tiistai 8. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tai siis itsenäisyyspäivähän meni jo, mutta aloin kirjoittaa tätä silloin. Sitten nettini päätti mennä jumiin ja annoin periksi. Itsenäisyyspäivä taitaa olla se päivä, jolloin nettiä käytetään poikkeuksellisen paljon, koska netti on silloin aina jumissa. Olen jo monena vuonna viettänyt sen omalla asunnollani, koska vanhempani katsovat linnan juhlat ja minua ne ahdistavat. Tosin olen taas muutenkin siinä tilanteessa, että päivät on ihan ok, mutta yöt on ihan hirveitä. En tiedä miksi… Ja pelkään mennä nukkumaan, vaikka tiedän, että jos nukahtaminen venyy aamuyölle, silloin minulla on kaikista kauhein olo. Erityisesti viikonloput omalla asunnollani ovat kamalia. Ja yritän hokea itselleni, että ”älä ajattele, älä ajattele, älä ajattele”, mutta älä ajattele –mantran hokeminen vaatii aktiivista ajattelua, mikä estää minua nukahtamasta. Jos taas en keskity hokemaan ”älä ajattele”, ajatukset, jotka tulvivat päähäni, eivät ole sellaisia, jotka edistäisivät rauhallista yöunta. Onko tämä joku masennuksen oma muotonsa? Nytkin olen vielä ihan ok, mutta kun yö tulee, oloni muuttuu hirveäksi. Ja kun tulee aamu ja laitan valot päälle ja nousen ylös, oloni muuttuu taas ihan hyväksi. Miten se voi toimia näin?!

Olen kyllä ollut suorastaan vihainen tästä kamalasta säästä! Koko kesän satoi ja koko syksyn satoi ja nyt valkoinen joulukin alkaa näyttää aika epätodennäköiseltä! Tykkäisin kovasti puuhailla kaikenlaista ulkona, mutta kun aina sataa! Lauantaina olin vielä tarpeeksi typerä mennäkseni ulos ja se oli hirveää! En ollut ottanut huomioon, ettei bussit kulje lauantaina samalla aikataululla kuin arkena,  joten jouduin kävelemään koko matkan kotiin. Ja matkalla pysähdyin vielä toisessa kaupassa, jossa olin suunnitellutkin käyväni ja olin niin märkä, että tuntui kuin olisin käynyt vaatteet päällä suihkussa, tunsin, ettei kasvoillani ole enää pisaraakaan kosteusvoidetta, valuin vettä, en nähnyt eteeni, koska silmälasini olivat märät ja huurteessa ja heti ovesta astuttuani kuulin(en tosiaankaan nähnyt!), kun joku kysyi "Kiinnostaisiko jutella puhelinliittymäasioista?". Varmaan ilmeeni kertoi, että ajattelin, että et hemmetti sentään ole tosissasi, koska ilman, että ehdin vastata mitään, tyyppi sanoi, että ehkä nyt ei ole hyvä hetki... :D Joo, ei tosiaan ollut!

Sain viikonloppuna katsottua True Bloodin loppuun ja loppuratkaisu oli tosiaan… …mielenkiintoinen. Ei minusta nyt kyllä tullut True Blood fania, sarja oli lähinnä outo. Eikä hyvällä tavalla outo. Ja siinä oli ihan liikaa kuolemaa minun makuuni, joten sarjastakin jäi ahdistunut tunnelma, joskaan ei yhtä ahdistunut kuin kirjasta. Joten päädyin katsomaan jonkun elokuvan nimeltä The 12 Wishes of Christmas, joka totisesti oli niin kauheaa kuraa, että sai aivan varmasti ajatukseni pois True Bloodista. Ja nyt vielä nimen tarkistaessani huomasin, että se oli mukamas komedia?!! En edes hymyillyt kertaakaan, saati sitten nauranut! Siis aivan järkyttävää roskaa! Ja minkälainen ääliö, vielä jo huomattuaan, että ne kaksitoista toivetta oikeasti toteutuu, silti käyttää yhden saadakseen parin uusia kenkiä ja yhden, jotta hänen ystävällään olisi kaunis kampaus yhden illan ajan?! Elämä sentään! Aina näiden kohdalla mietin, että miten paljon noille näyttelijöille on maksettu, että he ovat suostuneet näyttelemään tuollaisessa elokuvassa ja eikö heitä nolota se jälkeenpäin?! (Samoin edelleen mietin, että mitäköhän sille peräpukamamainosnaiselle maksettiin siitä, että hän suostui hieromaan kutiavaa ahteriaan puuta vasten…! :D)

Ja vielä kaiken huipuksi, maksoin vahingossa HBO Nordic:in maksun kahdesti ja vaikka se tosiaan oli oma vikani, minua ärsyttää niin hemmetisti, että he kieltäytyvät maksamasta sitä takaisin. Olen pihi, joten en todellakaan tykkää joutua maksamaan tyhjästä. Joten irtisanoin palvelun ihan vain sen takia. Ehkä kokeilen Netflix:iä tai ehkä vain jatkan ilmaisten youtube –videoiden katselua.

Mutta tarkoitus oli kirjoittaa jotain jouluasiaakin ja ajattelin, että voisin laittaa muutamia jouluisia videovinkkejä, joita itse tykkään katsella joulusta haaveillessani. Ja nämä ovat kaikki youtube –videoita, joten näistä ei joudu maksamaan yhtä, eikä varsinkaan kahta kertaa!

Ensin tämä Gadget Man:in joulujakso, joka oli minusta hauska ja aika tunnelmallinenkin. Ihan aidosti muuten haluaisin osan noista härpäkkeistä, joita hän testaa! :) Varsinkin sen googlenallen, se oli ihan paras!

Yksi (joulu)suosikkini on Martha Stewart, josta pidän kovasti muutenkin. Sekä viime vuodelta että tältä vuodelta on kaksi jouluista soittolistaa ja lisää löytyy, kun laittaa hakusanoiksi Martha Stewart Christmas.

Ja yksi ihan ehdottomista joulusuosikeistani on vanhat Aku Ankka videot. Minun lapsuudessa näitä lyhyitä piirrettyjä näytettiin aina aattoaamuisin ja rakastin niitä! Olen ostanut The Chronological Donald DVD:t, joiden katsominen kuuluu aattoaamun ja joulupäiväaamun rituaaleihini, mutta näitä löytyy jonkin verran myös Youtubesta, joskin osa on lyhennelmiä ja osassa on vieraskielisiä tekstejä ja laatukin on välillä vähän mitä sattuu. Mutta tässä on yksi, jossa on useampi pätkä peräkkäin ihan hyvän laatuisina. Näistä varhaisimmat on tehty 30 –luvulla ja ne ovat edelleen hauskoja ja edelleen uskomattoman taidokkaita, varsinkin kun huomioidaan, ettei näitä tosiaan tehty silloin tietokoneella!

Ja tykkään myös katsoa Kirstie Allsopp:in jouluvideoita (ja muitakin käsityö- ja kokkausvideoita). Näitä on Youtubessa aika paljon, mutta aloittaa voi vaikka tästä.

Näitä olen katsellut nyt sekä tänä vuonna, että viime vuonnakin, lisään tähän, jos tulee jokin muu hyvä mieleen. Ja muutkin saa kommettiosiossa muuten vinkata hyvistä joulutunnelmointivideoista! (Haen siis enemmänkin videoita, joissa puhutaan koristelusta tms. en mitään perheen tärkeyttä korostavia tai vastaavia videoita.)

Mutta tosiaan hyvää itsenäisyyspäivää, vaikkakin vähän myöhässä! :)


4 kommenttia:

  1. En päässyt edes postausta loppuun, kun oli pakko tulla kommentoimaan. Siis eivät maksa takaisin. Mitä hittoa?? Tuo ei voi olla laillista. Onhan jopa niin, että jos laitat vahingossa rahaa eri tilille kuin on tarkoitus, niin tuon tilin haltija on velvollinen palauttamaan rahat. Vaikka sellainen vasta oma vika onkin - jos asiaa siltä kantilta katsotaan. Olen itse ihan himputin tarkka. Kerran esimerkiksi vaadin verkkokauppaa palauttamaan minulle liikaa maksamani 10 senttiä, kun olin maksanut tavarat etukäteen ja he olivat tehneet tuotevaihtoja. Noh, ehkä sen tarkkuuden huomaa, kun olen täällä ihan täpinöissä sinunkin puolestasi. Niin täpinöissä, että onnistuin jopa poistamaan ekan version tästä tekstistä :D. Otathan pliiiis yhteyttä vaikka kuluttajaneuvontaan/kuluttaja-asiamieheen nyt ihan ensimmäiseksi? Heti huomenna?

    Minua ärsyttää muuten todella paljon, kun suurin osa ihmisistä on silleen "Se on vaan euro" tai "Ostin ruokaa ja se oli mätää, mutta en viitsi valittaa". Ja sitten kaikista eniten tuntuu olevan sitä selän takana purnaamista ja vielä niin, että juttu muistetaan parin vuoden jälkeenkin, mutta koskaan siitä ei valitettu oikealle taholle. Omaksi puolustuksekseni on kyllä sanottavan, että valitan taatusti vain aiheesta ja muistan kehua, kun saan hyvää palvelua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Minä täällä vielä, uneton Seat... No ihan Suomessa kyllä, mutta kumminkin :). Selvittelin hieman asiaasi ja tässä pari lainausta kuluttajaliiton sivuilta:

      "Jos on maksanut vahingossa liikaa laskua, laskuttajalle on syntynyt perusteetonta etua. Laskuttaja on velvollinen palauttamaan saamansa perusteettoman edun eli maksajalla on oikeus saada rahat takaisin."

      ja

      "Jos asiakas on huolimattomuuttaan maksanut laskun kahteen kertaan, maksun saajalla on oikeus periä liikasuorituksen palautuksesta kohtuulliset palautuksesta aiheutuneet kulut, jos vain kehtaa. Kahdeksan euron kulut vaikuttavat jossain määrin kohtuuttomilta." <-- tässä siis oli kysymyksessä nimenomaan mainittu nuo 8 euron kulut.

      Eli nyt toden totta vaadit rahasi takaisin. Että ylipäätään ovat kehdanneet sanoakaan, etteivät maksa - käsittämätöntä toimintaa! Siellä on ollut tosi tyhmä asiakaspalvelija (mikä asiakaspalvelija?) toisessa päässä. Ilmoittelethan miten homma etenee, olen utelias :).

      Poista
    2. Voit vielä googlettaa "Perusteettoman edun palautus" tai "Edunpalautus" :).

      Poista
    3. Hei! Sori, olin jo nukkumassa yöllä. :) En nyt oikein tiedä, mitä tehdä heidän kanssaan, koska he eivät (mukamas?) ymmärrä asiaa ollenkaan. Lähetin sinne ensin vain viestin, että maksoin kahdesti, johon odotin saavani vastaukseksi jotain, että he palauttavat rahat tai että palvelu on sitten auki kaksi seuraavaa kuukautta, mutta he vain vastasivat, että niinpäs maksoitkin! :D Laitoin sitten uudelleen viestiä, että saanko rahat takaisin, johon vastattiin, että sen kuuluu olla näin(koska maksu oli alunalkaenkin pari päivää myöhässä, jonka takia siinä sitten kävikin niin, että maksu meni kahdesti). Laitoin sitten vielä viestiä, jossa selitin asiaa uudelleen, mutta siihen ei ole enää vastattu. Yritän nyt vielä lähettää heille vähän aggressiivisemman viestin, jos se vaikka auttaisi. Tai sitten he eivät oikeasti ymmärrä, koska vastaukset oli muotoiltu vähän hassusti ja mietinkin, että onkohan toisessa päässä suomalainen henkilö...

      Mutta olen sillä tavalla tarkka rahasta, että minua harmittaa ihan hirveästi, jos maksan vahingossa liikaa tai olisinkin saanut jotain ostamaani muualta halvemmalla. :/ Edellisjouluna ostin äidille mutteripannun, mutta sitten näin toisessa kaupassa vitosen halvemmalla samanlaisen, joten menin ja palautin sen ekan ihan vain siksi... Äitini muuten vie aina pilaantuneet tuotteet takaisin kauppaan, minulle ei ole tainnut käydä niin koskaan... Mutta kävin taannoin vaihtamassa muumipeltirasian, koska sen kannessa oli naarmu, minkä huomasin vasta kotona, joten olemme selvästi sukulaissieluja. :)

      Mutta kerron, miten tässä käy! :) En kyllä ainakaan vielä luovuta!

      Poista