keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Uudenvuodenlupauksista (helmikuun loppupuoliskolla...)

Okei, nyt on varmaan pakko aloittaa sanomalla, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. On ollut kaikenlaista ja minulla on myös se ongelma, että kun minulla on jokin aihe, enkä vain jaarittele, mitä mieleen tulee, saan aikaan 50 sivuisen miniromaanin, jonka tiivistäminen vaatii aikaa ja vaivaa. Mutta lupailin kirjoittaa uudenvuodenlupauksista ja kommentoida minulle esitettyjä lupausehdotuksia ja täältä ne nyt tulee! :) Laitan tähän ensin ne lupausehdotukset tai siis osia lupausehdotuksista muokattuna, joten pystyn sitten kommentoimaan niitä aina omiin kohtiinsa. :)


Vähän lyhensin vastauksia, mutta koko kommentit voi katsoa alkuperäisestä postauksesta, jos haluaa.  :) Vastailen nyt vähän eri järjestyksessä ja jätän sen vaikeimman ehdotuksen viimeiseksi, koska siihen tarvitaan nyt kyllä jatkokommentointia... :D


Mutta aloitetaan. Ensin tämä yksi, jonka ajattelin ehkä tulleen väärään postaukseen? ”Laita ihmeessä linkkejä biiseihin, joita kuuntelet ja juttuihin, joita luet!"

Koska minähän jossain joulua käsittelevässä postauksessa sanoin (tai vain ajattelin sanovani?), että voisin laittaa joulumusiikkia ja youtube-videoita ja kirjoja tänne vinkiksi muille, joten olikohan tämä tarkoitettu siihen? Se sitten vähän jäi joulun alla, mutta yksi lupauksistani oli kirjoittaa tänä vuonna useammin ja laittaa myös kuvia ja ehkä muutenkin linkkejä juttuihin, joihin törmään ja jotka jollain tavoin huvittavat minua. Joten oli tuo nyt sitten lupausehdotus tai ei, niin yritän sen täyttää. :)


"Voisit luvata aloittaa uuden harrastuksen, vaikka uimisen? Kävitkö koskaan uimahallissa toista kertaa, altaassa asti? Siinäpä haastetta, jos et."


” Aloitat sen uimisprojektin mikä viime keväänä melkein saatiin alkuun”

Lisäksi käyt uimahallissa (naisten vuorolla toki). Vaikka ensin naapurikaupungissa, jos arveluttaa mennä lähimpään halliin.

Aloitetaan varsinaiset lupaukset uimisesta. Tavallaanhan se on hassua, koska ongelmahan ei millään tavoin ole se itse uiminen, vaan se, että kun siellä on muita ihmisiä. Viime keväänä yritin ihan hirveästi tsempata itseäni altaaseen. Pääsin niin pitkälle, että kävin tutkimassa uimahallia ihan sisälläkin ja ostin myös uimapuvun! Toivoisin kovasti, että pystyisin siihen tänä keväänä ja aion ihan oikeasti yrittää! Mutta en tiedä, pystynkö siihen. Ajattelen aina, että huomenna ja silloin se ajatus vielä tuntuu mahdolliselta, mutta kun se huominen tulee, ahdistus kasvaa niin suureksi, että luovutan. Naisten vuoro olisi ehkä helpoin, mutta toisaalta olen tsempannut itseäni menemään juuri tiettyyn uimahalliin ja luulen, että joutuisin aloittamaan koko ajatustyön alusta, jos vaihtaisin tavoitehallia. En tiedä, pystynkö siihen, mutta vannon, että yritän parhaani!


" Mun ehdotus on se, että käyt kahvilla jonkun sellaisen seuraajasi kanssa joka on sitä ehdottanut tai ehdottaa :)”


”Lupaat tavata 1-2 blogisi lukijaa ihan oikeassa elämässä”

Lukijoiden tapaaminen taitaa olla sellainen lupaus, jota en voi luvata. Minusta edelleen tuntuu, että sen suhteen olen vähän kaikki tai ei mitään –linjalla, että joko esiinnyn ihan kokonaan oikealla henkilöllisyydelläni tai sitten pysyn täysin anonyymina. Ensimmäistä en luonnollisestikaan voi tehdä, jo siksikin, että olen tullut kertoneeksi täällä henkilökohtaisia asioita paitsi itsestäni, myös sukulaisistani. Toinen syy, miksi olen edelleen haluton tapaamaan lukijoitani, on se, että minulle tämä blogi on ollut paikka, missä olen voinut kertoa ja sanoa ihan mitä tahansa ilman pelkoa seurauksista. En pidä edes ajatuksesta, että ottaisin riskin siitä, että joku, jonka suostun tapaamaan olisikin ennestään tuttu, enkä myöskään halua menettää paikkaa, jossa voin sanoa ihan mitä vain. En usko, että pystyisin kirjoittamaan tänne itseäni sensuroimatta, jos joku tuntisi minut oikeasti. Ja kolmas syy on se, että vaikka kuinka yritän antaa täällä realistisen kuvan itsestäni, en selvästikään onnistu siinä. Oikeassa elämässä minusta ei pidetä ja mikä ikinä siihen onkin syynä, jää välittymättä pelkän tekstin perusteella. Tuottaisin väkisinkin pettymyksen minut tavanneelle ihmiselle, enkä tiedä, miten siihenkään suhtautuisin. Tämä on nyt sellainen asia, jossa riskit on ihan liian suuret, koska minä tarvitsen tätä blogia ja niitä asioita, mitä sen kautta saan. Ja voin vakuuttaa, että kukaan ei menetä mitään siinä, ettei tapaa minua. :)

"Minä suosittelisin sinulle sellaista tälle vuodella, että sanoisit enemmän asioille kyllä. Oletko nähnyt Jim Carreyn Yes-miehen? Vaikka se onkin komedia, niin mielestäni siinä hyvin kuvataan, miten olemme omien asenteidemme orjia ja välillä toimimme tosi kaavamaisesti; "Joo en tule, en ala, en tarvitse..."

Joskus taannoinhan kaikki kohisivat jostain kirjasta, jossa (ilmeisesti?) neuvottiin ajattelemaan sitä asiaa, jonka haluaisi saada ja sitten sen saa. Tietänette, mitä mieltä minä olen sellaisesta. :) Mutta vaeltelin yksi päivä kirpparilla ja puoliksi ajattelin, että pitäisi katsoa, jos löytäisin kyseisen elokuvan netistä ja arvatkaa, mikä osui silmiini muutaman minuutin kuluttua?! Kyllä vain, juuri Jim Carreyn Yes-mies! En ostanut sitä, koska siitä pyydettiin minusta aivan kohtuutonta hintaa, mutta tarkoitus olisi katsoa se netissä. Luin kuitenkin takakannen ja jäin miettimään, että leffassa ilmeisesti muut ihmiset ehdottaa Jimille asioita, joihin hän sitten suostuu? Minun elämässäni minulle ehdotetut asiat (joihin aina vastaan kyllä, koska en kehtaa muutakaan sanoa) tietävät tunteja tai päiviä palkatonta, epämiellyttävää työtä. Joka tapauksessa, lupaan kyllä kokeilla tätä, en vain oikein ole varma, miten… Onko elokuvan idea siis se, että sanoo kyllä muiden ihmisten ehdotuksiin? Se ei sitten sovellu minun elämääni, koska kukaan ei koskaan ehdota minulle mitään muuta kuin erilaisia kotitöitä, mutta voisiko tätä soveltaa jotenkin? Voisin tietysti ”sanoa” kyllä sellaisiin asioihin, joita itselleni tulee mieleen.

”Sitten vielä selvität niitä vapaaehtoiskuvioita ja menet oikeasti ulkoiluttamaan jotakuta mummoa... tai jotain muuta uutta sosiaalista toimintaa!”

Sitten yhteen lupaukseen olen jo tarttunutkin, joskaan en tiedä, kelpaako se teille... Minulla siis ehdotettiin vanhukselle ystävänä toimimista, ilmeisesti ajatuksella, että menisin vanhainkotiin tai jonkinlaiseen vapaaehtoispalveluun. No, ensinnäkin lupaan käydä katsomassa kummitätiäni useammin, mutta äitini yhdellä tutulla on 87 -vuotias äiti, joka asuu yksin ja pärjää hyvin, mutta näkee huonosti, eikä voi enää lukea, joten lupasin, että kävisin aina kotiseudullani ollessani lukemassa hänelle. Kävinkin jo tapaamassa häntä ja luin päivän lehden ja se sujui ihan hyvin. Joskin pelkään, että hän kuolee minun ollessani paikalla tai että löydän hänet kuolleena, mikä on hirvittävä ajatus, mutta yritän olla miettimättä sitä. Kelpaako se? Siis vapaaehtoistyöksi, ei tuo kuolemisjuttu?! :D

"tavoitteeksi uudelle vuodelle haluaisin sinun asettavan kliseisesti että opettelet hyväksymään itseäsi ja ajattelemaan itsestäsi enemmän positiivisesti. En usko että kukaan on niin läpeensä vastenmielinen ihminen kuin ajattelet olevasi. :)"

"Lupaat hemmotella itseäsi!"

Nämä kaksi olivat vähän samaa kastia. Jälkimmäinen on sikäli hankala, että enemmänkin olen yrittänyt taistella irti itseni hemmottelemisesta, koska minulle hemmottelua on laiskottelu, syöminen ja kosmetiikka, kolme asiaa, joista yritän päästä eroon! :D En oikeastaan edes tiedä, mikä olisi positiivista itsensä hemmottelua... Miten te muut hemmottelette itseänne? Ainoa asia, mikä tulee mieleen, on sauna ja se, että vaihdan puhtaat lakanat usein, mutta niin jo teenkin. Nyt vinkkejä itsensä hemmotteluun, niin voin sitten kokeilla niitä!

Itseni suhteen koen olevani paljon paremmassa tilanteessa kuin muutama vuosi sitten. Täytyy sanoa, että niin kamalaa kuin masennus olikin, sen mukanaan tuoma jatkuva syyllisyys ja muiden tarkkaileminen teki minusta miljoona kertaa paremman ihmisen kuin olin ennen sitä ja pystyn näkemään joitain sen mukanaan tuomia hyötyjä. Tunsin ennen olevani suunnilleen surkein, epämiellyttävin, tylsin, turhin ihminen maailmassa, enkä minä nyt vieläkään ole missään riskiryhmässä itserakkauden suhteen, mutta tulen paremmin juttuun itseni kanssa ja ajattelen lähinnä, että olen tylsä tavis, mutta en mikään hirviö.  Se on kai minulle ihan riittävää.

Tekisit jotain mistä olet pitkään haaveillut ja yrittäisit saada elämäsi niille raiteille mihin sen haluat."

"Ehdotan että teet tänä vuonna jotain aivan uutta mitä et ole ennen tehnyt ja joka tuntuu pelottavalta tai ahdistavaltakin mutta josta voisi tulla jotain hyvää."

"Teet jotain, mitä et ole (ehkä koskaan) tehnyt (yksin), mutta mikä kiinnostaisi edes jonkin verran. Sulle on vuosien varrella ehdotettu kahvilassa/kampaajalla/hierojalla käyntiä yms. yms. Tiedät itse parhaiten, mitä näitä onkaan :)


Vähintään yksi uusi/jännittävä asia kuukaudessa. Voin kokemuksesta kertoa, että vaikka pelottaisi ja ahdistaisi, kannattaa tehdä uusia juttuja ja ylittää itsensä! Sitten kun mahdolliset ahdistuksen ja häpeän tunteet vähitellen hiipuvat, on voittajaolo: mähän pystyin siihen!"


En tiedä, onko ärsyttävää sanoa näin, mutta minulla on suunnitelma, josta en ole valmis puhumaan vielä. Se on pelottava ja ahdistava, mutta tuntuu myös hyvältä ja mahdolliselta tällä hetkellä. No, päivisin se tuntuu, öisin mikään ei koskaan tunnu mahdolliselta, ei aina edes seuraava aamu. :) Mutta katsotaan, mitä siitä tulee.

Voisin myös yrittää toteuttaa niitä pienempiä haaveita tänä vuonna. Itse asiassa tein todella paljon ajatustyötä sen suhteen, että uskaltautuisin vihdoin luistelemaan tässä lähellä olevalle kentälle – Eikä siellä ole jäätä! :D Just my luck… :D En usko, että sitä edes yritetään jäädyttää, koska sinne ei ole tuotu niitä jääkiekkoseiniäkään. Ja; tässä lähellä oli yksi kahvila, jossa niin halusin käydä, mutta en vain kehdannut mennä yksin ja nyt se oli muutettu lasten sisäleikkipuistoksi! En usko, että voin mennä sinne enää… :D

Yksi muutos, jota todella kaipaan, mutta josta en voi ottaa kunniaa, on muutto. Vuokranantajamme on irtisanonut vuokrasopimuksen ja se taitaa olla juuri se potku persiille, jota olen kaivannut. Olen pääosin innoissani, vaikka tiedänkin, että vuokrani nousee, varsinkin, kun en edes harkitse kämppistä, vaan haluan vihdoin asua yksin! Kämppikseni ja hänen poikaystävänsä ovat olleet täällä viime kesästä saakka ihan jatkuvasti ja se tekee minut hulluksi! Ennen he olivat paljon miehen asunnolla, jolloin sain olla yksin, mutta nyt minusta tuntuu, että hänkin ehkä asuu täällä?! Sinällään kiinnostavaa, etten tiedä, kenen kanssa asun… :D Eivät he minulle tee mitään, mutta on todella epämiellyttävää jakaa asunto ihan vieraan miehen kanssa ja se myös rajoittaa sitä, miten voin käyttää keittiötä ja kylpyhuonetta. Minun pitää joskus odottaa myöhään yöhön, että pääsen suihkuun ja pukeutua yöllä, jos vain nousen käymään vessassa. En halua enää elää näin. Enkä koskaan ole pitänyt tästä asunnosta muutenkaan. Katselin eilen asuntoja netissä ja löysin vaikka kuinka monta kivaa ja ihan kohtuuhintaistakin, joten olen innoissani tästä! (Tosin osaako joku sanoa, missä vaiheessa pitäisi yrittää saada vuokrasopimus aikaan, kun en kuitenkaan haluaisi maksaa vuokraa kahdesta asunnosta päällekkäin? Kuukautta ennen, kahta kuukautta? Kaksi edellistä muuttoani on ollut aika hätiköityjä ja nyt haluaisin saada valita rauhassa.)

Pientä epäröintiä aiheuttaa se, etten oikein tiedä, minne minun pitäisi muuttaa… Jäänkö vielä tähän kaupunkiin vai onko tämä merkki siitä, että minun pitäisi muuttaa kotiseudulleni. Tällä hetkellä ajatus on, että jäisin vielä tänne. Toinen epäröinnin aihe on se, että näin Lidl:in mainoksessa seinätarroja ja olin heti ihan innoissani, että sellaisen haluan uuden asuntoni seinälle…! Sitten aloin ajatella, että eikö seinätarrat olleet in joskus 20 vuotta sitten?! Minun kai pitäisi tietää, koska halusin sellaisen jo silloin! Tosin eihän niitä sitten enää ollut jäljellä, kun pääsin Lidliin (noin tunti mainoksen tulon jälkeen!!), mutta olkoon sitten miten epämuodikasta tahansa, minä haluan seinätarran uuteen asuntooni! :D Lidlissä tosiaan oli sellainen koko seinän kokoinen mustavalkoinen Brooklynin siltaa ja New York:ia esittävä (eikö se ole ihan äärimmäinen klisee, mitä seinätarroihin tulee ja ajattelin hoitaa tämän homman kunnolla!?!) tarra ja olen ihan varma, että olen nähnyt niitä jossakin ihan vakituisessa myynnissä… Saa vihjata, jos tietää. Mutta muutto on sellainen asia, josta olen innoissani ja jonka odotan parantavan elämääni. :)

Vähintään yksi uusi asia kuukaudessa voisi olla hyvä lupaus, jos uudeksi asiaksi kelpaavat vähän pienemmätkin asiat. Ja jos uudeksi asiaksi kelpaa myös sellaiset asiat, joita en ole tehnyt vuosiin, kuten uiminen tai luistelu, mutta joita todella haluaisin tehdä. Minulla ei tosin ole aavistustakaan, mikä olisi helmikuuni uusi asia ja tammikuukin jo meni ilman uudistuksia. :) Mutta tätä voisin yrittää, se on selkeä ja antaa minulle vähän liikkumavaraa.

Ja sitten se pahin ehdotus! :D

"J.B nettideiteille, hih! Hyvähän se on tässä huudella kun itse en taitaisi uskaltaa :D"

"En ehdota mitään niin radikaalia, kun varsinaisia treffejä, mutta tahtoisin edelleen, että teet edes kokeilumielessä sen nettideittiprofiilin, jotta huomaat, että vaikka tekisit profiilistasi täysin todenmukaisen ja oikein kaksin käsin loisit kauhukuvia, niin saisit niitä vastauksia. Niiltä oikeasti potentiaalisilta kumppaneilta, eikä niiltä, jotka etsii jotain tyhmää, mutta nättiä katseltavaksi tai *kröhöm* ihan muihinkin juttuihin."

”Vastaat kuvan kanssa edes 2:lle miehelle jollain nettideittisaitilla"

Tämä nettitreffiasia... Tämä vaatii nyt jatkokommentointia teiltä, mutta kirjoitan siitä alustavasti jotain. En ihan ole varma, mikä tässä olisi tarkoituksena? Ilmeisesti idea olisi jotenkin testata "markkina-arvoani", mutta siinä olisi järkeä ainoastaan, jos kertoisin totuuden -koko totuuden!- ja vähän luulen, että jos lähetän alastonkuvan, kerron olevani täysin kokematon ja ilmeisesti ainakin mielenterveysongelmanikin olisi sellainen tieto, että parisuhdemielessä toisella osapuolella olisi "oikeus" tietää, sellaisen viestin lähettäminen saa minut vaikuttamaan seinähullulta ja jo itsessään karkottaa kenet tahansa. Mutta jos taas en kerro totuutta, saamme ainoastaan selville, että kuka tahansa voi saada netissä vastauksia viestiinsä, jos valehtelee tarpeeksi. Sen minä tiesin jo ennestään.

Mutta tiedän, mitä te ajattelette juuri nyt ja pääsenkin tyrmistyttämään teidät kertomalla, että aion kyllä tarttua tähän haasteeseen! En vain oikein tiedä, miten tämän voisi toteuttaa... Joten teidän, jotka sitä ehdottivat, täytyy nyt vähän selventää, mitä sillä ehdotuksella ajoitte takaa?

Yksinkertaisinta olisi tietysti laittaa kuvallinen profiili, mutta en pysty siihen. Jos minulla olisi jonkinlaista hallintaa sen suhteen, että ketkä sitä profiiliani katsovat, voisin ehkä kokeilla, mutta en voi ottaa sitä riskiä, että joku tuttu näkisi sen. Ongelma on lähinnä sukulaiseni ja myös vanhat koulukaverini; minusta on äärimmäisen nöyryyttävä ajatus, että joku luulisi, etten tajua realiteetteja itseni suhteen. Se on vähän hassua, koska minulle on ihan täysin yhdentekevää, mitä kiusaajani ajattelevat minusta nyt (jos edes muistavat minut!). Minulle on oikeastaan ihan yhtä yhdentekevää, mitä kukaan samaan aikaan koulussa ollut miespuolinen henkilö ajattelee minusta nyt. Mutta tytöt/naiset on vähän toinen juttu. Silloin, kun minua haukuttiin koulussa, se pahin osa ei ollut se haukkuminen itsessään, vaan se, että koska se oli julkista, aina katselijoiden joukossa oli ihmisiä, jotka säälivät minua ja toisinaan joku naispuolinen yritti sanoa jotain kannustavaa tai lohduttavaa. Tiedän, että he tarkoittivat hyvää, mutta minusta olisi ollut niin paljon parempi, jos he olisivat vain teeskennelleet, etteivät edes huomanneet. Minusta se sääli oli niin uskomattoman nöyryyttävää, enkä tiennyt, miten suhtautua siihen.

En tiedä, ajattelinko niin jo silloin vai onko se ajatus kehittynyt päässäni myöhemmin, mutta minusta tuntuu, kuin olisin kaikkien silmissä ollut vähän sellainen säälittävä reppana ja se ajatus tuntuu niin nöyryyttävältä vielä nykyäänkin.  Vielä nytkin, jos aistin jonkun ihmisen käytöksestä tai äänensävystä hitusenkin sääliä minua kohtaan, välttelen häntä sen jälkeen kaikin keinoin. Minä en ikinä oikeassa elämässä kertoisi itsestäni mitään, mikä saattaisi saada ketään tuntemaan yhtään sääliä minua kohtaan, se on kammottava ajatuskin!

Ja sukulaiseni… No, en anna heille sitä iloa, että he saisivat luulla minun toivovan löytävän itselleni kumppanin. Joten kuvallinen ilmoitus on poissa laskuista.

Mutta mietin, että jakaisin tätä haastetta osiin. Toinen osa olisi, että vastaisin miehille itse. Tässä on se ilmeinen ongelma, että tiedän miesten pitävän ruman naisen kiinnostusta loukkauksena ja on vähän vaikea valikoida, ketä lähden tietoisesti loukkaamaan... :/ Mietin, että ottaisin kylmästi viisi ruminta miestä, jotka löydän(kuitenkin tietyssä ikähaarukassa) ja viisi miestä, joiden profiilia pidän oikeasti kiinnostavana, mutta joilla ei kuitenkaan ole sellaista ulkonäköä, että olisi varaa olla kauhean nirso. Minun kohdallani se tietysti on vähän vaikeaa, koska miesten ja naisten toiveet vastakkaisen sukupuolen suhteen ovat niin erilaiset, mutta en oikein tiedä, miten muuten voisin tämän toteuttaa? (Ja nyt sitten odotan teiltä vinkkejä siitä, mitä siihen viestiin pitäisi kirjoittaa, koska minulle ei ole aavistustakaan!)  

Sitten toinen osa olisi vähän monimutkaisempi, mutta se olisi teoria, jota haluan testata. Minulle on usein sanottu täällä blogissa, ettei ongelma ole ulkonäköni, vaan että kukaan mies ei koskaan huolisi ihmistä, joka on sisäisesti kuin minä. Tarkkaan ottaen minulle on sanottu, että olen sisäisesti niin ruma, ettei miesten tarvitse kuin vilkaista minua sen tietääkseen. Se on sellaista rumuutta, johon en ole itse törmännyt koskaan elämässäni, joten en osaa aiheesta sanoa, voi olla, että olette oikeassa. Mutta, otan tämän tietysti osaksi testiäni, en vain ole varma, että miten ja mikä teistä todistaisikin jotain, joten taas niitä jatkokommentteja kaivataan.  Haluan siis katsoa, saanko jonkun kiinnostumaan itsestäni pelkän kirjoittamisen perusteella ja lopahtaako se kiinnostus kuvan lähettämiseen. Mutta kysymys tässä on se, että miten monta viestiä pitäisi lähettää pelkkänä tekstinä ennen kuin niistä tulee ”todiste” siitä, että kiinnostus loppuu vasta kuvan takia ja myös se, että mitä minä laittaisin siihen omaan ilmoitukseeni? Ylipainoa en halua lähteä salaamaan, se menisi jo valehtelun puolelle, mutta ajattelin, etten sanoisi mitään mielenterveysongelmista? Koska tiedän, että pystyn salaamaan masennukseni keneltä tahansa, joten sehän on muiden näkökulmasta vähän kuin sitä ei olisikaan. Mutta mitä muuta? Pitääkö kokemattomuuteni laittaa jo profiiliin? Taas, mitä minä siihen kirjoitan?!
Kirjoitan tästä nettitreffiasiasta vielä lisää ihan taas oman postauksen, kunhan te kommentoitte minulle siitä lisää ja kerrotte, miten koko homma pitäisi toteuttaa ja annatte parhaat vinkkinne ja niin poispäin… :)

Yksi oma lupaukseni, jonka tähän vielä kirjaan ihan viralliseksi lupaukseksi ja jonka eteen olenkin jo kovasti yrittänyt muuttaa ajatteluani, on se, että yritän saada pääni pois pilvistä, ihan lopullisesti. Olen viettänyt koko elämäni unelmoiden asioista, joita en voi saada ja minun on ollut siitä huolimatta niin vaikea päästää niistä irti. Mutta nyt on aika yrittää ihan vakavissaan, koska ne vain pilaavat elämäni. Tai suurimmalta osalta ovat tietysti jo pilanneet, mutta minun on yritettävä pelastaa se, mikä on vielä pelastettavissa.
Unelmat on muutenkin hassu juttu... Niistä yleensä puhutaan positiivisena asiana, mutta jos jahtaa unelmaa, joka ei toteudu, jää ilman mitään, koska sitä unelmaa tavoitellessaan tulee torjuneeksi realistisia tilaisuuksia. Yleensähän se silti onkin niin, että ihmiset, jotka puhuvat unelmien tärkeydestä ja niiden käyttämisestä motivaationa, unelmoivat pienistä, helposti saavutettavista asioista. Ne, jotka ovat elämässään saavuttaneet jotain vaikeasti saavutettavaa, puhuvat aina kovasta työstä. Minulla on yksi tuttu, sukulaisen paras ystävä, joka aina jauhaa kaikenlaisia unelma-aiheisia iskulauseita ja kertoilee, miten hän saavutti unelmansa uskomalla siihen. Se vain, että hänen unelmansa oli olla kosmetologi... Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta ei se nyt ole mikään maailman vaikeimmin toteutettava unelma. Eikä hänellä edes ollut mitään vaikeuksia saavuttaa sitä, hän meni heti lukion jälkeen ammattikouluun ja koska hänen siskonsakin on kosmetologi, hänellä oli työpaikkakin valmiina. Olen melko varma, että hänestä olisi tullut kosmetologi ilman mielikuvaharjoittelua ja mitä ikinä, joten en ole koskaan tiennyt, miten hänen puheisiinsa pitäisi suhtautua. Joka tapauksessa, minun unelmani eivät ole positiivinen voima tai jotain, mikä voisi koskaan toteutua, joten ne on nyt brutaalisti murhattava. :) Ja minä olenkin jo päässyt siinä alkuun, edistyminen vain on välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa. Mutta tavoite olisi päästä niistä eroon kokonaan tämän vuoden aikana.

Mutta tässä olisi nyt tämä lupauspostaus (wordissä kuusi sivua…), toivottavasti se ei nyt ole mielestänne väärän sävyinen… Tarkoitan siis sitä, että lähinnä lupaan yrittää, mutta en oikein muuta voi; voin vain yrittää parhaani, en vannoa, että pystyn niihin. Mutta ehdotukset oli hyviä (sen nettitreffiehdotuksen tuomitsen korkeintaan kyseenalaiseksi! :D) ja ihan aidosti lupaan yrittäväni. Ja tässä kirjoittaessani keksin jo sen tämän kuukauden uuden jutunkin, jos se kelpaa?! Kuljen usein sellaista jäätynyttä jugurttia myyvän kiskan ohi ja olen aina halunnut maistaa, mutta se on niitä paikkoja, joihin päin en uskalla vilkaistakaan ja siellä on ihan äärimmäisen pelottavan näköiset myyjät! Mutta aion ostaa purkillisen jäätynyttä jugurttia JA syödä sen julkisesti! Te ehkä ajattelette, ettei se ole mitään, mutta keksin jo nyt tekosyitä olla tekemättä sitä! :D Tulen sitten tänne kertomaan, kun olen tehnyt sen! :)


12 kommenttia:

  1. Wow.

    Olen pitkään jo lukenut bloagiasi ja ehkä kerran aiemmin kommentoinut, mutta tämä oli ihan uudenlainen postaus sinulta. (Uusi vuosi, uusi sinä selvästi!) Tässä oli jotenkin uutta rohkeutta ja innostusta ja sellaista... Valoisuutta? Pidän peukkuja, että lähdet lunastamaan tekemiäsi lupauksia. Jään odottamaan mitä tämä vuosi tuo sinulle tullessasi. Osta jäätynyttä jugurttia ja mene uimaan! (Deittiasiaan en ole riittävän kokenut kommentoimaan, hah :D) Mutta hirveästi tsemppiä ihan kaikkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Voin paremmin ja olen tällä hetkellä ihan optimistinenkin, joten se on jotain ihan uutta minulle! Ja toivottavasti vuoden lopussa on kaikki lupaukset lunastettu! :)

      Poista
  2. Voi että minä olen ihan innoissani tuosta nettideittijutusta! Ihan mahtavaa, että päätit toteuttaa sen ja oikeasti tehdä ilmoituksen.

    Itselläni on vähän samankaltainen "projekti", kirjoitinkin siitä pari päivää sitten blogissani. Eli keksin 10 asiaa, jotka vaativat heittäytymistä ja epämukavuusalueelle menoa, ja sitten toteutan ne kesän loppuun mennessä. Treffeillä käyminen on ainakin yksi noista asioista.

    Sanotaan, että kuvaton profiili pienentää vastausten määrää todella paljon. Siinä on sekin ongelma, että monet etsivät kiinnostavia ilmoituksia sellaisilla hakukriteereillä, jotka näyttävät vain kuvallisia profiileja. Näin ollen hyvä mutta kuvaton profiili voi jäädä pimentoon, vaikka olisi kuinka hyvin kirjoitettu. Sen puoleen kannattaisi laittaa vaikka sitten edes sellainen kuva, jossa esiintyy niin että tunnistaminen on mahdotonta. Esim. kauempaa otettu kokovartalokuva jossa katsoo muualle tms.

    Ja Tinderhän olisi tietysti se otollisin paikka kaikenlaiseen kevyeen "testailuun", mutta pyörii toki pitkälti kuvien varassa. Itse kokeilin sitä lyhyesti viime syksynä, mutta jokin siinä alkoi ahdistaa ja jätin sitten homman sikseen.

    Ja vikojen mainitsemisesta... No, se profiilihan on ikään kuin "mainos" itsestä, eikä kukaan niissä ala vikojaan luettelemaan, vaikka kaikilta niitä löytyykin. En varmaan itsekään vastaisi miehelle, joka jo profiilissa latelee olevansa masentunut, kokematon tms., mutta se ei johtuisi siitä että ko. asiat olisivat itselleni ylitsepääsemätön ongelma, vaan siitä että arvelisin niiden olevan sitä miehelle. Jos on tarve korostaa omia vikoja, syntyy ainakin minulle vaikutelma, että ihminen itse ei ole sinut itsensä kanssa.

    Mutta ymmärrän kyllä kiusauksen vikojen mainitsemiseen. Itse tunnen ihan vastustamatonta tarvetta kirjoittaa kuvien ohella jotenkin "auki" profiiliin, että "joo, tiedostan kyllä että olen läski. Tein tämän ilmoituksen silti. Mene pois jos se järkyttää sinua liikaa." Minulle tulee siis tunne, että jos laitan itseni julkisesti "tyrkylle" jonnekin, niin että sitten pitäisi automaattisesti selitellä miten ihmeessä kehtaan tehdä sen TÄMÄN NÄKÖISENÄ. Ja itselleni on siis myös tärkeää laittaa aina joku kokovartalokuva, sillä muuten tulee se sinunkin mainitsemasi tunne, että ikään kuin huijaisin ihmisiä. Minun naamastani kun saa sellaisia kuvia, joiden perusteella voisi kuvitella, että olen korkeintaan lievästi ylipainoinen.

    Niin, ja vielä tuosta kokemattomuudesta. Minähän olin vanha kuin taivas, kun seurusteluun, seksiin yms. liittyvät asiat tulivat ajankohtaisiksi. Itse en missään vaiheessa ihan suoraan kertonut koko totuutta kokemattomuudestani kumppanille, en sitten tiedä kuinka paljon hän arvasi. Edelleen minulla on kaikesta em. aihepiiriin liittyvästä kokemusta paljon vähemmän kuin keskiverto-kolmikymppisellä, eli olen ainakin reilusti "jäljessä" joskaan en enää ihan kokematon. Olen kuitenkin itse ajatellut, että en tee siitä seuraavissakaan suhteissa mitään numeroa, eivätpä ne kokeneetkaan ihmiset käy koko parisuhde- ja seksihistoriaansa läpi kun menevät yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luinkin kirjoituksesi. :)

      Mutta katsotaan nyt ensin, mitä tästäkin tulee! :D Tuo kuvavinkki on hyvä ja se samalla ratkaisisi ongelman siitä, että haluan tosiaan tuoda esille sen, että olen lihava.

      Tässä asiassa taitaa olla aika häilyvä raja sanomattajättämisen ja suoranaisen valehtelun välillä... No, testimielessä sillä ei kai ole edes niin väliä. Ja kuten tuossa sanoinkin, niin esimerkiksi masennuksen pystyn salaamaan, joten eikö se tavallaan sitten ole asia, jota ei edes ole olemassa, kuten sitä ei nytkään ole olemassa perheelleni.

      Mutta minulla ei ole aavistustakaan, että mitä minä sinne sitten kirjoitan!!

      Minusta oli muuten aika kiinnostavaa, kun syksyllä silmiini osui joku tutkimus, jossa naisten oli pitänyt arvioida omia taitojaan ja sitten heidän kumppaniensa arvioida heidän taitojaan. Jotain 75 prosenttia naisista arvioi olevansa vähintään kohtalaisen hyviä sängyssä, mutta miesten mukaan vain noin 25 prosenttia oli vähintään kohtalaisen hyviä sängyssä. Mutta ei se kyllä minua yhtään paremmaksi tee, joskaan en usko, että se nyt on niin oleellistakaan, koska tiedän, ettei mikään sellainen tule koskaan mahdolliseksi muutenkaan. Toisaalta tuollaiset tutkimukset vain ahdistavat minua lisää, koska jos kokeneistakin naisista vain neljännes on edes kohtalaisen hyviä, niin mikäköhän minä olisin sillä asteikolla! :D

      Poista
  3. Jee, nettideitti! Minä siis ehdotin tuota "kaiken totuudenmukaisesti kertomista", mutta en tarkoittanut tosiaan ihan kaikkea. Lähinnä juuri itsekin tekisin tuon tyyppisen "tiedän että olen lihava"-disclaimerin ilmoitukseen. Se samalla karsii pois ne, joille ulkonäkö on tärkeintä. Tuskin kukaan tahtoisikaan tutustua lähemmin tyyppiin, jonka tärkein kriteeri puolisolle on hyvä ulkonäkö - en minä ainakaan. Mutta tuo kuvajuttu olis ehkä hyvä siihen, ratkaisisi samalla myös sen kuvattomuuden.

    Oma kosketus nettideittikuvioihin on tapahtunut esihistoriassa, joten ehkä voisit katsella minkälaisia ilmoituksia "nainen etsii miestä"-osiosta löytyy ja keräillä itsellesi sopivimpia juttuja sieltä vinkiksi? Seksuaalista kokemattomuutta en toisi ilmi, ellei tavoitteena ole etsiä seksiä. Se on epärelevanttia tässä vaiheessa. Eikä myöskään kukaan näissä kerro, että "sinusta tulisi poikaystävä nro 17", joten seurustelukokemuksistakaan on kai turha tehdä numeroa. Masennusta ei edelleenkään kukaan pidä "mielisairautena" (öhm, paitsi vissiin sinä? sori :D ), vaan tietää, että elämä on. Siitä voi mainita, tai jättää mainitsematta. Voihan se olla, että joku masennuksesta kärsinyt mies tuolla etsiikin naista, joka tietää miten uskomatonta paskaa se voi olla. En tosin tiedä rajaisitko itse kumppaniehdokkaan pois masennuksen takia, joten tee ihan miten tahdot sen suhteen :)

    Ja kukaan ei pidä viehättävänä sitä, että kokoajan mollaa itseään ja vetää jokaisen piirteen itsestään lokaan. Joten voit kuvailla itseäsi niinkun tykkäät, mutta jos ilmoituksesi lopulta näyttää siltä, että valitat vain kaikista (omasta mielestäsi) huonoista puolistasi, niin ei taida ketään kiinnostaa. Se, että lisäät sinne väliin positiivisia asioita, auttaa näkemään sinut persoonana. Esim. eläinrakkaus on ihana asia :) Se, että tykkäät brittihuumorista voi olla jollekulle suorastaan ratkaisevan tärkeää! Kiinnostuksen kohteista on kiva puhua, myöskin ällötystä aiheuttavista, jotta sinulle osaisi vastata juuri sellainen tyyppi joka sinuakin kiinnostaisi.

    Tsemppiä ja pidän peukkuja!! :) :)

    - Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Joo, ymmärrän kyllä, en vain oikein itse tiedä, että mikä olisi sitten jo törkeää valehtelua... Mutta ymmärrän, etten voi kaikkia vikojani listata, koska vaikka se onkin totuus, se myös saisi minut vaikuttamaan omituiselta. Tuo on hyvä vinkki, että katsoisin toisten naisten ilmoituksia!

      Ei kai se olekaan oleellista, onko kyseessä viides vai viidestoista kumppani, koska jos kuitenkin on edes yksi aiempi kumppani, on jo tarvittavat taidot. Jos ei ole, niin se onkin ihan toinen tarina. Masennusta en aio mainita, minusta se on henkilökohtainen asia, joka ei kuulu kenellekään muulle kuin minulle.

      Kiitti! :)

      Poista
  4. Tuli muuten vielä mieleen tuosta, kun sanoit että on vaikea vastailla miehille, kun uskot että he kokevat "ruman naisen kiinnostuksen" loukkauksena. Tähänkin se Tinder olisi oivallinen ratkaisu, sillä siellähän mätsi tulee vasta, kun molemmat tykkäävät toistensa profiileista. Eli siellä voit rauhassa painaa sydäntä kaiken maailman adoniksille, ja he saavat tietää siitä vasta jos itsekin tykkäävät sinun profiilistasi :)

    Kun otetaan huomioon, että sinun on varmasti vaikea kuvailla itseäsi positiivisesti, niin vähän Ritaa komppaillen minäkin olen sitä mieltä, että kannattaa vaan esimerkiksi kertoa omista kiinnostuksenkohteista ja sellaisista, niin saat varmasti ihan hyvän ilmoituksen aikaiseksi. Ja huumoria kannattaa sopivassa määrin käyttää, itse koen että kun tekee ilmoituksen vähän pilke silmäkulmassa, niin silloin voi vähän sivulauseessa mainita omista vioistaankin ilman että kuulostaa siltä kuin ottaisi itsensä liian vakavasti.

    Mietin muuten, että minun olisi tosi vaikea valkata "viittä ruminta miestä", kun ei niitä rumia miehiä (tai naisia) niin kamalasti ole! Vähintään 96% ihmisistä on naamaltaan vähintäänkin ihan tavallisen ja kelvollisen näköisiä, ja "rumuus" on korkeintaan sitä, ettei osaa korostaa omia hyviä puoliaan. Tai ottaa hyviä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siellä miten paljon mahdollista rajata sitä, ketkä sen kuvan näkevät? Siis tarkoitan nyt alueen suhteen? Ja saako sen "pois päältä" tai jotain, halutessaan? Mietin vain sitä, että kun aina välillä näkee näitä testejä, joissa on "tykätty" sadasta ekasta, jotka näkee, niin se olisi todella kiinnostava testi! Pelkään silti sitä, että mitä jos joku sitten tunnistaa minut sen takia, että naamani on ollut jossain Tinderissä?!! Voiko se jäädä jotenkin vahingossa päälle? (Ja kyllä, olen juuri näin tietämätön! :D)

      Minustakin ehdottomasti suurin osa ihmisistä kuuluu ulkonäkönsä puolesta kategoriaan tavis, mikä juuri onkin se ongelma, koska minä en kuulu. En edes tiedä, onko siellä yhtään miestä, jonka voisin ajatella olevan ulkonäöllisesti samalla tasolla kuin minä... Pitää varmaan alkaa selailla profiileja, niin tiedän!

      Poista
  5. Yritin kommentoida tuolla "vastaa" toiminnolla mutta sivu näköjään jumittaa jotenkin... No, huomaat kommentin varmaan tästäkin. Tinder toimii siis niin, että se katsoo sinun sijaintisi puhelimen paikannustoiminnon kautta, ja voit sitten itse päättää, miltä säteeltä (esim. 20 km, 50 km, 100 km) etsit seuraa. Ja oman profiilin voi piilottaa, jos tuntuu ettei haluakaan olla siellä näkyvillä. Jos haluat katsoa millainen paikka se on, niin voithan tehdä vaikka tyhjän FB-profiilin ilman kuvaa ja kirjautua sillä Tinderiin (FB:n kauttahan sinne siis aina liitytään, mikä tuntui minusta ensi alkuun aika pelottavalta), vaikka ilman kuvaa et varmasti saa mätsejä, pääset kuitenkin katsomaan millaisia profiileja muilla on.

    PTFU-blogin erittäin avartava Tinder-kokeiluhan löytyy täältä, olet ehkä lukenutkin: http://www.ptfu.fi/2015/03/suuri-tinder-kokeilu-ja-sen-tulokset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se ei useinkaan toimi. :/

      Minä en ole facebookissa, enkä haluaisikaan olla... Mutta tietysti sinne voisi kai tehdä jonkin feikkiprofiilin... Meneepäs tämä nyt hankalaksi! Kiitti vastauksista kuitenkin! :)

      Joo, on tuttu tuo kokeilu. :) Vie vähän uskoa ihmiskuntaan, mutta ei se mitään... :D

      Poista
  6. Hah, vai että haluamaansa asiaa ajattelemalla lopulta saisi/saavuttaisi kyseisen asian. Onko typerämpää kuultu :D. Suosittelisin silti katsomaan tuon Yes-manin. Se on ensinnäkin hauska (jos vaan tykkää Carreyn tyylistä) ja kyllä siinä se opetuskin piilee. Mielestäni sen vaan voi ymmärtää eri tavoilla. En nyt oikein osaa selittää, mitä tarkoitan, mutta suosittelen katsomaan :)!

    Sinun kohdallasi tulee muuten mieleen, että voisit sanoa terveelle itsekkyydelle sen kyllä :). Kun sinua pyydetään tekemään jotain ja taas lupaudut ja aina se menee samaa rataa, niin sanoisitkin kerrankin, että juu en tule. Tässä leffassakin Carreyn roolihahmo tekee jotain, mitä hän ei ikinä tee eli alkaa sanoa asioille kyllä. Ihan yhtä hyvin joku voisi alkaa samalla periaatteella sanoa ei :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekään en ollut kovin vakuuttunut siitä teoriasta! :D Mutta ajattelin tosiaan katsoa leffan, kunhan nyt saan sen jostain vähän kohtuullisemmalla hinnalla. :)

      Ei on välillä niin vaikea sana... Minähän kerran kieltäydyin tekemästä yhden sukulaisen tutkielmaa, koska jopa minun mielestäni hän meni liian pitkälle pyytäessään minua tekemään tutkielmansa kirjastossa käyntiä myöten päivän varoitusajalla ja hän ei enää koskaan puhunut minulle! Tosin en siitä ollut kauhean pahoillani, hän kehtasi pyytää muita ihmisiä tekemään ihan mitä vain! Aina kun hän kutsui "kylään" hänellä oli oikein lista töistä, mitä pitäisi tehdä... Minun taas on todella vaikea pyytää toisilta ihmisiltä mitään. Mutta ei:n sanomista olisi kyllä syytä harjoitella. :)

      Poista