keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Negatiivinen voima

Ulkona on ihan kummallinen ilma, jotenkin pysähtynyt ja vuodenajaton. Tuntui ihan kesältä, vaikka kai selkeästi onkin syksy. Edellisviikonloppuna kotona katselin, ettei ole yhtään vielä keltaisia lehtiä puissa, mutta viime viikonloppuna niitä olikin jo ainakin puolet. Hassua, miten yhtäkkiä vuodenajat loppujen lopuksi vaihtuu. Ja sunnuntaina oli juuri sellainen syyspäivä, joita jaksan aina hehkuttaa, aurinko paistoi, mutta iho viileni. Olin monta tuntia ulkona, otin porkkanat ja punajuuret ylös ja muutenkin laitoin puutarhaa syyskuntoon. Ja nautin pimeistä öistä. :)

Yhdestä äidin ystävästä on tulossa ensimmäistä kertaa mummo ja hän on siitä aivan innoissaan, eikä enää muusta puhukaan. Se on todella raskasta äidilleni ja minusta tuntuu ihan hirvittävän pahalta, etten voi antaa äidilleni lapsenlasta. Se oli suurin piirtein hänen suurin unelmansa, kuten tietysti minunkin ja minusta on kauheaa tuottaa hänelle näin suuri pettymys. Pahinta on se, kun ihmiset kyselee häneltä, miksen ole naimisissa tai miksei minulla ole lapsia; ei tietenkään minulle tutut ihmiset, he tuntevat minut ja näkevät, ettei tällä ulkonäöllä miestä saada, mutta sellaiset puolitutut, jotka tietävät, että äidilläni on ikäiseni tytär, mutteivät ole tavanneet minua. Äiti on ihan epätoivoissaan, kun ei tiedä, mitä sanoisi heille. Äiti aina raportoi minulle näistä kyselyistä, samoin siitä, kun ihmiset kyselevät työtilanteestani ja en tiedä tarkoittaako hän sitä niin, mutta minusta ne kuulostaa syytökseltä. Ihan sama, miten hyvällä tuulella olen tai miten hyvä päivä minulla on ollut, tieto noista kyselyistä pilaa poikkeuksetta ainakin loppupäivän. Varsinkin yksi äidin ystävä kysyy joka ikinen kerta äidin nähdessään, olenko saanut töitä ja olen jo oppinut kammoamaan ajatustakin siitä, että äiti näkee hänet. Mutta tuo lapsiasia on vielä pahempi, koska työttömyyttäni äiti vain häpeää, mutta tiedän, miten kovasti hän olisi halunnut lapsenlapsia. Minun on muutenkin vaikea kestää vanhempieni pahaa mieltä tai heille tapahtuvia pahoja asioita, mutta kun aiheuttajana olen minä itse, se tuntuu sietämättömältä. Minusta tuntuu kuin olisin jonkinlainen rangaistus, joka heille on lähetetty edellisissä elämissä tehdyistä pahoista töistä. On raskasta elää sen kanssa, etten tuo mitään positiivista kenenkään elämään, vähän kuin olisin jonkinlainen... en edes tiedä mikä, jonkinlainen "negatiivinen voima", en edes ihminen.  

Sanomattakin kai selvää, että minulla oli kurja yö, jota seurasi kurja päivä. Näin painajaista ja herätessäni tunsin olevani niin yksin, kuin ihan oikeasti olisin ainoa ihminen maailmassa. Olen yleisesti ottaen todella tottunut ja sopeutunut olemaan yksin, mutta yöt on joskus vaikeita. On kai luonnotonta ihmiselle elää täysin ilman minkäänlaista fyysistä kontaktia toiseen ihmiseen ja joskus se on sietämätöntä. Mutta tiedän kyllä, että tämä tunne menee taas ohi. Minulla on taas vähän sellainen olo, ettei mikään tule koskaan järjestymään, en tiedä miksi nyt, kun niin pitkään on mennyt niin hyvin. Toivon, että tämä on jonkinlainen poikkeustilanne, eikä ahdistukseni taas palaa. Yhtä pahana kuin se oli pari vuotta sitten, en kestä sitä enää toista kertaa. Mutta katsotaan nyt. Toivon vain, ettei äiti aina raportoisi minulle muiden ihmisten sanomisia, ei minun tarvitse kuulla enää muilta, mikä luuseri olen. Tiedän itsekin enemmän kuin hyvin.

Nilkka tuntuu jo melkein tavalliselta, luulen, että uskallan loppuviikosta jatkaa juoksuharjoituksiani. Tosin kahdella minuutilla, yritän sitä kolmea sitten ensi viikolla. Nyt tällä hetkellä joku neljä minuuttia tuntuu aika mahdottomalta, joten luulen, että toistan tätä kahta tai maksimissaan kolmea aika kauan.

Minun pitäisi saada painoa liikahtamaan alaspäin, olen ollut samassa painossa jo kohta vuoden. Ei tämä nyt rehellisesti sanoen mikään katastrofi ole tämäkään, jokin osa minusta on kuitenkin hirveän tyytyväinen jo siihen lievään ylipainoonkin ja pysyn tässä painossa, vaikka välillä tulee vähän herkuteltuakin. Ehkä se on osa ongelmaa, olen edelleen jonkinlaisissa epätodellisissa fiiliksissä siitä, että saavutin "vain" lievän ylipainon ja se, että vielä laihtuisin lisääkin, tuntuu jo ihan hullulta. Mutta kun asetin aikanaan sen tavoitteen seiskaviiteen, haluaisin sen kyllä saavuttaakin. Ja olisihan pienempi paino aina parempi. Ja olenhan minä kuitenkin edelleen kiistatta lihava. Minusta tavallaan tuntuu kuin olisin luisunut samaan tilanteeseen kuin ennen leikkausta, sillä erotuksella, että määrät on pienempiä. Joka päivä alkaa hyvin, mutta sitten illalla sorrun napostelemaan vähän kaikenlaista, niin ettei sitä laihtumiseen tarvittavaa kalorivajausta synny. Ja sekin on tavallaan ristiriitaista, koska ennenhän se sortuminen tarkoitti aivan järjetöntä määrää roskaruokaa ja herkkuja, nyt se on enemmänkin jotain voileipää tai joskus tietysti ihan jotain herkkuakin. Ole myös alkanut käymään vaa'alla todella harvoin, kun lukemat ei ole muuttuneet niin pitkiin aikoihin, olen jotenkin unohtanut sen tavan käydä vaa'alla kymmenen kertaa päivässä. Hyvä jos käyn pari kertaa kuussa, heinäkuussa en tainnut käydä kertaakaan! Siksi tuo edistymisvälilehtikin on jäänyt ihan retuperälle ja siksi kun sitä edistystä ei ole. Mutta laitan jossain vaiheessa silti kuvia, koska ainakin minusta itsestäni tuntuu, että läski on vaihtanut paikkaa. :D Minusta alavartaloni on pienentynyt, mutta vatsani kasvanut! Voi se silti olla vain suhteessa toisiinsa.

Mutta nyt kämppikseni tuli vihdoin ulos kylppäristä, hän oli siellä noin viikon, joten menen äkkiä suihkuun, ennen kuin hän menee sinne uudelleen. :D Hauskaa loppuviikkoa! :)

12 kommenttia:

  1. Siis anteeksi nyt että kysyn, mutta siis miksi et voi saada lapsia? Siis meinaan että oikeastiko vai tarkoititko että olet liian ruma saamaan lapsia??! Eihän noin voi kukaan ajatella, jos sitä meinasit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tarkoittanut niin, että rumuus tekisi minusta steriilin, mutta kun en voi saada parisuhdetta, niin se poistaa vaihtoehdoista sen luonnollisen keinon. Ja koska minulla on kuitenkin niin paljon ongelmia, en uskalla hankkia lasta keinohedelmöityksellä, joka oletettavasti olisi mahdollista. Tai minulla ei ainakaan ole syytä uskoa, etten pystyisi tulemaan raskaaksi, tietysti sekin silti on mahdollista.

      Poista
    2. Aivan... Jotenkin kyllä hankala nyt tuommoista murehtimista ymmärtää, että ei äiti voi saada lapsenlapsia kun olen niin ruma. Eikös tuo ole jo vähän vastakkaisen sukupuolen väheksyntääkin jos ajattelee että pelkkä ulkonäkö merkkaa? Toiseksi en kyllä käsitä miten joku voi olla niin ruma että äitikin tietää ettei sen takia tule saamaan lapsenlapsia? Kuulostaa ihan kreisiltä, sori vaan. :) lopeta tuo itsesi väheksyminen niin on paljon helpompa? Ei kukaan ole lähtökohtaisesti ruma, ja kaiken lisäksi parisuhteessa kyllä merkkaa niin moni muu asia ulkonäköä enemmän. Tutustu johonkin vaikka netin kautta niin tutustutte ensin luonteeseen jos se kaamea ulkonäkö pelottaa...

      Poista
    3. Kyllähän ulkonäöllä on suuri merkitys, sellaisissakin asioissa, joihin se ei oikeasti vaikuta, saati sitten parinvalinnassa. Ei se ole väheksyntää, se on biologinen tosiasia, että miehen on pidettävä naista puoleensavetävänä edes pystyäkseen mihinkään, mikä ei yksinkertaisesti olisi mahdollista minun kanssani. Ja minun tapauksessani ei kyllä luonteellakaan ketään hurmata! :D

      Äitini tietää sen jo ikänikin takia ja muutenkin, hän on hyvin realistinen ihminen. Enkä ole antanut hänelle turhaa toivoa, hän tietää, ettei saa lapsenlapsia. Silti tiedostan sen, miten pettynyt hän on ja itsellenikin lapsettomuus on vaikea asia.

      Poista
    4. Ok. Jotenkin minun on vain vaikea käsittää tuollaista rumuutta. Kasvojasi en ole nähnyt, mutta noissa päättömissä kuvissa (edistymiskuvissa siis) näytät aivan normaalilta ihmksltä. Onko kasvoillesi sitten tapahtunut jotain (palanut, syöpynyt tms) sellaista että ne ovat erityisen rumat? Eikö laittautumalla, siis meikillä ja hiustenlaitolla yms, saa yhtään ihmismäistä aikaiseksi? Ja kauniilla vaatteilla yms.ennenkaikkea asenteella, että olen ihan hyvä ihminen, omalla laillani kaunis niin kuin kaikki muutkin.
      Äitinä minun on melkein mahdoton uskoa että joku äiti olisi niin realisti, että ajattelisi oman lapsensa olevan niin ruma, että jää varmaan lapsenlapsettomaksi. Kuulostaa käsittämättömältä. Oma lapseni on tosin vasta lapsi ja luonnollisesti maailman kaunein sellainen.
      Tarkoitukseni ei ole ärsyttää, ärsyynnyin vain itse tuollaisesta itsensä väheksymisestä. En tunne sinua yhtään, en ikääsi tai en tiedä kavereistasi mitään yms. Voin kertoa, että nuorempana koin itsekin olevani ruma, olin lihavahko (ainakin isompi kuin muut), en meikannut, en yrittänytkään tehdä "rumuudelleni" mitään. Istuin kotona tietokoneella, en liikkunut missään enkä ollut kenenkään kanssa tekemisissä kasvotusten. Onneksi ystävystyin parin maailman ihanimman ihmisen kanssa, ja pääsin pikkuhiljaa omasta ankeudestani eroon. Minähän olinkin ihan hyvä, jopa ihan nätti, kun laitoin sopivat vaatteet ja vähän meikkiä, hiukset sievästi. Aloin liikkua ihmisten ilmoilla ja elää. Ja niin on vain lopulta käynyt että olen tällä hetkellä vaimo ja äiti, työelämässäkin. Kaikki on hienosti vaikka nuorempana ajattelin että en varmasti tule edes yhtä suudelmaa elämäni aikana saamaan, koska olen niin ällöttävä ja ruma. En siis usko että edes sinä voit olla sellainen - ole vain rohkea ja älä väheksy itseäsi!

      Poista
    5. Ei se varmaan johdu pelkästään rumuudesta, se on varmaankin monen asian summa; olen tietysti lihava ja olen myös sosiaalisesti kömpelö ja olen luonteeltani epänaisellinen. Pidän kyllä kaikista ulkoisista "tyttöjen jutuista", mutta... No, äitini osaa tehdä ihan mitä vain, joten minulla ei oikein ole ymmärrystä perinteisistä naisten ja miesten rooleista. Pahin vikani on huono iho, jota tietysti saan peitettyä, mutta erityisesti kalloni muoto, jolle en luonnollisestikaan voi tehdä mitään, tekee minusta todella ruman. Se saa minut näyttämään irvokkaalta.

      Olen kertonut äidilleni, ettei minun näköiselläni naisella ole mitään mahdollisuuksia pariutua. Hän kyllä ymmärtää sen, vaikka tietysti äitinäni näkee hyviäkin puolia ulkonäössäni.

      Olen 34, joten iänkin puolesta alkaa olla ihan viime hetket käsillä. Kavereita ei ole, joten paljon vietän aikaa yksikseni. Joskus nuorena kuitenkin kävin paljonkin ulkona, mutta kaikki huomio, mitä miehiltä sai, oli negatiivista. En siis väheksy itseäni, olen vain realistinen. Nuorena kuulin miehiltä melkein joka ikinen päivä, että olen ruma, joten tämä ei ole mitään omaa kuvitelmaani tai huonon itsetunnon aiheuttamaa. Ja nuorena itse asiassa laittauduin joka päivä, nykyään en pahemmin jaksa vaivautua, mitä nyt tosiaan huonoa ihoa peitän.

      Poista
  2. Kuule, ystäväni tapasi oikein vanhapiikaneiti-ihmisenä 38-vuotiaana miehensä ja he saivat neljä lasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän itse asiassa yhden miehen, jolla oli ensimmäinen tyttöystävä yli 7kymppisenä! :D Mutta hänessä ei ollut ainakaan mitään näkyvää vikaa, en sitten tiedä, miksi vasta silloin.

      Poista
  3. Etkö siis tunne yhtäkään rumaa naista, joka olisi parisuhteessa? Vaatiiko miehet sinusta liikaa naisilta? Mikä sinusta on liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en yhtä rumaa kuin minä(plus pitää huomioida, että minussa on muitakin vikoja, kuin ruma naama ja läskit). Ja nekin vähemmän kauniit, jotka ovat parisuhteessa, ovat yleensä olleet paljon paremman näköisiä alussa.

      Minä en pystyisi täyttämään edes täysin kohtuullisia tai vaatimattomia vaatimuksia, joten minun perspektiivistäni on vähän vaikea ajatella noin... Mutta kyllä joskus mietin, että miten kukaan onnistuu pariutumaan, kun ihmiset tuntuvat vaativan täydellisyyttä. Ja joskus lukee esim. netistä jotain ihan älyttömiä vaatimuksia, kuten ettei saa olla yhtään rasvaa missään ja nännien tulee olla vaaleanpunaiset ja yksi mies joskus jossain blogissa kirjoitti hyvin yksityiskohtaisesti, millaiset kynnet naisella pitää olla. Nuo oli minusta jo vähän liikaa. :D

      Poista
  4. Omaan luustoon ei voi vaikuttaa, mutta muutoin ulkonäköön ja viehättävyyteensä voi vaikuttaa niin monilla eri tavoilla. Esim. nimenomaan paino (johon olet paneutunutkin :)), hiukset, meikki, pukeutuminen, ryhti, ITSETUNTO. (ks. esim. http://www.therulesrevisited.com/2011/09/feminine-beauty-is-highly-controllable.html) Ja jos olet katsellut ympärillesi, olet varmaan huomannut että myös "vähemmän viehättävillä" ihmisillä on erittäin usein kumppani.

    Mistä unelmoit? Miehestä ja lapsista? Mikä olisi seuraava steppi? Käytkö paljon ulkona, olisiko tässä parannettavan varaa?

    Elämäämme rajoittavat monet typerät uskomukset: en voi tehdä asiaa X, koska en kuitenkaan pärjäisi, minulle naurettaisiin, jne... Ne ovat VAIN ajatuksia ja niille pitää sanoa: suu tukkoon, tämä nainen lähtee nyt baanalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain määrin itseään voi kyllä parantaa, mutta minun kohdallani jossain määrin ei auttaisi niin yhtään. Realistisesti tarvitsisin kymmenien tuhansien eurojen edestä plastiikkakirurgiaa edes päästäkseni lähes normaaliksi ja lähes normaalinkin yli 3kymppisen vanhanpiian pariutumistodennäköisyys on aika lailla olematon. Minussa on vain yksinkertaisesti liikaa vikoja ja vaikka toki osaa niistä voin parantaa, ei se silti riittäisi.

      Ei minä oikeasti mistään tuollaisesta unelmoi, tiedän, ettei se voi toteutua. Se on kai vain jonkinlainen biologinen vaisto, joka kaikesta realismistani huolimatta saa minut kaipaamaan mahdottomia asioita. Sen kanssa on vain elettävä.

      (Voi että minua muuten ärsyttää miesten kommentit siitä, miten helppoa naisten on pitää ihokarvat poissa... Niinpä... :/ )

      Poista