maanantai 16. maaliskuuta 2015

Melkein historiallinen hetki

Melkein onnistuin käyttämään loppuun puikkomallisen huulirasvan, mikä olisi ollut ensimmäinen kerta elämässäni. Huulirasvaa, silmänympärysvoidetta ja kynsilakkaa on ainakin minun kokemukseni mukaan mahdoton käyttää loppuun, joten olin jo innoissani, kun huulirasvaa oli enää muutama milli jäljellä ja innolla käytin sitä niin usein kuin muistin. Kunnes se pari kuukautta sitten katosi ja eilen löysin sen sulavan jään alta kuralammikosta. Se kyllä näytti ihan hyvältä, mutta ajattelin, että sen paikka kuitenkin on roskiksessa. Mutta minua aidosti harmitti, odotin jo innolla hetkeä, kun saisi heittää huulirasvan pois loppuun käytettynä. :D Tästä lähtien teen niin kuin kuuluu ja viskaan ne pois kyllästyttyäni. Tai sitten en enää osta puikkomallisia huulirasvoja, eihän ne oikeasti edes kosteuta yhtään!

Viikonloppu oli kauniista säästä huolimatta ahdistava, olin levoton ja huonotuulinen ja tuntui, että voisin räjähtää. Onneksi olen nyt taas nukkunut, nukun kuin tukki 10 tunnin yöunia ja sittenkin olen väsynyt. Ja vielä kaiken huipuksi äitini ärsytti minua, mutta kerrankin onnistuin pitämään kieleni kurissa ja välttämään sodan. Me vielä kiistelemme niinkin typerästä aiheesta, kuin vaatteista ja tämä on kiista, joka on ollut käynnissä viimeiset 20 vuotta. Äitini mielestä tapani käyttää samoja vaatteita sekä yöllä että päivällä, on vastenmielinen ja hän jaksaa nalkuttaa siitä loputtomiin! Minä taas en näe siinä mitään ongelmaa; puen illalla suihkun jälkeen päälleni puhtaan paidan tai topin, nukun siinä ja jos seuraavana päivänä en mene minnekään, käytän sitä samaa paitaa tai toppia päivänkin, kunnes illalla suihkuun mennessä heitän sen pyykkiin. Onko se jonkun muunkin mielestä vastenmielistä; olenko minä tässä asiassa väärässä?! Ja äitini mielestä ongelma ei siis ole se, että käytän samaa vaatetta 23 tuntia, vaan se, että minulla ei ole erikseen yöllä käytettäviä vaatteita ja päivällä käytettäviä vaatteita. Mutta minusta nyt t-paita tai toppi on niin perusvaate, etten ymmärrä, miksi ne pitäisi jakaa päivällä käytettäviin ja yöllä käytettäviin ja joka tapauksessa ne on puhtaita pesun jälkeen, enkä (valitettavasti!) tee yön aikana mitään, mistä ne likaantuisivat. Ja kun tästä on puhuttu viimeiset 20 vuotta, niin eikö se jo riittäisi... Mutta, annoin hänen nalkuttaa, enkä sanonut mitään, emmekä siis riidelleet. Ehkä alan vihdoin oppia.

Tein kuitenkin sokeriruusuja synttärikakkua varten ja se ärsytti minua niin, että olisin halunnut heittää ne ikkunasta ulos! Jouduin pitämään monta tunteidenviilennystaukoa... :D Käytän yleensä marsipaania, jota on huomattavasti helpompi työstää, mutta ajattelin nyt kokeilla sokeria, koska marsipaani helposti kerää kosteutta, eikä sitten enää näytä hyvältä.  Olen aiemmin tehnyt sokerimassasta haamuja (Halloweeniksi) ja ne pysyivät koossa ihan hyvin, joten halusin kokeilla sokerin toimivuutta ruusujen teossa. Ei siitä kuitenkaan minusta saanut yhtä nättejä kuin marsipaanista ja se massa kuivui liian nopeasti(tai sitten ei olisi pitänyt pitää niitä taukoja...). Ehkä pitää vielä harjoitella tai ehkä ne vain pitäisi tehdä eri tekniikalla.

Painokin oli noussut, kun tosiaan autoin leipomaan sukulaisen synttäreitä varten ja vähän maistoin, että tuliko hyviä leivonnaisia... Ihan ok joo, en nyt tiedä, olivatko 800 gramman arvoisia, mutta... :D
Joka tapauksessa ulkona on nyt ihan selvästi jo kevään tuntua ja ennakko-odotuksistani huolimatta se hieman kyllä ahdistaa. Mutta maaliskuu on jo puolessavälissä ja se on aina minulle pahin kuukausi, joten jospa tämä tästä taas menisi. Mutta kura on kyllä niin masentavaa ainetta. Onneksi meillä kotipihassa on vielä pari lumikasaa, niin ulkona olon jälkeen aina leikin koirani kanssa siellä, niin hän puhdistaa itse itsensä. :) Keskimmäinen kissa ei tykkää kurasta yhtään, joten jouduin kantamaan häntä koko viikonlopun pihalla. Hän haluaa ulos, mutta ei halua tassujen kastuvan, joten hän rääkyy jaloissa niin kauan, että hänet ottaa syliin ja sitten maukumalla osoittaa, mihin suuntaan haluaa mennä. Äitini joutuu kantamaan häntä viikolla, mutta nyt viikonloppuna hän vaati päästä koko ajan minun syliin. En tiedä miksi, hän ei erityisemmin tykkää minusta. Muutenkin hän taas kovasti jutteli minulle sisälläkin, mutta en taaskaan päässyt selville siitä, mitä hän haluaa. Hän katsoo minua suoraan silmiin ja maukuu, mutta mikään, mitä teen, ei kuitenkaan kelpaa. Hän teki niin joskus aiemminkin, vaikka yleensä ei pahemmin edes kiinnitä minuun huomiota.

Mutta menen nyt ulos ja yritän nauttia auringosta, vaikka siellä onkin kevät ja valoa ja kuraa ja muuta kamalaa... :) Hyvää kevättä! :)

4 kommenttia:

  1. Ai huulirasvat heitetään pois kun niihin kyllästyy :D Oon monesti käyttänyt ne loppuun. Ehkä mä en sitten vaan ole kyllästynyt :D Mikä ois muuten hyvä kosteuttava huulirasva? Noita puikkoja mulla on ollut ja sit vaseliinia myös.

    Ihmeellinen riidanaihe noi vaatteet! Kai sitä nyt voi kotona olla missä vaatteissa vaan. En nää mitään kummallista tossa sun tavassa. Kuinkahan tämmönen asia herättää niin suuria tunteita sun äidissä, että siitä viittii jauhaa vuosikymmeniä?

    Vitsi mikä kissa! Vaatii oman kantajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä voi käyttää loppuun, ne kirotut ei pienene yhtään, vaikka kuinka laittaisi! :D

      Minä olen aina tykännyt Blistex:in huulivoiteista, varsinkin niistä purkeissa olevista ja myös tuubissa olevasta voidemaisesta. Myös Bebanthen on hyvää, jos huulet on todella kuivat. En tiedä, saatko sieltä Bebanthenia, mutta Blistex:iä on varmaan kaikkialla.

      Minä en myöskään ymmärrä, että miksi äitiäni niin ärsyttää tuo tapa... Kun kuitenkin illalla se vaate on puhdas, eikä se yönkään aikana likaannu. Ehkä se on vain niitä irrationaalisia asioita, jotka ärsyttää, vaikka kuinka yrittäisi olla ärsyyntymättä...

      Tämä saattaa olla jopa ylennys minulle, yleensä kelpaan vain antamaan neidille ruokaa! :D

      Poista
  2. Sun äidin olisi hyvä ymmärtää, että olennaista ei ole se, mitä mieltä hän on asiasta, ei vaikka hän olisi oikeassakin. Sinä olet aikuinen ihminen ja pukeutumiskäytäntösi kuuluvat vain ja ainoastaan sinulle.

    Mulla oli ehkä äitini kanssa joskus vuosia sitten vähän samantyyppistä kiistelyä milloin mistäkin, lievempänä vain. Olin silloin vielä aika kiinni äidissäni, vaikka periaatteessa asuinkin jo itsenäisesti. Vasta noin 24 -vuotiaana minulle tuli selkeä "irrottautumiskapina", varmaan se sama joka tavallisesti käydään läpi siinä 14-17 -vuotiaana. Oli aika jännää huomata, että sen vaiheen jälkeen suhde äitiin muuttui jotenkin aikuisemmalla tavalla toverillisemmaksi, kun siitä hävisi se "aikuinen ja lapsi" -asetelma. Meillä oli perheen sisällä aika vaikeaa silloin kun olin teini-ikäinen, ja silloin koin voimakkaasti, että täytyy olla kiltti ja kunnollinen ettei aiheuta lisää murhetta vanhemmille. Varmaan sen vuoksi se itsenäistymiskapina jäi silloin tekemättä.

    Äitisuhde on kyllä jännä asia, se on kuitenkin varmasti yksi elämän merkittävimpiä ja eniten ihmisen persoonaa muokkaavimpia ihmissuhteita sekä hyvässä että pahassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, tosin en minäkään kovin suopeasti suhtaudu äitini tapaan säilöä sekä puhtaita, että käytettyjä vaatteita samassa kasassa... Tosin minä vain vien ne kaikki yhtenä möykkynä pesukoneeseen ja äitini huutaa kuin hyeena.

      Minäkin olen todella kiinni äidissäni, mutta äiti ei kuitenkaan ole sen tyyppinen ihminen, että hän puuttuisi millään tavoin esimerkiksi mihinkään omassa asunnossani olevaan/tapahtuvaan. En tiedä, mikä tuossa vaateasiassa häntä niin nyppii. Hänen mielipiteensä on kuitenkin jo tullut selväksi, eikä näköjään ole vaikuttanut yhtään, joten antaisi jo olla! Olen tosin uhkaillut, että ostan farkut ja revin ne polvista ja reisistä, koska sellaiset oli muotia, kun olin teini, mutta minä en saanut sellaisia pitää... :D

      Se on kyllä varmaan naisen merkittäimpiä suhteita ja minun kohdallani tietysti se merkittävin...

      Poista