keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Liian läski henkkamaukan malliksi

En kauhean herkästi provosoidu laihoista malleista tai alipainoisuuden ihannoinnista, mutta katselin henkkamaukan sivuilta leveälahkeisia housuja, kun olen ajatellut, että josko ostaisin sellaiset ja huomioni kiinnittyi näihin kapeampiin housuihin. Noista kuvista näkee ihan selvästi, että jalkoja ja käsivarsia on käsitelty kapeammiksi. Siis ihan oikeastiko nuo tytöt eivät jo valmiiksi olleet tarpeeksi laihoja esittelemään vaatteita?! H&M:hän on saanut paljon kritiikkiä laihoista malleistaan ja sitten taas laihoja malleja kritisoineet ovat saaneet paljon kritiikkiä siitä, että yritämme markkinoida läskiä nykyajan normaalina. No, periaatteessahan se alkaa olla ns. normaali, jos normaalilla tarkoitetaan yleisintä vartalotyyppiä, mutta mitä tapahtui ihan oikeasti normaalille?! Ymmärrän, että hoikkuus näyttää hyvältä ja saa vaatteet näyttämään hyvältä, mutta kun nuo kuvat näyttää minun silmissäni vain kummallisilta! Kenen mielestä tuo näyttää hyvältä?! 

Noiden tyttöjen kasvoista näkee, etteivät he varmasti ole ainakaan lihavia, joten mitäköhän he ovat ajatelleet, kun kuvien ottamisen jälkeen on sanottu, että muuten hyvä, mutta hiukan pitää käsitellä kuvia laihemmiksi? Minusta esimerkiksi +koon mallitkin ovat kauniita, koska heillä on kauniin mallinen vartalo, kauniit kasvot ja kaunis iho. Toki heidänkin kuviaan käsitelty, mutta ei ihmisen nyt tarvitse ihan tikku olla näyttääkseen hyvältä. Kuka niitä alkuperäisiä kuvia on katsonut ja ajatellut, että ihan liian läskejä ovat?

Ei minulla muuten edes ole mitään pointtia, en nyt vain ihan ymmärrä, miksi jonkun mielestä noiden kuvien käsittely on ollut tarpeen... Ei silti, jopa minä mahdun nykyään henkkamaukan vaatteisiin, joten kai heillä sitten läskitkin saa asioida, mutta en ymmärrä, että ovatko nuo kuvat todella paras keino markkinoida heidän vaatteitaan? Eikö hoikatkin naiset vain masennu siitä, kun ei kai kukaan voi ainakaan kovin terveellisin keinoin olla noin laiha? 

Ehkä minun mielikuvani on vääristynyt, kun olen aloittanut sieltä 120 kilon pahemmalta puolelta ja edelleenkin jo normaalipaino olisi ihan unelma. Tiedän, että minulla on ainakin muutama normaalipainoinenkin lukija, joten unelmoitteko te tuosta? 

Mutta Lidl tarjoili minulle eilen aimo annoksen realismia vaatteiden suhteen. Heillä oli myynnissä kivoja pilkullisia paitoja ja pinkkejä ihanan pehmeitä paitoja, mutta ainoat näytteillä olevat koot olivat kokoa 36 ja muut olivat pusseissa, eikä jäljelläkään enää ollut kuin kokoa 40, joten optimistisena ajattelin, että kyllä minä niihin mahdun! Juu ei, en mahtunut! :D Tai no, mahduin, mutta olin kuin makkara kuoressaan, enkä pystynyt liikuttamaan käsivarsiani. Mutta pehmeitä ne olivat... Jos yksi vaatekoko olisi yhtä kuin viisi kiloa, niin säästän ne nyt vielä siltä varalta, että jos saisin vielä loput kilot pois, sitten ne varmaan olisi ihan hyvät. Eikä niitä voi enää palauttaakaan, kun otin ne tietysti pois pusseistaan. Onneksi eivät olleet kalliita. Minua vieläkin harmittaa, kun aiemmin Lidlissä oli myynnissä niin ihania pyjamia (housut olivat pinkkejä ja paisley -kuvioisia, rakastan kumpaakin!) ja kun olin paikalla (puolitoista tuntia postin tulon jälkeen), oli jäljellä enää kokoa 36. Voisi tietysti harkita shoppailua vähän laadukkaammissa paikoissa kuin Lidl... :) Mutta on minulla se trenssikin, jonka ostin silloin heti leikkauksen jälkeen 25llä eurolla ja se oli pari vuotta ihan hyvä, nyt se tosin pääsee takkien taivaaseen, kun ei oikein tykännyt pesukoneessa käymisestä. Siinä kyllä taisi lukeakin jotain sen suuntaista, mutta olen laiska pesemään mitään käsin... Yleensä jaksan pari ekaa kertaa ja sitten kaikki pääsee koneeseen. Siitä muuten puheenollen, ostin tuollaisen rintsikoiden pesupallon joskus ja se on yllättävän kätevä. Saisi olla hiukan isompi ainakin minun rintsikoille, eikä se myöskään aina pysy koneessa kiinni, joten se kannattaa laittaa vielä pesupussiin lisäksi, mutta rintsit kestää hyvin pesun. Tuli ihan vain mieleen tuosta takista vinkiksi muille yhtä laiskoille rintsikoiden käsinpesijöille, ei ollut mikään maksettu mainos. :) 

Saimme eilen tiedon, ettei äidilläni ole syöpää (en edes pystynyt puhumaan asiasta täällä, koska se oli tällä hetkellä minulle aivan liikaa ääneen sanottavaksi) ja minä reagoin siihen aivan järjettömällä ahdistuksella. Tietysti siis olen helpottunut ja iloinen, mutta se turtumus, jota tunsin siitä saakka, kun mahdollisuus nousi esille, katosi ja korvautui sillä aivan hirveällä ololla, jota minun kai olisi pitänyt tuntea aiemmin. Ilmeisesti jokin puolustusmekanismi on minussa jäljellä tai sitten lääkitys jotenkin parantaa aivojani. Olin aina ennen sellainen, että jos jotain kamalaa tapahtui, menin jonkinlaiselle automaattiohjaukselle, eikä minun tarvinnut käsitellä asiaa. Sitten masentumisen jälkeen ahdistuinkin ihan kaikesta ja jouduin myös kestämään jokaisen sekunnin kulloisestakin ahdistuksen aiheesta, mutta nyt ehkä nuo mekanismit ovat palautumassa. Ehkä minä olen parantumassa... Minusta aina välillä tuntuu siltä, että jokin aivoissani on parantumassa, vaikka en tee itse mitään sen eteen. Se on kummallinen tunne... Kuin jokin ihan konkreettisesti korjautuisi. Ehkä minä kuvittelen sen, en tiedä. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta ainakin kymmeneen vuoteen, kun jokin vanhoista suojamekanismeistani ilmoitti olemassaolostaan. 

Tällä viikolla on vappukin, vai? Tein kyllä tänään simaa, muuten en ole valmistautunut mitenkään. Huomenna voisi vielä ostaa vadelmia ja kokeilla tehdä vadelmasimaakin, näyttää niin ihanan pinkiltä! :) Minulle vappu on aina ollut vähän turha juhla, mutta pitäähän sitä nyt simaa olla. Ja viime vuonna jo yhdessä totesimme, että se on loppujen lopuksi aika vähäkaloristakin... ;) 


7 kommenttia:

  1. Mun mielestä pitäisi olla kaikenkokoisia malleja, että oikeasti näkisi, miltä vaate näyttää omankokoisensa päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja tuossa on se ongelma, että jos tuo tosiaan on jokin ideaali, niin sittenhän ihan joka ikinen, joka kokeilee sitä vaatetta itselleen, pettyy! Miten se voi olla hyvä keino myydä vaatteita?!

      Poista
  2. Minä ainakaan en unelmoi tuosta. Olin teininä liiankin laiha, ja vasta vähän lihottuani aloin tuntea itseäni edes yhtään naiselliseksi. Jotkut toki ovat luonnostaan hyvin siroja, mutta tällainen romuluisempi näyttää mielestäni paremmalta kun on vähän lihaa luiden ympärillä.

    Onpa ihanaa, että äidilläsi ei ole syöpää! Toinen mun vanhemmistani on sairastanut syövän, mutta onneksi toipunut siitä täysin. Sain kuulla siitä vasta, kun hän oli menossa leikkaukseen. Hän ei myöskään juurikaan näyttänyt minulle pelkojaan, enkä ehkä siksi osannut olla kauhean huolissani. Näin on ollut lapsuudestani lähtien. Munkaan ei ole ollut helppo näyttää vanhemmilleni tunteitani, kun he itse ovat niin suojelevia ja pidättyväisiä... Syövän hoidon aikana kyllä lähennyimme jonkin verran.

    PS. Onpas sulla jännä robotinestovarmistus :D Tässähän on haastetta muillekin kuin roboteille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sekin, että nuo mallit on ihan varmasti todella hoikkia jo ilman kuvankäsittelyäkin, joten ihan sairasta...

      Kiva kuulla, että vanhempasi selvisi! Minä olin kyllä todella helpottunut!

      Taasko näihin on ilmestynyt joku robottijuttu?! Yritän ottaa sen pois päältä. :)

      Poista
    2. Nyt en kyllä löydä kohtaa, josta sen saisi pois... Kun minulla jo lukee siellä sanavahvistuksessa "ei", mutta ilmeisesti silti tulee jokin vahvistus?

      Poista
    3. Kuvista piti valita "leivät" tai toisella kertaa "hampurilaiset". Oikein kivoja laihdutusblogiin :D

      Poista
    4. Eikä! :D

      Minä en nyt tiedä, miten sen saa pois, kun en löytänyt sopivaa kohtaa! Pitää kysyä joltakin!

      Poista