perjantai 22. elokuuta 2014

Auts!

Olen viettänyt tänä kesänä poikkeuksellisen paljon aikaa maalaten(olkkarin seinät, yhdeksän tuolia, lipasto, kaappi, yhden tekokuusen alaosa ja paljon kaikenlaista pientä on saanut uuden värin) ja nyt oikea ranteeni on ihan hirveän kipeä. Se usein vihoittelee muutenkin, koska olen niin paljon tietokoneen ääressä, mutta nyt en pysty nostamaan oikein mitään ilman viiltävää kipua ja ilmeisesti minun pitäisi olla käyttämättä sitä kokonaan jonkin aikaa. No, viimeinen maalikerros viimeiseen tuoliin ja sen jälkeen en vähään aikaan maalaa. Paitsi ehkä spraymaalilla, sitä saan levitettyä vasemmallakin kädellä.

Myös vatsani on ollut vähän arka ja kipeä. Söin yksi päivä kaksi pientä porkkanaa ja sen jälkeen vietin nelisen tuntia sängyllä tuskasta kiemurrellen. En ymmärrä, miksi en kestä porkkanoita, nuorena saatoin syödä kokonaisen pussillisenkin kerralla. Jossain vaiheessa suurempi määrä alkoi aiheuttaa kipua ja nyt en kestä edes kahta pikkuruista porkkanaa. Voiko porkkanallekin tulla yliherkäksi? Pari päivää sen jälkeen söin banaanin ja taas sama juttu, vatsa oli kipeä monta tuntia. Seuraavana päivänä söin perunan ja raejuustoa ja jälleen sain vatsan kipeäksi. Nyt se on ollut hiukan kipeä melkein joka päivä. Epäilen syyksi sitä, että olen syönyt puutarhasta kaikenlaista, kurkkuja ja tomaatteja ja omppuja ja kesäkurpitsaa. Ilmeisesti vatsani ei enää kestä mitään tuoretta kasvista... :/ Olen yrittänyt olla varovainen ja syödä pieniä määriä kerralla, mutta pientä kipua silti tuntuu. En edes halua ajatella, miltä tuntuisi, jos olisin syönyt enemmän. En tiedä liittyykö se leikkaukseen. Porkkanat joka tapauksessa aiheuttivat kipua jo aiemminkin, mutta ei muut kasvikset. Muutenkin pidän kuitua sisältäviä ruokia jotenkin epämiellyttävän tuntuisina, ne aiheuttaa täyden tunteen ja se tuntuu minusta huonolla tavalla oudolta. Ja pahoittelen taas liiallista informaatiota, mutta en kuitenkaan ole tarvinnut laksatiiveja pitkiin aikoihin, joten sikäli tilanne on parantunut. Täytyy kai vain yrittää löytää sopiva määrä kasviksia, minkä uskallan syödä.

Ajattelin muuten laittaa niitä edistymiskuvia tasan vuoden kuluttua edellisistä kuvista, olin sitten edistynyt tai en. Mutta toivon, että nyt edes alittaisin kahdeksankympin ellen mitään muuta. Olen ollut jumissa pienen ikuisuuden ja minulla on nyt suuria vaikeuksia saada itseäni niskasta kiinni. Päätin, että pitäisin kalorit 1000 - 1200 välillä, mutta käytännössä melkein joka ilta sorrun syömään vielä parilla kolmella sadalla kalorilla jotakin... :( Enkä yleensä mitään terveellistä. Ja laihtuakseni minun pitäisi varmaan päästä alle tuhannen. Helteet myös antoivat minulle loistavan tekosyyn lipsua lenkkeilystä ja yritän nyt kovasti saada itseni taas kuriin senkin suhteen. Onneksi minusta on ihanaa olla syksyllä ulkona, joten se auttaa. Onnistuin pudottamaan muutaman kilon viime syksynä pitkän jumituksen jälkeen ja olen toiveikas, että pystyisin siihen taas.

Syksy on tosiaan tullut, koska hiiret ovat ilmestyneet tiskiallaskaappiin. Putkien ympärillä on reikiä ja vaikka kuinka yritämme tukkia niitä, joka syksy sinne tulee hiiriä. Kolli metsästää usein kaapissa... Olen miettinyt sellaisen elektronisen karkottimen hankkimista. Tosin katselin kaupassa sellaista, jossa oli myös loukkuja mukana ja tulin vähän epäluuloiseksi, kun esittelytekstissä luki "ensin pyydystät hiiret loukuilla ja sitten pidät ne poissa elektronisella karkottimella". Luulisi, että kuolema on tarpeeksi pitämään pyydystetyt hiiret poissa... Tai ehkä he eivät halua tuottaa pettymystä asiakkaille, nyt he ainakin pystyvät pitämään lupauksensa, koska ne hiiret aivan varmasti pysyy poissa! Mutta jos se ei karkota eläviä hiiriä, niin ei kai sillä mitään tee... Onko kenelläkään hyviä kokemuksia noista laitteista? En muutenkaan ole kovin innoissani hiirten tappamisesta, koska minusta ne ovat oikeastaan aika suloisia, mutta äitini on asiasta eri mieltä, joten jokin muu keino tulisi hyvään käyttöön.

Tein eilen myös syyslannoituksen ja se oli niin ihanaa! Ei se lannoittaminen sinällään, mutta syystöiden aloittaminen. Minusta on ihanaa laittaa puutarha syyskuntoon, nautin siitä joka vuosi aivan suunnattomasti. Kevättyöt ei ole läheskään yhtä kivoja, mutta kaiken siivoaminen pois talveksi on jotenkin rauhoittavaa ja saan siitä suurta iloa. Ehkä se osin johtuu siitäkin, että inhoan kaikenlaista epäjärjestystä ja sotkua ja kesäisin pihalla on enemmän tavaraa. Olen tosiaan viime vuosina siivonnut paljon ja nyt kaikki äidin romut ovat yhdessä paikassa, piilossa pressun alla yhden piharakennuksen takana ja kun vielä saan pois kaikki kastelusaavit ja kottikärryt ja muut satunnaiset romut, kaikki on kauniisti järjestyksessä. Minusta tuntuu hyvin vahvasti siltä, että edessä on pitkä luminen talvi ja odotan sitä innolla. Koska viime talvena ei ollut lunta kuin pienen hetken, talvesta tuntuu olevan ikuisuus! Voin jo melkein haistaa ensilumen tuoksun! :)

Silti tuntuu todella oudolta, että kohta on jo syyskuu! Syyskuu on jo virallisestikin joulunodotuskuukausi! :) Kai minusta on tullut todella vanha, kun aika kuluu niin hirveän nopeasti... :)

Mutta, ihanaa viikonloppua kaikille! :)


4 kommenttia:

  1. Tuo porkkana on ainakin minun vatsalleni kaikkein hankalin ruoka-aine - siis raakana paljon syötynä. Pahin mahdollinen yhdistelmä on kahvi ja raaka porkkana. Nuorena söin valtavat määrät raakoja porkkanoita ja join kahviakin samalla, mutta sitten yhden stressistä aiheutuneen "lähes vatsakatarrin" jälkeen en ole isoja määriä raakaa porkkanaa pystynyt syömään ilman vatsanväänteitä (ja minulle ei siis ole tehty vatsaan mitään leikkauksia). Kokeile hetken syödä vihannekset keitettyinä, ovat vatsalle hellempiä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitinikään ei kestä porkkanoita, joten ehkä se kulkee suvuissa. Täytyisi varmaan alkaa keittää ne, mutta kun raaka porkkana on hyvää. Ja porkkanamehu on aivan ihanaa! :) Toivottavasti en ole kehittänyt sillekin yliherkkyyttä, ainakin viime syksynä pystyin sitä kyllä juomaan!

      Poista
  2. Mun mies on työskennellyt isossa elintarvikealan yrityksessä ja heidän kaikilla varastoilla käytetään nuita elektronisia karkoittimia. Eli veikkaan, että ne toimii, koska ei kai miljoonabisnes käytä senttiäkään mihinkään turhaan? :D

    Ja mä ymmärtäisin tuon pakkauksen tekstin niin, että loukuilla listitään jo sisäänmuuttaneet siimahännät ja elektroninen osa saa uudet sisään haluajat toisiin ajatuksiin. Ilmeisesti se elektroninen lähetin saa hiiret karkusalle, mutta ne jotka ovat jo asuneet aikansa sisällä saattavat laskelmoida, että sisällä on niin kivaa, että jäävät henkensä uhallakin... Olettaen että hiiret osaavat laskelmoida! Lurjukset! :D

    - Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ostaa ainakin yksi ja testata. :)

      Varmaan sillä juuri tuota tarkoitettiin, mutta se teksti kyllä selvästi oli kirjoitettu niin, että ne jo pyydystetyt hiiret pysyvät poissa! :D

      Luin näistä netissä ja siellä sanottiin, että hiiri kokee elektronisen karkottimen toiseksi eläimeksi ja käy valtataistelun sen kanssa... Mutta jos hiirellä on edelleen ruokaa saatavana, se saattaa sietää toisen "eläimen" läsnäoloa, jolloin karkotin ei toimi. Tiedän, että rotat ainakin on älykkäitä, mutta minusta tuo kuitenkin kuulosti vähän turhan ovelalta ajattelulta hiirelle... :D

      Poista