lauantai 14. helmikuuta 2015

Plus sata grammaa

Ihan odotetusti, mutta voisi olla pahemminkin. Aina ENE:n jälkeen paino nousee hieman ja muutenkin tähän aikaan kuukaudesta painoni on koholla, joten oikeasti varmaan vähän laihduinkin. Tai ainakin niin väitin itselleni. Iltaherkuksi on salaattia, mutta fetan ja kermaviilin kera, joten se ei ainakaan auta. Mutta on lauantai ja haluan jotain hyvää... 

Ystävänpäivän kunniaksi siivosin koko päivän. Kun olen pidempään poissa kotoa, niin kaaos, jonka äitini saa aikaan, vaatii aina pidemmän selvittelyn ja ihan mielelläni vietin tämän päivän poissa netistä. Ystävänpäivä on sikäli aika masentava päivä, kun netti ja lehdet pursuu juttuja ystävyydestä ja rakkaudesta. En tiedä saavatko parisuhteelliset ja sellaiset, joilla on ystäviä, niistä jotain iloa, mutta yksinäisen näkökulmasta ne kyllä tuntuvat vähän ikäviltä. Joskus tuntuu hassulta lukea jotain juttuja, joissa sanotaan, että kukaan ei selviä ilman ystäviä tai ilman rakkautta... Oikeastaan aika liikuttava ajatus, jos maailmassa on ihan oikeasti ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikilla on sekä ystäviä että rakkautta elämässään! Olen varmaan kertonut tämän ennenkin, mutta luin joskus jotain nettikeskustelua, jossa aloittaja pohti, että miten muka voisi olla mahdollista, että on ihmisiä, joilla ei ole yhtään ystävää, johon joku sitten vastasi, että ei sellaisia ihmisiä varsinaisesti olekaan, että ne on jotain mielisairaalassa olevia tai vastaavia (tai jotain sen suuntaista) ja aloittaja sitten vastasi siihen, että juu, niin sen täytyy olla. :D No joo, myönnän kyllä, että ihmisessä pitää olla jotain todella pahasti vialla, jos ei ole ketään, mutta kyllä meitä silti päästetään vaeltelemaan normaalien ihmisten joukkoon. :) Kaikilla vain ei ole sellaista persoonaa, että voisi saada ystäviä. Ja tiedän sellaisiakin yksinäisiä, ettei edes ole mitään sellaisia vikoja kuin minulla, jotenkin elämä vain on kai mennyt niin, ettei ole ketään. Minä silti koen sen jotenkin ahdistavaksi, että joudun välttelemään netin uutissivustojakin, kun tiedän, että niistä jutuista tulee vain kurja olo. Mutta tein sentään Iltalehden "kuinka pitkään pysyt sinkkuna?" -testin ja sain vastaukseksi "Pysyt sinkkuna todennäköisesti hyvin kauan." Jep. Jossain asiassa Iltalehtikin on sentään oikeassa. :D Ja samasta lehdestä löytyi myös lääke ärsyttävään ystävänpäivään: "Peräaukkosuklaat pelastavat ystävänpäiväsi!" Voiko sitä enää paremmin sanoa... 

Mutta lähden nyt tekemään salaattiani. :)

♥♥ HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!! ♥♥


9 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää! Kirjoitat valtavan hyvin, ja olet mielibloggareitani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinulle myös! Ja kiitti! :)

      Poista
  2. Outoa ajatella ettei sinulla olisi ystäviä kun vaikutat niin miellyttävältä ihmiseltä jotta luulisi että sinulla jos jollakin niitä on. :) No onneksi ystävän voi löytää koska vaan ja se oikeakin voi jo odottaa nurkan takana. :)
    -Lodde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan surkea ihmisten kanssa oikeassa elämässä, en ikinä keksi mitään järkevää sanottavaa, joten alan ajatella, että sano nyt jotain, ihan mitä tahansa, joten avaan suuni ja jotain aivan käsittämätöntä tulee ulos... :/ Se on melkein kuin kirous... :D

      Mutta kiitos! :) Ja toivottavasti tosiaan on mahdollista saada ystävä vielä aikuisenakin! :)

      ~~~~

      Kiitti, Jenni! :)

      ~~~

      (Anteeksi muuten, että kesti vastata näihin, oli migreeni. Juuri kun yksi päivä sanoin, ettei minulla ole pitkään aikaan ollut migreeniä... :/ )

      Poista
    2. Jos löytäisit jonkun keskustelupalstan, missä voisit kommunikoida alkuun kirjoittamalla ja tutustua ihmisiin todellisessa elämässä vasta sen jälkeen, niin sulta poistuis tuon sosiaalisen akwardnessin kynnys, kun ihmiset tietäisi sun olevan hyvä tyyppi, vaikket saiskaan reaaliajassa ja ääneen niin fiksua keskustelua aikaan :D

      Teini-iässä näin toimi suuri osa mun ystäväpiiristä, kun oltiin niin ujoja, ettei saatu sit mitään sanottua face to face. Sit aika auttoi... Sä oot vissiin vähän jumissa vaan :)

      - Rita

      Poista
    3. Niin, se ehkä hiukan auttaisi. Joskus teininä se oli minusta helpompaa tai ehkä en vielä silloin ollut niin piinallisen tietoinen itsestäni. Kun niitä noloja kokemuksia kertyy, uuden ihmisen kanssa puhuminen on aina vain hankalampaa, koska muistaa kaikki ne edelliset kerrat. Teininä niitä ei ollut vielä yhtä paljoa! :D Olen kyllä niin toivoton ihmisten kanssa, ettei sille voi kuin nauraa...

      Poista
    4. Huomaan välillä itsekin tuon saman, varsinkin miesten kanssa mutta myös naisten seurassa, että mietin kuumeisesti mitä sanoisin ja mikä olisi fiksua ja kiinnostavaa, ja itsekin ihmetyn kuinka typeriä juttuja suustani välillä karkaa. Tai pahimmassa tapauksessa mietin sanottavaa niin kauan, että aihe vaihtuu enkä voi enää sano sitäkään, joten istun vain hiljaa.
      Silti, luulen etteivät muut ajattele sitä niin vakavasti kuin minä, tuskin tunnin päästä edes muistavat mitä sanoin, jja minä mietin vielä kolmen viikon päästä yön pimeydessä kuinka nolo olin :D hehee no joo.

      Poista
    5. Minulla on ihan sama juttu, kun aihe vaihtuu, keksin vihdoin jotain järkevää sanottavaa, mutta eihän sitä sitten enää voi sanoa! Pitää vain toivoa, että sen muistaa vielä silloinkin, jos sama aihe tulee joskus esille! :D Muutaman kerran niin on käynyt!

      Minäkin muistan kaikkia sanomiani typeryyksiä vielä vuosienkin kuluttua ja ne hankaloittavat elämää, koska olen niiden takia varuillani ja keskustelu muuttuu aina vain vaikeammaksi. Vaikka oikeasti ei varmaan niitä kukaan muu muista... Ainakaan toivottavasti!

      Poista