maanantai 1. joulukuuta 2014

Klip klop klip klop hevonen on Pop

Katselin viikonloppuna pikkujoulun kunniaksi Histamiinia. Se on ainoa joulukalenteri, jonka muistan lapsuudestani ja ostin DVD:n jo muutama vuosi sitten, mutta ei ole tullut kuitenkaan katsottua. Se ei ole yhtä hyvä kuin muistin, mutta kai 5-vuotiaana ajattelee asioista eri tavalla kuin melkein 35 -vuotiaana. Histamiini on silti edelleen ihana. :) Mutta kiva, kun nyt koko ajan pyörii päässä jotain Histamiini -sitaatteja ja äsken yllätin itseni lauleskelemasta: "Näin eilen perhosen ja söin sen kukkasen. Niin eihän tehdä saa, siks pyysinkin Ihaa." :D Onneksi olen yksin kotona. :) 


Tein myös uuden juoksuennätyksen ihan vahingossa. En ole vielä luovuttanut, mutta en ole edistynytkään ja olen enemmänkin ajatellut, etten nyt ennen joulua niin mieti niitä minuutteja, vaan juoksen sen verran kun pystyn ja sitten taas välillä kävelen, enkä ole edes katsonut kelloa. Mutta tänään tajusin, että minulla on tasan kuusi minuuttia ehtiä haluamaani bussiin ja sen sijaan, että olisin entiseen tapaani luovuttanut, päätin yrittää juosta. Ehdin paikalle juuri, kun bussi laittoi vilkun päälle, joten pystyin juoksemaan kuusi minuuttia. Tai no, juoksu on edelleen turhan optimistinen sana, mutta pystyin liikkumaan nopeammin kuin kävelytahtia. Tosin sitten olin vielä kotonakin hengästynyt... Olen ennenkin huomannut, että minun on paljon helpompi juosta, jos pystyn keskittymään johonkin muuhun. Jos mietin sitä aikaa ja katson kelloa, väsyn paljon helpommin, mutta kun nyt olen muutenkin juossut katsomatta kelloa sen verran kuin pystyn, se tuntuu helpommalta. Tosin tänään oli jo niin liukasta, että ellei suurin osa pätkästä olisi ollut hiekkatietä, en olisi uskaltanut juosta. Ja kun tulee kunnolla liukasta, en aio edes yrittää, minulla on täysi työ pysyä pystyssä hyvälläkin säällä. Mutta olen nyt aika motivoitunut kokeilemaan juoksua ihan tosissani keväällä ja toiveena olisi, että ensi vuonna tähän aikaan voisin kertoa täällä käyneeni ihan oikeasti lenkillä juosten. No, katsotaan nyt, miten se sujuu. 

Muutenkin minulla on ollut jo pitkään sellainen tunne, että kun joulu on ohi, yritän ihan tosissani pudottaa nämä loput kilot. Ei ne nyt mikään katastrofi ole sinällään, enkä usko, että elämäni muuttuu muutamasta kilosta enää mihinkään, mutta kun sen 75 aikoinaan tavoitteeksi asetin, haluaisin myös saavuttaa sen. Sillä olisi merkitystä itselleni, jos yhden ainoan kerran elämässä saavuttaisin laihdutustavoitteeni. Ja toisaalta, viime vuonna tähän aikaan minulla oli hetken tunne, että olen laihtunut, mutta kun joulun aikaan lihoin, aloin tuntea itseni taas aivan valtavaksi ja vaikka ne joulukilot sitten lähtivät, valastunnelmat jäivät. Olen laihtunut kaiken kaikkiaan melkein 40 kiloa, mutta tunnen itseni ihan yhtä lihavaksi kuin silloin pahimmillani. Tiedän kyllä laihtuneeni, mutta minusta ei tunnu siltä ja se harmittaa. Pudonnut paino ei tunnu paljolta, ehkä siksi, kun olen kuitenkin edelleen lihava. Mutta minulla on sellainen hassu tunne, etten ole laihtunut oikein yhtään, eikä 40 kiloa ole paljon mitään... Ja nyt, kun on ollut kylmä, olen pukeutunut paksummin ja laittanut useampia kerroksia päällekkäin ja tunnen itseni joksikin michelin-ukoksi. Se tuntui mukavalta, kun viime syksynä tunsin itseni hetken pienemmäksi, jospa taas tuntuisi siltä, jos pääsisin seiskaviiteen. Mutta en edes toivo sitä nyt joulun aikaan, aion taas syödä aivan mitä huvittaa ja surra niitä kiloja sitten myöhemmin. Kahtena viime vuonna ne lähtivät aika helposti, joten en ole niistä niin huolissani nytkään. Näiden muiden kilojen suhteen sen sijaan en ole yhtä optimistinen. Toki silti toivon, että näiden läskijoulukalenteriluukkujen tekeminen auttaisi pääsemään edes yhdestä kilosta eroon ennen joulua. Sen vastineeksi saisi syödä aika paljon lanttulaatikkoa. :)

Aamulla taas läskijoulukalenteripostaus. Kuinka moni teki tämänpäiväisen? 

8 kommenttia:

  1. Minä tein! Oli hyvä lämpö päällä aiemmista treeneistä, niin samaan syssyyn tuli tehtyä. :-)

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! :) Liityin lukijaksesi Bloglovin'ssa. :)

      Poista
  2. Hei!
    Jos vain millään raaskit osata niitä liukkaita kelejä varten Icebug nastakengät. Ovat todella hyvät. Ja ihan vain tiedoksi en ole tästä "mainoksesta" mitään rahaa saanut, mutta itse omilla rahoilla olen moiset ostanut ja olen ollut oikein tyytyväinen.

    Airi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kyllä nastakengät, mutta nekin helposti liukuu jäällä. Mutta olen ollut ehkä 20, kun olen ostanut ne, joten ehkä nykyään on parempia. Täytyy tosiaan katsella hintoja, jos raaskisin ostaa uudet. Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  3. Tein! Hyvä pätkä ja oli sellasia liikkeitä mitä en ollut ees kokeillut. Tätä voin tehdä jatkossakin :)

    VastaaPoista
  4. Suurin osa laihduttajista varmaan käy tätä samaa läpi eli pää ei pysy pudonneiden kilojen tahdissa mukana (vaikka tahti olisi kuinka hidas). Itse olen pudottanut "vain" noin 20 kiloa ja tunnen itseni myös yhtä läskiksi kuin ennen laihdutusta. Se on aika hullua, koska jos kuulen, että joku on pudottanut vaikka 10 kiloa, niin se on minusta suorastaan upeaa. Omaa suoritusta ei kuitenkaan näe minään.

    Olen yrittänyt nyt tehdä tästä pudotuksesta todellista erilaisilla pienillä jipoilla. Tänäänkin, kun kävin vaa'alla, niin kävin siinä muutamaan kertaan ja yritin koko ajan ajatella sitä lukua, mistä on lähdetty ja miettiä, kuinka hienoa on olla nyt tässä luvussa. Yritän miettiä niitä etappeja, joita minulla on ollut matkan varrella ja kuinka paljon olen päässyt niistä eteenpäin. Esim. sulla sadan kilon alitus ja kuinka kaukana olet jo siitäkin. Sitten yksi tehokas tapa on punnita painavia juttuja ja tajuta, miten paljon enemmän massaa sitä on ennen kantanut mukanaan. Minä esimerkiksi käytän kissanhiekkana pellettiä ja inhoan raahata painavia säkkejä kaupasta. Kaksi säkkiä tuntuu jo tosi painavalta tuoda kerralla. Punnitsin sitten yhden säkin ja huomasin, että olen laihtunut jo yli kolme kertaa sen verran. Niinhän ne monissa laihdutusohjelmissakin aina näyttävät voipaketeilla sen pudotetun määrän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain muistan joskus lukeneeni, että vie vuosia ennen kuin alkaa kunnolla tiedostaa laihtuneensa. Ja minusta se on kaikkein oudointa, että kun esimerkiksi blogeissa katselen kuvia muista suunnilleen samankokoisilta, he näyttävät noin puolet pienemmiltä, vaikka kuinka yrittäisin tiirailla itseäni peilistä!

      Minä aina vaa'alla odotan näkeväni ykkösellä alkavan luvun ja sitten se oikea lukema tuntuu vain oudolta... En osaa oikein liittää siihen mitään tunnetta, vaikka yritänkin ajatella sitä. Ja jotenkin näin ajatuksena alle 85 kiloa tuntuu kyllä pieneltä, mutta kun ei se liity mitenkään minuun, kun minähän painan 120 kiloa... Se on niin outoa!

      Itsekin olen huomannut, että raskaissa tavaroissa sen eron oikeasti huomaa, mutta tuntuu sekin niin kummalliselta, että on kantanut sitä samaa painoa vartalossaan!

      Onnittelut muuten laihtumisesta, 20 kiloa on jo todella paljon ja tsemppiä jatkoon! :)

      Poista