keskiviikko 22. lokakuuta 2014

:)

Joulu oli tullut sekä Stockmannille että Sokokselle. En mitenkään hirveän innostunut ollut kummastakaan. Stockmannilla oli paljon kultaista ja vihreää, värejä, joista kumpikaan ei kuulu minun jouluuni. Kyllä sieltä varmasti jotain pientä tulee ostettua, joitain kivoja kuusenkoristeita siellä oli. Niissä on vain se ongelma, että jos niitä ostaa yhden tai kaksi, ne näyttää typeriltä, mutta suurempi määrä maksaakin sitten niin paljon, että raha tulee vastaan. Eikä joulukoristeet minusta ole kauhean laadukkaita. Minua harmittaa varmaan ikuisesti, kun joskus Wienissä himoitsin sellaisia lasisia maalattuja joulupalloja, mutta kun ne maksoi 20 euroa kappale, en raaskinut ostaa. Olin siellä vain viikonlopun ja koko matkabudjettini oli satanen, joten päätin, etten osta mitään kallista tai muutenkaan paljoa. Mutta edelleen harmittaa ne lasipallot. No, Wienin joulumarkkinat oli niin uskomattomat muutenkin, että aivan varmasti menen sinne vielä uudelleen jonain päivänä, jos vain mahdollista.  

Sokoksella oli sellaisia melkein jalkapallon kokoisia kuusenpalloja ja ne oli aika hienoja. Tosin en tiedä, mihin niitä voisi ripustaa. Ja siellä oli lasisia koristeita, joista pidin, mutta ne oli kokoonsa nähden kalliita. Jotain kristallista pitää kyllä ostaa, olen aina pitänyt kristallista. Ehkä olen turtunut, mutta muutama vuosi sitten olin jouluosastoilla kuin lapsi lelukaupassa. Nyt ne eivät oikein tehneet vaikutusta. Kävin taannoin katsastamassa Ikeankin joulun, mutta en innostunut niistäkään. Ne, mitkä näytti netissä hyvältä, eivät täyttäneet laatuvaatimuksiani ja ne ainoat koristeet, jotka olisin halunnut, olivat ilmeisesti jo loppu. Joulupaperia ostin ja kukkaruukkuja. Eipä silti, meillä kotona on niin paljon koristeita, että osa jää aina väkisinkin laatikoihin, joten ei niitä kyllä lisää tarvita.

Mutta ostin Schleichin metsäneläimiä ja tekolunta, ajattelin tehdä jonkinlaisen metsäneläinten joulu asetelman. Pitäisi vain löytää jonkinlainen kuusenkorvike, jonka ympärille eläimet sitten kerääntyvät viettämään joulua. Lapsi on kuulemma terve, kun se leikkii. :)

Minusta kyllä tuntuu vähän oudolta, että joulu on näin lähellä. Ihmisillä on jo jouluvaloja, ihan kynttelikköjäkin ja se tuntuu hieman kummalliselta, kun ihan juurihan oli heinäkuu ja kauhean kuuma ja nyt on kaksi kuukautta ja kaksi päivää jouluun. Joka vuosi sama juttu, odotan joulua innoissani ja sitten kun se lähestyy, menen paniikkiin ja toivon, että se olisi vielä vähän kauempana. Kai siksi, että tämä on suosikkiaikaani, syksy ja joulun odotus ja toisaalta joulua seuraa kammoamani kevät. Vaikka se oli ihan ok tänä vuonna, vuosien kokemuksen takia pelkään sitä silti. Ja olen ollut jotenkin alakuloinen tänä syksynä, enkä ole pystynyt nauttimaan siitä yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Ja mielialani vain laski, kun näin yksi yö unta, jossa toinen vanhempani kuoli ja siitä jäi ihan hirveä tunne! Se oli niin todellinen uni, siinä ei ollut mitään outoa, eikä mitään liioiteltua, eikä mitään, mikä viittaisi siihen, että se oli vain uni. Nyt se tuntuu muistolta ja se on ihan kauheaa. Olen tainnut ennenkin kertoa, että ilmeisesti sekoitan joskus unia todellisuuteen, koska minulla on hyvin eläviä muistoja asioista, joita ei koskaan ole tapahtunut. Joissain yhdentekevissä asioissa se on ihan sama (joskin välillä aika noloa), mutta nämä muistot pahoista asioista on kammottavia. Äiti vielä silloin aamulla soitti minulle aikaisin, heräsin siihen ja olin ihan varma, että se oli oikeasti tapahtunut. Nytkin minusta edelleen tuntuu siltä, vaikka näin hänet viikonloppuna. Mutta kun minä muistan, kun hän kuoli! Ei ole helppoa olla hullu. :/

Hulluudesta puheenollen, minulla on huomenna aika lääkärille ja pelkään, että hän ottaa lääkkeet pois, jos kerron, että kevät ja kesä oli niin helppoja, enkä oikein tiedä, mitä sanoisin. En tiedä mitkä olisi oikeat sanat kertomaan, että ne auttavat, mutta eivät niin paljoa, että uskaltaisin edes ajatella niistä luopumista. Niin lääkevastainen kuin olinkin, olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen niiden vaikutukseen. En oikeastaan edes tajunnut, miten epänormaalia ahdistukseni oli, luulin, että minun elämäni nyt vain on näin synkkää ja ahdistavaa. Mutta se oli kamalaa, kun ihan oikeasti tuntui mahdottomalta ajatukselta selviytyä aamuun saakka. Nyt minulla on alakuloisia päiviä ja ahdistustakin, mutta se ei enää saa sellaisia mittasuhteita, että se nielaisee kaiken muun, eikä yhtä ainoaa valonsädettäkään pilkistä mistään. Se on hallinnassa. Lääkkeillä. Ja siksi en halua luopua lääkkeistä. Sain paljon kritiikkiä negatiivisuudestani ja olenkin perusluonteeltani negatiivinen, mutta kun päivästä ja vuodesta toiseen elää maailmassa, jossa ei ole minkäänlaista toivon pilkahdustakaan missään, on aika vaikeaa olla positiivinen. Enkä minä ole positiivinen vieläkään, mutta koen, että ainakin lyhyellä aikavälillä selviän. Kun ennen en uskaltanut ajatella seuraavaa minuuttia pidemmälle, se on suuri asia.

Mutta eiköhän se huomenna jotenkin järjesty. Toivottavasti. :) Nyt imuroimaan ja suihkuun, pitää herätä aikaisin. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti