torstai 4. joulukuuta 2014

Veren maku suussa

Ihan kirjaimellisesti, tulin juuri hammaslääkäristä. Minulta poistettiin se kauan vaivannut hammas ja nyt yritän kaikin keinoin pitää kieleni kurissa, etten koskisi siihen haavaan. Toinen puoli naamaa on turvoksissa ja tunto on poissa. Mutta poisto oli sinällään todella helppo, luulin, ettei hän ollut vielä edes aloittanut, kun hän sanoikin, että saat nousta! Ja onneksi laittoi tikit, niin ei niin kovasti vuoda verta, mutta sen verran, että koko ajan on inhottava maku suussa, eikä saa pariin tuntiin juoda mitään tai huuhdella suutaan, joten pitää vain kestää.

Enkä saa nyt sitten harrastaa liikuntaa kolmeen päivään, mutta älkää luulkokaan, etten laittaisi teille läskijoulukalenterin luukkuja! Ja todella harmi, etten voi itse näitä tehdä, koska huomiseksi olin ajatellut maratonin juoksemista traktorinrengasta perässä vetäen. Mutta te muut voitte tehdä sen ja kertoa sitten, millaista oli. Seuraavana päivänä luvassa on 10 kilometrin uinti luonnonvesissä, kun ne ovat vielä sopivasti sulia. Harmittaa kyllä kovasti, etten itse saa tehdä näitä luukkuja.

Viime yö oli taas hirveän raskas ja nyt väsyttää, mutta yö myös pelottaa. Nukkumaanmeno venähti jonnekin aamukahteen ja sitten en enää saanutkaan nukuttua, kun kaikenlaista alkoi taas pyöriä päässä. En ymmärrä miksi aamuyön tunteina kaikki tuntuu aina niin paljon pahemmalta. Olen ollut aika yksinäinen nyt koko syksyn ja muutenkaan syksy ei ole vastannut odotuksiani. Luulin tunnelmoivani joulusta joulublogeja lukien ja jouluvaloja sytytellen, mutta tunnelma on ollut aika ankea ja mieliala alhaalla. Ja siitä todella huomaa, miten surkeaa elämää viettääkään, kun ihan vilpittömästi piristyy siitä, että saa jutella hammashoitajan kanssa verenvuodosta. :D Mutta ihan mikä tahansa ihmiskontakti auttaa, vaikkei tietenkään ole sama asia kuin jos olisi ihan niitä läheisiä ihmisiä. Mutta se, että saa edes jutella jonkun kanssa, vaikka jostain ihan turhasta, on suuri asia, kun yleensä olen ihan yksikseni. Olen ennenkin kertonut siitä, että omassa asunnossani tuntuu aina olevan jotenkin muusta maailmasta poikkeava ilmapiiri ja täällä vajoan aina johonkin omaan todellisuuteeni, joka on aika ikävä paikka. Siinä paikassa ei ole yhtään toivoa. Öisin kaipaisin seuraa kaikista eniten, yöt ovat jotenkin poikkeuksellisen yksinäistä aikaa ja kaipaisin sitä öistä elämää, jota kai normaaleilla ihmisillä on. Silloin nuorena, kun oli vielä kavereita, minusta oli niin hienoa, kun joku jäi yöksi, enkä olisi millään raaskinut mennä nukkumaan. Ja meillä oli usein sukulaisia yökylässä, tykkäsin siitä aina ihan hirveästi. Juuri niistä öistä, vaikka toki niistä öitä ympäröivistä päivistäkin. Pienenä aina ajattelin, että miten hienoa olisikaan sitten joskus aikuisena, kun olisi kumppani ja saisi viettää hänen kanssaan kaikki yöt yhdessä. No, sitä en saanut koskaan kokea ja muutenkin vietän kaikki yöni yksin, mutta minusta olisi hienoa vaikka ihan vain sekin, että olisi joku kaveri, jonka kanssa voisi vaikka olla myöhään illalla jossakin, missä nyt normaalit ihmiset ovatkin, saati sitten kokonainen yö. Siitä huolimatta, että yöni ovat välillä niin rankkoja ja elämäni pahimmat hetket ovat sijoittuneet öihin, minä myös rakastan öitä ja edelleen niissä on jotain taianomaista. Mutta niissä on jotain intiimiä, jotain, jonka voi kokea vain toisen ihmisen kanssa ja vaikka päivisin koen olevani ihan kokonainen ihminen yksinkin, öisin olen vain puolikas, jolla ei ole aavistustakaan siitä öisestä maailmasta, johon muut pääsevät osallisiksi. Varsinkin aamuyöt tuntuvat joskus sellaisilta, etten ole ihan varma, selviänkö aamuun. Vaikka tähän saakka olen näköjään selvinnyt.

Sain myös kuulla äsken äidille soitellessani, että yksi tuttava oli tehnyt eilen itsemurhan. Hänellä oli perhe ja puoliso ja lapsenlapsia. Mutta ehkä hänenkin öissään väijyi hirviöitä, en tiedä. En tunne häntä niin hyvin, että minulla olisi aavistustakaan hänen tekonsa syistä, mutta minun on aina vaikea ymmärtää sellaisten ihmisten itsemurhia, joilla näyttäisi olevan niin paljon elämässään. Kun minäkin vielä riipun kiinni elämässä, mikä sai ihmisen, jolla oli niin paljon läheisiä, luovuttamaan... No, kai hänellä on syitä, joista minä en tiedä tai joita en ymmärrä. Kamala tapaus joka tapauksessa. 

Mutta lähden nyt apteekkiin hakemaan antibioottikuuriani ja suundesinfiointiainettani. Miten sujui tänään käsivarsitreenit? 

8 kommenttia:

  1. Onneks ei sattunut hampaan poisto! Käsitreeni meni hyvin (kilon painoilla, kun sellaset sattuu olemaan) joten varmaan huomenna vois heittää sen maratonin traktorinrengas perässä :P :P :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä todella helppo juttu. Tai onhan minulla poistettu aiemmin viisaudenhampaat, jotka jouduttiin leikkaamaan ulos, koska ne kasvoivat sivuttain, eikä sekään tuntunut missään, mutta luin tässä välillä pari kauhutarinaa hampaanpoistosta ja olin varautunut paljon pahempaan. Mutta hyvä näin. :)

      Joo, huomenna on sitten se 40 kilsan juoksu ja sitten se kympin luonnonvesiuinti, sunnuntaiksi ehkä kiva pikku thriathlon... :)

      Poista
  2. Olen pitkään lukenut sun blogia ja pakko sanoa, että meillä on (tekstiesi perusteella) tosi paljon yhteistä. En toivo tällaista kellekään, mutta kyllä se silti hiukan helpottaa, kun tietää, että joku muukin käy näitä tunteita läpi, eikä silti kiiku leukakeinussa :). Mulla on ihan sama tilanne tossa, että pienikin kanssakäyminen ihmisten kanssa tekee päivän aurinkoisemmaksi. Silloin on ikään kuin pois siitä omasta maailmastaan ja muiden "normaalien" maailmassa mukana hetken aikaa.

    Ja yöt on myös olleet mulle ongelma jo vuosia, unettomuutta on hoidettu n. 10 vuotta. Tällä hetkellä se on aika hyvin hallinnassa, mutta vain vakinaisella lääkityksellä. Siinäkin meni kauan aikaa, että löytyi lääke, joka väsyttää, mutta ei ole perinteinen unilääke kuitenkaan. Auttaako sua toi melatoniini edelleen? Toivottavasti saat jo tänä yönä paremmin unta. Tiedätkö, mä oon lukenut kymmeniä ja kymmeniä artikkeleita koskien unettomuutta ja useimmissa neuvotaan aina joko olemaan ajattelematta ongelmia/huolia tai sitten miettimään ne ennen nukkumaan menoa. Olen aina ihmetellyt, että toimiiko tuo muka jollain. Päivällähän sitä touhuaa kaikkea ja ongelmat saattavat ihan oikeasti hetkeksi unohtua. Toista se on yöllä, kun makaa yksin pimeässä ja hiljaisuudessa.

    Olen kanssa aina miettinyt, että miksi sellaiset ihmiset, joilla on paljon rakkautta elämässään, haluavat tappaa itsensä. Omalla kohdallani koen, että jos minulla olisi rakkautta elämässäni, jaksaisin vaikka mitä. Mutta tietenkään ongelmia ei voi vertailla. Kun olin pieni, tätini mies teki itsemurhan. He olivat normaalisti aamulla syöneet aamiaista perheen kesken. Tämän jälkeen tätini mies oli mennyt pihalle ja ampunut itsensä. Yksi perheen neljästä, pienestä lapsesta löysi hänet myöhemmin. Eihän tuollaista voi mitenkään ymmärtää; ihmisellä täytyy olla käsittämättömän paha olla, kun ei ajattele esim. sitä, että ketä hänet löytää.


    Kuinka hampaan paikka muuten voi, onko ollut särkyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tiedän, mitä tarkoitat, se tosiaan omalla tavallaan lohduttaa, kun muilla on samoja ongelmia. Ei tunne olevansa niin yksin maailmassa ja erilainen kuin muut.

      Tosiaan välillä melkein tuntee itsensä ihmiseksi, kun saa jutella jonkun kanssa, vaikka jostain ihan "turhastakin".

      Minä en ole koskaan kokeillut muuta kuin melatoniinia ja se on kyllä ollut lähes ihme minulle. Välillä on aikoja, jolloin nukun huonommin, mutta pystyn kuitenkin melatoniinin avulla pitämään suunnilleen normaalin unirytmin. Ja minulla on edelleen se sama annostus, eikä tunnu, että vaikutus olisi yhtään heikentynyt. Minulla on ihan sama siinäkin, että päivällä tosiaan on muuta, mutta sitten niinkin, että yöllä ne ajatukset vain "hyökkää" jostakin, vaikken tarkoituksella ajattele mitään sellaista! Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella muuta, niin koko ajan ne on vähintään jossain taustalla. Aamuyöt on ehdottomasti pahimpia, siksi yritänkin yleensä varmistaa, että nukun silloin. Mikä lääkitys sinulla on?

      Minäkään en ymmärrä, olen itsekin aina ajatellut, että jos olisi edes kavereita, niin se olisi suuri juttu, saati sitten se, että olisi ihan oma perhe! Se olisi jo ihan sanoinkuvaamatonta! Tässäkin tapauksessa tytär löysi ruumiin, mutta on jo aikuinen. Mutta kamalaa silti, oma isä se silti on, vaikkei enää olisi lapsi. Ei taida tulla kovin kiva joulu siihenkään perheeseen.

      Minäkin tiedän yhden miehen, joka ihan normaalisti nousi päivällispöydästä, jossa oli syönyt vaimonsa, lastensa ja veljensä kanssa, käveli autotalliin ja ampui itsensä. Kaikki sitten tietysti näki hänet kuolleena, kun kaikki juoksivat laukauksen kuultuaan katsomaan. Luulisi, että tekisi sen sitten edes niin, ettei oma lapsi näe ruumista. Kai siinä tilanteessa on niin epätoivoinen, ettei pysty ajattelemaan ketään muuta. Mutta minun on edelleen vaikea ymmärtää, että miten asiat voi olla niin huonosti, jos on kuitenkin lapsia ja kumppani ja ystäviäkin. Ihan vilpittömästi ja ehkä sitten naiivisti uskon, että olisin onnellinen, jos minulla olisi ne elämässäni.

      Ei ole onneksi ollut särkyä ollenkaan. Naama on turvoksissa, mutta muuten kaikki hyvin. :)

      Poista
    2. Se on kyllä tosi hyvä jos tuo melatoniini auttaa. Minäkin kokeilin sitä vuosia sitten, mutta taisin olla liian epäuskoinen. Olin jo valmiiksi päättänyt, että tämähän ei tehoa ja piste :). Keväällä minulla oli masennuslääkkeenäkin käytetty Mirtazapiini nukkumisen helpottamiseen, mutta se lisäsi ruokahalua ja oli pakko lopettaa. Nykyään käytän Ketipinoria. Jos käyt lukemassa siitä tietoa, niin saatat pelästyä, mutta minulla on se niin pienellä annoksella iltaisin käytössä, ettei tule muita vaikutuksia kuin se, että lääke väsyttää aivan hirveästi. Isoilla annoksilla sitä käytetään mm. skitsofrenian hoidossa. Kaikillehan se ei varmasti sovi, mutta minulla se toimii kuin nukahtamislääke; väsyttää pian ottamisen jälkeen ja aamulla ei vaikuta oloon mitenkään. Toiveissa tietysti olisi, että pystyisi joskus nukkumaan ilman mitään kemiallista apua.

      Minä ajattelen myös niin, että olisin onnellinen jos minulla olisi nuo mainitsemasi asiat elämässäni. Ja varmaan olisimmekin onnellisia. Ainakin niin, että synkkinäkin hetkinä osaisi arvostaa asioita, joita on. Tietysti sitä masennuksesta kärsineenä ymmärtää senkin, että masennuksen aikainen ahdistus ja tuska ovat usein kaiken hyvän poissulkevaa.

      Keväällä kuulin, että entinen hoitolapseni oli tehnyt itsemurhan. Voitko kuvitella; hän oli laittanut hinausköyden kaulaansa ja hypännyt asuntonsa parvekkeelta. Hänen päänsä oli irronnut. Tuo tuntuu minusta tavallaan vielä käsittämättömämmältä kuin se, että ampuu itsensä perheen lähellä. Tuossa koko kerrostalo ja moni muu sivullinen oli joutunut osalliseksi hommaa. Hirveää!

      Poista
    3. Minäkään en silloin aluksi odottanut mitään vaikutusta, mutta kyllä se vaan toimi! Olin joskus kokeillut jotain luontaistuotteita ja niistähän ei ollut mitään iloa, joten oletin melatoniinin olevan samanlaista. Pyysin reseptinkin ihan hetken mielijohteesta. Mutta onneksi pyysin. :)

      Hyvä, että toimiva lääke on löytynyt sinullekin!

      Kyllä minäkin sen kemiallisen puolen ymmärrän, mutta silti... Ehkä sitten virheellisesti ajattelen, että elämäni olisi ihanaa, jos minulla vain olisi perhe.

      Voi kamala tuo hoitolapsesi tapaus! :/ Tiedän tapauksen, jossa mies hirtti itsensä taloyhtiön lipputankoon juhannusaattoa edeltävän yönä. Miten tuli mieleenkin valita sellainen paikka...

      Poista
    4. On meillä jouluiset puheet :D...!

      Poista
    5. :D Joo, hyvää joulua vaan! :D

      Poista