keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jekyll ja Hyde

Elämästäni on tullut niin kaksijakoista, etten enää tiedä, mitä tehdä. Päivät sujuu ihan hyvin, kaikki on ihan ok, pystyn jopa nauttimaan syksystä ja kauniista ilmoista (ja sokoksen kolmeplusykkösistä…) ja ylipäätään niistä asioista, jotka ovat elämässäni hyvin, mutta kun tulee yö, ei ole olemassa mitään muuta kuin ahdistusta ja pelkoa ja pahoja asioita. Yöt ovat aina olleet vaikeampia kuin päivät, mutta ennen tämä on enemmänkin mennyt jaksoissa ja joko molemmat ovat olleet normaalia vaikeampia tai normaalia helpompia. En ymmärrä tämän mekanismia, on kuin joku kääntäisi katkaisijaa noin kymmeneltä illalla ja elämäni täyttyisi kaikenlaisilla hirviöillä ja uhilla.

Yksinkertaisinta tietysti olisi, kun nukkuisi yöt, mutta nukkuminen on edelleen vaikeaa. Välillä jo nukuin muutaman yön paremmin, mutta nyt olen taas valvonut tai sitten vähintään heräillyt painajaisiin. Sain unirytmin hetkeksi palautumaan valvomalla koko yön, täytyy varmaan kokeilla sitä uudelleen. Ja olen myös saavuttanut jonkinlaisen uuden tason käärmepainajaisten suhteen, en enää nimittäin näe tavanomaisia kyykäärmeunia, vaan joka yö unissani vierailee erilainen käärme! Näin esimerkiksi yksi yö unta isopäisistä käärmeistä, joita näin joskus ainakin kymmenen vuotta sitten pelkokertoimessa! Parin viime yön käärmeunista on vastannut toinen bloggari, jonka lemmikkikäärmeet levähtivät pahaa-aavistamattomille verkkokalvoilleni. Yleensä vältän käärmeiden näkemistä, jos vain mahdollista; jos näen, että lehdessä on jotain juttua käärmeistä, en avaa sitä, suljen välittömästi nettisivut, jos siellä on käärmeitä, suljen silmät tv:tä katsellessa, jne. Minulla oli sivuaineena biologiaa ja koska monessa kurssissa oli sama kirja, ostin sen omaksi ja ensi töikseni kävin sen läpi ja peitin kaikki käärmeiden kuvat tarroilla ja lisäksi merkitsin sivut, joissa puhuttiin käärmeistä, jotta en vahingossakaan näkisi käärmettä tai edes lukisi niistä. En halua kuullakaan sanoja kyy tai serpent (käärme ja snake ovat suht’ ok) ja kaikkein pahinta on, jos näen käärmeen liikkeen. Ja yöllä, kun herään käärmeuniin, tunnen ne ihollani, se on ihan hirveää! En ole koskaan koskenut käärmettä, mutta kuvittelen niiden olevan kylmiä ja niljakkaita…

Olen kuitenkin lapsellisen iloinen siitä, että pääsen tänä syksynä Sokoksen 3+1 –päiville… :D Useampana syksynä olen ollut juuri niiden aikaan eläinvahtina kotona vanhempieni ollessa poissa. Sokoksen kosmetiikkaosasto vastaa aika hyvin käsitystäni taivaasta ja se plus alennusmyynnit…! :D  Kolmeplusykköset on samalla vähän ahdistustesti, koska minusta on ihan hirveää, kun joka puolella ympärillä on ihmisiä ja joudun taistelemaan pientä paniikkia vastaan. Tosin tänä vuonna menin paikalla keskipäivän aikaan ja se oli aika hyvä valinta. Aamulla siellä on vähän vanhempaa porukkaa ja tässä kaupungissa on todella aggressiivisia vanhuksia (Oikeasti! :D) ja iltapäivällä opiskelijat tulee paikalle ja illalla siellä ei pysty edes liikkumaan. Aion mennä joka päivä, saan samalla tehtyä lenkin siihen suuntaan. Tosin olen ollut nyt vähän varovainen kävelyn suhteen, koska löin varpaani niin kovaa pöydänjalkaan, että siitä lähti tunto, enkä oikein tiedä, onko se hyvä vai huono asia… Siihen ei satu, kun ei sitä kerran tunnu ollenkaan, mutta olen kuitenkin ollut varovainen.

Minua on myös harmittanut ihan hirveästi, kun minullahan on tapana käydä kielikursseilla ja yhdellä niistä on jo vuosia ollut suunnilleen sama porukka. Nyt tänä vuonna niitä ryhmiä muuteltiin ja se ryhmä, jossa olen nyt, on jotenkin ahdistava. Mutta mikä pahinta, olen jo vuosia istunut saman tytön vieressä ja olen jo niin tottunut häneen, että pystyn juttelemaan hänelle suhteellisen luontevasti (jos ei lasketa satunnaisia suolistoloiskommentteja ja muita vastaavia minulle tyypillisiä älyttömyyksiä…) ja nyt tänä vuonna joku vanhempi nainen vähän väkisin on tunkenut viereeni joka kerta. Yritin hienovaraisesti varata paikkaa vieressäni laittamalla laukkuni tuolille ja pari paikalla ollutta naista sanoi minulle, että kuule meillä ei ole ollut täällä tapana varata paikkoja, jokainen saa istua, mihin haluaa… Tunnen itseni ihan lapselliseksi, kun se harmittaa minua niin paljon! En tietenkään odottanut, että hänestä tulisi kaveri tai mitään, mutta minulle oli suuri asia, että elämässäni oli edes yksi sosiaalinen kontakti suunnilleen itseni ikäiseen ihmiseen, joka ei ole minulle sukua tai olemassa vain tietokoneen näytöllä. Ja se vieressäni istuva nainen on todella ahdistava, hän jostain syystä tunkee ihan viereen kiinni istumaan ja puhuu koko ajan… Siis ihan koko ajan! Ja se opettaja katsoo kiukkuisesti minuakin ja minustakin se on todella huonoa käytöstä, mutta minkä minä sille voin! Itsekin haluaisin kuunnella ennemmin opettajaa, koska kielet on minulle harrastus ja pidän niistä, mutta en ota niitä kovin vakavasti eli en mitenkään kauheasti tee töitä niiden eteen kotona… Ja kun nyt valittamisen alkuun pääsin, niin sanon vielä senkin, että hän ei ole aivan tehnyt parastaan henkilökohtaisen hygieniansa suhteen ja minä olen todella prinsessa pahojen hajujen suhteen… Miten se on joillekin niin ylivoimaista pitää itsensä puhtaana?!!

Muutenkin se koko porukka on jotenkin niin erilainen kuin se aiempi. Ennen sille kurssille oli aina niin mukavaa mennä ja siellä oli todella hyvä ilmapiiri ja nyt jo mietin, että jäisinkö sieltä kokonaan pois. Tosin suunnatonta huvia minulle tuottaa yksi nainen, joka on myös sieltä aiemmasta porukasta ja hän on oikein sellainen superhienostunut vanhempi rouva. Todella mukava, mutta siis… no, hienostunut, en tiedä sille parempaa sanaa. Hän istuu edessäni ja nyt tänä vuonna hänen vieressään istuu sellainen oikein ronskieleinen ja -puheinen mies ja minä yritän siellä takana olla kikattamatta heidän ”keskustelulleen”. :D Hulluilla on edelleen halvat huvit, jotain hyötyä tästä minunkin tilanteestani! :)

Mutta siis, harmittaa ihan hirveästi, että menetin tämän yhden pienen sosiaalisen suhteen ikäiseeni ihmiseen, varsinkin, kun minusta me tulimme toimeen hyvin ja oletan, ettei hän nyt minua ainakaan inhonnut. Toivottavasti ainakaan, en tiedä, olenko kovin hyvä lukemaan ihmisiä… Silloin, kun opiskelin, usein kävi niin, että oli joku pari- tai ryhmätehtävä ja luonnollisestikin niiden takia tuli vietettyä paljon aikaa yhdessä. Minusta minulle ei koskaan osunut sellaista paria tai ryhmää, että työskentely olisi ollut mitenkään epämiellyttävää, vaikkei sitä nyt tietysti kaikista voi pitää, mutta osa niistä ihmisistä ei edes tervehtinyt jälkeenpäin. En nyt odottanut mitään kaveruutta siltäkään suunnalta, mutta itse yritin sanoa hei ja joskus puhuakin jotain. Osa kyllä tervehti ja jutteli muutaman sanan, jos vaikka seisoimme vierekkäin odottamassa luentoa tai jotain ja osa tuli ihan vapaaehtoisestikin juttelemaan ja se vastasi minun käsitystäni ”normaalista” käytöksestä. Yhden tytön kanssa olin samalla kenttäkurssilla kaksi viikkoa, olimme samassa pienryhmässä, nukuimme samassa huoneessa ja olimme samassa ruoanlaittoryhmässä, joten luonnollisestikin vietimme paljon aikaa yhdessä ja myös puhuimme kaikenlaista ihan yhdentekevää siinä sivussa(Ja lisäksi, siellä oli kaikenlaisia ihan hölmöjä ”iltaleikkejä” ja hän pariin sellaiseen itse pyysi, olisinko hänen parinsa!). Kurssi oli ihan elokuun alkuviikkoina ja kun kahden viikon päästä palasimme yliopistolle, yritin sanoa hei ja puhua hänelle ja hän käyttäytyi kuin emme olisi koskaan tavanneet! Olin ihan ihmeissäni…! Ehkä hän sitten luuli, että yrittäisin saada hänestä kaverin ja halusi torjua minut alkuunsa, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en ihan hirveästi edes pitänyt hänestä. Yhden toisen tytön kanssa oli samankaltainen tilanne ja hänestä kyllä pidinkin; näin hänet ehkä kuukausi myöhemmin koiransa kanssa ja sanoin, että hänellä on kaunis koira ja menin silittämään (koiraa, en opiskelukaveria… :)) ja hänkin käyttäytyi kuin olisin ihan tuntematon. En tajua… En muista, olenko jaaritellut aiheesta joskus aiemminkin, mutta mikä normaalien ihmisten mielestä on normaalia käytöstä? Oletan, että kyse oli siitä, että nämä ihmiset eivät pitäneet minusta ja halusivat torjua minut, mutta en minä nyt tervehtimisestä olisi luullut saaneeni uuden parhaan ystävän… Minusta vain on kohteliasta tervehtiä ihmisiä, jotka tuntee. Jos joku sanoo minulle hei, minä vastaan, vaikkei minulla olisi aavistustakaan, kuka hän on, kuten käy todella usein, koska äitini tuntee kaikki maailman ihmiset... Joten, mistä sitä tietää, vaikka se tyttö olisi jo vuosia toivonut pääsevänsä minusta eroon ja nyt on ihan taivaassa, kun niin on vihdoinkin käynyt! :D :(

Olen kuitenkin tänä syksynä viihtynyt yllättävän hyvin asunnollani, olen itsekin ollut siitä ihmeissäni. Olen kuitenkin myös miettinyt muuttoa lähemmäs kotia tai jopa ihan kotiin. Tajusin yksi ilta, että syy siihen, miksi minun kuitenkin on niin vaikea lähteä tästä kaupungista, on se, että silloin aikanaan, kun muutin tänne, olin niin toiveikas, että elämäni muuttuisi. Tietysti ammatillisesti, koska tulin tänne opiskelemaan, mutta toivoin myös ihan hirveästi, että saisin kavereita. Minulla oli sellaisia asioita, joita olisin halunnut kokea jonkun toisen seurassa; siis ihan yksinkertaisia asioita, ostoksilla käyminen tai elokuva tai iltalenkki, kun on jo pimeää, mutta pieniä unelmia, joiden toivoin toteutuvan muuttaessani tänne. Asioita, joita teen totta kai yksinkin, mutta jotka olisin halunnut kokea jonkun toisen seurassa. Ja kun niitä ei ole tapahtunut, on vaikea lähteä pois. Olisi yksi asia palata kotiin kokemuksia rikkaampana, mutta maitojunalla häntä koipien välissä… Vaikka toisaalta, olen ollut täällä kohta vuosikymmenen ja olen jo vuosia sitten luopunut toivosta, että voisin saada kavereita. Samalla tiedän, että kun palaan kotiin, suljen lopullisesti pienimmänkin mahdollisuuden sosiaalisesta elämästä, enkä kai ole valmis siihen vielä, vaikka en enää mitään toivokaan. Mutta se, että en nyt ole tuntenut olevani asunnossani kuin betonihäkkiin suljettu eläin, on tervetullutta vaihtelua.

Ai niin muuten, todella moneen kauppaan laitettiin jo joulujuttuja… Sokoksellakin oli, ostin jonkun jouluisen kynttiläsysteemin äidille joululahjaksi. :) No, jouluunhan on alle kolme kuukautta, mutta kun ulkona on niin auringoista ja lämmintä, ajatus joulusta tuntuu silti vähän oudolta. Ja olen aika huolissani siitä, kun viime joulu oli minulle niin rankka. Mutta turha sitä on etukäteen surra. :)

Nyt on pakko alkaa siivoamaan, kun vihdoinkin alkaa viilentyä. Tämä asunto on edelleen päivisin kuin sauna, onneksi sentään yöt on jo kylmiä.

Ja huomenna alkaa lokakuu! :o Hyvää lokakuuta kaikille! :)


6 kommenttia:

  1. Oho, minäkin oli tänään 3+1 -päivillä puoliltapäivin! Tosin mulla oli kiire töihin ja mielestäni joka paikassa oli aivan liikaa ihmisiä, niin ajattelin, että lounasaika olikin huono hetki tulla shoppailemaan. minusta Sokoksen kosmetiikkaosasto on muuten huonontunut vuosien varrella, en nykyään löydä sieltä oikein mitään... :(

    Mietin tuota sun kielikurssiongelmaa, että mitä jos menisit paikalla sen verran myöhään, että saisit itse valita, kenen viereen istut?

    Ja BTW, kahvittelutarjous on edelleen voimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtiinköhän me toisemme?! Ei kyllä varmaan kumpikaan tunnistaisi... Tosin näin sinusta kerran unta, olit siinä noin kolme metriä pitkä ja sininen. Onko se sinusta realistinen kuvaus? Näin pari sen näköistä ihmistä, ehkä olit toinen niistä! :)

      Minustakin Sokoksen kosmetiikkapuoli menee joka remontin myötä huonommaksi, mutta voittaa se ainakin Stockmannin, jonka myyjiä pelkään kuollakseni! :D

      Tuo onkin muuten hyvä idea! Siellä ei kyllä ole kauheasti valinnanvaraa, jos menee myöhempään, mutta saisin ainakin katkaistua tavan istua aina sen saman naisen vieressä! Teen ensi kerralla niin, kiitti vinkistä! :)

      Kiva kuulla. :) Katsotaan, jos jonain päivänä saan kerättyä rohkeutta...

      Poista
  2. Miten kurssilla olo on sujunut, oletko saanut muutosta asiaintilaan? ;)

    Mullakin kurssien ilmapiiri (tai siis se, miten satun sen omassa päässäni kokemaan) on tosi tärkeä, ja jättäydyn helposti pois, jos ahdistaa. Se, kenen viereen menen tai en mene tai kuka tulee viereeni tai ei tule, on valitettavan tärkeä asia...

    Mutta mukavaa lokakuun loppupuolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! No nyt pari viime kertaa olen istunut taas sen tutun parin vieressä, koska se toinen nainen on ollut poissa!

      Minulla on ihan sama juttu, että ahdistun herkästi ja sitten välttelen asiaa, joka minua ahdistaa. Mutta jospa tuo nyt järjestyisi jatkossa...

      Kiitos, samoin sinulle! :)

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä :) Onko hän tullut sinun viereesi vai sinä hänen? Jos hän, sehän tarkoittanee, että seurasi oikeasti kelpaa, ja mikäs sen mukavampaa :)

      Oletko muuten koskaan harkinnut jonkinlaista kielikaveria? Eli joku muunmaalainen, jonka kanssa puhuisitte suomea ja hänen kieltään. Esim. opiston kautta varmaan voisi löytää? Mulla on sellainen, ja homma toimii ihan ok, vaikka emme mitään sydänystäviä olekaan. Kunhan vain löytyy joku yhteinen kiinnostuksen kohde, harrastus tms. Jos toinen on eri kulttuurista, silloin ei ole niin suurta painetta olla tietynlainen/saavuttanut tietyssä iässä tiettyjä asioita, kun ollaan vähän "outoja" muutenkin ja eroavaisuuksia tavoissa yms. riittää :) Ja kielitaidon rajallisuuskin asettanee esteitä keskustelun syvällisyydelle ;)

      Poista
    3. Minä olin paikalla ensin, mutta olemme tosiaan istuneet niillä samoilla paikoilla monta vuotta. Mutta en usko, että hän ainakaan inhoaa minua. Toivottavasti! :/

      Silloin, kun opiskelin, olin monta vuotta kv-tuutorina, mutta puhuimme englantia (jos sitäkään, jotkut heistä eivät osanneet kuin pari sanaa...!). En tiedä, miten sujuvasti osaisin puhua muulla kielellä kuin englanniksi, minulla aina puhutun kielen oppiminen laahaa perässä, osin kai epävarmuudesta... Mutta siinä toki oppisi! En kyllä oikein tiedä, mistä sellaisen löytäisin. En ole tullut edes ajatelleeksi tuollaista mahdollisuutta...

      Minulla oli joskus ranskalainen kämppis ja hän ei oikein puhunut englantia ja me tulimme toimeen, vaikka minun ranskani on edelleenkin aika haparoivaa, mutta mitään varsinaista keskustelua emme saaneet aikaan. Tosin minä nyt en saa kovin kummoista keskustelua aikaan suomeksikaan ellen ole tuntenut keskustelukumppania vuosia... :D

      Pitää harkita, kiitti vinkistä! :)

      Poista