maanantai 22. helmikuuta 2016

Viimeistä viedään


Masennuslääkepakkausta siis. Olen siis tosiaan päättänyt lopettaa lääkityksen, monestakin syystä. Osin ihan uteliaisuudesta, haluan nähdä, onko paranemiseni tapahtunut ihan fyysisesti/fysiologisesti, vai tarvitaanko parempaan oloon jatkuvaa lääkitystä. Osin siksi, että olen koko ajan ollut huolissani lääkitykseni valtaisasta sivuvaikutusluettelosta, siltikin, ettei minulla ole ollut sivuvaikutuksia. Ja osin myös siksi, että lääkkeeni ovat kalliita ja kallistuivat nyt tänä vuonna entisestään. Minulla kuitenkin on muitakin lääkkeitä (melatoniini ja Somac), joita en voi olla ostamatta ja jo niihin kuluu rahaa. Tuo Somachan muuten oli sellainen, että silloin ennen leikkausta sadan tabletin pakkaus maksoi alle viisi euroa, nyt viime vuonna jotain 27 euroa ja tänä vuonna en ole vielä hakenut uusia, mutta ilmeisesti vieläkin enemmän. Ja niitä ilman en pysty olemaan, joten ne ilmeisesti tulevat olemaan käytössä aina. Ja melatoniinista luovun vain kuolleen vuoheni yli, en voi palata siihen nukkumattomuuden kierteeseen, jossa olin.

Mietin vain sitä, että kun annostukseni on kaksi tablettia päivässä, niin otanko tabletteja sen mukaan paketin loppuun saakka (Valdoxanin voi lopettaa ihan kylmänä kalkkunana, siitä ei tule mitään oireita), vai syönkö nämä viimeiset pillerit puolikkaalla annoksella. Kevät on minulle vaikea vuodenaika, joskaan en enää pelkää sitä, mutta ehkä olisi parasta nyt ainakin tämä kevät vielä olla lääkityksellä. Lisää en kuitenkaan aio hakea ellei oloni pahene merkittävästi.


Tämä sitaatti on kyllä tietääkseni alun perin Mark Twain:in, mutta se kuulostaa hassummalta Ozzyn suuhun laitettuna. Ja hyvin osuva se on meikäläisellekin. :)

Joten olenko minä parantunut... Hassua on, että pahimmin masentuneena mietin, olenko oikeasti masentunut, vaikka nyt se on ihan itsestään selvää, mutta nyt taas en tiedä, onko ajoittainen alakuloni ja vaikeat yöt nyt sitten normaalia vai olenko vieläkin masentunut. Olen lukenut (ja luen edelleenkin) muutamaa masennusta käsittelevää masentuneen ihmisen pitämää blogia ja siinä missä ennen nyökkäilin lukiessani ja ajattelin, että se on juuri noin, en enää pysty samaistumaan heihin. Muistan kokeneeni ja tunteneeni itsekin täysin samoin, mutta en koe enää. Se tuntuu todella kummalliselta…

Minä jopa ymmärrän niitä kommentteja, joita itse sain täällä blogissa silloin pahimmin masentuneena, tajuan nyt, mitä niillä ajettiin takaa ja pystyn ymmärtämään niiden kirjoittajien ajatusmaailmaa, pystyn kuvittelemaan, miltä minä kuulostin heidän mielessään. Mutta masentuneen ajatusmaailma on sellainen, ettei sitä yksinkertaisesti voi ymmärtää, ellei ole kokenut sitä. Se ei ole vain tapa ajatella tai tapa nähdä asiat negatiivisesti, se on ihan omanlaisensa todellisuus. Samoin kuin skitsofreenikot kuvailevat, että heidän päässään kuulemansa äänet olivat heille täysin todellisia, masentuneelle ei ole olemassa vaihtoehtoja oman ajattelun tai tunteiden suhteen, koska mitään muuta ei ole olemassa. Haluan nyt sanoa tämän siltä varalta, että jollakulla on masennusta sairastavia läheisiä; jos et ole kokenut sitä, et voi ymmärtää. Se ei ole valinta, masentunut ei voi vain piristyä tai ottaa itseään niskasta kiinni tai ajatella eri tavalla, koska masentunut ihminen ei pysty näkemään vaihtoehtoa, sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Ja kaikki energia, mitä on, menee niihin normaaleihin arjen asioihin, joita muut eivät edes ajattele. Se voi todella olla suuri saavutus, että pääsee sängystä ylös, ihan oikeasti! Minä vieläkin mielelläni odotan pimeää lähteäkseni kauppaan, koska ulos on niin paljon helpompi mennä pimeässä kuin kirkkaassa valossa.

Hassuinta on, että ymmärrän omaa masennustani vasta nyt, kun asiat ovat paremmin. Niin helvetillistä kuin elämäni olikin, en silti kokenut olevani masentunut. Se silti kertoo paljon masennuksesta, miten samalla tavalla sitä sairastavat ajattelevat ja kokevat asiat. Mutta samalla se tuo toivoa, koska jos se on ennakoitavaa ja vähintään samankaltaista, myös paraneminen on mahdollista. En ehkä ole täysin terve, mutta tunnen taas hallitsevani omaa elämääni, enkä muserru yksinkertaisten pikku asioiden alle. Toisaalta monet asiat aiheuttaa minulle enemmän ahdistusta kuin keskivertoihmiselle. Tai sille ihmiselle, joka joskus itse olin. Luulen kuitenkin, että se ihminen, joka oli olemassa ennen masennusta, on lopullisesti kadonnut ja nyt toivottavasti tulee olemaan joku masennuksen jälkeinen ihminen, joka on oletettavasti erilainen kuin kumpikaan aiemmista.

Ja nyt tietysti kun sanoin, että voin paremmin, saan taas jonkin ihan kauhean ahdistusjakson, koska niin se yleensä menee. Näin kyllä jo viime yönä ihan hirveää unta, jossa kaikki äitini kanat hyökkäsivät kimppuuni ja yrittivät tappaa minut. Johtunee siitä, että äidin kanat ovat jostain syystä alkaneet listiä toisiaan… En tiedä, mistä se johtuu, äidilläni on ollut kanoja melkein koko ikänsä, eikä heillä koskaan ole ollut mitään tällaisia hankaluuksia. Olen kyllä kuullut, että kanat joskus tekevät noin, mutta olen kuvitellut, että se on enemmänkin häkkikanaloiden ongelma. Meillä kanoilla on aika ruhtinaalliset tilat, koska kanala on alun perin rakennettu paljon suuremmalle laumalle ja silloinkin tilaa oli säännösten mukaiseksi lattiakanalaksi, joten en ymmärrä, mikä heillä on ongelmana. Eivät he tosin vielä ole ihmisten kimppuun hyökänneet. Tai no, kyllä he välillä nokkivat minua, mutta se on oma vikani, koska olen syöttänyt heitä kädestä ja silloin he tietysti oppivat nokkimaan saadakseen ruokaa. Äiti yrittää nyt kuitenkin varmuuden vuoksi pitää keskimmäisen kissan poissa kanalasta, hän kun tykkää oleskella siellä kanojen kanssa.

Olen muuten ihan jäässä, kun yritän tuulettaa asuntoani viimeisimmän popcorn –katastrofin jäljiltä. Olen 36 – vuotias, enkä osaa tehdä popcornia, en millään menetelmällä! En kattilassa, en popcornkoneessa, en mikrossa, en sellaisilla kulhoilla tai purkeilla, jotka ovat siihen tarkoitettu… En tajua, mitä teen väärin! Joko ne eivät poksahda tai sitten ne jäävät ihan pikkuruisiksi ja koviksi tai sitten ne syttyvät palamaan, kuten tänään. Tai tänään oli enemmänkin sellainen todellakin savua ilman tulta –tilanne! Lukemattomista aiemmista vahingoista viisastuneena pidän vesiämpäriä aina vieressä tehdessäni popcornia, mutta silti täällä haisee. Kestää aina päiväkausia päästä hajusta eroon… Mutta pakko lopettaa, en pysty kirjoittamaan, kun sormista alkaa lähteä tunto. :)

Joten ensi kertaan… :) Ai niin, nettitreffijutut on vielä suunnitteluasteella, mutta kerron sitten, kun edistyn. :)

Btw. Miten paljon normaali ihminen käyttää hammastahnaa?! Pidän tosiaan kirjaa kosmetiikkaostoksistani ja huomasin ostaneeni viime vuonna yli kaksi litraa hammastahnaa ja ilmeisesti sitten käyttäneenikin sen, koska ei sitä ainakaan enää ole missään. Lisäksi sitä on Livboksistakin tullut useampi tuubi… Tuntuuko se vain minusta suurelta määrältä vai onko se normaalia? Tai ehkä kämppikseni varastaa sitäkin, kuten kaikkea muutakin…


Btw2. Tietääkö kukaan, kestääkö fimo -massasta tehdyt jutut ulkona; sadetta, aurinkoa, jne.? 

9 kommenttia:

  1. Minä ainakin käytän hammastahnaa enemmän kuin keskivertoihminen vaikka en mielestäni sitä käytäkään kuin vähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pienen pähkinän verran, sitä ilmeisesti pitäisi laittaa herneen verran hammasharjaan.

      Poista
    2. Kookospähkinänkö?

      En tiedä, se vain tuntuu niin suurelta määrältä... Mutta eihän se ole kuin pari desiä kuukaudessa... No, ainakin nykyään käytän sitä hampaideni harjaamiseen, lapsena söin tahnan ja join veden päälle! :)

      Poista
    3. Joo, kookospähkinän verran, mulla on aika isot hampaat :D Tykkään kyllä hammastahnan mausta, ehkä käyn syömässä sitä öisin!

      Poista
    4. Jos kookospähkinän verran syöt, niin lähtee kohta henki! Minä en tykkää, minulla suu kuivuu herkästi hammastahnan takia. :(

      Poista
  2. Sen verran haluan kertoa, että älä käytä vettä popcornien "sammuttamiseen", sillä A) kattilassa jossa on kuumaa öljyä ja kaadat siihen vettä, saat entistä enemmän vahinkoa. Pidä mieluummin kattilan kansi paikoillaan (ei saa avata jotta syttymispisteessä oleva öljy ei saa happea) Ja vie se parvekkeelle/ulos.

    B) Jos teet popcorneja microssa, en suosittele siihenkään vettä (vesi + sähkö huono yhdistelmä)Paitsi siinä tilanteessa, että huomaat ottaa töpselin ensin pois seinästä.

    Osta sammutuspeitto joka on moni käyttöinen, se pitäisi olla jokaisen keittiössä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kaada vettä sinne kattilaan/mikroon, vaan nostan sen palavan möykyn tai pussin vesiämpäriin. On nimittäin kokemusta tästä tilanteesta! :D

      Pitäisi ostaa joo, on vain jäänyt! Vaikka jossain näin jopa pinkin peiton! :)

      Poista
  3. Moi,"pakko" kysyä miksi syöt edelleen Somacia vai söitkö sitä muutenkin ennen leikkausta?Ihan vaan kiinnostaa saman leikkauksen läpikäyneenä...Itse söin sitä jonkin aikaa leikkauksen jälkeen ja nykyään ihan satunnaisesti.Miten muuten sinun annoskoot?Ovatko kasvaneet yli kahden desin,minun ainakin ovat vaikka tietysti yritän olla venyttämättä mahalaukkua liikaa...ei mahalaukusta matkalaukuksi ;).
    -Ninna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En syönyt ennen leikkausta ja yritinkin silloin lopettaa sen alun sadan(?) päivän jälkeen, mutta minua alkaa närästää niin hirveästi, etten pärjää päivääkään ilman. Yritän aina välillä, mutta ei siitä tule mitään, joten vähän luulen, että joudun syömään niitä ehkä lopun elämääni. :/

      Vedellä mitaten sanoisin, että mahalaukkuni on venynyt vähän yli kolmen desin suuruiseksi. Tai sen verran pystyn juomaan kerralla, jos on ihan hirveä jano ja yritän juoda mahdollisimman paljon. Ruoan suhteen se vaihtelee todella paljon, ruoastakin riippuen. En edelleenkään syö mielelläni mitään kauhean kiinteää ja joskus tuntuu, että en saa alas oikein mitään, joskus taas pystyn syömäänkin sen noin 3 dl. Keittoa varmaan syönkin sen 3 desiä kerralla, kiinteää ruokaa en.

      Joo, tuo on kyllä totta, että parempi olisi pysyä mahalaukkuna! :D

      Poista