lauantai 24. lokakuuta 2015

Yöt kuuluvat ihmisille

Pelkään kuollakseni tulevaa yötä, tunnen, että siitä on tulossa vaikea, enkä tiedä, mitä tehdä. Olen liian väsynyt lähteäkseni vaikka lenkille, mutta pelkään mennä sänkyyn, koska en usko, että onnistun nukkumaan. Luin sittenkin aikani kuluksi koko Sookie Stackhouse –sarjan ja nyt on ahdistavat tunnelmat. Jokainen kirja oli omalla tavallaan ahdistava, mutta koko ajan odotin, että tapahtumat etenisivät eri suuntaan. Se on hassua, kun joskus törmää kirjoihin, joissa pitää henkilöhahmoista, mutta kirjailija tekee koko ajan ihan eri päätöksiä, kuin mitä itse toivoisi ja silti viimeiseen hetkeen saakka toivoisi muuta. Itse asiassa kirjat olivat ihan hyvää viihdettä, mutta jättivät minut syvän alakulon valtaan, mikä on aivan naurettavaa, että voi näin kovasti ahdistua kirjoista. Mikä ei kylläkään ole ensimmäinen kerta kohdallani, aika monikin ahdistusjakso on saanut alkunsa kirjasta tai tv:stä. Kuten kerroin joskus aiemmin, en enää seuraa mitään suomalaista; en tv – ohjelmia, en kuuntele radiota, en lue suomalaisen kirjailijan kirjoittamia kirjoja, enkä edes lue lehtiä. En mielelläni edes katsele lehtien kansia ja viime aikoina olen vältellyt jopa netin kevyempiä uutisia. Enkä todellakaan lue netin keskustelupalstoja, niissä menettää viimeisenkin uskon rippeen ihmisiin! Jonkun jossain kaukana olevan, oikean tai kuvitteellisen, ihmisen elämästä on jotenkin helpompi kuulla, mutta ahdistun hyvin herkästi jos ihminen tai asia tuntuu olevan liian lähellä.

No, poikkeuksia toki on; voisi luulla, että Yhdysvaltojen Eteläosissa asuva telepaatti vampyyri-, demoni- ja muodonmuuttajaystävineen on tarpeeksi etäinen aihe, mutta eipä näköjään ollut… Yleensä vältän romanttista kirjallisuutta kuin ruttoa, lähinnä kyllä siksi, että minua ärsyttää sen epärealistisuus, mutta nämä olivat juuri sopivalla tavalla melkein mahdollisia tapahtumia. Jos siis unohdetaan, että kyseessä oli keijut, vampyyrit, haltijat ja ihmistiikerit. Jos joku ei ole lukenut, niin päähenkilö oli erittäin kaunis nainen, jolle suorastaan jonotti miehiä(tai siis vampyyreja ja erilaisia ihmiseläimiä), jotka kilpaa vannoivat ikuista rakkautta ja tarjosivat loistavaa seksiä. En tiedä, millä ajatuksella kirjat oli kirjoitettu, ehkä jonkun naisen mielestä tuollaisista asioista on mukavaa päästä haaveilemaan, mutta minun päässäni ne olivat vain piinallisen yksityiskohtainen kuvaus asioista, joita en pääse koskaan elämässäni kokemaan. Tai eihän kukaan pääse, mutta siis edes mitään realistisempaa versiota. Ja ne saivat minut tuntemaan itseni yksinäisemmäksi kuin olen tuntenut kuukausiin. (Ja jolloin oudolla tavalla se johtuu siitä, että minusta päähenkilö valitsi lopussa ihan väärän kumppanin…!)

Ristiriitaista on, että teen todella kovasti työtä pystyäkseni unohtamaan todellisuuden, jotta selviytyisin, ja yksi parhaista keinoista on juuri kirjat ja tv-ohjelmat. Ei nyt tällä kertaa ihan toiminut. Olen vielä omalla asunnollani ja on yö ja minulla on taas se tunne, ettei koskaan tule olemaan aamu. Tiedän, että se on noin kahdeksan tunnin päässä, mutta se tieto ei muuta tunteitani. Joskus tuntuu, ettei se ole niin kaukaa haettu ajatus, että tuolla pimeässä väijyisi demoneja ja ties mitä… Tiedän kohdanneeni muutaman ankeuttajan elämäni varrella…

Ja huomenna on vielä sunnuntai, eniten inhoamani päivä. Sunnuntai tuntuu aina jotenkin pysähtyneeltä ja siltä, kuin koko muu maailma katoaisi jonnekin jättäen minut ihan yksin omaan ahdistavaan pikku maailmaani. Olen aina yhtä helpottunut, kun tulee maanantai. Vaikka ihan yhtä yksin minä maanantaina olen. Ei ole helppoa olla hullu… :) Minä en oikeastaan enää edes muista muuta, tiedän joskus kauan sitten olleeni normaali, mutta se tuntuu jonkun toisen elämältä tai tarinalta, jonka kuulin. Oma kaoottinen, ahdistava todellisuuteni on ainoa, jonka muistan yksityiskohtaisesti ja realistisesti, kaikki muu tuntuu epätodelliselta.

Omastakin mielestäni on typerää ja säälittävää ahdistua näin paljon kirjasta! Mutta yksi pahimmista tunteista maailmassa on haluta todella kipeästi jotakin, jota ei yksinkertaisesti ole olemassa! Tai haluta olla ihan joku muu kuin on ja tietää, ettei se ole mahdollista, vaikka tekisi mitä. Minusta silti ehkä tuntuu, että olisin aina sellainen ihminen, joka kaipaisi jotain, mitä en osaa edes kuvailla, vaikka olisin saanut elämässä mitä. Minusta on aina tuntunut siltä, jo ihan lapsesta saakka. En edes tiedä, mitä se on, tiedän vain, ettei sitä ole olemassa ja se tieto on aina saanut minut tuntemaan syvää epätoivoa. Ehkä se on osittain ongelmani. Tai ehkä se kaipaamani jokin onkin vain jotain ihan normaalia, mitä kaikki kaipaa, mutta en tunnista sitä, koska minulla on niin vähän kokemusta mistään. En tiedä, joka tapauksessa se on kamala tunne.

Toivoisin, että niiden demonien ja ankeuttajien lisäksi tuolla ulkona olisi muutama haltiatarkummi, minulla todella olisi sellaiselle käyttöä! Mutta olen melko varma, ettei sen varaan kannata laskea… :) Toivoisin vain olemassaoloni olevan vähän helpompaa. Mutta nyt ihan tällä hetkellä täytyisi vain keksiä jotain tekemistä, jonka avulla selviäisin aamuun. Ennen olisi sikäli helpompaa, että minulla oli energiaa tehdä vaikka mitä öisin, mutta nyt kun olen tottunut nukkumaan yöt, olen ruumiillisesti kuolemanväsynyt, eikä minulla ole energiaa alkaa tehdä mitään, mikä veisi ajatukseni muualle. Jotenkin päivisin nukkuminen oli helpompaa, vaikka se tekikin muun elämäni vaikeaksi… Minusta tulisi varmaan loistava vampyyri.

Minun on varmaan pakko yrittää nukkua, tiedän, että oloni vain pahenee aamuyötä kohden. Taidan ottaa ylimääräisen annoksen melatoniinia, vaikka olen yrittänyt käyttää sitä vihonviimeisenä keinona, koska en halua annostuksen kasvavan. Tosin olen käyttänyt sitä jo vuosia ja edelleen sama annostus riittää normaalioloissa ihan hyvin, joten ehkä uskallan toisinaan ottaa hiukan lisää. Ja tänä yönä tosiaan tarvitsen sitä... 

Ja kun nyt kuitenkin tiedän jotenkin selviäni huomiseen, koska olen aina ennenkin selvinnyt, ajattelin huomenna kirjoitella jotain jouluaiheista ja toivottavasti vähän positiivisempaa tekstiä. :) Ja tästä lähtien mietin tarkemmin, mitä lainaan kirjastosta, ovat näköjään vaarallisia paikkoja! :)

4 kommenttia:

  1. Joulukirjoja kirjastosta.
    Mut minäkin nukuin viime yön huonosti, vaikka en mitään lukenutkaan. Ja kaiken kukkuraksi olin laittanut vahingossa herätyskellon soimaan kahdeksalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaan tästä lähtien vain lastenkirjoja, ehkä Pipsa Possua... :)

      Minä en aamulla tiennyt, mikä aika tai päivä on, kun olin kyllä nukahtanut joksikin aikaa ja puhelimeni oli päivittynyt uuteen aikaan itsekseen. No, onneksi nukuin niin huonosti, että ensi yönä on väkisinkin saatava nukuttua!

      Poista
  2. Tunnistin itseni tosta kirjasta ahdistumisesta. Mä jään aina elämään leffojen ja kirjojen maailmaan. Siks mun on vähä vaikee kattoo tai lukee mitään raskasta tai vaik sota-aikaan sijoittuvaa fiktiota. Viimeks kävin leffassa kattoo Tale of Talesin (?) ja vaikka se olikin semmonen satuhomma niin jäin siihen jumiin muutamaks päiväks. :D mä luenkin nykysin vaan kevyttä, aivotonta hömppää silloin kun luen. En oo koskaan lämmenny fantasiakirjallisuudelle, enkä leffoille, ehkä just siks, että uppoon niin voimakkaasti siihen ja kaikki örkit on liian pelottavia mulle. Jotenki vatvon kaikkee pitkään jälkeenpäin, enkä oikein osaa palata todellisuuteen. Jos kirja on edes jollain tapaa realistinen, on helpompi tulla takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle fantasia ja sci-fi on kaikkein helpompia lajityyppejä, koska yleensä en jää jumiin niiden maailmaan. Tosin nyt kyllä jäin... Ja kaikkein oudointa on se, että jotenkin se johtuu siitä, että säälin niitä vampyyreja, jotka päähenkilö hylkäsi...

      Minulle taas realismi voi aiheuttaa sen, että en saa tarpeeksi etäisyyttä kirjan tapahtumiin ja juuri siksi jään niihin niin kiinni. Romanttiselle kirjallisuudelle vain tuhahtelen kyynisenä, enkä sellaista enää nykyään luekaan, mutta jos kirjailija osaa kirjoittaa juuri sopivasti, niin silloin helposti jään kiinni siihen todellisuuteen ja se on välillä ihan kamalaa. Toisaalta esimerkiksi mihinkään suorastaan kauhu- tai jännitysosaston kirjallisuuteen en samaistu. Eikä se ole mitenkään ennustettavaa, että milloin ahdistun kirjasta. Täytyy tosiaan lukea pelkkiä lastenkirjoja tästä lähtien... :D

      Poista