon lattialle aiheuttaen tulipalon. Kirkon ullakolla piilotellut elämäntaparikollinen kuuli yhden lyhyen rukouksen ja tuli uskoon ja tunnusti joutuen 20 vuodeksi vankilaan ja kaikki liikuttuivat hänen uskoontulostaan, jopa poliisit itkivät jatkuvalla syötöllä. Ja sydämensiirtoa tarvinnut nainen ei uskaltanut mennä toimenpiteeseen(ilmeisesti koska saattaisi kuolla??? , varsinaista syytä ei vaivauduttu kertomaan), joten hän päätti mieluummin kuolla, mutta häneen rakastunut lääkäri pyysi pappia rukoilemaan, että nainen sittenkin uskaltaisi ja viikon kuluttua hän uskalsikin ja kuinka ollakaan, heti seuraavalla viikolla hänelle löytyi sopiva sydän. Tässä kohden melkein oksensin. Ja mikään ei ole kirjassa pahempaa kuin se, että kirjailija yrittää olla hauska epäonnistuen siinä. Tosin luulisi hänen itsensäkin tajunneen, että vessassa käynti ei ainakaan toistuvana vitsinä jaksa naurattaa kovin montaa. Loppuhuipennus oli se, että kuusikymppinen päähenkilö pitkän teinituskailun jälkeen uskalsi ottaa tyttöystäväänsä kädestä kiinni. En voi uskoa, että tuhlasin tunteja elämästäni tähän roskaan! Minulla on tapana ottaa kirjoja palautetut hyllystä, koska jos yritän etsiä koko kirjastosta, hämmennyn siitä kirjojen paljoudesta, enkä löydä mitään luettavaa, mutta koskaan en ole osunut näin harhaan. Kirjaa kuvailtiin leppoisaksi ja henkilöhahmoja rakastettaviksi ja ajattelin tämän olevan samantyylistä kevyttä luettavaa kuin ihanat naisten etsivätoimisto numero yksi  -kirjat. Ei ollut, ei. Minä sentään vietän tunteja elämästäni katsellen tv:tä tai ollen tekemättä mitään, mutta en koskaan ole tuhlannut aikaani mihinkään näin turhaan. Ja uskomattominta on se, että tämä oli ensimmäinen osa viiden kirjan sarjasta! En uskalla edes ajatella, miten huonoja ne loput on!

Ai niin, minulla oli tänään ylläni pikkuruinen kesämekkoni (pikkuruinen siinä mielessä, että se peittää vain pienen osan kehoani, ei pikkuruinen kooltaan) ja autuaasti unohdin sen, kun meille tuli nuohooja, joku nuorehko mies ja tajusin, miten olen pukeutunut, vasta noin puolen tunnin jälkeen. Enkä oikeastaan jaksanut välittää. Tämä on minulle ennenkuulumatonta! Normaalisti en todellakaan unohda olla asianmukaisesti pukeutunut vieraiden ihmisten nähden ja jos niin käykin, että jokin vaatekappale on unohtunut, olen yleensä kauhuissani! Mutta tällä kertaa... Ihan sama. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että alan pukeutumaan paljastavasti julkisilla paikoilla! Se olisi hirveää viattomia kanssaihmisiä ajatellen! :D

Olen siis kotona nyt ainakin näiden helteiden yli, oma asuntoni on sietämättömän kuuma. Harmi vain, että meillä kotona on niin hirveästi tekemistä etten saa vain nauttia kesästä. Kummallista, mutta olen muistanut viime aikoina tapahtumia ja tunnelmia lapsuuden ja nuoruuden kesistä, niistä kesistä, joista vielä pidin. Olen jopa muistanut asioita, jotka tapahtuivat tätini ja hänen miehensä entisellä kesämökillä, jonka he vaihtoivat toiseen ollessani 4. Muistan hyvin huonosti lapsuuttani, mutta jossakin ne muistot ilmeisesti silti ovat. Olen kuitenkin ollut kummallisen levoton, en pysty vain istumaan paikalleni ja rauhoittumaan. Tai no, luin sen kammottavan kirjan, osissa tosin, mutta muutenkin teen asioita vain pätkissä. Olen entisöinyt yhtä vanhaa kaappia puolen kesää ja vieläkin siitä on puolet tekemättä, koska harhaudun tekemään kaikenlaista muuta. Ja aloin maalaamaan lipastoani viime viikolla, mutta kun viitsin laittaa siihen ehkä maalikerroksen joka toinen päivä, se on vieläkin keskeneräinen, enkä löydä mitään, koska jouduin laittamaan lipastossa normaalisti säilyttämäni tavarat kaappeihin ja nyt kaikki on ihan sekaisin ja väärissä paikoissa.

En pidä siitä, ettei tavarani ole oikeilla paikoillaan, se saa aikaan jonkinlaisen kaaoksen tunteen. Tunnen syvää rauhaa, kun kaikki on siistiä ja paikoillaan, se on yksi syistä, miksi pidän joulusta niin kovasti. Hetken kaikki on täydellistä.

Ja vihdoinkin on alkanut olla öisin todella kuuma. Ilmeisesti kissani eivät kuitenkaan ole samaa mieltä, koska viime yönä yksi nukkui toista kylkeäni vasten ja toinen toista kylkeäni vasten ja juuri kun ajattelin, että kuolen kuumuuteen, kolli tuli makaamaan jalkojeni päälle. Siinä vaiheessa sanoin, että nyt kyllä joku lähtee. :D Tosin en raaskinut heittää kissoja pois sängystä, vaan menin itse sohvalle nukkumaan. Meillä olohuone on joka tapauksessa talon viilein huone ja siellä sainkin nukuttua aamuun saakka. Pitäisi varmaan hankkia sellainen ilmalämpöpumppu, se kai viilentäisi kesällä.

Mutta nyt menen laittamaan viimeisen maalikerroksen lipastoon, jotta saan sen käyttöönikin joskus. Harmi vain, että se pohjamaali oli paljon kivemman näköistä kuin varsinaiseksi maalipinnaksi ostamani maali. Muutenkin maalaaminen on niin kirottua puuhaa, koska lopputulos ei ikinä ole sellainen kuin kuvittelen. Ja siitä huolimatta minulla on joka kesä ainakin kymmenen maalausprojektia... Se on kai optimismia. :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ovet auki pappilaan. Tiesin toki nimen perusteella, että kirjassa olisi jotakin uskonnollista, mutta ei se uskonto minua häirinnyt, vaan se lapsellinen lässytys ja typerät vitsit ja älytön juoni ja hahmojen täysi tylsyys. Älä ikinä lue! :D

      Poista