sunnuntai 24. elokuuta 2014

3 asiaa, joista pidän vartalossani -haaste

Paksu Perhonen haastoi jo jonkin aikaa sitten minut kertomaan kolme hyvää asiaa ulkonäöstäni. Olen nyt jonkin aikaa kypsytellyt tätä haastetta ja koen sen edelleen vaikeaksi. Olen aina pyrkinyt tekemään kaikki minulle osoitetut haasteet, mutta jotkut ovat hankalampia kuin toiset. Joskus aiemmin Amanda haastoi minut kirjoittamaan 10(!!!) hyvää asiaa itsestäni, mutta se osoittautui yrityksistä huolimatta mahdottomaksi tehtäväksi, joten siitä tuli ensimmäinen ja ainoa haaste, jonka epäkohteliaasti jätin tekemättä. Pahoitteluni siitä. :( Yritin kyllä, pohdin sitä monta kertaa ja yritin kirjoittaa aiheesta, mutta vaihtoehdoiksi jäi valehdella tai kertoa totuus ja kumpikaan ei ollut hyvä idea. Valehdella en halunnut ja totuuden pelkäsin kuulostavan kehujen tai säälin kerjäämiseltä, koska keksin silloin vain kolme asiaa, joista niistäkin kaksi oli vähän väkisin keksittyjä, joten annoin haasteen jäädä unohduksiin. Kolmen asian keksiminen kuulostaa helpommalta tehtävältä, mutta nyt niiden kolmen pitäisi olla ulkonäköön liittyviä ja ne toiseen haasteeseen keksimäni olivat luonteeseen liittyviä.

Totuus on, että minä en erityisesti pidä minusta, enkä minä pidä ulkonäöstäni. En ole pitänyt kummastakaan sitten lapsuuteni, jolloin en ajatellut kummastakaan mitään. Kotona sain paljon negatiivista palautetta luonteestani ja koulussa sain paljon negatiivista palautetta ulkonäöstäni, joten olen tottunut ajattelemaan kumpaakin enemmän niiden huonojen puolien kautta. Olen aina pitänyt ulkonäköäni hyvin oleellisena osana minua, varsinkin nuorena minusta tuntui, etten ole mitään muuta kuin se ruma läski. Minusta tuntui silloin koulussa, ettei ketään edes kiinnosta, millainen luonne minulla on, olen ruma ja lihava, eikä sitä voi korvata millään, ettei millään muulla ole mitään väliä. En tiedä pääsinkö koskaan täysin siitä ajattelusta eroon. Joka tapauksessa edelleen ajattelen, että ulkonäöllä on merkitystä, sillä on paljonkin merkitystä. Mutta nuorena minusta tuntui, ettei millään muulla ole mitään merkitystä, ei ainakaan vastakkaisen sukupuolen silmissä. Valitettavasti en tainnut olla ihan täysin väärässäkään. Joka tapauksessa koen, että rumuuteni on vähintäänkin haaste, että sen takia ihmisillä on negatiivisia ennakkoluuloja minua kohtaan, että sen takia en saa yhtä paljon virheitä anteeksi kuin paremman näköiset ihmiset ja että elämäni olisi helpompaa, jos en olisi ruma. Uskon, että ihmiset viihtyisivät hieman paremmin seurassani, jos olisin paremman näköinen. Puhumattakaan tietenkään siitä, että kaunis nainen ja ruma nainen ovat vastakkaisen sukupuolen suhteen hyvin erilaisessa asemassa. Hyvä ulkonäkö kuitenkin aiheuttaa positiivisia mielleyhtymiä, se on biologinen tosiasia. Toisaalta olen myös tottunut rumuuteeni, enkä osaa kunnolla edes kuvitella, millaista olisi olla kaunis tai edes normaali. Kuitenkin koen, että tuntemattomien ihmisten tai puolituttujen kannalta se edelleen on oleellisin osa minua. Sen he näkevät ensimmäiseksi, se on todennäköisesti sana, jonka he valitsevat, jos kuvailevat minua ulkopuolisille, siihen he kiinnittävät eniten huomiota. Tiedän, että ulkonäköön tottuu, mutta en tiedä, miten kauan sille pitää altistua, ennen kuin se menettää merkityksenä. Olen aina kokenut kovin kiusallisena ihmisten tapaamisen ensimmäistä kertaa. Koska jos tietää jonkun ihmisen olemassaolosta tai jos on yhteydessä vaikka sähköpostitse, mielessään luo aina positiivisen mielikuvan ulkonäöstä. Minua on aina vaivannut se, että ulkonäköni todennäköisesti on enemmän tai vähemmän järkytys.

Jossain määrin tunnen siitä myös vastuuta. Netissä miehet kirjoittaa hirveän ilkeään sävyyn jo siitä, että joutuvat näkemään rumia naisia ja vaikka tiedän olevani typerä, se vaikuttaa minuun. Esimerkiksi joskus kielikurssilla opettaja laittoi minut miehen pariksi ja olin aidosti pahoillani hänen puolestaan, että hän joutui olemaan tekemisissä ruman naisen kanssa. Hän ei käyttäytynyt mitenkään epäasiallisesti, vaan oli ihan kohtelias ja ystävällinen, mutta tilanne oli minulle ihan hirveän kiusallinen ja yritin saada kaiken tehtyä niin nopeasti kuin mahdollista. Tiedän, miten typerää ja säälittävää se on, mutta en voinut ajatuksilleni mitään! Joskus vuosia sitten toisella kielikurssilla sama mies istui aina edessäni, mutta muiden oppilaiden poissaolojen takia hän joutui kahdesti peräkkäin parikseni. Seuraavalla tunnilla hän siirtyi istumaan ihan eri puolelle luokkaa ja minä ihan oikeasti mietin, että johtuiko se minusta. Edelleen nytkin mietin, johtuiko se minusta. Tiedän, että se on tavallaan hölmöä, mutta minusta on ikävä ajatus, että jollakin toisella olisi epämukava olo minun takiani, minun ulkonäköni takia. En halua aiheuttaa sellaista, vaikka se olisikin syystä, jolle en voi mitään.

Tavallaanhan tämä on varmaan jossain määrin itseään toteuttava ennustuskin, koska se, mitä oletan ihmisten ajattelevan, väistämättä vaikuttaa myös omaan käytökseeni. Se tekee minusta aran ja syrjäänvetäytyvän, mutta sen takia myös yritän kovasti osata lukea ihmisten käytöstä ja käyttäytyä itse odotusten mukaisesti. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen ihminen olisin, jos kukaan ei koskaan olisi kommentoinut ulkonäköäni. Tai jos olisin saanut positiivisia kommentteja! Pelkkä ajatuskin on outo... Mutta sitä en saa koskaan tietää.

Jossain määrin sana "ruma" on silti ehkä menettänyt merkityksensäkin minulle. Se oli sana, jonka kuulin monta vuotta elämästäni melkein joka päivä ja se sanottiin vilpittömästi, mutta kai myös tarkoituksena loukata. Se on kiinnostavakin ajatus, koska se tarkoittaa, että oli ihmisiä, jotka näkivät minut ja heidän aivoissaan tapahtui jotain, jonka johdosta he halusivat tai tunsivat tarvetta tulla sanomaan sen minulle, että heidän mielestään minä olen ruma. He eivät vain ajatelleet sitä, vaan he tekivät päätöksen sen sanomisesta minulle! En pysty kuvittelemaan, että olisin itse voinut tehdä niin, että voisin mennä sanomaan jollekin, että "sinä olet ruma". Tekevätkö naiset koskaan niin? Ehkä hekin haukkuvat läskiksi, mutta rumaksi? En osaa kuvitella tuota lausetta naisen sanomaksi, mutta ehkä se johtuu vain omista kokemuksistani. Minua on silti aina kiehtonut se ajatusprosessi, mikä tuota sanaa edeltää. Sehän on ihan luonnollista, että joskus näkee ihmisen, jonka ulkonäöstä ei ajattele kovin positiivisesti. Mutta, pystytkö kuvittelemaan, että kävelisit sen ihmisen luokse ja kertoisit sen hänelle? Teinien huutelut on asia sinällään, mutta joskus niin teki ihan aikuinenkin mies. Sen jälkeen, kun todella lihoin, aloin kuulla kommentteja pelkästään lihavuudesta, joskus harvoin ja -sanalla rumaan yhdistettynä, ehkä sitten lihavuus on pahempaa kuin rumuus. Silloin koulussa ne jakautui aika tasaisesti. Olenkin joskus miettinyt, että jos nyt laihdun sen verran, että läskikommentit loppuu, alanko taas kuulemaan sanaa ruma... Toisaalta olen aina hävennyt paljon enemmän lihavuuttani kuin rumuuttani. Kai siksi, että lihavuus on itseni aiheuttamaa.

Mutta, takaisin haasteeseen. Harhauduin taas pohtimaan ulkonäön merkitystä, mutta se on ja on aina ollut, tärkeä asia minulle. Olen aina pitänyt sitä oleellisena asiana ja olen aina ollut kovin tietoinen ulkonäköni negatiivisista puolista.  Mutta kolme asiaa, joista pidän ulkonäössäni... Ensimmäinen on itse asiassa helppo, pidän vilpittömästi hiusteni väristä. Olen aina tykännyt olla brunetti. Se on sinällään aika mielenkiintoista, koska minua haukuttiin paljon myös tummista hiuksistani ja silmistäni. Läskiksi ja rumaksi haukkuminen hävetti minua ja otin ne vahvaksi osaksi itseäni, mutta tummuuteeni liittyvistä haukuista huolimatta pidin aina hiuksistani. En oikein tiedä miksi tässä kohden haukuilla ei ollut vaikutusta. Mutta minusta on hyvä asia olla tumma. :)

Keksin kyllä toisenkin, mutten tiedä lasketaanko sitä, koska se on vähän huijausta. Minä nimittäin suorastaan rakastan Revitalashin aikaansaamia pitkiä ripsiäni! Mutta se on enemmän verrannollista niihin tynkäripsiin, mitkä minulla oli luonnostaan ja nämähän eivät ole omat luonnolliset ripseni, joten... Hyväksytäänhän tämä silti? :)

Mutta sitten se kolmas... Se on jo vaikeampi keksiä. No, ehkä se, että läskeistä huolimatta olen suhteellisen tasaisesti läski. Vaikka lihavuuteni onkin päärynäpainotteista, se voisi kai olla vieläkin pahemmin paikallista ja ihon palautumisen kannalta se on positiivinen asia.

Haasteen saa tästä napata kaikki, jotka haluavat omassa blogissaan kertoa ulkonäkönsä hyvistä puolista. :) Tai vaikka tässä alla kommenttiboksissa, jos ei ole omaa blogia. :)

13 kommenttia:

  1. Tää oli muuten ihan äärettömän hyvä postaus, pitkä ja syvällinen :)
    Voin tarttua haasteeseen, mutta saas nähä ehtiikö postaus ulos vielä tällä viikolla. Yritän muistaa heittää linkkiä kuitenkin kun saan sen tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)

      Joo, tee vain ja laita linkki. Tai muutenkin kyllä aina luen uudet postaukset, kun seuraan sinua(kin) bloglovin'n kautta. :)

      Poista
  2. Hei,

    minun mielestäni kukaan ihminen ei ole ruma, olipa hän minkä kokoinen tahansa. Tottakai epäsiisteys on toinen juttu mutta uskon sinun kuitenkin huolehtivan hygieniastasi :) Olen niin pahoillani kun et itse näe kuinka mahtava nainen olet! Sinun pitäisi vain saada itsetuntoa kohdata maailma. Ehdottaisin sinulle itsesi haastamista! Päätä jokin pieni juttu/teko mikä tuntuu haastavalta ja tee se! Esim. jos yleensä käyt tietyssä kaupassa niin nyt menetkin eri kauppaan, laitat hiuksesi hiukan erilailla, huulipunaa, eri vaatteet mitä normaalisti, tervehdit naapuria, hymyilet vastaantulevalle yms kaikkea mitä vaan keksit. Kun lähtee pienestä liikkeelle niin kohta noi jutut tuntuu ihan normaalilta :) ja tästä lumipalloefekti lähtee liikkeelle ;) sekä jos nyt sanot, että et osaa laittaa hiuksiasi niin netissä on mahottomasti videoita aiheesta ;)

    Muista: sinullakin on oikeus nauttia elämästä! Me kaikki ollaan täällä yhtä arvokkaita :)

    P.S tarkoitus ei ole mitenkään loukata, halusin vain sanoa tämän! Mielestäni olet hyvä kirjoittaja ja voisinkin nähdä sinut jonkun lehden kolumnistina!

    -Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pidän kyllä huolta hygieniastani, kuulemma vähän liikaakin... :D Meillä on suvussa sellainen pakkomielle, että suurin osa meistä on vähän hulluja siivoamisen ja puhtauden suhteen. :) Mutta kuulemma esipeseytyminen suihkuun mennessä on kummallista käytöstä... :D

      Laihtumisen myötä olen kyllä uskaltautunut tekemään asioita, jotka ei ennen olisi tulleet kuuloonkaan, mutta kieltämättä minun pitäisi enemmän haastaa itseäni, minulla on taipumusta pysytellä tutussa ja turvallisessa. Mutta; olen nyt kesän mittaan ollut useamman kerran ihmisten ilmoilla hame päällä ja se on jotakin, jota en koskaan uskonut tekeväni! Ja olen jopa alkanut tottua siihen! Olet varmaan ihan oikeassa, että vähitellen kaikki tuollainen alkaa tuntua normaalilta ja uskaltaa tehdä aina vain enemmän.

      (Hiuksillani on muuten oma tahto ja niitä on ihan turha yrittää laittaa! :D Äitini yritti lapsuudessani vuosia, kunnes vihdoin luovutti! :D)

      En mitenkään loukkaantunut, en yleensäkään ihan vähästä hätkähdä! Se hyöty kouluaikojen kokemuksista ainakin on! :) Eikä tuossa sinun kommentissa mitään loukkaavaa ollutkaan, päinvastoin! :)

      Kiitos! :)

      Poista
  3. Hei! Osta itsellesi uudet, asialliset vaatteet, meikkaa vähän, lakkaa kynnet, kävele korkokengillä... Tee naisellisia juttuja joista tulee hyvälle mielelle ja muutkin huomaavat sisältäsi tulevan hyvän olon! :) mielestäni ajattelet aivan liian negatiivisesti itsestäsi ja tuhlaat turhaan elämääsi ajattelemalla muita ihmisiä.. Jos jonkun mielestä olet liian ruma tai lihava ihminen tähän maailmaan, se on hänen ongelmansa, ei sinun!

    Terv. 15 kg sinua lihavampi, positiivisesti ajatteleva nuori nainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ja korkokengät olisi katastrofi! :D Mutta olen kyllä viime aikoina ostellut vaatteita, ennen ostin ne, mitkä mahtui ja käytin niitä niin kauan, kuin vain suinkin kehtasin... Mikä oli yleensä pari vuotta liian kauan. :/

      Yleisesti ottaen tunnen oloni parhaaksi, kun olen mahdollisimman huomaamaton, kun olen pukeutunut niin, että minusta tuntuu, ettei kukaan huomaa, että olen olemassa. Juuri se näkymättömyyden tunne oli suurin haaveeni laihtumisessa ja sen olen jossain määrin saavuttanutkin, minusta ei nykyään yleensä tunnu, kuin minua tuijotettaisiin tai edes huomattaisiin. Se on aivan ihanaa!

      Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että välitän aivan liikaa muiden mielipiteistä. Enkä minä siitä kaunistu, vaikka kuinka sitä murehtisin. Se on vain tapa, jolla olen ajatellut niin kauan, että sitä on haastavaa muuttaa, vaikka syytä olisikin. Mutta yritän kyllä! :)

      Poista
  4. Hei!
    Olen sinua vanhempi nainen ja 15 vuotiaan pojan äiti. Kirjoitat hyvin ja syvällisesti. Olen niin pahoillani kaikesta, mitä olet saanut kokea. Se ei ehkä ole suoraan minun syyni, mutta välillisesti me olemme kaikki vastuussa tästä epäreilusta ja joskus varsin julmasta maailmastamme. Toivon, että pääset yli kaikesta siitä paskasta, jota olet joutunut kohtaamaan. Kasvattajana en ehkä ole kummoinen, mutta ainakin olen yrittänyt kasvattaa pojastani miehen, joka arvostaa itseään ja muita. Toivon totisesti onnistuneeni, sillä näitä muita ihmisiä kiusaavia oksennuspusseja on maailmassa totisesti liikaa. Ja muuten, katsottuani kuviasi minä, niinkuin moni muukin, näen niissä jo NYT sopusuhtaisen nuoren naisen. Tsemppiä sinulle!
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää nyt sanoa, että vaikka usein puhun miehistä tai pojista yhtenä ryhmänä, niin onneksi loppujen lopuksi se on kai aika pieni prosenttiosuus, ketkä kiusaa ja niin varmaan myös minun kohdallani. Mutta silloin kouluaikoina se todella tuntui välillä siltä, kuin aivan kaikki olisivat siihen osallistuneet, koska pidin kaikkia poikia vähintään uhkana ja se tunne jäi aikuisuuteenkin, vaikka järjellä ajatellen tiedänkin, ettei se niin ole. Joskus kauan koulun jälkeen juttelin kotipaikkakunnalleni asumaan jääneen luokkakaverin kanssa, joka kertoi muiden samalla luokalla olleiden kuulumisia ja hän mainitsi monta poikaa, joista minulla ei ollut kerta kaikkiaan mitään muistikuvaa. Voin vain olettaa, että he eivät haukkuneet minua, koska ne muut kyllä muistan.

      Kaikkein pahimmalla kiusaajalla on nyt kolme tytärtä ja olen miettinyt, että ajatteleekohan hän koskaan sitä, millainen itse oli tyttöjä kohtaan koulussa. Koska hän oli ihan hirveä todella monelle, se ei vain ollut sitä satunnaista läski/ruma huutelua, mitä suurempi osa kiusaajista harrasti. Eikä rajoittunut vain läskeihin, vaan ihan kaikkiin, joista löytyi jotakin, josta kiusata.

      Varmaan ainakin jossain määrin se on vanhemmistakin kiinni, joten varmasti olet onnistunut kasvattamaan pojastasi ihmisen, joka ei saa iloa muiden haukkumisesta. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Kiitos vastauksestasi!

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan jospa pientä muutosta tapahtuisi.. ;)

    -Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ainakin aion yrittää, tuloksia en voi luvata. :)

      Poista
  6. Huomasin, että olit voittanut Värikäs Pipsa blogissa kissanmuonaa :-) Nyt nopsaa kattomaan s.postia että saat voittosi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huippua, minä kun en yleensä voita mitään!

      Kiitti, kun ilmoitit! :)

      Poista
    2. Huomasin vasta nyt, että kirjoitin Värikäs Pipsa :D Hah! Mutta tajusit kuitenkin mitä tarkoitin ;)

      Poista