tiistai 24. maaliskuuta 2015

Määrä korvaa laadun

Kävin iltapäivällä Siwassa ja siellä oli ryhmä pikkupoikia, minun silmissäni ihan pieniä, mutta kai he ainakin kouluikäisiä olivat, kun kerran siellä keskenään pyörivät. Siellä oli myös kaksi tyttöä, joista toinen pyysi lainaksi yhdeltä pojista kahta euroa, jonka poika sitten antoi. Yksi toinen poika kysyi häneltä, että miksi hän antoi tytölle rahaa, johon poika vastasi, että hän sai uuden naisen haaremiinsa. Johon toinen poika vastasi, että ei ollut kovin "laadukas nainen" ja että hänen haaremisssaan on vain "laatupersettä"! Toinen poika sitten filosofisesti vastasi, ettei pikkurahalla saa laatunaisia ja että hänellä määrä korvaa laadun! :D Ja ne oli ihan pikkuisia, ehkä jotain eka- tai tokaluokkalaisia! :D Se on varmaan merkki siitä, että olen tullut vanhaksi, etten oikein tiennyt, että huvituinko vai järkytyinkö enemmän. :D Mutta joo, ei kai pojat väärässäkään olleet. :) 

Eilinen sade taisi tosiaan huuhtoa katupölyt viemäristä alas, koska tänään on ollut parempi päivä. Silmiä vähän kutittaa edelleen, mutta muuten on ok olo. En tiedä pitäisikö käydä uudelleen allergiatesteissä, koska olen käynyt joskus teininä ja olen kyllä varmaan herkistynyt useammille jutuille, kuin mitä silloin todettiin. Tosin en tiedä, onko sillä mitään merkitystä, ei kai minun tarvitse tietää tarkalleen, mille olen allerginen. 

Täällä on muuten todella kuuma, oli jo yöllä, vaikka parvekkeen ovi oli raollaan. Makuuhuoneessani on tosiaan melkein koko seinän levyinen ikkuna etelään ja tämä on vähänkään lämpiminä päivinä todella kuuma ja kesäisin ihan sauna. Pitäisi varmaan ostaa sellainen viilennyslaite, mutta ne kuulemma vie aika paljon sähköä. Enkä tiedä, onko niillä pienillä mitään tekoa, kun yksi kesä eläinlääkärillä käydessä siellä oli sellainen aivan valtava ja silti sielläkin oli ihan hirveän kuuma. Onko kenelläkään kokemusta niistä, siis puhun nyt suunnilleen 300 -400 maksavista, en mistään ihan kaikkein laadukkaimmista? Sekin on kuitenkin minulle suuri summa rahaa, varsinkin jos siitä ei ole mihinkään. 

Näin muuten viime yönä sellaista unta, että maailmanloppu oli tulossa ja äitini autoon (eli turvaan siinä unessa) mahtui rajallinen määrä eläviä olentoja, joten valitsin kissani parin toisen bloggaajan sijaan... Sori...! :D Että älkää laittako toivoanne minuun maailmanlopun sattuessa! :) 

Mutta pitää nyt mennä vähän ulkoilemaan, kun siellä on nätti ilma. Viikonloppuna en paljoa lenkkeillyt, kun oli niin kurja olo. :(


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Täällä taas :)

Pahoittelut pienestä tauosta, maaliskuu on sittenkin ollut kurja kuukausi. Lisääntyvä valo ahdistaa ja tekee levottomaksi, eikä ulkona vielä edes ole kaunista korvauksena keväästä. No, kohta se on ohi ja on huhtikuu. Joka ei kyllä houkuttele yhtään enempää, mutta se sentään lohduttaa, että jo yhdeksän kuukauden kuluttua... on aatonaatto! :)

Perjantaina tuli kuluneeksi kolme vuotta leikkauksesta. En olisi edes muistanut ellei äiti olisi puhelimessa muistuttanut. Piti kirjoittaa jo silloin jotakin, mutta kävin kaupungilla ja ahdistuin väen paljoudesta, eikä sitten huvittanut kirjoittaa mitään. Enkä oikein tiedä, mitä aiheesta sanoisin... Leikkauksen tavoite oli saada sairaalloisen ylipainoinen lievästi ylipainoiseksi ja minä olen ihan siinä rajalla, useimpina päivinä kuitenkin siellä paremmalla puolella, joten se tavoite kai on saavutettu. Olen todella tyytyväinen leikkauksen tuomaan apuun, mutta pettynyt itseeni. En ole onnistunut saamaan aikaan säännöllistä ruokailurytmiä, enkä syö pieniä aterioita monta kertaa päivässä, enkä syö terveellisesti ja tasapainoisesti. Leikkaus pienensi mahalaukkuni ja esti minua lihomasta edelleen ja sai minut jopa laihtumaan, mutta minä olen epäonnistunut elämäntapamuutoksessa. Valitettava totuus on, että ilman leikkausta painaisin varmasti nyt enemmän kuin koskaan. Ja pelkään kuollakseni, että mahalaukkuni alkaa venyä ja minä alan taas lihoa. Koska jos niin käy, en tiedä, pystynkö estämään itseäni...

Tunnen itseni ihan normaaliksi(ruoan suhteen siis), ei minusta tunnu, että syön kauhean vähän, eikä ole mitään epämiellyttäviä tuntemuksia. Jotenkin koko leikkaus tuntuu minusta epätodelliselta, kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle. Veden kanssa on edelleen ongelmia, mutta lähinnä siksi, että unohdan juoda. Enkä myöskään enää pidä veden juomisesta kuten ennen, siitä on tullut välttämätön paha. Mikä valitettavasti näkyy myös hiusteni ja ihoni kuivumisessa. Pitäisi vain yrittää kovemmin. Ja myös syömisen suhteen pitäisi yrittää kovemmin. Joiltain osin syömiseni ovat muuttuneet huonompaankin suuntaan, koska ennen tykkäsin kovasti hedelmistä. Söin niitä enemmän kuukaudessa, kuin nyt vuodessa. Eikä hedelmien kohdalla ole kyse siitä, että vatsa tulisi kipeäksi, kuten vihanneksista, vaan minä vain en yksinkertaisesti halua niitä. En ymmärrä, miksi se on niin... Minulla on edelleen muisto siitä, miten hyviä ne minusta olivat, mutta... En vain halua laittaa niitä suuhuni. Ennen söin vähintään mandariineja ja klementiinejä pussikaupalla ja ne olivat herkullisia, oikein odotin, että niitä tulee ennen joulua kauppoihin. Nyt ostan toisinaan yhden tai kaksi ja silloinkaan ei ole mitenkään varmaa, että myös syön ne ennen kuin ne pilaantuu. Ainoastaan viinirypäleitä syön edelleen, niitä toisinaan ihan himoitsen. Syön myös aika paljon tomaattia ja kurkkua, ne ovat vihanneksista ainoat, joista ei tule vatsa kipeäksi. Joten ruokavaliossani olisi paljon parantamisen varaa. Ja se on ihan itsestäni kiinni, mutta... Olen yhtä heikko kuin olen aina ollut. Osa ongelmaa on siinä, että ennen ne epämiellyttävät ruoat sai syötyä äkkiä; sekoitin esimerkiksi kaurapuuron ja rahkan niin nestemäisiksi, että sain ne juotua minuutissa. Nyt minun pitää syödä niitä ja se kestää ja kestää ja kestää, joten välttelen sitä ja syömiseni ovat edelleen hyvin iltapainotteisia, koska en kaipaa ruokaa ennen iltapäivää. Olisi niin paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi syödä ollenkaan.

En kuitenkaan edelleenkään ole luovuttamassa, mutta usko itseeni on kyllä aika lailla nollassa. En tiedä, pääsenkö koskaan tavoitteeseeni, ei ainakaan hyvältä näytä. Mutta pakko jatkaa yrittämistä ihan jo siksikin, etten ainakaan lihoisi.

Minulla on myös pahimmat allergiaoireet vuosiin, viikonloppuna tuntui, että pääni on paisunut noin jumppapallon kokoiseksi ja silmät kirvelee ja nenä vuotaa. En tiedä, että mikä tuolla nyt edes muka kukkii tähän aikaan vuodesta?! En muista koskaan aiemmin olleen oireita vielä maaliskuussa, mutta ei kai tämä nyt flunssaakaan voi olla, kun mihinkään ei satu ja jalkapohjissa ei tunnu mitään. Ja tänään on ollut sateen ansiosta paljon parempi olo. Sataisipa oikein kunnolla, niin suurin osa pölystä menisi viemäreistä alas.

Minun on nyt pakko mennä suihkuun, koska koko kämppä haisee kookosöljyltä laitettuani sitä hiuksiini. Miksi sen pitää olla niin vastenmielisen hajuista?! Olen miettinyt hajuttoman ostamista, mutta se lytättiin netissä niin täysin. Olen myös alkanut purskutella sitä suussa joka päivä, koska sen pitäisi olla hyväksi terveydelle ja valkaista hampaita, mutta se on inhottavaa puuhaa. Ei maun takia, se ei alun jälkeen maistu miltään, mutta minulle tuottaa vaikeuksia pestä hampaitanikin, koska sylki on minusta vastenmielistä. Joudun aktiivisesti ajattelemaan jotain muuta hampaita pestessä, etten oksentaisi. Minulle ei tuota mitään ongelmaa siivota kissan hiekkalaatikkoa tai kerätä koirankakkaa tai edes siivota satunnaisia oksennuksia (silloinkaan, kun ne sisältävät kokonaisen hiiren kahteen osaan revittynä), mutta sylki... En kestä edes ajatella sitä! Ehkä on hyvä, että olen vanhapiika, en tiedä, miten olisin selviytynyt suutelemisesta... CSI:ssä oli joskus jakso, jossa nyrkkeilijä tapettiin ja siinä näytettiin sylkiämpäriä. Ainoa kerta, kun mikään tv:ssä näkemäni on saanut minut yökkimään! :D

Mutta tämän hurmaavan tiedon jälkeen menen nyt tosiaan pesemään öljyn pois hiuksistani ja ehkä lakkaan haistamasta sen jo noin kuukauden kuluttua, jos tuuri käy. :) Hauskaa viikkoa! :)

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Melkein historiallinen hetki

Melkein onnistuin käyttämään loppuun puikkomallisen huulirasvan, mikä olisi ollut ensimmäinen kerta elämässäni. Huulirasvaa, silmänympärysvoidetta ja kynsilakkaa on ainakin minun kokemukseni mukaan mahdoton käyttää loppuun, joten olin jo innoissani, kun huulirasvaa oli enää muutama milli jäljellä ja innolla käytin sitä niin usein kuin muistin. Kunnes se pari kuukautta sitten katosi ja eilen löysin sen sulavan jään alta kuralammikosta. Se kyllä näytti ihan hyvältä, mutta ajattelin, että sen paikka kuitenkin on roskiksessa. Mutta minua aidosti harmitti, odotin jo innolla hetkeä, kun saisi heittää huulirasvan pois loppuun käytettynä. :D Tästä lähtien teen niin kuin kuuluu ja viskaan ne pois kyllästyttyäni. Tai sitten en enää osta puikkomallisia huulirasvoja, eihän ne oikeasti edes kosteuta yhtään!

Viikonloppu oli kauniista säästä huolimatta ahdistava, olin levoton ja huonotuulinen ja tuntui, että voisin räjähtää. Onneksi olen nyt taas nukkunut, nukun kuin tukki 10 tunnin yöunia ja sittenkin olen väsynyt. Ja vielä kaiken huipuksi äitini ärsytti minua, mutta kerrankin onnistuin pitämään kieleni kurissa ja välttämään sodan. Me vielä kiistelemme niinkin typerästä aiheesta, kuin vaatteista ja tämä on kiista, joka on ollut käynnissä viimeiset 20 vuotta. Äitini mielestä tapani käyttää samoja vaatteita sekä yöllä että päivällä, on vastenmielinen ja hän jaksaa nalkuttaa siitä loputtomiin! Minä taas en näe siinä mitään ongelmaa; puen illalla suihkun jälkeen päälleni puhtaan paidan tai topin, nukun siinä ja jos seuraavana päivänä en mene minnekään, käytän sitä samaa paitaa tai toppia päivänkin, kunnes illalla suihkuun mennessä heitän sen pyykkiin. Onko se jonkun muunkin mielestä vastenmielistä; olenko minä tässä asiassa väärässä?! Ja äitini mielestä ongelma ei siis ole se, että käytän samaa vaatetta 23 tuntia, vaan se, että minulla ei ole erikseen yöllä käytettäviä vaatteita ja päivällä käytettäviä vaatteita. Mutta minusta nyt t-paita tai toppi on niin perusvaate, etten ymmärrä, miksi ne pitäisi jakaa päivällä käytettäviin ja yöllä käytettäviin ja joka tapauksessa ne on puhtaita pesun jälkeen, enkä (valitettavasti!) tee yön aikana mitään, mistä ne likaantuisivat. Ja kun tästä on puhuttu viimeiset 20 vuotta, niin eikö se jo riittäisi... Mutta, annoin hänen nalkuttaa, enkä sanonut mitään, emmekä siis riidelleet. Ehkä alan vihdoin oppia.

Tein kuitenkin sokeriruusuja synttärikakkua varten ja se ärsytti minua niin, että olisin halunnut heittää ne ikkunasta ulos! Jouduin pitämään monta tunteidenviilennystaukoa... :D Käytän yleensä marsipaania, jota on huomattavasti helpompi työstää, mutta ajattelin nyt kokeilla sokeria, koska marsipaani helposti kerää kosteutta, eikä sitten enää näytä hyvältä.  Olen aiemmin tehnyt sokerimassasta haamuja (Halloweeniksi) ja ne pysyivät koossa ihan hyvin, joten halusin kokeilla sokerin toimivuutta ruusujen teossa. Ei siitä kuitenkaan minusta saanut yhtä nättejä kuin marsipaanista ja se massa kuivui liian nopeasti(tai sitten ei olisi pitänyt pitää niitä taukoja...). Ehkä pitää vielä harjoitella tai ehkä ne vain pitäisi tehdä eri tekniikalla.

Painokin oli noussut, kun tosiaan autoin leipomaan sukulaisen synttäreitä varten ja vähän maistoin, että tuliko hyviä leivonnaisia... Ihan ok joo, en nyt tiedä, olivatko 800 gramman arvoisia, mutta... :D
Joka tapauksessa ulkona on nyt ihan selvästi jo kevään tuntua ja ennakko-odotuksistani huolimatta se hieman kyllä ahdistaa. Mutta maaliskuu on jo puolessavälissä ja se on aina minulle pahin kuukausi, joten jospa tämä tästä taas menisi. Mutta kura on kyllä niin masentavaa ainetta. Onneksi meillä kotipihassa on vielä pari lumikasaa, niin ulkona olon jälkeen aina leikin koirani kanssa siellä, niin hän puhdistaa itse itsensä. :) Keskimmäinen kissa ei tykkää kurasta yhtään, joten jouduin kantamaan häntä koko viikonlopun pihalla. Hän haluaa ulos, mutta ei halua tassujen kastuvan, joten hän rääkyy jaloissa niin kauan, että hänet ottaa syliin ja sitten maukumalla osoittaa, mihin suuntaan haluaa mennä. Äitini joutuu kantamaan häntä viikolla, mutta nyt viikonloppuna hän vaati päästä koko ajan minun syliin. En tiedä miksi, hän ei erityisemmin tykkää minusta. Muutenkin hän taas kovasti jutteli minulle sisälläkin, mutta en taaskaan päässyt selville siitä, mitä hän haluaa. Hän katsoo minua suoraan silmiin ja maukuu, mutta mikään, mitä teen, ei kuitenkaan kelpaa. Hän teki niin joskus aiemminkin, vaikka yleensä ei pahemmin edes kiinnitä minuun huomiota.

Mutta menen nyt ulos ja yritän nauttia auringosta, vaikka siellä onkin kevät ja valoa ja kuraa ja muuta kamalaa... :) Hyvää kevättä! :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Oma häntä, paras häntä

Yritin vaikka kuinka kauan miettiä, että miten se sanonta menee ja ensin "oma häntä, paras häntä" tuntui aivan naurettavalta, mutta siinä itselleni hirnuessani se alkoikin kuulostaa ihan järkevältä... Mutta kuulemma se on "omakehu, paras kehu". Höh, minusta tuo oma versioni oli oikeastaan parempi, ehdin jo tykästyä siihen. Joten taidan tästä lähin käyttää sitä, mikäli tulee tarvetta. (Edit: Ja se tosiaan on "oma apu, paras apu"... Tosin netistä löytyi pari viitettä tuohon kehujuttuunkin. )

Olen nukkunut hirveän huonosti ja olen jo monta päivää ollut niin väsynyt, että silmiä kirvelee... Mutta nukun katkonaisesti ja herään aikaisin ja kun herään, mielessä pyörii kaikkea ahdistavaa, joten on pakko nousta ylös. Ja olen nähnyt niin outoja unia. Yksi yö minulta irtosi pää ja yritin kaikin keinoin kiinnittää sitä takaisin. Se ei oikeastaan ollut ahdistava uni, ihan tyynen rauhallisesti pohdin pää kainalossa, että mitäs nyt. Kokeilin muun muassa liimaa ja nauloja, kumpikaan ei yllättäen auttanut. Ja yksi yö näin todella ahdistavaa unta, jossa huusin paikalliselle kauppiaalle, ettei heidän pakastealtaassaan taaskaan ole antilooppeja. Sen oletan johtuneen siitä, kun sanoin yksi päivä yhdelle kissoista, että jos hän vielä jatkaa kasvamista, äitini joutuu tilaamaan k-kauppaan antiloopin raatoja. Hän kyllä painaa vain vähän päälle 3 kiloa, mutta on rakenteeltaan todella lihaksikas ja kävelee kuin leijona ja hänellä on kasvoissaankin enemmän isojen villikissojen kuin kotikissojen piirteitä. Hän on muutenkin uljas kissa, eikä pelkää mitään, ei imuria, eikä edes moottorisahaa. Kaikki aina luulee häntä kolliksi, vaikka hän on tyttö. :( Mutta hän on upea kissa ja myös minun suosikkini, vaikka ei tietysti saisi olla suosikkikissaa. :)

Tällä hetkellä hän taitaa jopa olla suosikkieläimeni, koska en mitenkään ilahtunut koirani käytöksestä tänään. Vein hänet lenkille ja koska näin etäällä pari valkohäntäkaurista (aamulla muuten oli neljä ihan pikkuruista aivan yksinään tuossa pellolla!), en uskaltanut päästää häntä vapaaksi, joten hän teki kaiken mahdollisen, ettei olisi joutunut kävelemään hihnassa, hän kun on aina inhonnut sitä ja se ei ole jostain syystä koskaan alkanut sujumaan. Joka tapauksessa olimme sellaisen laajentuneen ojanpätkän kohdalla, johon oli kerääntynyt erityisen kuraista vettä ohuen jääkerroksen alle, kun hän jostain varmasti itselleen hyvästä syystä pomppasi ilmaan kuin tykinkuula ja mäiskähti täysin keskelle sitä ojaa upoten sinne korviaan myöten liejuisen kuraveden roiskuessa joka suuntaan. Siis sitä oli ihan joka paikassa, koira tietysti vaihtoi väriä kokonaan, mutta myös minä olin aivan yltä päältä kurassa, sitä valui hiuksistani ja naamastani ja kaikki vaatteeni oli likaiset. Ja kotiin oli ehkä vielä kolmisen kilometriä ja vastaan tuli matkalla kaksi lenkkeilijää. He katsoivat minua lievästi sanoen pitkään... :D Mutta en tarjonnut selitystä erikoiselle ulkomuodollemme... Tosin se saattoi olla itsestään selvää... :) No, monihan käyttää mutakylpyjä kaunistautumiseen ja koira ehkä kaipasi jo muutenkin suihkua...  Mutta olin kyllä ajatellut toisenlaista sunnuntai-iltaa. Ja nyt kaiken huipuksi kiittämätön elukka mököttää minulle, kun pesin pois hänen ihanan eau de kuraojansa! :D

Eau de kuraojasta puheenollen, kosmetiikkalakkoni sujuu vaihtelevasti. Alkuvuosi oli ihan ok, jos ei lasketa Revitalashia(joka oli "pakko" ostaa) ja hajuvettä, jota en itse maksanut, koska sain sen synttärilahjaksi, sitten helmikuussa hiukan lipsuin ja nyt yritän olla ostamatta tässä kuussa enää mitään. Ja Sokoksellakin oli taas jotkut alepäivät, josta he ystävällisesti muistuttivat minua sähköpostitse joka päivä, mutta pysyin lujana! Vaikka lauantain Clarinsin tarjoukset vähän horjuttivat päätöstäni ja ehkä ihan hiukan kaduttavatkin. Mutta tulee uusia tarjouksia ja en nyt varsinaisesti tarvitse mitään. Niin ja minulla oli myös tarjouskoodi Sokokselle (sen yhden helmikuun lipsumisen seurauksena...) ja vaikka kävin siellä, en ostanut mitään! Huomenna toivottavasti tulee taas Livbox lohduksi. :)

Olen nyt kirjoittanut vähän useammin, vaikka minulle ei ole tapahtunut yhtään mitään... Tosin ei näissä minun postauksissani mitään maailmaa mullistavaa sisältöä ole koskaan ollut, mutta toivottavasti näitä ei ole ollut hirveän tylsää lukea. Periaatteeni on aika ollut vain kirjoittaa, enkä yleensä edes tiedä, mistä aion kirjoittaa, kun aloitan. Joskus tietysti on jotain teemaa, mutta yleensä en itsekään tiedä, mitä aion sanoa ja koska toinen periaatteeni on, etten täällä verkossa sensuroi itseäni, joskus tulee julkaistua vähän mitä sattuu. Minulla tosin on aina vähän sellainen tunne, että tämä on nyt se viimeinen korsi, että nyt sanoin jotain sellaista, ettei kukaan enää ikinä lue blogiani. Tai pelkään, että kun lukijat huomaa uuden postauksen, niin kaikki ajattelee, että no nyt se kerrankin sanoo jotain mielenkiintoista! ja sitten puhun kolme kappaletta hännistä ja lemmikeistä (ja lemmikkien hännistä)... Mutta poistaakseni itseltäni stressiä, kerron nyt heti, että todennäköisyys millekään kovin mielenkiintoiselle tässä blogissa on hyvin pieni... :) Pitäkää siis ennakko-odotukset hyvin alhaisina, luulen, että se toimii parhaiten meille kaikille... :)

Mutta nyt syön vielä hiukan jotain iltapalaa ja yritän mennä nukkumaan. Jos saisin vähän nukuttua univelkaa pois. :)

Hyvää yötä! :)



torstai 5. maaliskuuta 2015

Ämpäriraivo

Suuresti huvittuneena olen seurannut Tokmannin digiämpäreiden aiheuttamaa raivoa (jossain lehdessä se oli otsikoitu ämpäriraivoksi :) ). Enkä vain huvittuneena, vaan joka aamu olen herännyt sitkeästi päivittämään sivua ja tänä aamuna se vihdoin tapahtui, minäkin sain ämpärin! :D Ja toisaalta kyllä ymmärränkin, että ihmisiä ärsyttää, kun aiempina aamuina minäkin sain siihen aina tekstin "jätä yhteystietosi alle...", mutta kun siihen ei aukea mitään, mihin ne voisi jättää!!  :/ Tai sitten tulee vain jotain erroria... Mutta kun 10 000 muun hullun kanssa heräät kahdeksalta aamulla jonottamaan ämpäriä, niin mitä muuta voi odottaa... :) Nyt sitten jännityksellä odotetaan, mitä sieltä saa. :D Äitini sai syksyllä kotikuntani Tokmannin avajaisista ämpärin ja se oli ihan kiva. Tosin suurin yksittäinen tuote siellä oli kissanruokapaketti, mikä nyt äidilleni oli ihan ok, kun hänellä on kissoja, mutta kissattomat ei varmaan siitä kauheasti ilahtuneet.

Eilen en kävellyt (kuin kauppaan) ja jalkaan ei nyt sattunut viime yönä ollenkaan. Nyt tänään aion kuitenkin kävellä normaalisti ja katsotaan, jos onnistuisin löytämään jonkinlaisen rytmin, että miten paljon ja usein uskallan kävellä. Ja täytyy tosiaan varata lääkäriaika.

Kaikki siemenet ovat ilmestyneet kauppoihin, mutta minua ei oikein tänä vuonna innosta koko kasvimaa... Vaikka kuinka yrittäisin, satoni on aina huono. Meillä on ilmeisesti huono paikka kasvattaa mitään, koska edes porkkanat ja punajuuret eivät ehdi kasvaa kasvukauden aikana ja millään eksoottisemmilla yrityksilläni ei ole toivoakaan. Viime vuonna tosiaan porkkanani ja punajuureni jäivät pikkuruisiksi(niistä tehtiin jouluaattona rosollia :)), maissit kasvoivat valtaviksi, mutta vain varsiltaan, punasipuleita yritin kasvattaa siemenistä, mutten löytänyt penkistä mitään syksyllä, avomaankurkkuja sain yhden ja suurin osa kesäkurpitsoista muuttui mössöksi ennen kuin kasvoi isoksi. Edes auringonkukat eivät ehtineet kukkia ennen pakkasia! Tänä vuonna ajattelinkin laittaa vain sellaisia, jotka aivan varmasti onnistuvat, tilliä ja persiljaa ja salaattia ja sipuleita. Ja laajentaa mansikkamaatani entisestään, ne sentään kypsyvät. Ajattelin ostaa valkoisia mansikoita, jos vain löydän niitä jostakin.  Ajattelin ostaa myös mustaseljan ja kokeilla menestyisikö se meidänkin leveysasteilla. Sen kyllä luvataan menestyvän vain ihan eteläisessä Suomessa, mutta eipä siinä paljoa häviäkään, jos se kuolee. Näin jossain tv-ohjelmassa tehtävän mustaseljamehua ja se näytti herkulliselta.

Mutta nyt pitää lähteä lenkille, jonka suuntana tänään on apteekki, pitää käydä ostamassa jotain palovammaan auttavaa. Asunnollani suihkussa käynti ei koskaan ole kovin miellyttävä kokemus, koska veden lämpötila vaihtelee ihan koko ajan. On pakko yrittää pitää kättä siinä säätimellä niin paljon kuin mahdollista, koska kylmä nyt on vain epämiellyttävää, mutta kun se vaihtuu välillä ihan kuumaksikin, siinä polttaa ihonsa. Ja joskus sieltä ei tule ollenkaan lämmintä vettä, joten eilen käänsin sen hanan ihan täysin sinne kuumalle puolelle saadakseni edes haaleaa vettä, sitten siirryin hetkeksi pois etsimään kaapista jotakin ja takaisin tullessani kyllä ihan vaistomaisesti kokeilin vettä laittamalla käteni alle ja se olikin sitten todella kuumaa! Ei se yleensä ihan noin kuumaksi ole muuttunut! Nyt koko käsi on punainen ja arka, iho ei onneksi tunnu kuoriutuvan. Muutenkin inhoan tämän asunnon kylppäriä, jos joskus pystyn ostamaan oman asunnon, kylpyhuoneen on kyllä todella oltava hieno!

Mutta nyt sinne lenkille, ulkona jopa paistaa aurinko! :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuukausista julmin

Paino ei ollut eilen laskenut kuin puoli kiloa, joten en jaksanut siitä sen enempää kirjoitella. Taidan  tehdä jatkossa vain niin, että päivitän uuden painon kyllä aina lauantaisin (jos muistan!), mutta kirjoitan siitä erikseen vain, jos on suurempi muutos suuntaan tai toiseen. En ole kovin optimistinen sen suhteen, joten... :D

Nyt kun taas pystyy kunnolla kävelemään jään sulettua, se heti kostautuu nilkkakipuna. Tai vain toiseen nilkkaani sattuu ja viime yönä siihen sattui niin paljon, että olin hereillä vielä neljältä aamuyöllä. Se tuntuu jotenkin siltä, kuin luu kiertyisi tai kiristyisi... Tiedän, että se on jotain muuta, mutta se tunne on juuri sellainen ja todella inhottava. Minulla varmaan on toinen jalka toista lyhyempi, koska kuvissakin näkee, että olen "vino", joten en tiedä, että pitäisikö minun hankkia jotkut erikoislenkkikengät. Siitä ainakin oletan kivun johtuvan, koska kai muuten molemmat jalkani alkaisivat sattua. Kävellessä minuun ei satu, eikä oikeastaan päivälläkään, mutta kun menen sänkyyn, nilkkaan alkaa sattua. En tiedä, pitäisikö käydä lääkärissä, mutta ei kai lääkäri tälle mitään voi... Jalkoja ei kai mitata missään, vai? En kai saa mitään pysyvää tuhoa aikaan, vaikka jatkaisinkin kävelyä?

Katselin kaupassa uusia muumimukeja, eikä ne olleet minusta kovin nättejä, paitsi se talo oli ihan ok. Pitää ne kai silti ostaa... Minua alkaa rehellisesti sanoen hiukan ärsyttää. Nyt on vasta maaliskuun toinen päivä ja tänä vuonna on tullut kolme uutta mukia plus se ruotsin muki. Niitä ruotsin mukeja tilasin kaksi, ne oli oikeasti hienoimmat mukit vuosiin, mutta muuten alan saamaan tarpeekseni, koska tämä alkaa tuntua pelkältä rahastukselta. Minulla on muistaakseni 54 erilaista mukia (58, jos lasketaan nuo tämän vuoden mukit, jotka kyllä ostan kaikesta huolimatta) ja sitten tuplakopioita joistakin ja vielä jonkin verran mukeja ihan käytössäkin, joten siksi tuntuu, että pitää ostaa ne uudetkin, kun olen jo noin monta ostanut. Vaikka juuri ne kalleimmat minulta kyllä puuttuu. Ja minua harmittaa ihan hirveästi, kun silloin, kun siitä kaikkein kalleimmasta pyydettiin alle 1500 €, minä jo melkein ostin sen, mutta sitten jänistin, kun se on aika paljon rahaa mukista. Mutta nythän se hinta on jo tuplaantunutkin. :/ Olisinpa vaan ostanut sen silloin... Tosin en tiedä, mitä minä niillä edes teen, kun en varmasti myy niitä koskaan, eikä minulla ole perillistä. Olisin edes ostanut kulhoja; eläinsuojeluyhdistys, jolle todennäköisesti testamenttaan omaisuuteni, voisi käyttää niitä koirankuppeina...

Ja nyt on sitten jo maaliskuu, vuoden kammottavin kuukausi. Pahimmat masennuskauteni ovat ajoittuneet maaliskuuhun ja muutenkin olen aina pitänyt maaliskuuta kuukausista epämiellyttävimpänä. Ei enää ole talvi, eikä vielä kevät ja aurinko paistaa inhottavan kylmästi ja raadollisesti paljastaen lumen alta kilokaupalla koirankakkaa ja roskia. Sitä kakkaa on kyllä joka paikassa ihan järkyttäviä määriä... En ymmärrä ihmisiä; ei se minustakaan mitään mukavaa puuhaa ole, mutta ei siihen nyt kuolekaan, että kerää ne pökäleet. Minun koirani on niin fiksu, että onnistui yksi päivä hoitamaan senkin ihan itse kakkimalla suoraan jonkun pois heittämään muovikassiin... :D Mutta joka tapauksessa, maaliskuu on minulle aina vuoden pahin kuukausi ja toivon sen vain olevan nopeasti ohi; huhtikuu on sitten jo helpompi, kun alkaa jo olla kesäisempää.

Tänä vuonna tosin kaikki on ollut ainakin tähän asti suhteellisen ok, enkä nyt mitenkään kauhuissani ole... Katsotaan, miten tämä sujuu. :) Hyvää kevään odotusta joka tapauksessa! :)