tiistai 16. syyskuuta 2014

Tiesinhän minä...

Yritin eilen juosta kolmea minuuttia, mutta nyrjäytin nilkkani noin kahden kohdalla. Tämä taitaa olla kyllä tuhoon tuomittu yritys, kun nilkkani ovat niin heikot, että kävelykin on haasteellista. :/ Parantelen nilkkaa nyt varmaan tämän viikon ja yritän sitten taas ensi viikolla. Muutenkin kyllä luulen, että kolme minuuttia on liikaa, se kaksikin tuntui viime viikolla olevan ihan siinä rajoilla. Ja sovitaan, että vaikka käytän sanaa "juoksu", kaikki ymmärtää, että tarkoitan enemmänkin sellaista Aku Ankasta tuttua eteenpäin raahautumista kävelyä nopeampaan tahtiin... :D Mietin jotain tekniikoita sitten joskus. :D Minua oikeasti harmittaa, että vaikka meillä koulussa oli joka kirottu kevät kuusi viikkoa maastojuoksua liikuntatunneilla, niin meille ei opetettu siellä mitään. Me vain juoksimme ympäri pururataa ja joskus opettaja otti aikaa. Tai ne juoksivat, jotka pystyivät, me jotka jouduimme välillä kävelemään, saimme kuulla siitä loputtomiin. Liikunnanopettaja oli sadistinen narttu, joka teki aina hirveän numeron siitä, jos joku ei pystynyt tekemään kaikkea, mitä hän käski. Olin siinä roolissa aika usein... Se oli niin noloa! Olin kömpelö ja huonokuntoinenkin ja minusta kaikki siinä tilanteessa oli hirveää ja hän ei tosiaan tehnyt sitä helpommaksi. En voinut sietää häntä ja luulen, että tunne oli molemminpuolinen. Olin hyvä ainoastaan uinnissa ja kerran hän tokaisi, että osaat sinäkin sentään jotain, hän oli jo menettänyt toivonsa. :D No, eipä se uintitestistä saatu kymppi silti nostanut arvosanaani kuutosesta. Yhtenä vuonna lintsasin liikuntatunneilta niin paljon, että jouduin suorittamaan niitä koulun ulkopuolella. Mikä sinällään oli ihan sama, kun kerran joka tapauksessa kävin uimassa, niin sain ne merkinnät sieltä. Mutta nyt jälkeenpäin ajattelen, että se olisi ollut hyvä tilaisuus oppiakin jotakin. Kotikunnassani on esimerkiksi hyvin varusteltu sali, mutta sen sijaan, että olisimme edes kokeilleet niitä laitteita, jouduimme vuorotellen tekemään vatsalihasliikkeitä kaikkien katsellessa ja opettajan laskiessa, montako pystyimme tekemään. En kyllä ymmärrä, miksi sitäkin varten oli pitänyt varata sali, kai sen olisi voinut tehdä missä vain. Ainoastaan yhtenä vuonna hänen äitiyslomansa aikana meillä oli sijainen, joka opettikin jotain, mutta silloin sali oli remontissa, joten emme silloinkaan oppineet käyttämään laitteita. Silloin kuitenkin teimme erilaisia juttuja maastojuoksutunneilla, mutta olin siinä vaiheessa niin tympiintynyt koko juoksuun, että ilman ajatusta tein parhaani mukaan, mitä käskettiin vilkuillessani toisella silmällä kelloa.

Omalla kohdallani koululiikunnan ärsyttävyyttä lisäsi se, että asuin niin kaukana koulusta, että suurimman osan vuotta kuljin kouluun bussilla. Liikuntahallille oli matkaa noin puolitoista kilometriä ja me bussilla kulkijat tietysti kävelimme sen, kun ei ollut pyörää. Opettajien mielestä 15 minuuttia oli täysin riittävä aika suihkussa käymiseen(suihkuja oli koko ryhmälle 5), kuivatteluun, pukeutumiseen ja takaisin koululle kävelemiseen ja joka kerta, kun myöhästyi, sai merkinnän ja kuudesta myöhästymismerkinnästä tunnin jälki-istuntoa. Koska sain melkein joka viikko kaksi myöhästymismerkintää, pääsin viettämään laatuaikaa jälki-istunnon parissa aina kolmen viikon välein. No, totta puhuen useamminkin, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu. Ja, kun kerran kuljin bussilla kouluun, bussi oli jo ehtinyt lähteä, kun pääsin jälki-istunnosta ja äitini joutui hakemaan minut. Minä siis vihasin koululiikuntaa koko sydämestäni ja varsinkin maastojuoksusta se vieroitti minut koko elämäkseni. Tai niin ainakin luulin, katsotaan nyt... :)

Suunnattoman kiitollinen olen kuitenkin siitä, että pojat ja tytöt siirrettiin yhteisille liikuntatunneille vasta vuosi sen jälkeen, kun pääsin lukiosta. Se olisi ollut hirveä kokemus... En tiedä, mitä opettajat ovat ajatelleet niin tehdessään, mutta voin kuvitella millaista se on niille, jotka saavat jo valmiiksi kuulla kaikenlaista huutelua. Varsinkin uimatunnit on varmasti hirveitä. Minulle on jäänyt mieleeni, kun yhtenä keväänä oli niin lämmintä, että menimme rantaan uimaan. Jos olisin tiennyt, että sinne tulee pojatkin, olisin keksinyt minkä tahansa tekosyyn, mutta siinä vaiheessa, kun tajusin, se oli jo myöhäistä. Jouduimme seisomaan uimapuvuissa rannalla kahdessa rivissä, tytöt edessä, opettajan selittäessä jotain loputtomiin ja koko ajan takanani tietyt pojat huutelivat kommentteja ahteristani ja vartalostani ja läskeistäni. Se on varmasti nöyryyttävin yksittäinen kokemus, jonka muistan kouluajoilta. Tässä kohden minulla tosiaan kävi tuuri, kun liikuntatunnit onneksi oli vielä silloin erikseen tytöillä ja pojilla.

Minusta tuntuu, että kauhean monella on huonoja muistoja koululiikunnasta. Se on todella sääli, koska siellähän voisi oppia perusteet koko elämän kestävälle liikuntaharrastukselle. No olipas mahtipontisen kuuloinen lause :D, mutta tarkoitan, että nyt näin "vanhana" tuntuu, että joutuisi monta asiaa aloittamaan ihan alusta. Tai olisihan niitä nyt tietysti itsekin voinut opetella, mutta kun koululiikunta oli pakollista ja sitä kesti vuosia, olisi sen ajan voinut mielestäni käyttää hyödyllisemmin. Juuri vaikka salin suhteen tuntuu aika hullulta, ettei minulla ole aavistustakaan, miten niitä laitteita käytetään, vaikka kävin viisi vuotta liikuntatunneilla hallissa, jossa oli erinomainen sali. En nyt salilla käymisestä olisi muutenkaan kiinnostunut, mutta minusta koululiikunnasta olisi voinut saada irti paljon enemmän. Onko liikunnanopettajat muuten ihan oikeita opettajia? Tiedän, että se sijainen ei ainakaan ollut, mutta koulumme poikien liikunnanopettaja opetti muutakin, joten hän varmaan oli... En kuitenkaan usko, että kenenkään mielestä paras tapa opettaa maastojuoksua on käskeä juosta 45 minuuttia ympyrää ja seisoa ympyrän laidalla huutelemassa niille, jotka kävelee välillä. :D Tutustuin myöhemmin sijaiseen muussa yhteydessä, joten tiedän, ettei hänellä ollut minkäänlaista koulutusta silloin, mutta hän silti opettikin jotakin, toisin kuin vakituinen opettaja. No, ehkä kuitenkin pääsen eroon maastojuoksutraumoistani ja jonain päivänä vielä juoksen. Ja jos niin käy, lupaan, että menen juoksemaan kotikuntani pururadalle kokonaiseksi 45 minuutiksi! :D

Kävin eilen tarjoustalossa ja siellä oli jo ensimmäiset joulutavarat esillä... Syyskuun viidestoista... Lyhtyjä ja kynttilöitähän on ollut jo pitkään, mutta nyt oli ihan koristeitakin. Taisi olla viime vuonnakin tarjoustalo ensimmäinen, jossa oli joulutavaraa hyllyissä. Tykkään kyllä joulusta, mutta tämä on aivan liian aikaista. Ja se on ärsyttävää, että jos siellä näkee jotakin, josta pitää, se on pakko ostaa jo nyt, koska ei sitä sitten enää lähempänä joulua ole. Edellisvuonna himoitsin Stockmannin jouluosastolta vaikka mitä, mutta ajattelin, että ostan vasta lähempänä joulua. Eikä siellä sitten enää ollut mitään jäljellä! Viime vuonna päätin, että ostan ajoissa, mutta viime vuoden valikoimissa ei ollut mitään, mitä olisin halunnut. Ei sillä, että tarvitsisin uusia joulutavaroita, mutta aina löytyy jotain niin ihanaa, että on ihan pakko saada. 

Kissoista pienimmän ja uuden kollin suhde taitaa olla muuttumassa vakavaksi! Meillä on kuistille kissanluukku, mutta siitä eteenpäin pitää käydä avaamassa ovi ja kun heitä kissittää, he kaikki popsahtavat peräkanaa luukusta sisään kuin lottopallot, kolme peräkkäistä popsahdusta. (Tai oikeastaan pops, pops, njiiiiiiihhPOPS, koska kolli on läski :/). Sunnuntai-iltana huutelin heitä aika myöhään ihan väsyksissä, enkä niin kiinnittänyt kunnolla huomiota ja kun kaikki olivat tulleet, sanoin äidille, että kaikki kolme on nyt sisällä. Sitten aloin miettiä, että hetkinen... Kaikki kolme? Menin perässä katsomaan ja siellähän oli kolmen oman lisäksi se kolli, joka on alkanut seurustella pienimmän kanssa. Ihan kesynä kerjäsi ruokaa muiden mukana, kunnes koirani tuli toisesta huoneesta ja sitten kissaparkaa vietiin. Siis koirani ei tehnyt mitään, hän ei ole vähääkään aggressiivinen muita eläimiä kohtaan, mutta kissa pelästyi, kun näki hänet. Rikkoi luukunkin mennessään... No, ehkä oma kolli mahtuu siitä nyt paremmin sisään... Yhtenä päivänä kissoista keskimmäinen meni ulos luukusta täsmälleen samaan aikaan, kuin kolli oli tulossa sisälle ja siihenhän he juuttuivat. Nauroin niin paljon, etten pystynyt auttamaan, he olivat niin koominen näky. Keskimmäisestä kissasta näin vain häntäpään, joten en tiedä hänen ilmeestään, mutta kollilla oli sellainen tyynen rauhallinen ilme, joka kertoi, että voi kai tässäkin nukkua. Keskimmäinen sitten onnistui kiemurtelemaan itsensä irti. Kerran vuosia sitten löysin kollin yhdestä komerosta, jossa hän oli pudonnut ylösalaisin sellaisen koritelineen ja kaapin seinän väliin, eikä taatusti olisi päässyt omin avuin irti. Hän oli täydessä unessa! Häntä ei ihan pikkujutut haittaa, mitä tulee nukkumiseen ja syömiseen. :) 

Mutta menen nyt vähän kävelemään, jos tuo nilkka ei liikaa vaivaisi. Se ei onneksi nyrjähtänyt kovin pahasti, mutta sen verran, etten ainakaan tänään uskalla edes yrittää juosta. Mutta ulkona on aivan ihana ilma, joten voin ainakin rauhallisesti kävellä, jos en muuta. :)

6 kommenttia:

  1. Koululiikunta oli ihan PLÄÄH!! Mutta tsemppiä juoksuharjoitteluun! Takapakkia tulee välillä. Sitten on varmaan paras vähän aikaa levähtää ja levänneenä jaksaa sitten taas uudella innolla. Ei lannistuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se oli kyllä ihan kamalaa. :/ Mutta jospa tämä juoksu tästä alkaisi sujua, jonain päivänä. En aio luovuttaa, vaikka aikaa kuluisikin. :)

      Poista
  2. Koululiikunta oli kamalaa vaikka liikunnasta lapsena tykkäsinkin. Kaikista hirveintä oli hiihto ja juoksu :D Olin kerran unohtanut omat sukseni kotiin ja jouduin hiihtämään koulun puusuksilla (joo, oon ikäloppu) ja en ole ehkä koko elämäni aikana kiroillut yhtä paljon kuin sen kilometrin aikana. Suksien pohjassa oli varmaan 15 cm lunta. Terveisin Jenni, ikää kahdeksan vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kai tavallaan tykkäsin hiihdosta, mutta juoksu oli jotain aivan kauheaa. :/ Meilläkin oli ala-asteella kaikenlaisia todella vanhoja välineitä, joita joutui käyttämään, jos unohti omansa kotiin... Onkohan ne siellä vieläkin... :D Meillä kotonakin on muuten puusuksia, ehkä pitäisi lähettää yhdet sinulle, niin saisit verestää koululiikuntamuistoja. :D

      Poista
  3. Koska kaikki aina haukkuvat koululiikuntaa, minun täytyy tulla kertomaan, että minä tykkäsin! Meillä oli vanha, eläkeikäinen kiukkuinen täti liikunnan opettajana, mutta kyllä oli hyvä ja tehokas ope. Me teimme ihan vaikka mitä: voimistelimme, telinevoimistelimme (tässä yks päivä tulin kotona muistelleeksi puomiharjoituksia ja havaitsin, että vielä 20 vuotta myöhemmin osasin sen puomin liikesarjan!), tanssimme, koripalloilimme, lentopalloilimme, pesäpalloilimme, taitoluistelimme (yhtäkään hyppyä en oppinut, mutta monet muut oppivat ja hauskaa oli), uimme, harjoittelimme uintilajeja, sukelsimme, harjoittelimme uimahyppyjä (kolmesta metristä en uskaltanut hypätä pääedellä, mutta ponnulta kyllä) suunnistimme erilaisissa maastoissa, hiihdimme, laskimme pulkalla, jääkiekkoilimme, luistelimme matkaluistelua, pyöräilimme, kävimme keilaamassa, pelasimme tennistä ja sulkapalloa, juoksimme, juoksimme urheiluhallin sisäradoilla ja harjoittelimme kaarteita (meidän vauhdilla ei kyllä juuri olisi tarvinnut olla kallistettuja ratoja :) kävimme punttisalilla, hypimme isoilla trampoliineilla ja harjoittelimme erilaisia hyppyjä, harjoittelimme yleisurheilua, siis hypimme korkeutta, pituutta - ja mitäs muuta? Ainakin kävimme Kansallisoopperassa katsomassa balettia.

    Enkä minä siis ollut mikään huippuosaaja. Enimmät ajat minulla oli seiska todistuksessa. Mutta tosisti tykkäsin ja olen jälkikäteen usein ajatellut, miten hirveän paljon hienoja muistoja juuri liikuntatunneilta on jäänyt, kun esim. ainuttakaan matikan tuntia en muista (vaikka matikka minulla enimmät ajat oli kymppi) Sen sijaan liikunta tunneilta muistan monta tilannetta todella yksityiskohtaisesti, missä kohtaa salia olin ja mistä suunnasta aurinko paistoi, ja kuka oli edessäni ja kuka vieressäni. Jos se kiukkuinen täti ei olisi jo pitkään ollut vainaa, voisin lähettää hänelle joulukortin ja kiittää hienoista muistoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä, tuo kuulostaa todella kivalta!! Meillä se oli todella monotonista ja jotenkin "vanhanaikaista" vaikka vakiopettaja oli nuori. Ja pojat saivat aina pelata jotakin, tytöillä oli aina jotain kuntotestiä tai luistellessa sirklauksen opettelua, kun pojat saivat pelata jääkiekkoa. Juuri tuollaista, kuin kuvailit, sen olisi pitänyt olla!

      Minulle jäi kyllä todella huonot muistot liikunnasta. Mikä on harmi, koska se tavallaan vieroitti minut kaikesta liikuntaa muistuttavastakin pitkäksi aikaa. Mutta yritän nyt ainakin päästä yli maastojuoksutraumoista, on sekin jo jotain. :D

      Poista